Persuista on tullut Kepulle apupuolue mutta persuillehan passaa mikä vaan ei niillä mitään moraalia ole. Eihän ne kaikki osaa edes lukea, on loikkareita jotka on osoittautuneet työelämässäkin omanedun tavoitteliaksi.Mitä näiltä voi muuta odottaa.Kepu luvannut vähän pullanmuruja johan tartuttiin syöttiin ja Kepu saa Persujen äänet Hopearannan ostoon. Näin rahasammon sotkut yritetään lakaistaan matonalle. Ei kannattais vielä Kepun iloita sillä se voi jäädä lyhytaikaiseksi on vielä mahollista tehdä rikosilmoitus jossa kieroilut selviää.
Kyllä meni Persuista puhti kertaheitolla.
Kyllä meni Persuista puhti kertaheitolla.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kyllä demokratia on hyvä asia.
Onnea seuraaviin vaaleihin. Sitten ne asiat paranee kun olet saanut tarpeeksi ääniä.
Tornion Persujen puheenjohtajavalintojen perusteella, taitaa olla normaali järjellä varustetut ehdokkaat vähissä paikallisessa puolueessa.
Soini on hyvä ukko mutta tällaiset seppo-juhanit ym. pyrkyri venkoilijat pilaa koko touhun pelkällä oman edun tavoitteluillaan.
Odotellaan rauhassa iltiksen lööppejä uudesta ja mahtavasta puheenjohtajasta. Tuskin menee kovin kauaa, että soini ja mäntylä saa selitellä kyseisen juipin tekemisiä.
Soini pystyy selittelemään livenä, Mäntylä ei pysty kuin etänä. Ei näy "kiintiöruusua" suorissa tv-väittelyissä tai kuulu radio-ohjelmissa. Eilisessä sotekeskustelussakin oli Juvonen persuista, vaikka Mäntylän pitäisi olla "expertti" noissa kysymyksissä.
Taitaa olla "kiintiöruusu" puhuva pää, jolle muut laittavat sanat suuhun. Tekee ymmärrettäväksi miksi ei pysty osallistumaan tv-väittelyihin ja selityksiin.
seppojuhani ossaa vissin kuitenki luea, vistin pekka ei ainakhaan kouluaikana oppinu
Juuri ja juuri osaa, mutta kirjoittaminen jo näyttää olevan hänelle liian vaikeaa.
Laskutaidosta puhumattakaan.
Äänestän Persuja,jos Pullo-Eki on ehdokkaana. Siistis paikat kuntoon,ja lähtis liiat roskat pois.
pullo eki ei ole niin puhdas kuin luulet
Vie kaikki teinaamansa rahat ulkomaille, eikä kuluta täällä ollenkaan. Näin ollen ei tue Suomen valtiota laisinkaan.
Sitten nää yrittäjä reppanat tarjoo ruokaa, kahvia pulla ja kaupunki ostaa vaatteetkin jotka sitten joku yrittäjä pesee ne?
Kyl on ovela äijä ja rahasta ei varmana ole elämisen laatu kiinni.
Hyvää ja antoisaa Thaimaan matkaa Ekille.
Mitähän se Eki muuten niillä lukuisilla Thaikkulan matkoillana harrastaa??
Joku hutkiva paikallisjournalisti voisi selvittää vähän asiaa.
Kerää pulloja - sitä hommaa Thaimaassa riittää. Siellä ei vain makseta niistä mitään. Hesassakin käy keräämässä mutta siellä se on vaarallista kun pitää varoa joutumasta romanialaisten reviirille
Samaa mieltä näistä Tornion persuista - ja valtakunnassa vaikuttavista muistakin persu-poliitikoista noin keskimäärin.
On siellä muutama fiksukin joukossa...mutta. Liikaa on näitä Teppo-Juhaneita pyrkimässä pyrkyreiksi.
Ei kovin älykkäitäkään - ja vaikka joskus olisi älyä, niin olematon moraali ja kieroutuneet arvot pitävät huolen siitä, ettei valtaa näille pidä erehtyä antamaan.
Persut saivat kuitenkin viimevaaleissa aika monta protestiääntä. Se on tosiasia.
Minäkin äänestin protestina. En näiden Teppo_juhaneiden puolesta, vaan nykypolitiikkaa vastaan.
Äänestäisin kyllä toista puoluetta, jos olisi olemassa fiksumpi vaihtoehto vastustaa liiallista EU-myönteisyyttä ja Kataisen kotkotuksia.
Näille nykypuolueille: Kokkelit, ruottalaiset, kepulit ja muut, en halua ääntäni antaa. Vihreätkin ovat aika päästään sekaisin olevaa porukkaa.
Kunpa jostain löytyisi Soinin fiksuudella varustettu puolue ilman näitä Teppo-juhaneita.
äänestit protestiksi ja nyt ahistaa..voitaisiinko todeta että varsin tyhmä ihminen olet.
Onhan tuo nyt kuitenkin positiivista että ovat porvaripuolueen kanssa yhteistyössä toisin kun meillä Keminmaassa missä ovat lyöttäytyneet entisten kommarien kanssa yhteistyöhön yhdessä omaa etuaan ajavien raintolaisten kanssa.
Siitähän tuliski Keminmaahan iso puolue. Otettas pakolaisia Pohjois-koreasta,kun niillä on valmis ja sitoutunut näkemys politiikasta.Siihen perustettas Perus Somalit ,Perus-Romanit j.n.e.puolueet,jotka sitten kaikki yhdistettäs ..Alkas asiat luistaan!
Teppo Juhani aikoo boikotoida hallituksen kokouksia niin kaun, että Rinne pyytää anteeksi. Toivottavasti boikotti on voimassa toistaiseksi :)
Persuthan saa arvostella kaikkia, mutta älkää arvostelko suurta persua, se tykkää siitä niin huonoa.
Aivan nolon jälkeenjäänyttä porukkaa nuo PerSut vain vetää puoleensa.
Vain Soinilla on jonkinlaiset kyvyt hoitaa poliittisia asioita jokseenkin ... muu sakki täysin löylyn lyömää ja kyvytöntä hoitamaan edes omia asioitaan kuntoon (saati meidän Torniolaisten / Suomalaisten yhteisiä asioita).