Kuinka oppisin tekemään sanoituksia?

Haluaisin kovasti tehdä laulunsanotuksia vaikka ihan vain pöytälaatikkoon, mutta se vain tuntuu aluksi erittäin vaikealta, ensinnäkin keksiä se aihe ja saada ne riimit rimmaamaan sillain, että se kuullostaisi edes jokseenkin järkevältä? Myös keskittyminen sen sanoituksen tekemiseen voi olla vaikeaa. Olen kyllä kirjoitellut kaikkea muuta, ja kirjallinen ulosanti on kyllä ihan hyvä, mutta haluaisin vielä alkaa tekemään laulunsanoituksia, ja uskon kyllä että se mahdollista voisi olla. Miten siis tätä taitoa voisi harjaannuttaa? Ei varmaan muuten kuin alkaa treenaamaan, vai onko näin, että jos ei sitä taitoa ole syntymälahjana saanut, niin sitten sitä ei ole ollenkaan, ja sanoituksien tekeminen ei onnistu vaikka kuinka treenaisikin? Onko siis kenelläkään tähän mitään hyviä neuvoja, ja miten te jotka sanoituksia teette, tai olette tehneet, niin miten harjaannuitte siihen?
6607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lapsuuden joulut

Muistanko joulut kaikki lapsuuden,
navetan lehmät, kelpo hevosen,
muistanko heinän tuoksun kesäisen,
keskellä talvipäivän tummuvan.

Hämärä päivä talven keskellä,
saapuva ilta vie lapsuuteen,
tuvassa tuoksu, joulun tunnelma,
kuusessa tähti, loiste kynttiläin.

Lahjoja saavat lapset iloiset,
odottavat iltaa jouluaaton,
toisiko pukki paljon meillekin,
ollaanko oltu kyllin kiltisti?

Lapsena joulu täyttää mielemme,
pienestä syntyy onni riemuineen,
iloita jospa saa lahjoista,
loistaa onnea lasten silmistä.

Vielä muistanko joulut lapsuuden,
iloisen mielen, kodin rauhallisen?
Jo lähti pukki kontteineen,
lasten mielestä vieras ihmeellinen.


Sanoituksia voi tehdä ihan vapaasti, mutta säveltäjälle helpointa, jos tavujen määrä samassa samassa kohtaa säkeistöissä, tai joka toinen säkeistö!

Äänestä

Tekstit ja musiikki sitten on Teostolla! Eli sinne rekisteröidään tehdyt sanoitukset ja sävellykset yleensä 50/50 -periaate tai muu jako!

Äänestä
  • Jos sanoitukset antaa kustantajalle on jako 50/50 tuottojen suhteen. Muuten täysi 100, jos on itse oma kustannustoimija.

    Sanoittaja omistaa sanoitukset 100%.

    Säveltäjä omistaa sävellyksensä 100%.

    Sanat (sinä) + sävelet (minä), jako on 30/70.

    Sovittaja saa tarvittaessa säveltäjän osuudesta.

    Äänestä

  • hämäränrajamailla kirjoitti:

    Jos sanoitukset antaa kustantajalle on jako 50/50 tuottojen suhteen. Muuten täysi 100, jos on itse oma kustannustoimija.

    Sanoittaja omistaa sanoitukset 100%.

    Säveltäjä omistaa sävellyksensä 100%.

    Sanat (sinä) + sävelet (minä), jako on 30/70.

    Sovittaja saa tarvittaessa säveltäjän osuudesta.

    Eli siis jos minulla on vain sanoituksia, mutta ei minkäännäköistä säveltä niihin, niin voinko silti "myydä" ne teostolle? Mihin kannattaisi tarjotella pelkkiä sanoituksia?

    Äänestä

Kuuntele suomalaisia iskelmiä niin huomaat että ei siihen sanoittamiseen paljon älyä tarvita. Viimeiset sanat kun rimmaa, niin kaikki muu on yhdentekevää. Samanlaista pa*kaa suoltaa suurin osa suomalaisista rokkibändeistäkin. Oikeastaan voisi sanoa että Juicen lisäksi en ole muutamaa vahinkoa (siis biisiä, ei edes bändiä) lukuunottamatta yhtään tolkullista, tai edes humoristista suomirokkia sanoitusten osalta kuullut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


New sanaseppo kirjoitti:

Haluaisin kovasti tehdä laulunsanotuksia vaikka ihan vain pöytälaatikkoon, mutta se vain tuntuu aluksi erittäin vaikealta, ensinnäkin keksiä se aihe ja saada ne riimit rimmaamaan sillain, että se kuullostaisi edes jokseenkin järkevältä? Myös keskittyminen sen sanoituksen tekemiseen voi olla vaikeaa. Olen kyllä kirjoitellut kaikkea muuta, ja kirjallinen ulosanti on kyllä ihan hyvä, mutta haluaisin vielä alkaa tekemään laulunsanoituksia, ja uskon kyllä että se mahdollista voisi olla. Miten siis tätä taitoa voisi harjaannuttaa? Ei varmaan muuten kuin alkaa treenaamaan, vai onko näin, että jos ei sitä taitoa ole syntymälahjana saanut, niin sitten sitä ei ole ollenkaan, ja sanoituksien tekeminen ei onnistu vaikka kuinka treenaisikin? Onko siis kenelläkään tähän mitään hyviä neuvoja, ja miten te jotka sanoituksia teette, tai olette tehneet, niin miten harjaannuitte siihen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu