Aloittelevan laulamisesta innostuneen ongelmat

Laulua aloitteleva

Heips! Olen koettanut opiskella laulun alkeita, mutta äänialani (eikä muutkaan ominaisuuteni) ei riitä kuoroon (jään sekakuorossa alton ja sopraanon väliin - minulle ei ole sopivia stemmoja) ja klassisen laulun opintoja en arvosta (ooppera on kamalaa kiekumista, ja tavoitteet tuppaavat olemaan sillä suunnalla). Eli olen ajatellut pitää tällä hetkellä tavoitteena kohtuullista karaokelaulutaitoa sekä yhteislaulutaitoa.

Koska olen arka, haluasin harjoitella kappaleita nuottien avulla ennakkoon kotona. Olen aika onneton seuraamaan säestystä, ja en välttämättä tajua sävellajia karaokessa. Eli siis: näkeekö karaokenpitäjä kappaleiden sävellajit jostain? On helpompi transponoida kappaleet siihen sävellajiin, jossa olen ne harjoitellutkin, jos tiedän, missä sävellajissa ne ovat karaokessa. Tähän mennessä menneet pieleen kaikki yritykset sekä korottaa että alentaa sävellajia. Olen onnistuneesti laulanut vain muutaman kappaleen. Ja mieluusti kokeilisin uuttakin.

Toinen asia on mikin käyttö. Olen laulanut vain ilman äänenvahvistusta, joten mikki oudostuttaa minua. Jotenkin laulan mikin kanssa alemmasta rekisteristä kuin ilman, joten en pääse laulamaan yhtä korkealle meneviä lauluja, kuin mitä muilla kursseilla ja kotona olen laulanut. Mitä asialle voi tehdä? En halua laulaa pelkästä rintarekisteristä, vaan laulaa samoin kuin kotonakin.

Kaikki muukin apu aloittelijalle otetaan kiitollisena vastaan!

2

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Karaoke gig

      Ei sävellajeista muita merkintöjä ole kuin ainakin joiden ulkomaisten kappaleiden tekijä- plus muiden mahdollisten tietojen yhteydessä laulun alussa. Näihinkään ei kannata erityisemmin luottaa.

      Viisainta on yrittää kuvitella alkuperäislevytyksen säestyksen korkeus mielessään ja/tai päättelemällä esimerkiksi tunnetun laulajan äänialan mukaan ja tehdä siihen sitten itselle sopiva muutos. Koska karaoketaustoja tehdään milloin missäkin ja tekijöiden ammattitaito sekä kappaleiden tuntemus vaihtelevat paljon, mihinkään ei oikeastaan voi luottaa.

      Itse olen laulanut Ray Charlesin kappaletta I Can't Stop Loving You kolmen maanosan karaokebaareissa. Joissakin säestystä pitää laskea kaksi pykälää, joissakin nostaa yhdellä pykälällä ja joissakin on muutoksitta paras. Joka paikassa säestys onneksi muistuttaa Charlesin versiota.

      Karaokesäestys saattaa nimittäin poiketa erittäin paljon alkuperäisen musiikista. Usein nuoret, sinänänsä ammattitaitoiset muusikot eivät ole koskaan kuulleetkaan alkuperäistä esitystä, vaan soittavat kaiken suoraan nuoteista. Tällöin ainakin intro menee lähes automaattisesti pieleen, mikä voi aiheuttaa suuria ongelmia laulajalle.

      Hyvä esimerkki kotimaisesta tapauksesta on Laila Halmeen levyttämä lännenfilmin tunnusmelodia Johnny Guitar suomeksi nimellä Surujen kitara. Karaokeversio ei muistuta pätkääkään Halmeen levytystä 50-luvulta. Se ei tosin haittaa, koska intro on musiikillisesti looginen sen ensimmäistä kertaa kuulevallekin. Omasta mielestäni kappaleen karaokeversio on muuten paljon parempi kuin alkuperäinen! :o)

      Edes esittäjän tunnettuus ja maine ei takaa karaoken laatua. Olen yrittänyt laulaa Elviksen levyttämää Blue Suede Shoesia niin surkean säestyksen mukaan, että hävetti sekä omasta että muusikoiden puolesta. Hyviäkin karaokeversioita siitä toki on.

      Oma lukunsa ovat kappaleet, joiden alkuperäisversioissa ei ole lainkaan introa, vaan laulu alkaa heti ilman mitään lurituksia. Tuo Blue Suede Shoes on yksi esimerkki. Toinen on Elviksen sekin, nimittäin Don't. Tai Jim Reevesin Distant Drums, jossa on introna pelkkä rummutus, ei muita soittimia. Ota siinä sitten selvää sävelkorkeudesta!

      Yleensä näiden karaokeversioihin on lisätty jonkinlainen intro antamaan laulajalle sävelkorkeus ja tempo, mutta millainen? Sitä pitää vain arvailla!

      Sävelkorkeuden hahmottamisen vaikeudesta mikrofoniin laulettaessa en osaa sanoa mitään. En ole koskaan törmännyt ilmiöön, ja itselleni se on täysin vieras.

    • Laulua aloitteleva

      Kiitos oikein paljon asiallisesta ja monipuolisesta vastauksestasi! Valotti paljon kun kerroit, miten taustat tehdään. Eli vain yrittämään, ehkä yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta mikäs siinä...

      Hyvää loppusyksyä ja laulamisen riemua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45359
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      31
      11240
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2239
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1639
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe