Jätin miesystäväni muutama viikko sitten...en keksinyt enää muuta siinä tilanteessa. Nyt ikävä on kova, ja mietin jos asiat olisi sittenkin saanut selvitettyä. Elin ajatuksessa että palattaisiin yhteen, mutta mies sanoikin sitten ettei ajatellut että niin enää kävisi. Tuntuu kuin hän olisi jättänyt minut, enkä minä hänet. Sillä ei tosin ole mitään merkitystä. Mutta alunalkaenkaan en olisi halunnut erota, tunsin vaan että voisin saada jotain parempaa. Ja tiedän että tämä haikailu johtuu siitä etten ole vielä voinut päästä yli, ja varmasti olo tulee helpottumaan.
Mutta mitenköhän voisin ottaa asian esille hänelle...? Tai kannattaako ylipäätänsä? Minulla ei ole tapana erota ja palata yhteen, vaan päätös on yleensä ollut lopullinen sitten. Mikään on/offailu ei kiinnosta. Yhdessä oltiin neljä vuotta.
Mutta mitenköhän voisin ottaa asian esille hänelle...? Tai kannattaako ylipäätänsä? Minulla ei ole tapana erota ja palata yhteen, vaan päätös on yleensä ollut lopullinen sitten. Mikään on/offailu ei kiinnosta. Yhdessä oltiin neljä vuotta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Mutta alunalkaenkaan en olisi halunnut erota, tunsin vaan että voisin saada jotain parempaa". Olen pahoillani tämä ajatus ei minulle avaudu.
Kaikille on aina jossakin olemassa parempi kumppani kuin nykyinen. Tämä pariutumisrituaalimalli on kuitenkin rakennettu siten, että kun löytyy riittävän hyvä mies/nainen, niin sitten sitoudutaan siihen.
Kun kerran teit eropäätöksen, niin olit sitä mieltä, että kumppanisi ei ollut riittävän hyvä. Eropäätös oli siis oikea.
Kukaan ei halua olla varasijalla. Minun on helppo ymmärtää miestäsi, kun hän ei ole kiinnostunut palaamaan kanssasi yhteen. Luottamus sinuun on lopullisesti mennyt. Toivottavasti opit tästä kokemuksesta jotain, jotta osaat tulevissa ihmissuhteissasi olla tekemättä samaa virhettä.
Jos meinaat minua , niin mitä sanoin oli vain sitä miltä silloin tutnuti, kun jätit minut mailamani kaatui, ja tunsin vihaa ja häpeää..Ikävä minullakin on.
4 vuotta myöskin yhdessä..P
Asiat saa puhuttua jos vain itselleen antaa siihen mahdollisuuden.
Kerro todellinen syy miksi jätit hänet. Mitä parempaa olisit halunnut ?
Olen mies ja minut jätti rakastamani ihminen 2 viikkoa sitten. Syyksi hän sanoi sen että ei vain ollut valmis parisuhteeseen. Yhdessä olimme reilun vuoden ja näitä hänen jättämisiä on ollut tänä aikana useita. Kuitenkin olemme aina palanneet yhteen. Hän oli juuri eronnut 25 vuotisesta suhteestaan tavattuaan minut. Hän sanoi että hän on ollut alusta saakka seurusteluamme vastaan mutta kuitenkin aina on jatkettu. Eli on ollut ns. on-off suhde. Monet itkut olen hänen vuokseen itkenyt ja nyt olen ihan hajalla koska tämä on nyt hänen mukaansa lopullista. Miettinut tätä jo kuukausia. Viikko ennen eroamme hän vielä soitti minulle ja pyysi viereensä nukkumaan. On laittanut viestiä välittämisestä, suuresta rakkaudestaan jne. Miten hänen mielensä voi muuttua viikossa ikävästä jättäjäksi. Nyt hän välillä kyllä vastaa puhelimeen kun soitan ja sitten taas menee muutama päivä että hän ei vastaa viesteihin eikä puheluihin. Tiedoksi että tässä ei ole kyseessä toinen mies. Mikä häntä oikein vaivaa kun on soutanut ja huovannut oikeastaan koko vuoden. kerro sinä jos tiedät !
Kuulostaa enemmänki siltä että hän ei ole päässyt yli 25vuotisesta suhteestä yli vielä, siksi hän on varmaan niin epävarma.
