Olen pitkään harkinnut alan vaihtoa.
Nykyinen työni on ihan mukavaa, muuta välillä tulee mietittyä, miksi olen vieläkin tätä tekemässä. Suurin osa työstä on pelkkää kassalla tapahtuvaa asiakaspalvelua. Juuri tämä on se, mikä alkaa jo maistua puulta. Enemmän pidän siitä. kun pääsee edes hetkeksi pois kassan äärestä vaikkapa neuvomaan ja opastamaan asiakkaita, tai tekemään jotain muuta työvuoron aikana.
Ala, jota olen harkinnut, on ollut "unelma-ammattini" tavallaan jo lapsesta asti (ei ole poliisin ura). Tämä on myös asiakaspalvelua, mutta kassatyö ei liity siihen mitenkään. Palkkaus ja ja työmääräkin olisi hieman parempi.
Ainoa syy, miksen ole jo vaihtanut alaa, on se, kun olen miettinyt olenko tarpeeksi hyvä kyseiseen työhön. Tämä vaatii enemmän asiakaspalvelutaitoja, ja muita erilaisia ominaisuuksia.
Tietty voisin käydä kokeilemassa uutta työtä, mutta jos se olekaan oikea homma minulle, en välttämättä voi palata edelliseen työhön ainakaan samalla tuntimäärällä, mikä sitten saakin talouteni sekaisin. Nykyisellä tuntimäärälläni harvemmin mikään kaupan alan työ hakee työntekijöitä.
Olen varmaan tuomittu ikuisesti hymyilemään ja myymään asiakkaille samaa tavaraa kassan takana päivästä toiseen. En kuitenkaan halua työttömäksikään, joten en voi antaa syytä antaa minulle potkuja vaikkapa motivaation puutteesta, tai itse irtisanoutua.
Vaihtaako vaiko eikö vaihda.
Ottaisko riskin?
2
249
Vastaukset 2
- höplää9
Anna palaa! aina kun on mahdollisuuksia on myös riskejä tottakai, asiakaspalvelu vaatii tottakai taitoja mutta hyvässä työpaikassa sinua opastetaan ja koulutetaan katso tarkkaan mihin puljuun menet tekemään duunia, myynnin ja asiakaspalvelun oppii kun on valmis tekemään kovasti duunia. Tsemppiä uusiin haasteisiin!!!
Terv, Myyntimies- 2.0TDI
Samaa olen minäkin harkinnut eli työpaikan vaihtoa. Nyt voisi olla mahdollisuus tarjolla. Onko kokemuksia miltä tuntuu vaihtaa yli nelikymppisenä "varmasta" työpaikasta uuteen? Nykyisessä ollut jo yli kymmenen vuotta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601049
- 981014
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21872Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60810- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t123793Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25669- 45666
- 51650
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14605Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
- 35570
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141565Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok124560Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47558- 48517
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513