Vaimoni ilmoitti ottavansa eron, asiasta ei kuulemma kannata keskustella sen kummemmin, minulle koko ero asia tuli täytenä yllätyksenä.
Helppoa näyttää tuo eroaminen olevan, ei paljon paina käsi raamatulla annetut lupaukset.
Enkä siis ole mikään juoppo enkä pieksä vaimoani tai tee muutakaan tyhmää, vai olinkohan sitten vaan liian tavallinen ja tylsä ?
Helppoa näyttää tuo eroaminen olevan, ei paljon paina käsi raamatulla annetut lupaukset.
Enkä siis ole mikään juoppo enkä pieksä vaimoani tai tee muutakaan tyhmää, vai olinkohan sitten vaan liian tavallinen ja tylsä ?
Vastaukset 50
Vanhimmat
"Helppoa näyttää tuo eroaminen olevan, ei paljon paina käsi raamatulla annetut lupaukset."
Ihmiset muuttuu vuosien saatossa. AVIOLIITTO EI OLE VANKILA.
Karua tekstiä, mutta totta.
Meillä on asiasta paljon keskusteltu sen jälkeen kun sanoin muuttavani muualle ja valitettavasti meillä molemmilla oli hyvin erilainen käsitys suhteesta...mies oli tyytyväinen kun kaikki toimi...itse koin tekeväni kotona kaiken ilman minkäänlaista arvostusta...
hänelle eroilmoitus tuli myös yllätyksenä ja vasta nyt suostui kuuntelemaan minua.
Ei tämä lähteminenkään helppoa ole ollut...
mutta joskus sitä pitää vaan ajatella omaa jaksamista ja hyvinvointia..
Siinähän se huono puoli on naisilla kun ne vain tekevät ja ottasivat välilla rennonmin ja jos tulee vaikka ettei kaapissa ole puhtaita vaatteita niin voi kertoa miehelle että et ole pyykkiäsi musitanut pestä. Itse yrin toppuutella naiseni kotihommien tekoa ja mikä sen arsyttävämpää on kun yrität vaikka elokuvaa tv katella ja toinen touhuaa kokoajan niin solloin pitää sanoa että se viinilasillinen kouraan ja tv kattelemaan.
Nainen ei voi ottaa rennommin, kun kotityöt on vaan tehtävä. Hän voisi ottaakin rennommin, jos mies tekisi osansa, eikä vain lipittäisi alkoholia telkkarin edessä.
Hoida itse omat pyykkisi, naisen tehtävä ei ole huomauttaa aikuisen ihmisen vaatteista!
olisin ottanutkin rennommin ellei mies olisi jatkuvasti haukkunut laiskaksi...oon vaan kotona (5 lasta ja hoitolapset hoidettu siinä samassa)
kun kerran oon päivät vaan kotona niin on se kumma ettei kämppä pysy järjestyksessä...ja kun päivän on siivonnut niin eiköhän silti löydy joku epäkohta...yritä nyt sitten olla mieliksi kun toinen vaatii mahdottomia ja sitten "kiristää" raha-asioilla tai muilla...
nyt on oma tupa ja ero kohta selvä...siivotkoon exä kämppänsä miten haluaa tai palkatkoon siivoojan!
Vai että täytenä yllätyksenä. Olet tainnut elää pää puskaan työnnettynä?
Voitko sanoa käsi sydämellä, että olet ollut hyvä puoliso juuri sinun vaimollesi? Ei se, ettei ryyppää ja riehu tarkoita automaattisesti sitä, että on hyvä puoliso. Myöskään se, että on "liian tavallinen" ei tarkoita, että olisit huono puoliso.
Onkohan sinulta jäänyt kuuntelematta muutama vaimosi puhe?
Ja otsikkosi kysymykseen vastauksena: kyllä voi olla. Toiset hoitavat jopa niin, että yks kaunis päivä posti tuo ilmoituksen, että nyt pitäisi noutaa kirjattu kirjelähetys.