Jep. 25 vuotisesta suhteesta menee todennäköisesti tovi päästä yli, ellei siitä useampi viimeinen vuosi ole ollut pystyyn kuollutta. Uusi suhde on piristävä, mutta jossain vaiheessa ne vanhatkin jutut tulee mieleen, ja varmaan ihan vaan ikävä entistä kohtaan kaikesta huolimatta.
Jos itseään haluaa suojella niin en suosittele ryhtymään suhteeseen vasta eronneen kanssa. Hyvin harvoin tulee toimimaan. Jos teidän suhde on joskus toimiakseen niin se kyllä toimii myöhemminkin.
Jätin miesystäväni, sillä tunsin olevani yksin suhteessa. Monia muitakin syitä on - ei kuitenkaan esim pettämistä, väkivaltaa tai mitään sellaista. Asioista ei oikein keskusteltu suhteen aikana ja kommunikointi oli aika huonoa... Jotenkin vielä elättelen toivetta jos sittenkin vain keskustelisi asiat halki. Itse asiassa jättäessäni ajattelin/rauhoittelin itseäni, että yhteen voi palata ja asioista voi puhua. Kuten kerroin niin mies olikin yhtäkkiä tyytyväinen yksinoloonsa.
Koko suhteen ajan yritin saada asioita toimimaan, mutta yksinäni sitä en voinut tehdä. Jätin, sillä en keksinyt enää muutakaan.
Samalta se se tuntu minunkin suhteessa, paitsi olin se jätetty, noh enpäs ole kuitenkaan uksin näissä asioissa, ikävä on tyttöystävää, mutta on vain kait sitten elettävä elämää eteenpäin, mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka tunteet kohtaisivat uudestaan, mulle jäi kuitenkin koira suhteesta niin en ihan yksin ole :)
Kellään vinkkejä kuinka ehdottaa vielä keskustelua? En halua vaikuttaa epätoivoiselta (vaikka sitä olenkin, lol) tai mitenkään pakkomielteiseltä.
Aloittajalle: olen samassa tilanteessa, paitsi että vielä en ole jättänyt.
Olen yksinäinen. Mistään ei puhuta, hellyyttä ei ole, läheisyys ja kosketus puuttuvat. Mies sanoo rakastavansa, mutta mitä rakkautta tämä tällainen on?
Itsetunto on ihan riekaleina kun itken ihmisen perään joka ei tunnu oikeasti olevan minusta lainkaan kiinnostunut. Tiedän olevani kivan näköinen ja mukava, fiksukin. Ja silti olen tässä tilanteessa.
Tiedän että jos lähden minulle käy samoin kuin sinulle. Mies on tyytyväinen yksinoloon ja pian löytää toisen. Mutta en halua muita kuin tämän yhden ja ainoan, ja toivon, että asiat jotenkin selviävät.
Yksin vaan ei voi parisuhdetta rakentaa. Minulla ei ole voimia enää tehdä muuta kuin selvitä tilanteesta päivä kerrallaan ja toivoa että jotain tapahtuisi.
Olen samassa tilanteessa, tai siis olin. Paitsi että suhde ei ollut kestänyt yhtä kauaa. Jätin , koska rupesin pelkäämään asioita, vaikka tiesin ettei mieheni olisi ikinä tehnyt niitä. Mutta edellisten suhteiden pohjalta minulle on jäänyt ikuinen pelko petetyksi ja jätetyksi tulemisesta. Viikon kuluttua jättämisestä selitin asian miehelle, mutta hän tyrmäsi ajatuksen yhteen palaamisesta. Olin monta päivää ''masentunut'', mutta parin viikon päästä tajusin, että ratkaisu oli oikea. Vaikka välillä kaipaankin miestä, muistan aina sen, miten ahdistavaa suhteessa oli, ja kuinka en saanut siitä mitään irti. Nyt erosta on ehkä kolmisen viikkoa, ja elän elämäni onnellisinta aikaa; voin käydä baarissa, tavata kavereita, mennä ja tulla miten haluan. Ei tarvitse miettiä mitä mieltä toinen on. Enkä nyt siis tarkoita sitä, ettei sinun kannata yrittää, jos siis rakastat häntä oikeasti. Mutta jos sinusta suhteessa tuntui siltä, että haluat erota (vaikket oikeastaan halunnutkaan, en minäkään halunnut), tuskin asia paranee jos palaatte yhteen. Mutta tsemppiä sinulle, minkä päätöksen nyt teetkään!