Miksi 50vee naiset pläsähtää?

hoi2

Harmittaa, kun olen muuten ollut moneen treffikumppanniin tyytyväinen,mutta pläsähtänyt kroppa on liian iso pala nieltäväksi. Ei voi alkaa suhteeseen. Perusteluina: hävettää kulkea yhdessä julkisesti, nainen saattaa sairastua, ja kuollakin viereltäni, kun ei hoida terveyttään kunnolla, en kiihotu kunnolla sängyssä, kun katse osuu pullottavaan vatsaan. Muitakin perusteluja varmaan on. Kannattaisi naiset todella skarpata ja treenata itsensä hoikaksi! Tietysti on myös lihavia miehiä, mutta heistä en ole kiinnostunut. :)

14

358

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoikax1

      Eihän sinun tarvitse hävetä toisen ihmisen puolesta, varsinkaan ukonäköön liittyen. Jokainen kantakoon oman painonsa ja ryppynsä.
      Tunnen paljon 50vee naisia joilla on paremmat kropat kuin nuorilla mäkkärissä viihtyvillä naisilla.
      Itse olen 48 ja painan 55 kiloo ja 165 pitkä...tuskin parissa vuodessa tästä sen kummemmin lässähdän.
      Ymmärrän kuitenkin että ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä ulkonäön suhteen, mutta eikö meidän iässämme jo viimeistään se luonne ole tärkein.
      Tosin liikalihavuus johtuu usein ylensyömisestä ja liikkumattomuudesta ja se tietysti kertoo luonteesta jotain.
      Oletko itse ajatellut miltä näytät, pelkkä painohan ei kerro kaikkea?
      Kaikista ei ole treenaajiksi, se vaatii paljon itsekuria ja vaivaa, joillain paino pysyy läpi elämän samana tekemättä juuri mitään sen eteen.
      Minä liikun päivittäin pari tuntia, jos sen lopetan, veikkaan etä kilot alkavat kertyä.
      En kuitenkaan ole omani enkä muiden painonvartija, mnua ei haittaa vaikka mies olisi hiukan lihavampikin jos muuten luonne ja muut asiat miellyttävät.

    • taas näitä....

      No, sä nyt olet taas näitä mainonnan ja median aivopesemiä nulikoita, jotka näkee ihmisessä vain ulkoisen habituksen. Mutta ole huoleti, eivät tasapainoiset viiskybäset naiset tule sua hätyytteleen, korkeintaan ne puumaksi itseään tituleeraavat ikääntymistä hysteerisesti pelkäävät tyhjäpäät, joiden älyllinen elämä loppui kun ne täyttivät 40 vee.

    • 985764765485

      Jaa joku ei ole tainnut tutustua ihmisen fysiologiaan.

      Naisten estrogeenitoiminta heikkenee juuri tuossa viidenkympin maissa. Sillehän nainen ei voi juuri mitään, sillä estrogeenin syöminen tarpeettomasti katsotaan terveysriskiksi.

      Lössähtäminen kuuluu luonnon kiertokulkuun, niin naisilla kuin miehilläkin. Miehillä on vain luonnostaan paksumpi iho (sekin fysiologinen tosiseikka), joten miehet lössähtävät myöhemmin.

      Paras alkaa totutella jo nyt siihen näkyyn, sillä kyllä se lössähtäminen peilistä näkyy itselläsikin vielä.

    • Juuri näin! Venäläinen nainen osaa pitää itsestään huolta ja on ylpeä olemuksestaan hyväässä tarjoituksessa. Häntä on ilo katsella suomaliasen pömppövatsan rainnalla. Osaa lisäksi pukeutua ja käyttäytyä naisellisesti. nimimerkillä kokemusta on ihan riittämääin.

      • Jepjepjep5

        Oletko nähnyt paljon vanhempia venäläisiä maatuskoita? Ihan yhtä lässähtäneitä. Venäjällä on miljoonia naisia ja joukkoon mahtuu kaikenkokoisia ja -näköisiä. Ja otahan huomioon, että venäläisnainen odottaa sinulta suomimies täyttä ylläpitoa ja jos käy itse töissä palkka menee siihen 'itsensä huolenpitoon'. Toisin kuin suomalaisnainen, joka osallistuu asumis- yms. muihin kustannuksiin....


    • Naisen genetiikka on suunniteltu siten, että nainen alkaa rupsahtaa 16-vuotiaana ja on käyttökelvoton menopaussin aikaan, 30-55 vuotiaana. Tätä ei muuteta ruokavaliolla eikä tiukoilla treeneillä. Soluihin ohjelmoitu apoptoosi ja telomeerit pitävät tästä huolen.

      Venäläiset naiset on opettu lapsesta saakka siihen, että ne laitetaan kiertoon 40 tietämillä. Lähes kaikilla venäläisillä miehillä on vähintään nuori rakastaja silloin kun ovat itse 40 ikäisiä. Sama pätee aika moneen muuhunkin maahan. Tästä syystä venäläiset naiset on pakotettuja pitämään ulkonäöstään huolta, koska heidän on löydettävä toinen elättäjä itselleen 40 tienoilla kun tulevat uusiokäyttöön.

      Muistakaa, että ulkonäkö ei korreloi älyyn millään tavalla. Mitä laitetumpi nainen, sitä suurempi reikä päässä itsetunnon kohdalla. Tässä mielessä suomalainen nainen voi olla jopa mieleltään terveempi kuin venäläinen sisarensa.

      • jepjep...

        Ihan olet oikeassa! Sillä mistä muualta sinulle ja sinunlaisillesi suomimiehille löytyisi nainen, ellei olisi näitä 40 vuotiaita kiertoon laitettuja venäläisnaisia. :D "Pakon edessä" on tyydyttävä taukkeihinkin.


    • kunnioitus

      Ei pidä seurustella, jos pitää hävetä seurustelukumppaniaan. Se on väärin seurustelukumppania kohtaan ihmisenä. Joku arvostaa ihmistä, toinen ulkonäköä.

    • Hoikka nainen

      Minä olen lähellä 49v ja kyllä minä olen hoikka. No joo, käynhän minä lisäksi 3 kertaa/ viikko salilla, mutten kuitenkaan kasvata lihaksia vasn haluan pysyä terveenä. Olenpa huomannut kuinka "isot" naisetkin ovat tulleet salille ja heitä kunnioitan.
      Hoikkana pysyminen on helppoa kun syö sen verran kun kuluttaa eikä sen yli.

      Sain ihailijoita, kun oltiin firman juhlassa ja minulla oli ylläni pikkumusta. Tiesin sen, että se puku näyttää hyvälle minun ylläni - ei makkaroita eikä ylipainoa.

    • Hoikax1

      Tuosta estrogeeni asiasta...Minulla alkoi vaihdevuodet oikein ryminällä ja ne kun saattavat kestää jopa 10 vuottakin, otin riskin ja alon käyttää estrogeenigeeliä.En ole katunut hetkeäkän, sinne jäi kiukupuuskat, masennukset ja yöllinen hikoilu.
      Panostan elämän laatuun enemmän kuin määrään (eliniän pituus).
      Jos saan syövän tämän takia, ei voi mitään. Syöpäkin voi tulla monesta muustakin asiasta ja nykylääkkeet ovat suhteellisen turvallisia oikealla annostuksella.
      Mitä tulee ikäisini miehiin, aika harvassa on ne jotka näyttävät siloposkisilta nuorukaisilta. Ja monet joutuvat käyttämään esim. Viagraa jotta seksielämä sujuisi.
      Vanheneminen on luonnolinen asia molemmille sukupuolille. Miksi edes kysyä mistään lässähtämisestä..tottakai ikä näkyy, ainakin useimmilla.
      Asiaa auttaa tietysti terveelliset elämäntavat ja hyvät geenit, mutta se nyt on vaan vääjäämätön asia tässä elämässä.
      Minä valitsin niin että otin käyttöön estrogeenilisän, en ulkonäköni takia vaan vaikeiden oireiden vuoksi. Ja tunnen oloni hyväksi, se näkyy myös ulospäin.
      Jos jollekille ei kelpaa viisikymppinen nainen, etsiköön nuoremman mikäli saa.
      On kypsymätöntä tuijottaa pelkään nuoruuteen ja ulkonäköön, ihminen on paljon muutakin kuin ulkokuori.

    • Huolehdi omastasi

      Kun hävettää toisen puolesta, tuntee myötähäpeää, on ahdasmielinen mulkhu eli mulkwisti. Mitä sanomista on silloin kenenkään mistään ominaisuuksista.

      • vanhus=arvostus

        Nimenomaan näin. Pinnallinen kypsymätön persoona kuvittelee että nuoruus ja ulkonäkö säilyvät ennallaan. Muut ihmiset kyllä tajuavat nämä elämän realiteetit, ikä näkyy ja so what.
        Tilalle tulee henkistä pääomaa, turhat paineet poistuvat kun ei tarvitse peilin edessä asua ja kilpailla ulkonäöllään jopa työpaikoista.
        Itse otan vanhenemisen vapautena ja nautin siitä ettei minun tarvitse olla siinä ulkonäkö oravanpyörässä jossa monet nuoret naiset joutuvat kitumaan.
        Menen hautaan mielummin lattarintaisena ryppyisenä vanhuksena kuin silikonein ja kiristyksin tekonuoreksi tehtynä muovinukkena.
        Vanha ihminen on omalla tavallaan kaunis, ohuine ihoineen ja valkoisine hiustupsuineen, rypyt kertovat tarinaa elämästä.
        Kunnioittakaa vanhenemista, se on meillä kaikilla edessä.


      • Eikä lähelläkään !
        vanhus=arvostus kirjoitti:

        Nimenomaan näin. Pinnallinen kypsymätön persoona kuvittelee että nuoruus ja ulkonäkö säilyvät ennallaan. Muut ihmiset kyllä tajuavat nämä elämän realiteetit, ikä näkyy ja so what.
        Tilalle tulee henkistä pääomaa, turhat paineet poistuvat kun ei tarvitse peilin edessä asua ja kilpailla ulkonäöllään jopa työpaikoista.
        Itse otan vanhenemisen vapautena ja nautin siitä ettei minun tarvitse olla siinä ulkonäkö oravanpyörässä jossa monet nuoret naiset joutuvat kitumaan.
        Menen hautaan mielummin lattarintaisena ryppyisenä vanhuksena kuin silikonein ja kiristyksin tekonuoreksi tehtynä muovinukkena.
        Vanha ihminen on omalla tavallaan kaunis, ohuine ihoineen ja valkoisine hiustupsuineen, rypyt kertovat tarinaa elämästä.
        Kunnioittakaa vanhenemista, se on meillä kaikilla edessä.

        Joo-o, tämä hyvä muuten, mutta 50 v. ei ole vielä vanhus.


    • elämä avautuu

      Sori. Et o siis koskaan ollut rakastunut. Todennäköisesti et koskaan tuolla narsisistin ajatuksen juoksulla tule olemaankaan. Oon pahoillani puolestasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      127
      3411
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      55
      2981
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2484
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      112
      2030
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      170
      1674
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      30
      1308
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1142
    8. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      943
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      914
    10. Polvinen hylkäsi Persut

      Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.
      Kajaani
      156
      891
    Aihe