Näinhän se ikävä kyllä nykyään menee. Erityisesti joillakin naisilla tuntuu olevan sellainen kioskiromaanien antama käsitys elämästä, että avioliiton täytyy olla yhtä juhlaa. Ja sitten kun arki koittaa, niin petytään ja ollaan varmoja että tuolla jossain odottaa unelmien prinssi, joten eropaperit vetämään. Ja siinä vaiheessa ei auta mikään, nainen on päätöksensä tehnyt ja mikään ei sitä saa muuttumaan, korkeintaan ajankohtaa voit saada hiukan siirtymään.
Tätä se on, vihkivalat ei paina mitään kun levoton mieli halajaa kohti uusia seikkailuja. Muutaman kuukauden/vuoden päästä useat prinssiehdokkaat ovat käyneet sovituksella ja siinä vaiheessa yleensä se kiltti, ymmärtäväinen ja rakastava vanha aviomieskin kelpaisi, ottaisikohan se takaisin....
Osalta ihmisiä on hävinnyt moraali, avioliitto on kuin leikki jota leikitään niin kauan kun se on kivaa, siinä ei avioliittolupauksilla ole mitään merkitystä.
Minä myös näkisin, että avioliittoa ei enää kunnioiteta tarpeeksi. Mieheni oli juuri lähdössä. Ilmoitti taas "yllättäen", että haluaa eron. Eroilmoitus lähti mielestäni ihan mitättömästä jutusta. Hän näytti olevan tosissaan ja kohteli minua kylmästi. Itkin pääni kipeäksi, mikä hänen mielestään oli ihan lapsellista, koska mitäpä sitä eroa itsemään. Minä sanoin, että kyllä minä itken, koska sydämeen sattuu. Sitten hän yllättäen ilmoitti, että kaikki on hyvin ja hän voi paremmin. Tämä ei ole ensimmäinen kerta. Ensin sydän revitään riekaleiksi ja sitten kaikki on taas hyvin.
Jos kerran ei ole ensimmäinen kerta niin eikö jo kannattaisi todellakin erota? Mitä tuollaista showta pitämään.
En usko eroon. Ei ero ja pakeneminen ratkaise asioita, kun rakkautta kerran on. Mieheni isä pakeni ja hänet kasvattanut mies pakeni. Hänellä on vain sellainen malli...paeta. Minun isäni on opettanut, että vaikeuksia ei paeta, vaan ne kohdataan ja niitä ratkotaan eikä perhettä hylätä. Puhuin miehelleni mm siitä kuinka tärkeää on nukkua yhdessä eikä aina paeta jonnekin (esim sohvalle). Tuntuu siltä, että hän otti puheestani vaarin. Nyt hän on pysynyt sängyssä ja se taas johtaa läheisyyteen ja läheisyys johtaa siihen, että minä pysyn tyytyväisenä ja iloisempana, ja näin läheisyys johtaa siihen, että muukin eripura ja ärsyyntyminen vähenee (jo sitä kautta, että miehen ei tarvitse olla puutteessa). Meillä on myös raskas tilanne siitä syystä, että mies ei ansaitse mitään tällä hetkellä. En usko eroon raskaan elämäntilanteen aikana. Se on ohimenevä vaihe ja se on kestettävä yhdessä, ei toisia vastaan taistellen.
Jos mies on oikeasti kiltti, ymmärtäväinen ja rakastava, niin ei sellaisesta erota, mutta jos nainen ottaa eron, voi mies katsoa peiliin tuliko tosiaan huomioitua ja rakastettua ja näytettyä se rakkaus ihan oikeasti JOKA PÄIVÄ, vai onko vain itsestä liian ruusuinen mielikuva.
Miehet eivät tajua, että heidän pitää tuoda suhteeseen oma panoksensa, eikä pitää naista itsestäänselvyytenä ja elää kuin sinkkumies luuhaten kavereidensa ja harrastustensa kanssa enimmän vapaa-aikansa. Nykynaisella on varaa elättää itsensä, ja jos mies vähät välittää parisuhteesta, niin kytkimen nosto vaan, parempia miehiä ON tosiaankin olemassa, kokemusta nimittäin on.
