Hei kaikki miehet joilla on kumppanina (nyt tai aiemmin) ollut tämmöinen ulkonäöltään tavallinen nainen; normaalipainoinen, ei mitenkään huomiotaherättävän kaunis muttei rumakaan. Semmoinen joka hukkuu massaan, sopii standardeihin ja täyttää monet keskiarvot. Haluaisin kysyä teiltä onko teillä koskaan ollut mitään erityisiä ajatuksia partnerinne ulkonäöstä. Oletteko pitäneet kauniina vaikka nainen ei mikään missi/malli olisikaan? Oletteko osanneet katsoa vikojen ohi?
Kyselen tätä asiaa koska yritän ymmärtää miestäni. Omasta mielestäni olen siis juuri tuollainen perustyyppi, ei mitenkään erikoinen missään mielessä. Mussa kuitenkin on noita vikojakin, ei tarvitse suurennuslasilla etsiä. Selluliittia löytyy ahterista, nenä on melkoisen kokoinen, enkä muutoinkaan mihinkään näytille kelpaisi, ei sillä että kyllä haluaisikaan. Mutta en vain voi käsittää miestäni. Hän jaksaa aina kehua miten kaunis olen, mutta en vaan voi ymmärtää miten ja miksi. En ole kehuja ulkonäöstäni elämäni aikana kovin usein keräillyt, ja kaikkien kauneuskäsitysten mukaan olen tosiaan aika mitäänsanomaton. En vaan voi ymmärtää miten jollakin samassa kulttuurissa kasvaneella voisi olla niin erilainen kauneuskäsitys. En myöskään allekirjoita väitettä että rakas on aina kaunein, vaan minusta se menee enemmänkin niin että rakkaan ulkonäöllä ei ole väliä. Tämän siis voisin mieheni mietteissä ymmärtää, mutten kertakaikkiaan sitä mitä hän minulle väittää. Olen yrittänyt asiasta häneltä kyselläkin, mutta en viitsi enää kun hermostuu mun jankkaamiseen. Kertokaa miehet mitä päässänne liikkuu, voiko mieheni oikeasti ajatella noin, vai puhuuko vain lämpimikseen? Miten ihmeessä asiaan pitäisi oikein suhtautua kun olen hänen kanssaan niin eri mieltä? Olla vaan hiljaa ja jatkaa ihmettelyä?
Kyselen tätä asiaa koska yritän ymmärtää miestäni. Omasta mielestäni olen siis juuri tuollainen perustyyppi, ei mitenkään erikoinen missään mielessä. Mussa kuitenkin on noita vikojakin, ei tarvitse suurennuslasilla etsiä. Selluliittia löytyy ahterista, nenä on melkoisen kokoinen, enkä muutoinkaan mihinkään näytille kelpaisi, ei sillä että kyllä haluaisikaan. Mutta en vain voi käsittää miestäni. Hän jaksaa aina kehua miten kaunis olen, mutta en vaan voi ymmärtää miten ja miksi. En ole kehuja ulkonäöstäni elämäni aikana kovin usein keräillyt, ja kaikkien kauneuskäsitysten mukaan olen tosiaan aika mitäänsanomaton. En vaan voi ymmärtää miten jollakin samassa kulttuurissa kasvaneella voisi olla niin erilainen kauneuskäsitys. En myöskään allekirjoita väitettä että rakas on aina kaunein, vaan minusta se menee enemmänkin niin että rakkaan ulkonäöllä ei ole väliä. Tämän siis voisin mieheni mietteissä ymmärtää, mutten kertakaikkiaan sitä mitä hän minulle väittää. Olen yrittänyt asiasta häneltä kyselläkin, mutta en viitsi enää kun hermostuu mun jankkaamiseen. Kertokaa miehet mitä päässänne liikkuu, voiko mieheni oikeasti ajatella noin, vai puhuuko vain lämpimikseen? Miten ihmeessä asiaan pitäisi oikein suhtautua kun olen hänen kanssaan niin eri mieltä? Olla vaan hiljaa ja jatkaa ihmettelyä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä pätee vanha sanonta, kauneus on katsojan silmissä. Kannattaako kaikkia asioita yrittääkään selittää järjellä, ehkä selityksiä ei edes ole. Jos miehesi kehut sinua niin kamalasti rassaavat, pyydä häntä olemaan hiljaa ulkonäöstäsi. EIkö ole aivan sama, mikä motiivi miehelläsi on vai onko sitä lainkaan.
Oma vaimoni on silmissäni todella kaunis, kaunistuu vuosi vuodelta. Hän on iloinen siitä, että pidän hänen ulkonäöstään. Ja hän on myös älykäs.
Kiitos vastauksestasi, kuulostat tosi ihanalta puolisolta. Pitäisi varmaan vaan yrittää ymmärtää olla ymmärtämättä:D (tai osata suhtautua asiaan yhtä fiksusti kuin vaimosi), mutta pahoihin tapoihini näyttää kuuluvan myös asioiden puhkianalysoiminen. Miestä en viitsi pyytää kehuja lopettamaan, sillä siitä hän vasta loukkaantuukin. Että ei kotonaan edes saa rakastaan kehua? Ja kyllähän sitä saa, mutta kun rakas ei vaan ymmärrä mistä hyvästä... Miestä ärsyttää myös huono itsetuntoni, joten yritän pitää suuni supussa nykyään näistä asioista kotona jos suinkin taidan.
Ja voi kun jotenkin saisin pieneen päähäni taottua että ihmiset voivat nähdä asiat niin toisin. Se vaan kuulostaa niin kliseiseltä lohdutukselta tuo "kauneus on katsojan silmässä", omaan mieleen tulee vaan että se on meidän rumempien itsetunnon paikkailuun keksitty. Anteeksi, meni taas sekavan jaarittelun puolelle.
En ajattele kauneutta. Minuun tehoaa kokonaishahmo ja persoonallisuus.
Positiivinen perusasenne ja ennakkoluulottomuus.
Oma vaimoni oli sprintterityyppiä. Soukat reidet, jäntevät pohkeet, napakat, pyöreät pakarat ja alhaiseen rasva%:iin liittyen pienet rinnat.
Vaikuttava hahmo.
Yksityiskohdista riippumatta minun silmissäni on kaunista se miten ihminen liikkuu ja millaisen vaikutelman hän luo.
Nyt ikääntyneenä, ajatellen intiimielämää, henkinen yhteys ja kiintymys ovat tärkeimpiä aineksia.
Ollakseni rehellinen niin vaimoni muutos on ollut niin hidas ja oikeastaan vähäinen, etten ole kiinnittänyt siihen tippaakaan huomiota.
Bonuksena on se, että hän saa minut tuntemaan itseni upeaksi puolisoksi!
Olisikohan heijastusta?