Olen vuosien mittaan lösähtänyt. Vatsassa ylimääräistä, jenkkakahvat, peppu roikkuu. Ennen olin paljon laihempi. Nykyään toivon, että olisin edes laiha.
Ajattelin aloittaa fitness-ruoan syömisen ja säännöllisen urheilun ja kuntosalin. Kertokaa aloittelijalle neuvoja, kuinka kannattaa edetä. Missä ajassa voisi odottaa tuloksia?
Lösöstä fitness-elämäntapojen noudattajaksi?
3
184
Vastaukset
- Ei ole nopeaa.
Unohda se fitnessruoka tässä kohtaa.
Syö terveellisesti THL:n suositusten mukaan. 3-4 kertaa viikossa kuntosalitreeniä (raudan nostoa) ja 3-4 kertaa viikossa reipas tunnin kävely.
Lisää proteiinia ruokavalioon niin, että saat sitä 1,8 g / tavoitepainokilo.
Hyviä öljyjä täytyy saada ruokavaliosta vähintään 25 % päivän energiamäärästä. Tuo on siis minimi. Mielellään 35 %, jopa 40 %.
Loput sitten hiilareita.
Lihas ei kasva, jollet syö enemmän kuin mitä kulutat. Vedä ensin vaikkapa puolen vuoden - vuoden mittainen lihaksen kasvatuskausi, ja dieettaa vasta sitten kun olet saanut sitä lihasta.
Jos treenaat liian vähällä ravinnolla, et kehity. Jäät laihaläskiksi. - 9+0
Laihaksi pääsee nopeiten aerobisella liikunnalla (esim. juoksulla) ja lihas kasvaa nopeiten salilla painojen avulla. Jos tuloksia mitaan vain kunnolla, niin aerobista kuntoa on mahdollista kasvattaa nopeammin kuin lihas kuntoa, mutta toisaalta aerobinen kunto myös heikenee nopeammin kuin lihas kunto, jos jää tauolle. Mitä nopeammin haluaa tuloksia toisesta niin sitä enemmän joutuu tinkimään toisesta. Liikunnan tulisi määrätä syömistä, eikä syömisen liikuntaa.
- 16+18
Minä olen "höpsähtänyt" bodypumppiin. Tuloksista en tosin osaa vielä sanoa mitään. Kivaa on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.1774017Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki263115Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma252801Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne592701PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist552620Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv902575Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest112320Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k862035- 1471929
Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle2021847