Jokainen suhde on omanlaisensa. Väkivaltaisesta miehestä eron ottaneena voin sanoa, että vaikka edelleenkin rakastan exääni, ero oli ainoa ratkaisu.
Ero ei ole pakenemista, vaan tosiasioiden ymmärtämistä, että kyseiset kaksi ihmistä eivät sovi kumppaneiksi.
Niin siitä eroamisesta on tehty liian helppo asia. Paperin voi täyttää jopa netissä ja jokainen järkevä ihminen tietää, että kiukkuinen ihminen tekee typeryyksiä.
Miten saisimme entisen käytännön palautetuksi, että jokaisen eroavan, olisi vaikka nyt lapsiperheen molempien puolisioiden olipa avio-tai avoerosta kyse olisi käytävä keskustelussa ainakin kolme kertaa ennen eron saamista.
Tätä hoitivat seurakuntien yhteyteen perustetut neuvontapisteet, jotka toimivat edelleenkin ja ovat ilmaisia oalveluja.
Näissä on täysin koulutetut terapeutit, uskonto ei kuulu keskusteluihin mukaan.
Silleä ei yritetä saada jatkamaan pakosta liittoa, mutta siellä avataan niitä soluja, jotka ovat elämässä, jokainen tietää on tämänkin jälkeen ero edessä. Nyt kuitenkin on tavallaan ihmistä parsittu kestämään ero ja sen tuomat muutokset paremmin eli ymmärtämään, mitä tapahtuu monille asioille erotessa.
Yksi tärkeä asia on lasten asian hoitaminen lasten edun mukaisesti, satuttamatta heitä enempää kuin ero jo itsessään sattuu lapsiin.
Miten saisimme todella takaisin tämän toiminnon, tarvittaisiin kipeästi takaisin.
--Niin siitä eroamisesta on tehty liian helppo asia.--
Näin on, avioeroja ei pitäisi edes antaa jos syynä on joku ei huvita juttu, eihän naimisiin sen takia mennä että erotaan heti ensimmäisen ongelman tullessa.
Nainen on miehen omaisuutta, jolla ei saa olla omaa tahtoa.
Jos on lapsia, silloin nainen ei missään tapauksessa saa lähteä avioliitosta, vaan hänen pitää kiltisti tyytyä osaansa.
Niskuroiva nainen on yhteiskunnan voimin palautettava takaisin perheensä luo.
No ei tietenkään! Vaan nainen on kaiken arvostelun yläpuolella oleva ihana olento, joka voi tuosta vain sanoa koko seurakunnan edessä rakastavansa vain yhtä ja ainoaa miestä niin ylä- kuin alamäissä elämänsä loppuun saakka. Ja hetken päästä ilmoittaa, ettei hotsitakaan kun on vähän tylsää. Eikä siihen ole sillä ukonkäppänällä mitään sanomista, pysyköön hiljaa!
Ei helvetti...mä en jaksa lukea näitä juttuja että erotaan pikkuasian takia...itse päädyin hakemaan eroa yli 25 v jälkeen kun en enää jaksa yrittää...
ei se asia kaikilla aina ole niin mustavalkoinen että erotaan heti kun tulee ensimmäinen ryppy rakkauteen...
tai sitten oon vaan niin tyhmä että nyt vasta tajusin ettei tästä tuu mitään!
Mies vetoaa nyt siihen että olenhan jaksanut 20v miksi nyt enää erota ?!
Näin on, ja lapsia ei näissä mielipiteissä ole mainittu juuri lainkaan. Yhden tyytymättömyydestä kaikille paha olo , ja lapsille ehkä vuosien traumat. Aikuiset voisivat koettaa hoitaa parisuhdettaan parempaan suuntaa.. Arki se on joka paikassa vastassa.
mikä ihmisiä vaivaa? on siis vastaus ukko4:lle
Pääpaino on kai siinä, että aviokumppania pitäisi kunnioittaa, sitä ihmistä.
Eihän avioliitto nykyisin enää ole se parisuhteen muoto, jossa ollaan kaksikymppisestä kunnes kuolema erottaa asti vaikka parisuhde olisi kuinka huono.
