Avioliitto pelkkää leikkiä nykyään.

ensirakkauden huumassa lupaillaan käsi raamatulla ikuista rakkautta, ja ensimmäisten ongelmien tullessa vastaan haetaan avioeroa.

Avioliiton tarkoitus lienee hämärtynyt joiltakin ihmisiltä (naisilta).
15261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Feminismi on tehnyt tehtävänsä. Täydelliset naiset ja sinkkuelämää ovat nykypäivän esikuvia naisille. Ennen oli vain perhe, perhe ja perhe.

Äänestä

Toisille avioliitto ja lupaukset eivät tunnu merkitsevän yhtään mitään, oma vaimokin ilmoitti haluavansa erota kun ei kuulemma enää ollutkaan "mukavaa".

Se oli siis sellainen ilmoitusluontoinen asia jolle ei kuulemma voinut enää tehdä mitään eikä vaimon mielestä kannattanut edes yrittää., että se niistä ikuisen rakkauden lupauksista myötä ja vastoinkäymisissä.

Äänestä
  • Sitähän se nykyään taitaa olla. Naimisiinmenossa tärkeintä on näyttävät juhlat ja päivä prinsessana. Arki kun alkaa, niin olo ei enää olekaan kuin prinsessalla ja äkkiähän siitä on päästävä unelmoimaan uusista prinsseistä, jotka valkealla ratsulla vievät kohti uusia seikkailuja

    Äänestä

  • prinssinakkinen kirjoitti:

    Sitähän se nykyään taitaa olla. Naimisiinmenossa tärkeintä on näyttävät juhlat ja päivä prinsessana. Arki kun alkaa, niin olo ei enää olekaan kuin prinsessalla ja äkkiähän siitä on päästävä unelmoimaan uusista prinsseistä, jotka valkealla ratsulla vievät kohti uusia seikkailuja

    --äkkiähän siitä on päästävä unelmoimaan uusista prinsseistä, jotka valkealla ratsulla vievät kohti uusia seikkailuja --

    Eipäs ole vielä keksitty että eron saisi vaikka viikossa niin pääsisi nopeasti uudelleen vannomaan ikuista rakkautta.

    Äänestä

  • Pikaero. kirjoitti:

    --äkkiähän siitä on päästävä unelmoimaan uusista prinsseistä, jotka valkealla ratsulla vievät kohti uusia seikkailuja --

    Eipäs ole vielä keksitty että eron saisi vaikka viikossa niin pääsisi nopeasti uudelleen vannomaan ikuista rakkautta.

    Eihän sitä eroa heti saakkaan, puolen vuoden päästä vasta. Mutta tältäkin palstalta saa lukea, kuinka yhteisestä kodista muutetaan jopa heti kimppaan uuden prinssin kanssa eli ei siihen edes virallista eroa tarvita. Monesti jopa uusikin prinssi on ehtinyt osoittautua pettymykseksi ennenkuin ensimmäisestäkään on saatu virallista eroa...

    Äänestä

Kyllä se ihan sama on miehillä. Ex vaan ilmotti että haluaa eron. Mitään syytä ei ollut mutta kun oli kyllästynyt arkeen ja minä olin vain kuin paras ystävä josta hän piti ja jota arvosti ja jonka kanssa oli hyvää seksiä mutta ei muuta. Mitään ei kuulema voinut tehdä. Itse menin naimisiin ajatuksella kunnes kuolema erottaa mutta mies lähti heti kun nuori nainen näytti vihreetä valoa.

Äänestä
  • --Itse menin naimisiin ajatuksella kunnes kuolema erottaa--

    Näinhän se minäkin ajattelin kun naimisiin menin, mutta vaimon lupauksiin ei näköjään ollut luottamista.

    Äänestä

Eipä ollut miehenkään lupauksiin luottamusta. Nyt se on jo menossa uusiin naimisiin. Johan ero on ollut puoli vuotta voimassa.

Äänestä

Kun olisi jonkinlainen avioliitto/ avoliitto koulu, jossa olisi tentti eli arviointi onko todella oikeanlaiset perusteet liittoon.

en itse mene mielelläni häihin, joita eronneet pitävät, enkä ostaisi lahjaakin, sillä jos olen niihin ensimmäisiin ostanut kunnon lahjan ja ollut niissä, ei viehätä olla saman ihmisen häissä monta kertaa.

Minua on oikeastaan alkanut etomaan koko nykyinen häähumu, häitä laitetaan kuukausitolkulla ja rahaa laitetaan valtavasti tuohon juhlahumuun. Tässä juuri kuulin, että erä liitto purkautui 2 kk kuluttua oikein mahtihäistä, toki monilla kestää muutamia aikoja pitempään, mutta suurin osa purkautuu ennen kymmenetta avioliittovuotta. Siihen on vain tehty ne lapset, jotka nyt sanotaan olevan väärä valinta, kun ero tulee. Ois todella nuijalla töitä.

Äänestä
  • Toivoisin entisen ajan takaisin! Avioero voimaan vasta parin vuoden päästä ja aina siihen liittyvä pakollinen parisuhdekeskustelu asiantuntijan kanssa.
    Nopeampi tapa oli, että huorintekijä meni oikeuteen todistamaan ja ero astui voimaan heti!
    Normaali ja moraalia kunnioittava ihminen koki tuon varmasti häpeänä, ainoastaan kovanaamat pääsivät helpommalla.

    Tuollaisia eroja tuli tässäkin suvussa, mutta ei niitä uusia helposti (jos koskaan) hyväksytty muiden piiriin.
    Moraali oli ennen korkeampi!

    Äänestä

  • Sairaampi maailma kirjoitti:

    Toivoisin entisen ajan takaisin! Avioero voimaan vasta parin vuoden päästä ja aina siihen liittyvä pakollinen parisuhdekeskustelu asiantuntijan kanssa.
    Nopeampi tapa oli, että huorintekijä meni oikeuteen todistamaan ja ero astui voimaan heti!
    Normaali ja moraalia kunnioittava ihminen koki tuon varmasti häpeänä, ainoastaan kovanaamat pääsivät helpommalla.

    Tuollaisia eroja tuli tässäkin suvussa, mutta ei niitä uusia helposti (jos koskaan) hyväksytty muiden piiriin.
    Moraali oli ennen korkeampi!

    Niiltä jotka eroavat vaan sen takia ettei elämä ollutkaan pelkkää juhlaa joka päivä pitäisi naimisiinmeno uudelleen kieltää kokonaan.

    Äänestä

Tämän takia kannattaa seurustella ensimmaiset 10v ja sitten vasta avioliittoon. Itse olen surustellut pidempiä suhteita 2 NAISEN KANSSA JA VASTA SE KOLMAS OLI SELLLAISNEN JOKA YMMÄRSI JA EI LIIKAA MÄÄEÄILLYT JA SUHDE TOIMINUT JO YLI 20V.

Äänestä

Arvoisa pikaero. Kyllähän se on tavallaan toiminnassa jo nyt.
Sillä kuinkahan usein on jo uusi yhteisessä kodissa kun ensimmäinen eli harkintajan paperi viedään käräjäoikeuteen.
Eipä siinä juuri harkita, sillä suhdehan on ollut jo avioliiton aikana, eikä sellaista voi sanoa millään tavalla harkituksi.

Eli kumppanit melkein vaihtavat avaimia ovella, tätähän tämä näyttää olevan.
En usko tällaiseen onneen, siinä ei oel harkittu edellistä liittoa eikä uuttakaan kumppania tunneta lainkaan.
Se näyttää olevan vain vaikeaa tunnustaa olevansa erehtyväinen ja sitten yritetään kitkutta tämän uuden kanssa, vaikka olisi löytynyt minkälaista huoruutta, rikollisuutta, ulosottoja ja ennenkaikkea monia suhteita, joista liuta lapsia. Eli siinä sitä sitten elättää tätä uutta kumppani ja hänen lapsiaan ja kituuttaa.

Kuinkahan moni on saanut tämän suihkun niskaansa ja yllätäen.
Ja onko uskallusta myöntää ja tuollainen valahtelija luusei laittaa ulos heti.
Vai oletteko halukkaita maksamaan tuon elättämisen siitä seksistä mikä alussa on vilkkaampaa, mutta alkaa hyytymään ennenpitkää.

Eli tämäntyyppinen ihminenhän etsii juuri noita elättäjiä, saavat laittaa omat hankkeensa talteen siltä varalta, että saavot potkun persauksiin ja käyttävät häikäilemättömästi hyväkseen noin hyväuskoista ihmistä, joka ei ole edes kiinnostunut hänen menneisyydestä, vaan alkaa elättämään.

Äänestä
  • Monelta ihmiseltä näyttää puuttuvan moraali kokonaan nykyään, eron syyksi riittää että ulkona sataa vettä ja ei oikein huvita mikään.

    Äänestä

Ei ollenkaan ihme, jos nykyajan naisilta on liiton tarkoitus hämärtynyt. Useimmilta miehiltä se on aina ollut kadoksissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lupaan......... kirjoitti:

ensirakkauden huumassa lupaillaan käsi raamatulla ikuista rakkautta, ja ensimmäisten ongelmien tullessa vastaan haetaan avioeroa.

Avioliiton tarkoitus lienee hämärtynyt joiltakin ihmisiltä (naisilta).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu