Hakeeko naiset tositarkoituksella miehiä netistä?

Minulla on ollut kuvallinen ja kuvaton profiili S24:ssa, E-kontaktissa sekä Happypancakessa yhteensä n.1v verran, silloin tällöin poistanut ja jonkin ajan päästä aloittanut alusta.

Profiilitekstiin olen panostanut, kirjoittanut harrastuksista, mielenkiinnon kohteista ja tietysti minkälainen ihminen olen ja mitä olen hakemassa.

Olen kirjoittanut varmaan 50 naiselle joiden kanssa on yhteiset harrastukset, ja / tai ovat muuten samalla viivalla. Erityisesti 3 naisen kanssa on ollut ihan täydellinen "Match made in heaven". Eli ainakin teoriassa sielunkumppani
Ei, en ole kirjoittanut Moro, kiinnostaako?- tyylisiä viestejä, vaan aidosti sisäistänyt niiden profiilitekstiä ja pistänyt 200-250 sanaa aloitusviesteihin.

Pieni osa on vastannut, alussa kiittivät kun kerrankin tulee hieno ja hauska aloitusviesti jne

Kirjoiteltiin 3-4 päivää ja varsinkin ym. 3 naisen kanssa on synkkasi melkein täydellisesti ja vastaukset viesteihin tuli melkein samantien (vaikutti ainakin siltä että ne odotti mun viestiä tai vastausta)
Sain kuulla olevani hyvällä tavalla erikoinen mies kun osaan kirjoittaa hyvin, ollaan "samiksia" ja minulta kysyttiin paljon eli olivat aidosti kiinnostuneita.

Päästiin siihen pisteeseen että olisi aika tavata, siinä vaiheessa tuli hirveitä selityksiä miksei onnistu (hirmukiireitä, marsu kuoli eilen plä plä plä) Ja jostain syystä kirjoittelu loppui kun seinään?

Olen siis 30v norminäköinen työssäkäyvä mies. Eli hakeeko naiset oikeasti suhteita netistä?
9354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

itse oon aina vakavasti suhdetta hakemas tuol s24 treffeis. kyl se on iha kiva jutella mukaviakin miesten kaa, mut aina tehny selväks et yhenillan juttuihi en ala, vaan haluan löytää kumppanin.

Äänestä
  • Kuten minä, olen tehnyt selväksi profiilitekstissä että kumppania olen etsimässä, ei mitään muuta...

    Äänestä

Olen 40 nainen, ja haen tosissani seuraa netissä. Minulla on vastaavia kokemuksia miehistä. Turhauttavaa.

Jos on kiirettä tms. ehdotettuun tapaamisaikaan, niin mikäli vastapuoli on aidosti kiinnostunut JA lisäksi fiksu, niin hän heittää vastaehdotuksen. :-)

Äänestä
  • Juuri näin, kyllähän minä ymmärrän että ihmisillä on muutakin tekemistä kun istua koneen edessä odottamassa että unelmien prinssi kirjoittaa mutta miksi kysyä hirveästi ja antaa sellaista kuvaa että on aidosti kiinnostunut jos ei kerran olla?

    Äänestä

Minäkin olin tosissani liikkeellä mutta miehet vastailee monen päivän viiveellä ympäripyöreitä "tyhjänpäiväisiä" vastauksia...
olen itsekin melko kiireinen mutta nyt kun haaveilin ystävyydestä ja mahdollisesta muustakin niin olen valmis järjestelemään aikatauluani tapaamisiin yms ...sen lisäksi lyhyen viestin kirjoittaminen ei kyllä montakaan minuuttia vie!

Mutta onneksi löytyi myös mukava mies joka kirjoitteli joskus jopa useamman viestin päivässä ja osoitti selvästi kiinnostuksensa...
usein oli sähköpostiin tullut myös hyvän yön tai huomenen toivotukset vaikka ei hänen "vuoronsa" ollut kirjoittaa :-)

Äänestä

Hei FZ2013,

kiva kuulla että olet nähnyt noin paljon vaivaa ja onnistunutkin sitten löytämään kivoja suhteita nettideittailun avulla.

