Ensin kysyn pettäjiltä. Olet ottanut ison riskin ja vaarantanut parisuhteesi salasuhteen takia. Ehkä jopa harkitset nykyisen kumppanin hylkäämistä uuden ihastuksesi takia. Mutta entäs jos kadut kaikkea tätä vuosia myöhemmin? Jos hyppäät nykyisestä suhteestasi uuteen, niin ehkä et saavutakaan onnea vaan menet ojasta allikkoon. Ehkä vuosien päästä huomaatkin tehneesi väärän valinnan, mutta sitä on liian myöhäistä enää korjata. Liian paljon on rikottu ja särjetty eikä entiseen voi enää palata. Vaikka et hylkäisikään kumppaniasi, niin salasuhteesi kuitenkin varjostaa oikeaa parisuhdettasi ja jos salasuhde paljastuu, ei parisuhteesi tule koskaan enää olemaan sama eikä tehtyä saa tekemättömäksi, vaikka jälkeenpäin kuinka kaduttaisi. Ja jos sinulla on lapsia, kaikki tämä heijastuu myös heihin, tahdot tai et. Oletko valmis maksamaan hetken huumasta hinnan, jota maksat ehkä lopun ikäsi? Kaikki tekemäsi vaikuttaa myös perheeseesi eikä vain sinuun.
Ja kakkosilta kysyn, että oletko koskaan huomioinut sitä, että salarakkaasi voi myöhemmin vilpittömästi katua sitä, että petti tai jopa hylkäsi puolisonsa sinun vuoksesi? Entäs jos jälkeenpäin osoittaudutkin hänelle pettymykseksi ja hän katkeroituu sinulle, koska jätti niin paljon sinun takiasi? Ehkä hän ajattelee myöhemmin, ettet ollutkaan sen arvoinen, että sinun takiasi kannatti pilata perhe-elämänsä. Se johtaisi luultavasti siihen, että hän pettyneenä ja katkeroituneena pettäisi vielä sinuakin.
Te pettäjät ja kakkoset, otatteko huomioon ollenkaan tällaisia asioita vai ajatteletteko pelkällä alapäällänne? Kaikki voi näyttää toisenlaiselta 5-10 vuoden kuluttua eikä tehtyjä virheitä saa tekemättömäksi.
Ja kakkosilta kysyn, että oletko koskaan huomioinut sitä, että salarakkaasi voi myöhemmin vilpittömästi katua sitä, että petti tai jopa hylkäsi puolisonsa sinun vuoksesi? Entäs jos jälkeenpäin osoittaudutkin hänelle pettymykseksi ja hän katkeroituu sinulle, koska jätti niin paljon sinun takiasi? Ehkä hän ajattelee myöhemmin, ettet ollutkaan sen arvoinen, että sinun takiasi kannatti pilata perhe-elämänsä. Se johtaisi luultavasti siihen, että hän pettyneenä ja katkeroituneena pettäisi vielä sinuakin.
Te pettäjät ja kakkoset, otatteko huomioon ollenkaan tällaisia asioita vai ajatteletteko pelkällä alapäällänne? Kaikki voi näyttää toisenlaiselta 5-10 vuoden kuluttua eikä tehtyjä virheitä saa tekemättömäksi.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Veljeni jätti kihlattunsa toisen naisen vuoksi ja huomasi myöhemmin, että olikin vaihtanut huonompaan. Hän katuu sitä vieläkin, vaikka siitä on kulujunut jo yli kymmenen vuotta.
Rohkenen ottaa kantaa, en vastata, vaikka en kuulu otantaryhmään.
Pitkä aloitus ja täyttä s...aa, ei ne miehet huonompaan vaihda, vaan nuorempaan, älykkäämpään ja kauniimpaan.
Ei niitä kaduta kuin se etteivät ole ainaisemmin tajunneet hakea uutta.
No etpä kuulu otantaryhmään, ainakaan älykkyytesi suhteen. Aloittaja puhui pettäjistä-ei miespuolisista. Kauneus on katsojan silmissä ja onko petetyn ikä hänestä itsestään riippuva asia. Oma kommentisi on täyttä pa..aa.
Olen pettäjä, petetty, ykkönen, kakkonen, kolmonen jne., riippuen kriteereistä, miten ihmissuhteita arvotetaan?
Ykkösmieheni olen tuntenut nuoresta saakka, kakkosmieheni (jonka kanssa asun) yli 20 vuotta, kolmosmiestä tapaillut n.8 vuotta, tämänhetkinen nelosmies on uusi löytö viime kesältä.
Kaikki tapailevat myös muita, en ole tarkemmin kysellyt. Muutamia ent./nyk. kumppaneita kuuluu ystaväpiiriimme.
Olen tyytyväinen elämääni. Mikään ei ole keneltäkään pois, ihmistä ei voi omistaa.
Oon huomioinut. En mä jää sellaseen suhteeseen, jossa me ei edetä miehen kanssa suhteessa vaan että se on aina vain hetken yhdessäoloa seksin merkeissä. Kyllä miehistä näkee aika pian, onko hänellä halua alkaa kunnon suhteeseen vai onko hän mun kanssa vaan sen takia, että hän saa multa. Luulisi ukkomiehen kannattavan aatella jo ennen toisen naisen kanssa olemista omaa perhe-elämäänsä ja että voisiko hän omilla tekemisillään parantaa suhdettaan omaan naiseensa. Ja turha hänen on omista valinnoistaan syyttää kakkosta, sillä hän itse tekee päätöksen alkaa etsiä toisen naisen.
No joskun niinkin. Tietenkään, ainakaan harvemmin, tehtyjä virheitä saa enää tekemättömiksi, mutta onko se parempaa elämää, jos ei uskalla tehdä mitään ratkaisuja epäonnistumisen pelossa? Ja mitä niitä menneitä asioita pitäisi alkaa suremaan, ne ei parane, vaikka kuinka murehtisi. Siksi on parempi yrittää tehdä uusia ratkaisuja, paremmalla onnella.
" Tietenkään, ainakaan harvemmin, tehtyjä virheitä saa enää tekemättömiksi, mutta onko se parempaa elämää, jos ei uskalla tehdä mitään ratkaisuja epäonnistumisen pelossa? "
Niin että sulla on vain kaksi vaintoehtoa: tehdä vääriä valintoja tai olla tekemättä mitään?
Minä olen koittanut käyttää vähän järkeä ja tehdä oikeita valintoja. Ja luulempa kohtuullisesti onnistuneeni, mutta ei ole tarvinnut olla "tekemättä mitään ratkaisuja", päin vaston.
Esimerkiksi niin, että suhteen ei suinkaan tarvitse alkaa panolla, jota joutuisi katumaan. Suhteen voi aloittaa tutustumalla ensin toiseen ihmiseen, hänen luonteeseen, arvoihin, ajatuksiin, mielipiteisiin, tekemiinsä valintoihin, jne, jne.
Jos minä olisi pannut jokaisen ihmisen kanssa, joka on sitä pyytänyt tai joka olisi päällisin puolin ollut ok, niin paljon olisi mennyt arvokasta elämää hukkaan. Nyt se aikaon tullut käytettyä ihmisiin tutustumalla sekä heiltä ja heistä oppimalla, eikä ole tarvinnut murehtia sitä, että onko joku varattu, varas, valehtelija tai joku muu V:llä alkava.
Jokainen toimii omalla tavallaan suhteen alussa. Seksihän on kuitenkin tärkeä osa parisuhdetta. Sinä et aloita suhdetta seksillä, vaan käytät aikaa tutustumiseen tms. toimintaan.
Entäpä, jos se myöhemmin kuvaan astuva seksi ei olekaan sinua tyydyttävää, vaan kaikkea muuta kuin nautinnollista? Sen jälkeen sinä toteat sen suhteen epätoimivaksi. Eikö silloin se aika, jonka sinä olet käyttänyt tutustumiseen, ole hukkaan heitettyä aikaa? Vai jäätkö sinä roikkumaan siihen suhteeseen silti, vaikkei se ole sinua tyydyttävää?
Minä ainakin saan tietää ajoissa, että onko mies tarpeeksi hyvä sängyssä. Kun seksielämä on kunnossa, voi muutakin elämää rakentaa.
Jotenkin tulee tunne, että sinulla on, ja on ollut useita suhteita: etsit, löydät ja hylkäät. Tiedä sitten, mutta tavallaan et ole samalla rimalla meidän kanssa, jotka puhumme pitkistä suhteista, joissa on eletty jopa vuosikymmeniä.
pupulutuselle
Lueskeltuani sinun juttujasi eri palstoilla, on minun(kin) tultava samaan päätelmään "välikommentti" -nimimerkin kanssa, että sinulla on takanasi runsaasti lyhytkestoisia suhteita. Näin ollen toimintasi on ollut varsin hektistä ja lyhytjännitteistä parisuhteiden muodostamisjanalla. Se, onko sellainen toiminta parempaa, että on vain saman kanssa vaiko etsii aina uutta, on jokaisen oma päätös. Niin makaa, kuin petaa.
Mun mielestä hän on vielä niin nuori, ettei ole kokemusta pitkästä parisuhteesta sen iloineen ja suruineen eikä päättymisineen. Kyllä hän siitä asettuu vielä kun vanhenee. Jätetyksi ei ole tainnut itse tulla vaan on ollut se jättäjä. Jos me vanhat tädit muistaisimme, miten toimimme itse nuoruudessamme, niin olisimme hyvin hiljaa, tuomitsematta häntä. Eikös niin?
"Eikös niin? "
Ei, suurin osa meistä ei todellakaan ole hypännyt nuoruudessaan sängystä toiseen. Eikä suurin osa meistä suinkaan ole asettanut seksiä parisuhteen tärkeimmäksi asiaksi niin, siitä on aloitettava. Ja tässä me olemme olleet viisaita.
Nyt nimittäin on niin, että kun hyvin käy niin kumppani on sekä persoonallisuudeltaan, arvoiltaan, asenteiltaan JA seksuaalisesti sopiva, ja parisuhde toimii koko elämän.
Mutta jos persoonallisuus, arvot ja asenne ovat kohdallaan, mutta nuoren seksi ontuu, niin se yleensä korjaantuu iän ja kokemuksen karttuessa ja yhdessä seksuaalisuutta ja seksiä "opiskellen". Kakista (melkein) voi tulla hyviä rakastajia – se on opittavissa. Itse asiassa siinä käy usein niin, että kun pari tällä tavoin oppii olemaan avoin ja kiinnostunut toisistaan ja seksuaalisuudestaan, niin seksi elää ja uudistuu koko pitkän parisuhteen ajan.
Jos taas persoonallisuus on "väärä", niin se ei tavallisesti muutu koskaan. Samoin on arvojen ja asenteiden laita. Ne ovat paljon vaikeampia asioita muuttaa, jo yksin siitä syystä, että ei yleensä pidäkään. Yhdelle ”väärä” persoonallisuus on toiselle ”oikea”. Ei silloin synny motivaatiotakaan alkaa olla "toisenlainen". Se, että seksi sujuu, ei pitkälle auta. päinvastoin, kun muu sisältö puuttuu, niin se ajaa ennemmin tai myöhemmin uskottomuuteen tai eroon.
Toisin sanoen: ensin on tutustuttava ihmiseen, hänen persoonaansa ja arvoihinsa, koska ne ratkaisevat. Sitten siirrytään seksiin, joka osaltaan myös toimii tai ei toimi sen mukaan, ovatko ihmiset samalla aaltopituudella henkisesti, huomioivatko he ja haluavat samoja asioita, jne.
Ja lopuksi vielä: yksiavioisuus on sittenkin edelleen 96%:lle ihmisistä se ykköstavoite. Suurimmalle osalle ihmisiä kovin huoleton ja seksipainotteinen, useita kumppaneita käsittänyt elämäntapa ei ole arvostettava ja kertoon vähän muustakin. Tämä tosiasia sulkee pois koko joukon kumppaneita, jotka olisivat niitä ”kestäviä”.
Toisin sanoen, pupulutusesesta elämänkumppanina kiinnostuneiden määrä sekä pienenee, että muuttuu "laadullisesti" "huonoon" suuntaan. Uskolliset ja sitoutuvat, korkeat elämän arvot omaavat miehet eivät ole hänestä kiinnostuneita. Hän "joutuu" valitsemaan (ja ilmeisesti haluaakin) kumppanikseen samanlaisen kukasta kukkaan (=myöhemmin pettävän), sitoutumiskyvyttömän (=isän roolissa vastuuton) ulkokultaisen (itseä hoidetaan vain punttisalilla, mutta henkinen puoli on niin ja näin) miehen.
Panopatjaksi hän varmasti kelpaa – vai mitä miehet? Kuka haluaa (kirjoitustensa perusteella) pupulutusen elämänkumppanikseen?
Minä ottaisin hänet elämänkumppaniksi. Tietysti jonkin aikaa hänen uskollisuutta ja ominaisuuksia testailtuani. Ehdotinkin sitä jo hänelle privatisti, mutta hän ei suostunut, kun hänellä on jo toinen mies.
Mä voisin kyllä käydä paneskelemassa tuota pupulutusta. Voisin hyvin ottaa mukaan kavereitakin ja me voitaisiin sitten vedellä tuota narttua joka reikään oikein kunnolla. Mihinkään vakavaan suhteeseen mä en alkaisi.
Jaahas, taas yksi harrastepsykologi tekemässä johtopäätöksiä mutu-tuntumalta. Ekaks se, että jos miehellä on stondiksessa kovin pieni kulli, niin ei se siitä suurene ajan kanssa. Mutta sä varmaan jäisit sellaisenkin kanssa nysväämään, jos kys. mies sua muuten kiinnostaisi. Onneksi siis on niitäkin naisia, jotka vie nämä "jämä"kulliset pois suhdemarkkinoilta.
Lisäksi se, että sä et voi lisätä miesten tai sun omia seksitaitojasi rakastelijana, jos sä itse et ole tarpeeksi kokenut ja hyvä. Amatööri ei voi opettaa toisesta amatööristä ammattilaista. Siksihän kouluissakin on opettajat opettamassa ja näyttämässä, että miten toimitaan. Amatöörit tarvitsee opettajakseen sellaisen, joka osaa jo tarpeeksi paljon. Osaatko sinä?
Eipä ole kiinnostuneiden määrä vielä hiipunut. Ja onhan monet ukkomiehetkin laadukkaita. Jotkut ykkösetkään eivät edes tiedä, kuinka laadukkaita. Se laadukkuus pitää vain osata "kaivaa" esiin ja antaa miehille mahdollisuus toteuttaa niitä.
Vai panopatjaksi? Purista sä vaan niitä polviasi yhteen - very tight - niin ettei kukaan vaan pääse sun itsesi lisäksi hiplaa sun kuivettunutta toosaa. Toivottavasti sullakin käy joskus flaxi.
Ai sä oli niin fiksu jo nuorena, että säästit itseäsi sille ainoalle oikealle? Mä en todellakaan ollut. Nuorena muistaakseni halusin kokemuksia. Ja ihan naimisiinkin pääsin. Ihannetilanne tietenkin on, että nuoresta seurustellut pari opettelee seksin salat yhdessä. Jotkut ihmiset vaan haluaa kokeilla seksiä mahdollisimman monen kanssa. Keneltä se on pois? Jokainen elää tavallaan. Nuoret on nuoria. Ja me vanhat voitaisiin vähän karistaa tomuja hartioilta ja yrittää edes ymmärtää heitä. Ihminen ei opi kuin kokeilemalla. Mistä sä vedät johtopäätöksen, että pupu ei kelpaa vakavaan suhteeseen kenenkään kanssa?
Pettämistä mäkään en hyväksy. Mutta ketä vapaa pettää? Jos varatun kanssa sänkyyn eksyy, eikö vastuu ole sillä varatulla? Hänen kuuluu kertoa totuus. Lähtökohtaisestihan ihminen olettaa, että toinen on rehellinen. Pitäisikö aina kun tapaa uuden ihmisen, alkaa tentata ja kaivella taustoja? Sänkyyn saa mennä uuden tavatessaan ihan silloin kun itsestä hyvältä tuntuu. Vaikka ekana iltana.
Tämä aloittaja ei oikeastaan kysy mitään, vaan tuo oman järkähtämättömän mielipiteensä esiin. Ok, toki saa niin tehdä, mutta olen tasan varma, että tuolta aloittajalta tulee vaan tulta ja tappuraa niskaan niiltä, jotka uskaltavat olla eri mieltä.
Vastakysymys: Mitä takeita kenelläkään on naimisiin mennessään, ettei kadu vuosia myöhemmin? Entä jos mies/vaimo huomaa myöhemmin, että valinta osoittautui pettymykseksi? Nimenomaan, kaikki voi näyttää toisenlaiselta 5-10 vuoden kuluttua, myös avioliitossa. Silloinkin voi katkeroitua. Ja olen jopa varma, että jotkut ovat ajatelleet alapäällään myös naimisiin mennessään...Nyt tuli haukut!
väiski vedit pahan eli sen totuuden
Ei naimisiin mennessä tarvitakaan takeita vaan halu sitoutua siihen puolisoon. Varmasti joskus katuttaa, ketuttaa ja kaikkea muutakin mutta sitähän se parisuhde on, yhdessä elämistä. Parisuhde ei ole koko ajan onnen auvoa ja kiihkeää intohimoa vaan aivan tavallista arkea, joka jaetaan sen puolison kanssa. Hyvä parisuhde kestää myös huonot ajat. Sitten on niitä, joilla ei parisuhdetaidot kehity tai on muuten ongelmia oman identiteetin kanssa; ne ovat yleensä niitä pettäjiä. Satunnaisia syrjähyppyjä sattuu myös hyvissäkin liitoissa. Ne joko painetaan villaisella tai sitten ne osataan laittaa omaan arvoonsa (arvottomuuteensa). Joskus tosin käy niin, että se on kerrasta poikki -uskoisin, että silloin kaduttaa sitä pettäjää.
Kakkosen katumisista en tiedä. Yleensä tuolle tiellä tietoisesti lähteneenä ei arvosta loppujen lopuksi parisuhdetta, ei omaansa tai muiden.
"Tämä aloittaja ei oikeastaan kysy mitään, vaan tuo oman järkähtämättömän mielipiteensä esiin."
Höpö höpö. Hän kysyy monta kysymystä JA tuo esiin oman mielipiteensä.
Sinä sen sijaan et vastaa, vaan teet vastakysymyksen...!? Sekö on keskustelua?
Vastaan siis sinulle:
"Mitä takeita kenelläkään on naimisiin mennessään, ettei kadu vuosia myöhemmin?"
Paras tae on se, että tutustuu ihmiseen ensin. Ottaa selvää hänen arvoistaan, ajatuksistaan, toiveistaan, vaatimuksistaan, peloistaan, vahvuuksistaan... siinä voi mennä tovi, mutta palkkiona on elämän kestävä, onnellinen parisuhde. Eikä se ole vaikeaa - se tapahtuu puhumalla ja kysymällä niitä asioita, joista henkilön arvot käyvät ilmi.
"Entä jos mies/vaimo huomaa myöhemmin, että valinta osoittautui pettymykseksi?"
Niin ei todennäköisesti käy, jos on tutustunut ihmiseen ensin. Älä osta sikaa säkissä, niin et pety. Helppo homma.
"Ja olen jopa varma, että jotkut ovat ajatelleet alapäällään myös naimisiin mennessään"
Niin minäkin! Siitähän tässä juuri on kysymys! Jotkut ovat ajatelleet alapäällä koko ikänsä ja _siitä_ on seurauksena joko se, liitto on epäonnistunut tai se, että rikkoo littonsa pettämällä - tai molemmat.
Pitäisi _ajatella_ ensin.
Joo no. Ei se noin yksinkertaistakaan ole. Elämä muuttaa ihmisiä. Myös nuo mainitsemasi arvot, ajatukset, toiveet, pelot ja muut voivat muuttua. Joskus elämässä tapahtuu asioita, joiden takia vaan kasvetaan erilleen tai muuten eriydytään. Ei sitä voi kukaan varmasti ennustaa, joten turha hihkua noin itsevarmana.
Hyvin sanottu. "Minnihiiri.......,":
"Ei naimisiin mennessä tarvitakaan takeita vaan halu sitoutua siihen puolisoon. "
Juuri näin. Siitä naimisiin menosta vasta alkaa sen yhteisen elämän rakentaminen. Siitä _tehdään_ yhdessä sellainen kuin sen pitää olla.
"Parisuhde ei ole koko ajan onnen auvoa ja kiihkeää intohimoa vaan aivan tavallista arkea, joka jaetaan sen puolison kanssa."
Aivan. Jäätelökin on hyvää vain kulhollinen kerrallaan. Jokainen voi kokeilla: syö viisi litraa kerralla ja mietin, ovatko ne 10 viimeistä lusikallista yhtä hyvää ja kivaa kuin 10 ensimmäistä. _Kaikessa_ ihmisen elämässä on ja pitääkin olla vaihtelua; yö ja päivä, arki ja pyhä, työ ja loma, nälkä ja kylläisyys, intohimo ja seesteisyys,.....
"Hyvä parisuhde kestää myös huonot ajat."
Täsmälleen! koska niitä huonoja tulee aina ja varmasti; flunssa, syöpä, työttömyys, kuolema, kolari, suomi24:n palvelimen tila ei riitä luettelemaan.
Kun parisuhde on niin rakennettu, että noissa tilanteissa toisiaan on tukemassa ja lohduttamssa kaksi toisiinsa sitoutunutta, toisistaan välittävää, toisaan ymmärtävää, toisaan kunnoittavaa, toisiinsa _luottavaa_, jne ihmistä, niin elämä sujuu - sateen jälkeen paistaa aurinko! Jos lähdet sadetta karkuun, niin samalla kun lähtöpaikalla alkaa pasitaa, siellä sataa minne olet menossa, ennemmin tai myöhemmin. Tällä pallolla et pääse sadetta karkuun. Mutta voit pidellä sadetta rakkaasi kanssa ja olla onnellinen.
Hyvä parisuhde kestää myös huonot ajat.
Jaaha. Vanhat kliseet taas käytössä.
Jos vähän aikaa eläisit eteenpäin, noin vuodesta viiteen, niin huomaisit miten vaaka alkaa painamaan siinä toisessa (vanhassa) puntarissakin.
Vieraaseen ihastuessa sen vaan tahtoo tuntua olemattomalta, vaikkei se todellisuudessa ole ollut koskaan sitä.
Ei se vaimoaan mun vuoksi hylkää, joten mitä pitäisi katua? Saan häneltä mahtavaa seksiä, mukavaa seuraa ja joskus itkeä tirautankin hänen olkapäätään vasten. Mä enemmän katuisin, jos jättäisin tämänkin kokematta. Ompa mitä vanhana muistella. Kadu en yhtään.
Kyllä mun mielestä myös naimisiin menoaan voi katua, kun huomaa, ettei puoliso ollutkaan se, jonka kanssa haluaa vanheta. Niinkin voi käydä. Mulle kävi niin. Onneksi sain itseäni niskasta kiinni ja erosin. Monet menee naimisiin ihan muista syistä kuin rakkaudesta. Samoin kuin juoksevat vieraissa. Tai suhteilevat varatun kanssa.
"Monet menee naimisiin ihan muista syistä kuin rakkaudesta. Samoin kuin juoksevat vieraissa. Tai suhteilevat varatun kanssa. "
Ja se on susta ihan okei? Jep.
Ap:lle: Se, mitä haluamme (tai luulemme haluavamme) 20-30 vuotiaina, ei aina päde enää myöhemmällä aikuisiällä. Ymmärrätkö, että ihmiset muuttuvat ja kasvavat? Ikävä kyllä, puolisotkin muuttuvat ja haluavat eri asioita. Avioliitto on riski (ei mitään takeita onnistumisesta), salasuhde on riski (ei takeita siinäkään). Ennusteet voivat olla yhtä huonot molemmissa.
"Se, mitä haluamme (tai luulemme haluavamme) 20-30 vuotiaina, ei aina päde enää myöhemmällä aikuisiällä."
Tämä koskee vain niitä, jotka olivat epäkypsiä 20-30 vuotiaina. Terveille aikuisille ei käy noin.
"Ymmärrätkö, että ihmiset muuttuvat ja kasvavat?"
Kyllä. Useimmat kasvavat viisammiksi. Vain pieni osaa taantuu 20-30 vuotiaasta taksin kohti teini-ikää.
"Tämä koskee vain niitä, jotka olivat epäkypsiä 20-30 vuotiaina. Terveille aikuisille ei käy noin."
Tuo on niin totta! Lisäisin siihen, että terve aikuinen kantaa vastuun teoistaan ja elää valintojensa kanssa ja rakentaa elämänä niistä aineksista.
Ihmettelen aina ja edelleen mikseivät ihmiset sitten eroa sulassa sovussa, jos kerran kokevat olevansa naimisissa "nuoruuden erehdyksen" kanssa?
Itsekin erosin ilman minkään valtakunnan sivusuhdetta. Uusi rakkaus astui kuvioon vasta viiden vuoden kuluttua erosta, kunhan olin ensin selvittänyt elämäni ja tavoitteeni raiteilleen.
Mikä pakko ihmisten on rynnätä kaiken kaaoksen keskellä vielä pettämäänkin ja pahimmassa tapauksessa traumatisoimaan omat lapsensakin terapiakuntoon iäksi ajoiksi?
Siinähän se asian pihvi just onkin. Pettämiset ja avioerot eivät vaikuta vain pettäjään ja hänen kakkoseensa, vaan lukuisiin muihin ihmisiin eli esimerkiksi pettäjän lapsiin. Hehän siinä sen suurimman hinnan maksavat, kun isi tai äiti lähtee etsimään uutta onnea eikä sitä milloinkaan saavuta, koska vaihtamalla harvoin paranee.
Jos pettäjä on mies en usko miehen hirveästi miettivän seurauksia ja tulevaisuutta. Miehet elävät hetkessä ja jos se hetki tuntuu hyvältä niin se riittää. Jos taas pettäjä on nainen hän miettii jo ennen sitä pettämistä mahdollisia seurauksia ja pohtii eron vaikutuksia lapsiin ja jopa sukulaisiin. Nainen miettii ei mies. Jos kakkonen on mies hän ei todennäköisesti mieti muuta kuin sitä naisen aviomiestä ettei se tule vetämään turpiin jos vaimon salasuhde häneen paljastuu. Jos kakkonen on nainen hän taas kokee olevansa auttaja auttamalla kaltoin kohdeltua miestä joka riutuu surkeassa avioliitossaan. Näin se varmasti onkin ja saattaa oilla että kakkonen kokee miehen jopa olevan parempi isä lapsilleen kun saa välillä hoivaa ja hellyyttä kakkoselta. Sekin voi olla totta sillä antaahan se voimaa. Suhde kuin suhde on aina riski. Otat riskin petetyksi ja jätetyksi tulemiselle kun aloitat suhteen jonkun kanssa oli se avioliitto tai salasuhde. Aviomies tai vaimo voi jättää sinut muullakin tavoin kuin löytämällä uuden siipan esim. kuolemalla ennenaikaisesti. Pettäminen loukkaa ja satuttaa mutta kaikki osapuolet siinä kolmiodraamassa katsovat asiaa eri perspektiivistä eli omastaan. Vaikka esimerkkejä epäonnistumisista on miljoonia ei kuitenkaan kukaan halua uskoa että minulle niin kävisi. Jos sitä ajattelisi ei kukaan menisi mihinkään suhteeseen.
Vastaavasti on esimerkkejä onnistumisista mailjoonia - kuka sitä etukäteen tietää miten juuri minulle käy? Ehkä se riskinotto erottaa jyvät akanoista eli ne jotka uskaltavat ottaa riskin, nyhveröt jäävät suhteeseen jossa eivät ole täysin onnellisia vaan ovat yhdessä vain tavan tai lasten vuoksi. Myös pettäjän vaimo mielestäni on oikeutteu saamaan onnen. Vaikka sitten myöhemmin eli meihen joka on suhteessa mukana täysin tuntein. Vaimon ei kannataisi haikalla miehen perään joka ei tunne enää samaa tai sitä mitä vaimo toivoisi. Pitkän päälle ero on parempi.
Ap:lle: Oletko myös ketjun "Pettävä mies on pahin turn-off" aloittaja ? Kirjoitustyylisi, sanavalintasi ja mielipiteesi ovat täysin samat. Sinun kannattaisi perustaa oma blogi tai peräti rekisteröity yhdistys, kun sinulla tuntuu yötä myöten olevan aikaa ja haluja näitä vaahtoamisiasi kirjoitella.
Olit sama tai et, sinä et pysty pelastamaan maailmaa uskottomuudelta. Ne, jotka sitä harrastavat eivät hätkähdä pätkääkään kirjoituksistasi. Kuulun petettyihin ex-vaimoihin itse, enkä ymmärrä, että joku jaksaa piehtaroida samassa aiheessa noin loputtomiin. Tarkoittaa, ettei ole enää omaa elämää, vaan se elämä on täällä. Ja pettämisestäkin pitää päästä yli, ei saa jäädä "tuleen makaamaan". Jos jää, käy juuri kuin ap:lle - asiasta tulee jonkinasteinen pakkomielle.
Tulin tänne lukemaan, miten muut ovat kokeneet avioliiton rikkoutumisen pettämisen takia, mutta kovin on harvassa nuo asialliset ja totuudenmukaiset tarinat. Pääpaino on julistamisella tai toisten haukkumisella. Tämä oli ihan väärä osoite.
Se olemassaoleva suhde on yleensä siinä vaiheessa mulla ainakin jo niin tuhon oma, kun alan ihastua toisiin. Että enpä ole katunut. Edes vuosia myöhemmin. Eikä sen kummemmin ole enää paljastumisellakaan ollut väliä - toki olen yrittänyt päästä mahdollisimman pienillä henkilövahingoilla, eli en tieten tahtoen ole pyrkinyt ketään satuttamaan eläessäni elämääni.
Olisinko pettänyt, jos voimassa olevassa parisuhteessa olisi kaikki ollut ok? En.
Tosin paha olo parisuhteessa oli vain sellaista alituista pientä kaiherrusta, väsymistä jatkuvasti kinaamaan kaikesta - mielessä ei silti päällimmäisenä ollut eroaminen, vaan sellainen "jos tämä tästä vielä"- fiilis. Silloin tällöin yritin otaa asiaa puheeksi puolison kanssa, ilman vastakaikua.
Ihastuin työkaveriin sata lasissa. Olin tuntenut hänet jo pitkään, no sitten vain otollisella hetkellä tapahtui se "klik" ja se oli menoa. Yritin asiaa peitellä kumppaniltani ja podin pahaa omaa tuntoa siitä, että mielessäni oli tämä toinen ja odotin töihin PÄÄSEMISTÄ aiemman "voi kun taas pitää mennä töihin" sijaan.
Myönsin syvän ihastuksen olemassa olon kumppanilleni ennen kuin työkaverin kanssa suhde eteni pidemmälle. Siinä vaiheessa olin jo tiedostanut, ettei ihastuminen/rakastuminen toiseen ollut syy aviokriisiin, vaan seurausta siitä, etten ollut pitkään aikaan ollut onnellinen tai edes tyytyväinen elämääni.
Erosimme ja myöhemmin päädyin parisuhteeseen työkaverini kanssa. Yhteisiä vuosia hänen kanssaan on takana jo enemmän kuin aiemmassa liitossa ja olen edelleen hyvin onnellinen hänen kanssaan.
Jos mitä kadun, niin sitä, etten puhaltanut peliä poikki exän kanssa jo aiemmin, ennen kuin nykyinen kumppanini tuli mukaan kuvioihin. Lopputulos olisi joka tapauksessa ollut sama eli ero exästä.
Varo vain, kohta alkaa sataa haukkumaviestejä. Tällä palstalla ei voida hyväksyä sitä, että rakastutaan toiseen ihmiseen. Ruoho ei ole aidan takana vihreämpää ym. viisauksia. Rakkaus on tällä palstalla suorastaan kirosana.
jos on yksinkertainen on vain yksi ja ainoa oikea tapa olla ja elää, samaa katumista olen minäkin kuullut, miksi ei erottu aikaisemmin, miksi uskoi exän takaisin pyyntöjä, lupauksia kuinka kaikki muuttuu, naiset tahtoo miehen takaisin kun mies näyttääkin jatkavan elämää...
>Yhteisiä vuosia hänen kanssaan on takana jo enemmän kuin aiemmassa liitossa ja olen edelleen hyvin onnellinen hänen kanssaan.>
Ja jälleen tällä palstalla. Antaakseen meille viisaita sanoja, vai siksi että ongelma on uusiutunut?
Jos noista ei kumpaakaan, niin sitten henkilökohtaiset asiat jäi käsittelemättä kun mentiin sata lasissa...
Ja sinä ilmeisesti nauttisit todella paljon, jos ongelma olisi uusiutunut? Tällä palstalla on paljon omaa kohtaloaan surkuttelevaa porukkaa, joka kokee itsensä niin suoraselkäiseksi, mutta sitten kuitenkin toivotaan entiselle puolisolle epäonnea uudessa suhteessa. Entisestä kakkosesta puhumattakaan. Vahingonilo se taitaa olla se paras ilo.
"Jälleen tällä palstalla" ?
No käsittääkseni moni muukin täällä kommentoi, vaikkei uskottomuus kosketakaan ko hetkellä itseä? Toisinaan koneella istuessani luen tämänKIN palstan juttuja läpi. En anna "viisaita sanoja", vaan vastasin kysymykseen - missään ei määritelty sitä, pitääkö tapauksen olla tuore vai kelpaako vanhemmatkin keissit.
Ja kolmanteen arveluusi voin sanoa, että asiat on käsitelty aikanaan perinpohjaisesti, kaikkien osapuolien kanssa. Siksipä nyt sanoinkin, että olisihan tilanteen voinut toisinkin käsitellä, mutta se on jälkiviisautta, se.
Shoesie, kohtalon katkeruudella kuorruttama ei näe muuta kuin sen oman ainoan totuuden.
Mitä pitempää hokee itselleen ja muille omaa kurjuttaan ja haukkuu exää ja muita sitä todemmalta ne asiat tuntuvat.
Mutta onneksi täällä ollaan kovasti "huolissaan" miten exän suhde kestää ja tunnetaan "aitoa" sääliä hänet "huolinutta" naista kohtaan.
"kaikkea hyvää"
Exät ja heidän rakkaathan käyvät täältä lukemassa nämä kaikki kirjoitukset, heidän elämmassään kun ei ole mitään muuta...
Nyt kirjoitan mitä ajattelen itse: mies meni, jätti,loukkasi,olin vihainen, huusin ja riehuin, tilanne rauhoittui, elämä jatkuu, jokin odottaa myös minua, vielä joskus kirpaisee mutta en petä itseäni enää koskaan uskomalla exää,en selitä eroani kolmannen osapuolen syyksi, me kaksi se ryssittiin
Miksei ex-puolisolle (jota joskus ja tosissaan on rakastanut) voida toivottaa kaikkea hyvää ja onnea uudessa liitossa? Ketään ei voi omistaa ja jos toinen tunsi olevansa niin onneton yhteisessä kodissa ja liitossa, miten voisi väkisin toisesta pitää kiinni? Itse jouduin jätetyksi n.4 vuotta sitten, rakastin miestäni yli kaiken ja aluksi tuntui, että elämä loppuu tähän. Onneksi aika tekee tehtävänsä ja suru haalenee. Mies on kuitenkin lasteni isä, joka ei eron ja uuden suhteenkaan jälkeen ole kääntänyt heille selkäänsä ja joka edelleen tukee ja auttaa minua enemmän kuin aina on kohtuullistakaan. Ex-aviomiehestä ja rakastetusta tuli paras ystäväni, niin uskomattomalta kuin kuulostaakin. Uusi avomieheni myös hyväksyy sen ja kunnioittaa ystävyyttämme.
Vai että ystäviä? Ihan oikeasti ole ystävä, jos sinulle käy, mutta omalla kohdallani kävi niin, että menetin mieheni mukana kotini, perheeni, lapseni, terveyteni, taloudellisen aseman ja työni ja terveyteni. Kumpikaan ei käsitellyt asiaa kanssani vaan jäin ihan yksin ja järkyttyneenä kasaamaan itseäni. Kummankaan kanssa en pidä yhteyttä. Vieläkö minulta vaaditaan onnen toivottamista. Hyi helvetti teidän tekopyhiä ajatuksianne.
Hienoa mun mielestä kuulla välillä kertomuksia, että elämä hymyilee myös eron jälkeen. Mieleltään terve aikuinen ihminen ei jää tuleen makaamaan ja märisemään asioita, joille ei itse mitään voi. Jos puoliso rakastuu toiseen ja haluaa eron, niin minkä sille teet vaikka se sattuukin? Ei kenestäkään voi väkisin pitää kiinni.
Miten sulta meni työkin eron tullessa? Oletko käynyt hakemassa apua ongelmiisi ulkopuolisilta auttajilta? Miksi et pidä yhteyttä lapsiisi? Vai oletko niin katkera eksällesi että kostat sen lasten kautta? Ei noin toimi fiksu aikuinen, vaikka miten ahdistaisi. Ei winwin:n kirjoituksessa ole mitään tekopyhää. Ei sun tarvitse olla ystävä eksällesi eikä hänen uudelle vaimolleen. Lapsia sun täytyy ajatella ja heidän takiaan pitää asialliset välit. Onhan maailmassa ja elämässä paljon pahempiakin asioita, joita voi sattua, kuin pettäminen ja avioero. Eikö niin olekkin?
katkeruudesta voi tulla olotila jonka luulee olevan se normiolo
mikään muu ei selitä mieheni exän käytöstä, vuosia jaksaa katkerana valittaa kuinka hänet on jätetty jms
koko maailma on kääntynyt häntä vasta jms
toisaalta ystävilleen esittää onnellista ja kaikki hyvin nassua, joku mieskin on kuvioissa