Nykyään ihmiset haluavat elämältään myös tunnetasolta paljon enemmän kuin esim
50- tai 60-luvulla, puhumattakaan vielä vanhemmasta ajasta.
Näillä ko. vuosiluvuilla elämä oli paljon vain työtä, eikä keritty miettimään henkisiä asioita niin paljon kuin nykyään. Lisäksi naisten asema oli tällöin paljon enemmän miehen palkkapussin varassa. Ei silloin erottu vaikka ukko hakkas viinapäissään harva se viikko. Eikä sossun luukulta markkoja jaeltu.
Olisihan se hienoa kun nuoresta asti voisi elää hyvässä, samassa parisuhteessa ja kokea sen vanhuudenkin. Kyllähän näitäkin onnekkaita tänä päivänäkin on.
Ajat muuttuu, ihmiset sen mukana. Kuka nyt mihinkin suuntaan.
ONNEKSI ei ole pakko olla naimisissa, jos siltä tuntuu. Enkä kyllä itsekään haluaisi puolisoni olevan hampaat irvessä kanssani, tai muuten vaan onnettomana.
Osa ihmisistä lienee ns. tunnevammaisia jotka eivät edes tiedä mitä haluavat , halutaan naimisiin ja kohta halutaan erota ja sitten naimisiin seuraavan kanssa ja näin se homma etenee.
Mm. Miksi aina sanotaan noin "halutaan naimisiin ja kohta halutaan erota ja sitten naimisiin seuraavan kanssa "?
Useimmin halutaan naimisiin, mutta eroa halutaan vasta 15v tai vaikkapa 27 v jälkeen. Näin ainakin lähes kaikissa tuntemissani tapauksissa (niitä on monta!). Muutamassa on lennossa vaihdettu toiseen lyhyehkön liiton jälkeen. Mutta noissa toisissa liitoissa on viihdytty jo erittäin pitkään.
No niinpä.
Avioliitto on kyllä maailman turhin instituutio. Jos kaksi ihmistä haluaa olla yhdessä, ne ovat yhdessä. Jos ne eivät enää halua olla yhdessä, ne eivät ole.
Avioliitot pitäisi solmia määräajaksi, esim. viideksi vuodeksi; jos niitä yleensäkään pitää solmia. Se pitäisi molemmat puoliskot sitten ehkä vähän skarppina myös sen suhteen, että mahtaako toi toinen sitten haluta silloin määräpäivänä uusia tän sopimuksen vaiko eikö.
Ja lasten asioiden järjestelemisestä eron mahdollisesti tapahtuessa pitäisi puhua jo odotusaikana neuvolassa. Tai ehkä mieluiten ennen kuin koko kersoja päätetään edes hankkia,
En haluaisi tuota islamilaisen kulttuurin määräaikaista avioliittokäytäntöä. Minulle avioliitto on elinikäinen sopimus tai tavoite vähintään on elinikäisyys. Se on jotain suurempaa ja pysyvämpää kuin pelkkä parisuhde.
No tavallasi näytään kuvittelevan yleisesti. Sehän johtuu siitä että näin on totuttu ajattelemaan.
Mutta ajatella voi asiat myös uusiksi ja toisin. Mikä kieltää sen etteikö viiden vuoden sopimusta voisi uusia aina saman kanssa. Mutta jos se olisi se viiden vuoden sopimus, olisi pakko miettiä, puolin ja toisin, mikä on se syy miksi sen toisen kannattaa minun kanssa vielä olla.
Koska en haluaisi, että avioliitosta tai oikeastaan aviopuolisoista tulee kauppatavaraa. Niin kauan kuin tavara tyydyttää, niin sitä ei heitetä pois. Kun tuotto on miinuksella, niin kumppani viskataan menemään. Avioliiton idea on juuri siinä, että vaikeinakin aikoina kumppani pysyy rinnalla. Avioliitto on elämän perusta ja turvallinen pohja rakentaa elämää. Sen tulisi kestää myrskyt ja tyynet, pahat ja hyvät ajat ilman, että tarvitsee koko ajan pohtia, josko se kumppani tuossa pysyy. Avioliitossa ei ole kyse kannattavuudesta. Siinä on kysymys lupauksesta ja turvallisesta elämän perustasta, jonka varaan on perhe hyvä perustaa ja lapset maailmaan saattaa.