Kysumykseesi suora vastaus on että kyllä, kyllä naiset ihan oikeasti hakevat vakavia suhteita netistä. Yhtä ainoaa vastausta ei varmasti löydy siihen miten juuri sinun kohdallesi on käynyt niin että kolme juttua on lopahtanut noin yllättäen.

Ymmärrän kyllä tuon naisten jännityksen tuosta tosi-elämän tapaamisesta. Kysyimme asia E-kontakti.fin blogissa, eli että koska on oikea aika tavata tosielämässä nettituttavuuden kanssa. Käy katsomassa vastaukset tästä jutusta: http://www.e-kontakti.fi/blogi/nain-nopeasti-sinkut-sopivat-ensitreffit-nettitreffisivustolla/

25 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että kuukausikin on hyvä odotella ennen tapaamista kasvokkain! Olisiko tässä kenties ainakin osa vastausta siihen, miksi naiset ovat pelästyneet tapaamisehdotuksista?

T: Heli E-kontakti.fistä
www.e-kontakti.fi

Äänestä

Mahdollisesti, toki kummallista koska 2 niistä ehdotti tapaamista minulle?
Jotenkin tuntuu että naiset hakevat pelkästään jännitystä ja huomiota..

Äänestä
  • Itsekkin olen tosissani liikkeellä, joidenkin kanssa viestitelty pitkiäkin aikoija sit kun pitäs tavata niin viestittelypä loppukin sit siihen. Sitten oli niitäkin, joiden kanssa tavattiin, viestitelty pitempi aika, ja mitäpä siellä oli vastassa...seksin vonkaaja ja heti ekalla kertaa olis pitänyt vielä saada...
    Toki on ollut niitäkin joitka on ollut ihan asiallisia ja kiva on ollut jutella vaan jokin ei sitten ole vain "kolahtanut" ja se on jäänyt siihen. Viestitellään edelleenkin silloin tällöin, eikä siinä sen kummempaa.

    Niin ja oma lukunsa on nämä ukkomiehet...:)

    Äänestä

Itse haen tosisissani. En kylläkään aio heti kenenkään kanssa yhteen muuttamaan, mutta haluan kuitenkin vakituisen seuralaisen.

Miehillä on vain kovasti näitä omia kiireitä. Eivät edes ehdi visteihin vastaamaan, saati panostamaan tapaamisiin.

No ehkä joskus löytyy se herra oikea. Vielä en anna periksi :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


FZ2013 kirjoitti:

Minulla on ollut kuvallinen ja kuvaton profiili S24:ssa, E-kontaktissa sekä Happypancakessa yhteensä n.1v verran, silloin tällöin poistanut ja jonkin ajan päästä aloittanut alusta.

Profiilitekstiin olen panostanut, kirjoittanut harrastuksista, mielenkiinnon kohteista ja tietysti minkälainen ihminen olen ja mitä olen hakemassa.

Olen kirjoittanut varmaan 50 naiselle joiden kanssa on yhteiset harrastukset, ja / tai ovat muuten samalla viivalla. Erityisesti 3 naisen kanssa on ollut ihan täydellinen "Match made in heaven". Eli ainakin teoriassa sielunkumppani
Ei, en ole kirjoittanut Moro, kiinnostaako?- tyylisiä viestejä, vaan aidosti sisäistänyt niiden profiilitekstiä ja pistänyt 200-250 sanaa aloitusviesteihin.

Pieni osa on vastannut, alussa kiittivät kun kerrankin tulee hieno ja hauska aloitusviesti jne

Kirjoiteltiin 3-4 päivää ja varsinkin ym. 3 naisen kanssa on synkkasi melkein täydellisesti ja vastaukset viesteihin tuli melkein samantien (vaikutti ainakin siltä että ne odotti mun viestiä tai vastausta)
Sain kuulla olevani hyvällä tavalla erikoinen mies kun osaan kirjoittaa hyvin, ollaan "samiksia" ja minulta kysyttiin paljon eli olivat aidosti kiinnostuneita.

Päästiin siihen pisteeseen että olisi aika tavata, siinä vaiheessa tuli hirveitä selityksiä miksei onnistu (hirmukiireitä, marsu kuoli eilen plä plä plä) Ja jostain syystä kirjoittelu loppui kun seinään?

Olen siis 30v norminäköinen työssäkäyvä mies. Eli hakeeko naiset oikeasti suhteita netistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu