Mieheni oli toivonut lahjaksi kelloa. Niin eiköhän niitä kelloja tullut kaksi. Toinen kelloista oli kultajousesta josta mieheni meinasi luopua. Oli siis vain kokeiltuna käteen.
Kaikki takuu laput ja kuitit olivat mukana niin eiköhän siellä ollut joku hieman pyörempi nainen rääkymässä että ei missään nimessä oteta kelloa enään vastaan vaikka kellon ostajalle oli muuta sanonut. ( hintaa kellolla kuitenkin lähemmäs 200e)Olen jo aikasemmin pitänyt samaista naista inhottavana asiakas palvelijana.. viime joulu aikaan tuli kuunneltua ku huusi tiskin takana nuoremmalle tyttärelle josta selvästi näki että oli pahalla mielellä naisen takia. Kuka ihme kehtaa tuolla tavalla käyttäytyä asiakkaiden edessä? Monelta muultakin olen kuullut samasta naisesta negatiivisia juttuja. Esim. Samainen nainen myynyt 300e korvakorut eräille tutuille jotka olivatkin joutuneet viemään huonon kiinnityksen vuoksi korjattavksi. Niin haukkunut koruja rihkamiksi?

Vastaukset 5
Vanhimmat
ja asiakaspalvelu on sellaista että mitä rikkaammalta näytät niin sen parempaa palvelua tulossa. jos tulet lenkkeily vaatteet päällä ei tietoakaan että saisit minkäänlaista asiakaspalvelua :)
Sano miehellesi, että panee kellot molempiin ranteisiin.toinen voi näyttää suomen ja toinen ruotsin aikaa. Kalliimpi kello kannattaa laittaa ruotsin aikaa, kun se on rikkaampi maa.Negatiivisiin juoruihin en osaa ottaa kantaa, kun en kuuntele tai kerro niitä.
Kyseisen naisen kanssa olen myös asioinut ja selvästi on eroa myyjissä. Seuraavana päivänä oli toinen nainen tiskin takana ja asiointi sujui aivan ongelmitta. Liikkeen ohi voi onneksi kävellä tai vaihtaa kokonaan toiseen liikkeeseen.
Ja palaute asiakaspalvelusta kannattee jättää suoraan liikkeelle. Tällöin voi jopa muutoksia tapahtua.
Kyllä se on kaupan homma huolehtia palvelusta, asiakkaalla on helpompi vaihtaa kauppaa kun alkaa pyyteleen parempaa palvelua...