Naiivi ajatus. Kaunis tietysti, mutta unen näit.
--Avioliiton idea on juuri siinä, että vaikeinakin aikoina kumppani pysyy rinnalla. --
Noinhan sitä minäkin kuvittelin.
Nainen on miehen omaisuutta, jolla ei saa olla omaa tahtoa.
Jos on lapsia, silloin nainen ei missään tapauksessa saa lähteä avioliitosta, vaan hänen pitää kiltisti tyytyä osaansa.
Niskuroiva nainen on yhteiskunnan voimin palautettava takaisin perheensä luo.
ONNEKSI ei ole pakko olla naimisissa, jos siltä tuntuu. Enkä kyllä itsekään haluaisi puolisoni olevan hampaat irvessä kanssani, tai muuten vaan onnettomana
Pääpaino on kai siinä, että aviokumppania pitäisi kunnioittaa, sitä ihmistä
Lainailin tuolta kirjoituksista muutamia lauseita. Ensimmäiseen toteaisin, että kukaan ihminen ei ole toisen omaisuutta.
Suhteessa pitää olla tasa-arvo ja toisen kunnioittaminen. Mutta suhteessa pitää sitoutua olemaan, suhdetta ei pidä edes muodostaa koskaan jos ei pysty ajattelemaan jakavansa kodin, kodin vastuun tehtävistä ja asioista sekä avoimuuden.
Ottaisin esimerkiski yritysjohtajan, joka perustaa yrityksen, hän ei hevillä luovu siitä, tekee kaikkensa sen eteen ja niin pitää olla myös suihteessa, siitä ei pikkuseikkojen vuoksi lähdetä.
Puolisoiden pitää pitää yhtä ja auttaa toisiaan, silloin siinä säilyy myös ne tärkeät parisuhteen asiat, läheisyys, seksi ja perhe, joka on kahden ihmisen yhteinen asia ja sitä ja siihen sisältyviä asioita ei kuuluteta työtovereille eikä muillekaan tahoille.
Ei pakko ole olla naimisissa, se on totta. Mutta en lainkaan ymmärrä näitä prinsessahäitä, jotka ovat aivan ylettömiä, en näe niille myöskään mitään paikkaa.
Naimisiin mennessä pitää olla varma, että haluaa yrittää ihan kaikkensa tämän valittunsa kanssa. Suhteen pitää olla pitävä kaikilta osiltaan.
Syytä olisi myös siirtää lasten hankkimista muutaman vuoden pähän häistä, silloin jo alkaa selvtitä, onko kumppani todella se valittu vai ei.
Lapsia ei todellakaan pidä hankki keskenkasvuisten, jotka eivät pysty ottamaan vastuuta heidän kanssaan olemisesta ja sehän pitää olla molemmilla vanhemmilla, silloin luovutaan nuoruuden vapaasta elämästä jos siihen ei pysty, on syytä unohtaa lapset kokonaan.
Myöskin ne prinsessahäät voitte unohtaa ja kaupallisen krräsän niissä, en itse halua enää yhtään hienoa lahjalistaa, kun ne tahtovat olla jaossa jo melkein muutman kuukauden kuluttua nykyisin.
Kaikki kaunis hääjuhlasta on pudonnut näiden valtavien eromäärien myötä.
Kun itse olette isoäitejä ja vaareja ja näette pienten lastenlastenne tuskan ja pelon, minkä eronne ja elämäntapanne lapselle aiheuttavat, silloin ehkä näette, miten pahaa olette saanut aikaan tasapainottomalla tavalla elää vaihtosuhteissa.
--Naimisiin mennessä pitää olla varma, että haluaa yrittää ihan kaikkensa tämän valittunsa kanssa. Suhteen pitää olla pitävä kaikilta osiltaan. --
Näin se pitäisi olla, mutta ikävä kyllä tämä ei vastaa todellisuutta enää nykyään.
Lue Isä ja lapset nimimerkin kolme "Äiti jättää perheensä" ketjua niin totuus sinunkin "ero on vaimolleni ilmoitusluonteinen asia josta ei haluta keskustella mitään" kriisisi syy selviä.
70% eroista on naisten ottamia enkä todellakaan usko että syynä on se että kaikki nuo miehet ovat olleet niin huonoja aviomiehiä, kyllä tuohon on joku ihan muu selitys.
Oletko tullut ajatelleeksi, miksi nainen ottaa ja lähtee?
Kokeilepa piruuttasi vaikka tuollaisen 15 vuotta pettyä kerta toisensa jälkeen toiseen ihmiseen. Olet itse liikkeellä sillä mielellä, että kun on yhteen menty, yhdessä pysytään ja puhalletaan yhteiseen hiileen. Toinen osapuoli sooloilee omiaan, ei pidä kiinni yhdessä sovituista asioista ja lupaa sitä sun tätä vain pelastaakseen nahkansa. Jälleen uusi pettymys, josta kyllä mainitaan, mutta kun tilanne on rauhoittunut, sanansa syöjä ajattelee, että no pääsin kuin koira veräjästä nyt, niin pääsen toistekin...
Ja sitten vielä ihmetellään, kun ero tulee ihan puskista... Vaikka kyse on siitä, että vaimo on kyllästynyt siihen, ettei olekaan liitossa luotettavan aikuisen kanssa.
Kertakaikkinen kyllästyminen! Ei vaan jaksa, kun ei enää ole mitään asiaakaan.
--Kertakaikkinen kyllästyminen!--
Onko kyllästyminen oikea syy erota ? pitääkö heti tilata eropaperit jos alkaa kyllästyttää ?
Jos ihminen on toisen ihmisen kanssa kymmeniä vuosia niin jo on kumma jos ei joskus ala kyllästyttämään mutta ne onkin erikseen ketkä selviävät näistä kyllästymisistä eivätkä pakene heti paikalta.
Tosin nykyäänhän ei olla toisen kanssa kymeniä vuosia koska erotaan heti ensimmäisen kyllästymisen tunteen tullessa.
Yli 20 vuotta suhteessa, kymmenen vuotta annoin armonaikaa, annoin kaikkeni ja yritin kaikkeni, mutta yksin ei voi suhdetta pitää kasassa, jos toinen ei tee mitään. Kyllä alkoi tosiaan kyllästyttää yksin elää muka yhdessä, mutta pakeninko heti paikalta, kun odotin kymmenen vuotta, että kyllästyminen menee ohi?
Monia harmittaa ettei aiemmin ymmärtänyt erota, vaan kituutti kuolevassa suhteessa vuosi tolkulla, kun olisi saman ajan voinut käyttää järkevämminkin.
Minusta on turha moralisoida eroja. Ero ei ole pakenemista, vaan ymmärtämistä ja hyväksymistä ettei sovita kumppaneina yhteen. Jokainen eläköön elämänsä parhaaksi katsomallaan tavalla.
mietin jo hetken että olinko itse kirjoittanut tuon...meillä suhde kesti kuitenkin yli 25v.
Järkyttävän pitkä aika...koko tähän astinen elämä..ja nyt mies on loukkaantunut kun ei saanut uutta mahdollisuutta...ts mahdollisuutta muuttua...niitä mahdollisuuksia on tarjoiltu hänelle viimeiset 10v mutta kun ei ole "sytyttänyt"...
joten se siitä!
Mitä sitä pskassa roikkumaan ?? Tulee vaan turhaa riitaa ja kummallekki paha mieli ja paska olo. Sekö on hyvä häh ? Ja viel lapsillekkin jos semmosia sattuu olemaan. Mielummin eroaa sovussa kun riidoissa. On kuule kokemusta riidoissa eroamisesta ja kaduttaa todella ettei tullu erottua sillon kun siltä alko näyttää.
Kyllästymistä on montaa lajia. Totta kai suurta osaa meistä puoliso joskus mättää, mutta TODELLINEN kyllästyminen toiseen ja toisen tapaan toimia on eri asia. Kun toteaa yritäneensä kaikkensa ja odottaneensa turhaan, että toinen tulisi edes joskus puolitiehen vastaan, onko ihme, jos kuppi menee nurin. Toinen osapuoli on autuaan tietämätön siitä, että hänenkin olisi pitänyt kantaa kortensa yhteisen kekoon... On sitä mieltä, ettei MEILLÄ ole oikeasti mitään pielessä - no ei kai hänen mielestään olekaan, kun on saanut olla vuodet ja vuosikymmenetkin liitossa "vapaamatkustajana" ilman isompia vastuita ja velvollisuuksia. Vaikka toinen osapuoli on asioista toisinaan muistuttanut, elämä on soljunut kuitenkin vanhaan malliin eteenpäin - pääasia, kun itsellä on ollut lokoisat oltavat.
Se, mitä kahden ihmisen parisuhteen keskiössä tapahtuu, on näiden kahden ihmisen välinen asia. Ulkopuoliset eivät sitä TIEDÄ, joten on helppoa lätistä, että kyllästytään ja erotaan liian helposti. Mitä se siksi toiseksi edes kuuluu ulkopuolisille? Jos parilla on lapsia, heitä se tietenkin koskettaa - mutta yleensä ne ovat juurikin ne matkan päästä toisten elämää arvioivat kanssaihmiset, jotka tietävät nämä asiat kaikkein parhaiten....
Kyllä sitä yli kahdessakymmenessäviidessä vuodessa ehtii kyllästymään niin kertakaikkisesti, ettei mitään rajaa! Ei siitä selviä, eikä selvinnyt ja kyllä helpotti, kun lähti issekseen elämään.
Et ollut väkivaltainen etkä juoppo, mutta petitkö?
--Et ollut väkivaltainen etkä juoppo, mutta petitkö? --
En tiedä kenelle esitit kysymyksen mutta aloittajana vastaan että en todellakaan pettänyt.
"
Enkä siis ole mikään juoppo enkä pieksä vaimoani tai tee muutakaan tyhmää, vai olinkohan sitten vaan liian tavallinen ja tylsä ? "
-- todennäköisesti juuri näin. Sori.
Näinhän se monesti menee :( Juopon, narsistin, petturin tai vaimonhakkaajan nainen kaipaa ja toivoo aivan tavallista tasaista elämää. Tavallista tasaista elämää elävä nainen taas haaveilee seikkailuista ja yllätyksistä. Olisikos parinvaihtoviikot paikallaan....
--Olisikos parinvaihtoviikot paikallaan.... --
Ilmeisesti olisi, ehkäpä vaimo kyllästyi kun lopetin tupakanpolton enkä juurikaan juo enää viinaakaan, eli olen ihan tylsä kun ei istuta baarissa enää viikonloppuisin.
Ilmeisesti vaimo kaipaisi entisen miehensä tyyppistä ihmistä eli kunnon juoppoa joka vetää turpaan säännöllisin väliajoin, ei käy elämä tylsäksi.
Yleensä tällaisessa tapauksessa taustalla on kolmas henkilö. Vaimosi on löytänyt uuden ihastuksen, tapaillut ja kenties luonut jo yhteiset tulevaisuuden haaveetkin tämän kolmannen osapuolen kanssa. Olet ollut sinisilmäinen ja siksi kaikki tulee sinulle yllätyksenä.
Itselleni kävi vastaavasti kolmisen vuotta sitten ja vasta nyt olen tajunnut kuinka sinisilmäinen oikeasti olin ollut usean kuukauden ajan ennen eroilmoitusta.
Voimia sinulle selviytymiseen. Aurinko tulee paistamaan sinullekin.
--Voimia sinulle selviytymiseen.--
Kiitos, kyllä tässä voimia tullaan tarvitsemaankin.
Sellasta se on tämä meininki. Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.
Kunnon rehdille miehelle pitäisi kyllä löytyä joku kunnon nainenkin. Kannattaa nyt sitten pitää huoli, ettei se exä rupea hyppimään ns. silmille eron jälkeen. Viileästi ja asiallisesti hoidat eron jälkeiset asiat, niin kyllä se siitä.