Omatunto

Palstalla kaksi ketjua jossa kummassakin jätetty ex katuu omaa käytöstään ja pahan toivomista toiselle.
En ole nähnyt yhtään ketjua jossa kakkonen tai ykkösöitynyt katuisi aiheuttamaansa pahaamieltä ja pahoja puheitaan. Enkä myöskään,
että itse kaiken aiheuttaja petturi olisi katunut tekojaan ja puheitaan.

Onkoa ainoastaan jätetyllä omatunto?
18244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

En todellakaan ole minäkään täällä nähnyt ainuttakaan pettäjän kirjoitusta, jossa katuisi omaa käytöstään!
Kokemusta sen sijaan tosi elämästä pettäjän kaiken kieltämisestä, vähättelevästä tunnustamisesta kun sitova näyttö isketty eteen sekä näiden anteeksipyyntöä ikään kuin katuen. Todellisuudessa anteeksipyyntö tarkoittanut katumusta siitä, ettei ollut riittävän tarkkana ja jäi kiinni.
Taitaa pettäjille olla omatunto täysin tuntematon käsite?

Äänestä

Petturit eivät ymmärrä kuinka pahasti loukkaavat, siksi turhaa edes odottaa minkäänlaista katumuksen merkkiä tai anteeksipyyntöä.
Petturi ei edes ymmärrä, että pahojentekojensa katumisen ja anteeksipyynön ei tarvi tarkoittaa, että haluaa jatkaa liittoa. Ihminen voisi olla senverran fiksu, että edes kerran myöntäisi toimineensa väärin, ja kantais seuraukset syyttelemättä toista osapuolta.
Anteeksipyyntö ja katuminen on kuitenkin eriasioita kuin että rakastaa ja haluaa jatkaa liittoa.

Äänestä
  • Anteeksipyynnön ja katumisen teennäisyyttä kuvaa meidän tapauksessa se, että pettämisen paljastuttua minulle paniikissa suoritin omia "tutkimuksiani", joista sitten toin muutamia tapauksia pöytään. Oli pakko tunnustaa ja katuvaa esittäen pyydettiin anteeksi. Kun sitten vihjaisin muutamaan muuhun tapaukseen kertomatta sitovista todisteista, kaikki kiistettiin taas jyrkästi.
    Ja todellakin, edellytettiin, että sen anteeksipyynnön ja katumisen johdosta suhde jatkuisi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei jatkunut.

    Äänestä

Minä olen nähnyt montakin ketjua missä pettäjä ja kakkonen katuu tekojaan. Ehkä olette lukeneet vain sellaisia missä kehuskellaan asialla. Itse olen sekä pettäjä että jonkun asteinen kakkonen ja voin kertoa etten ole katunut mitään niin paljon. Kakkoset on usein vain huvin hakemista. Vaimoa rakastetaan, kakkoseen ihastutaan. Pidemmän korren vie yleensä aina vaimo. Ja hyvä niin.

Äänestä

2689
Papukaijamerkki rehellisyydestäsi.Saitko anteeksi?

Jos vaimo ei viekään pidempää kortta niin olisi kuitenkin suoraselkäistä myöntää tehneensä väärin vaimoa kohtaan. Koska olisi voinut rehellisesti kertoa rakastuneensa toiseen ja haluavansa erota. Sitä ei yksikään petturi tee. Haetaan vaimosta syytä saadakseen vain nostaa kytkintä. Kakkonen kuuntelee ja lohduttaa väärinymmärrettyä poloista. Sellaisia tapauksia täällä olen nähnyt. Pahimmissa tapauksissa alkaa kakkonenkin häiriköimään vaimoa ja tuo ei kyllä pyydä koskaan anteeksi toimiaan. Tai sitten ykkösöitynyt joka ei hyväksy puolisonsa lapsiakaan vaan syyttää jätetyn häiritsevän lasten kautta. Niitäkin kertomuksia on täällä monia. Ikinä ei sanakaan, että olisi itse toiminut väärin.

Äänestä
  • Itseasiassa en ole ollut rehellinen enkä jäänyt myöskään kiinni. Lopetin kakkosena olon heti, kun tulin ns. järkiini ja huomasin, että järki jäänyt pahasti tunteiden taakse. En halua kertoa asiasta miehelleni enkä pilata toisen miehenkään avioliittoa turhan takia. Tunnustaminen loukkaisi liikaa petettyjä, lapsia ja rikkoisi turhaan 2 perhettä. Nyt kärvistelen omantunnon tuskissa ja voin kertoa, että helpompaa luultavasti olisi tunnustaa! No, oppia ikä kaikki. Onneksi tulin järkiini edes tässä vaiheessa. Nyt vaan saa kerätä itsetunnon rippeitä, koska en olisi koskaan uskonut alentuvani noin alas ja olevani noin paha.

    Äänestä

  • 2689 kirjoitti:

    Itseasiassa en ole ollut rehellinen enkä jäänyt myöskään kiinni. Lopetin kakkosena olon heti, kun tulin ns. järkiini ja huomasin, että järki jäänyt pahasti tunteiden taakse. En halua kertoa asiasta miehelleni enkä pilata toisen miehenkään avioliittoa turhan takia. Tunnustaminen loukkaisi liikaa petettyjä, lapsia ja rikkoisi turhaan 2 perhettä. Nyt kärvistelen omantunnon tuskissa ja voin kertoa, että helpompaa luultavasti olisi tunnustaa! No, oppia ikä kaikki. Onneksi tulin järkiini edes tässä vaiheessa. Nyt vaan saa kerätä itsetunnon rippeitä, koska en olisi koskaan uskonut alentuvani noin alas ja olevani noin paha.

    "Tunnustaminen loukkaisi liikaa petettyjä, lapsia ja rikkoisi turhaan 2 perhettä."

    Eivät ne perheet turhaan olisi rikkoontuneet, kun kerran taustalla on pettämistä.

    Jos pystyt elämään itsesi kanssa, niin hyvä sinulle. Muussa tapauksessa eroa.

    Äänestä

  • 2689 kirjoitti:

    Itseasiassa en ole ollut rehellinen enkä jäänyt myöskään kiinni. Lopetin kakkosena olon heti, kun tulin ns. järkiini ja huomasin, että järki jäänyt pahasti tunteiden taakse. En halua kertoa asiasta miehelleni enkä pilata toisen miehenkään avioliittoa turhan takia. Tunnustaminen loukkaisi liikaa petettyjä, lapsia ja rikkoisi turhaan 2 perhettä. Nyt kärvistelen omantunnon tuskissa ja voin kertoa, että helpompaa luultavasti olisi tunnustaa! No, oppia ikä kaikki. Onneksi tulin järkiini edes tässä vaiheessa. Nyt vaan saa kerätä itsetunnon rippeitä, koska en olisi koskaan uskonut alentuvani noin alas ja olevani noin paha.

    ja.aa 2689, minä en sinua tuomitse. Näyt itse olevan oma tuomarisi. Kaikkein parasta, että "tulit järkiisi".Jatkossa kuuntele omatuntoasi ennenkuin sattuu jotain.
    Ettei tarvi katua.
    Jos omatunto soimaa niin terapiassa voit ammattiihmiselle kertoa tilanteestasi. Sieltä saat myös vahvuutta toimia niinkuin on oikein.

    Kaikkea hyvää uuteen, rehelliseen ja puhtaaseen elämään.

    Äänestä

ketjujen jätetyt ovat tehneet asoita joita tuleekin katua ja HÄVETÄ

Äänestä
  • Minulla ei kyllä ole mitään katumista tai häpeämistä mutta miten on oma laitasi "rakastunutNainen" kun olet niin hanakkana tuomitsemaan toisia

    Äänestä

Miksi tänne pitäisi tulla kertomaan tarinaansa (pettäjänä tai kakkosena), kun pelin henki tuntuu olevan, että kivitetään ja haukutaan. Tai sitten hurskastellaan, miten hienoa, että olet "tehnyt parannuksen" ja kadut tekojasi. Harva nuo tilanteet läpikäynyt ja elänyt on näiden jeesustelijoiden synninpäästöjä vailla. Jokainen voi miettiä itsekseen, mitä painolastia kantaa mukanaan tai kertoa siitä hyvälle ystävälle, ehkä jopa ammatti-ihmiselle. Katua tai ei katua voi itsekseenkin, tänne on turha heittäytyä haukuttavaksi.

Ps. Enpä minäkään ole nähnyt yhtään ketjua, missä esim.ex-vaimo (jätetty tai jättäjä) kertoisi, mikä hänen mielestään liitossa meni pieleen. Olisiko syytä ollut molemmissa? Onko kukaan edes harrastanut itsetutkiskelua? Fakta kun on, että hyvästä liitosta ei kenellekään ole houkutusta vieraisiin....

Äänestä
  • Kiitän ja kumarran näinsemenee -nimimerkin omaavalle kirjoittajalle.

    Tämän ketjun aloittaja tuolla alempana jo huutamalla että täällä on tarkoitus keskustella vertaistuen merkeissä. Niin, huutamista täällä tosiaan riittää. Keskustelu ei ole mielestäni sitä.
    Vertaistukea täältä saa petetyt. Ja jos suhteen muut osapuolet uskaltavat jotain kommentoida, silloin alkaa nimittelyt ja se HUUTAminen.

    Niin, kaiken uhallakin, asioilla on usein kaksi puolta, joskus kolmekin.
    Jokainen kertoo sen oman totuutensa.

    Äänestä

  • marraskuun pimeys kirjoitti:

    Kiitän ja kumarran näinsemenee -nimimerkin omaavalle kirjoittajalle.

    Tämän ketjun aloittaja tuolla alempana jo huutamalla että täällä on tarkoitus keskustella vertaistuen merkeissä. Niin, huutamista täällä tosiaan riittää. Keskustelu ei ole mielestäni sitä.
    Vertaistukea täältä saa petetyt. Ja jos suhteen muut osapuolet uskaltavat jotain kommentoida, silloin alkaa nimittelyt ja se HUUTAminen.

    Niin, kaiken uhallakin, asioilla on usein kaksi puolta, joskus kolmekin.
    Jokainen kertoo sen oman totuutensa.

    marraskuun pimeys:
    Nimittely on rumaa, mutta niin on toisen mitätöinti ja asioiden vääristelykin.
    Jos ketjun aiheena on omatunto niin tarkoitus ei ole, että silloin aletaan nimitteleen ja mitätöimään ihmisiä jotka puhuvat omasta omantunnontuskastaan ja hakevat siihen vertaistukea.
    Me emme ole toistemme tuomareita, voimme antaa neuvoja, jakaa mielipiteitä, rohkaista mutta ei tuomita.

    Ja vielä, ilman petturimaista käytöstä ei tätäkään keskustelua tarvitsisi käydä. Pettäminen on aina väärin, oli tilanne mikä hyvänsä niin se pitää osata ratkaista ilman kolmansia osapuolia. Avioliitto on kahden kauppa ja sen sisällä tapahtuvat asiat kuuluu vain avioparille ja pitäisi ratkaistakin yhdessä. piste.

    Uskon, että kaikkien ilkeiden kommenttien jälkeen ei kukaan uskalla tulla tähän ketjuun kertomaan omasta omantunnontuskastaan.
    Toivoin näin anonyminä aukaisevani jonkun tunnelukkoa ja ehkä rohkaista hakemaan apua jotta pääsisi irti huonosta olostaan.

    Enkä ole tarkoittanut huutaa vaan ainoastaan painottaa sitä mitä sanon.

    Äänestä

Pettäjät eivät kadu koska eivät kykene empatiaan toisia kohtaan, eiväthän he muuten pettäisi. Pettäjä haukkuu vaimoaan ja suhdettaan tähän kakkoselle ja rakastaa kakkostaan. Mutta kun jää kiinni petoksesta, alkaakin haukkua kakkosta vaimolle ja rakastaa vaimoaan. Totuus on että pettäjä ei rakasta kuin omaa itseään. Tyhmä on se joka pettäjän horinoita uskoo. Olitpa vaimo tai kakkonen, jätä se possu röhkimään yksinään, mene eteenpäin ja unohda että koskaan tunkiota tulit pöyhineeksi. Minä tein niin ja olen onnellinen. Pettäjän kanssa on aina tunne että jotain salataan ja jokin on pielessä enkä haluaisi elää siten.

Äänestä

sen huomaa jo täällä, huijatut käsittelee asiaa eli vaimot ja kakkoset, pettäjää ei näy mailla, eikä halmeilla...

Äänestä

Näinsemenee:Ketjun aloittajana sanon, että nyt höyryät ihan turhaa. Tässä ketjussa on yritetty jälleen kerran keskustella asiallisesti mutta joidenkin henkilöiden mielestä tästä asiasta ei saisi keskustella

Olen lukenut montakin ketjua jossa jätetty pohtii asioita mikä meni pieleen. Aloituksessakin mainitsin peräti kaksi ketjua joissa jätetyllä huono-omatunto omien pahojen ajatustensa vuoksi.
Luulen, että monen jätetyn pelastus on ollut terapia jossa ovat saaneet tukea ja ovat oppineet näkemään, että vika ei ole heissä vaan siinä joka ei osaa tai uskalla ratkoa parisuhteessa olevia ongelmia vaan jättää toisen ilman selitystä.
Monessa tapauksessa tulee petturin väittämät ongelmat täytenä yllätyksenä jätetylle. Pettäminen on aina vääryys petettyä kohtaan.

Sinä kirjoitat
"Tai sitten hurskastellaan, miten hienoa, että olet "tehnyt parannuksen" ja kadut tekojas"i.
Täällä ei olla toistemme tuomareita. TÄÄLLÄ ON TARKOITUS KESKUSTELLA VERTAISTUEN MERKEISSÄ.
Jos se on sinulla jäänyt huomaamattaa niin ei ole liian myöhäistä muuttaa tyyliä.

Äänestä
  • Ykköstyneillä kakkosilla on samanlainen omatunto kuin petturilla =0
    Eihän heistä muuten ykköstyneitä tulisikaan. Kumpikaan ei tunne sanaa myötätunto tai häpeä.

    Äänestä


Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kertokaa se hänelle kirjoitti:

Palstalla kaksi ketjua jossa kummassakin jätetty ex katuu omaa käytöstään ja pahan toivomista toiselle.
En ole nähnyt yhtään ketjua jossa kakkonen tai ykkösöitynyt katuisi aiheuttamaansa pahaamieltä ja pahoja puheitaan. Enkä myöskään,
että itse kaiken aiheuttaja petturi olisi katunut tekojaan ja puheitaan.

Onkoa ainoastaan jätetyllä omatunto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu