seurustelin melkein 3 vuotta ja erottin monta kertaa.. aina vaan päädyttiin yhteen kun oli vaan niin ikävä ja muuta. Nyt taas erottiin pari kk sitte ja taas me nähdään harvase päivä, kuitenki esim mulla on tavallaan uus mies, ei mitää vakavaa mutta kuitenki. Ja sillä on ollu tyttöjä. Siis mikä helvetti siinä on ettei me päästä irti toisistamme??
Kummatki meistä haluis jatkaa elämää mut ei voida olla näkemättä saati nussimatta. Seksi meillä on aina ollu aivan fantastista. Mut kuitenkaa meillä ei oo kummallakaa huono omatunto siitä mitä tehää niille meiän "muille" toistemme kaa.. niistä ei tietty kerrota niille mutta ei se tunnu väärältäkään. Tottakai jos rupeisin seurustelemaan ni sit laittasin kyl koko homman jäihin mutta onko kellää mitää kokemuksia??? Tunnen itteni niin paskaks ku jatkan tätä mut me ollaa ku huumetta toisillemme.. kuitenkaa siitä seurustelusta ei tuu yhtää mitää...
Kummatki meistä haluis jatkaa elämää mut ei voida olla näkemättä saati nussimatta. Seksi meillä on aina ollu aivan fantastista. Mut kuitenkaa meillä ei oo kummallakaa huono omatunto siitä mitä tehää niille meiän "muille" toistemme kaa.. niistä ei tietty kerrota niille mutta ei se tunnu väärältäkään. Tottakai jos rupeisin seurustelemaan ni sit laittasin kyl koko homman jäihin mutta onko kellää mitää kokemuksia??? Tunnen itteni niin paskaks ku jatkan tätä mut me ollaa ku huumetta toisillemme.. kuitenkaa siitä seurustelusta ei tuu yhtää mitää...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen ollut samanlaisen tapauksen "vierestä seuraajana". Kyseessä on veljeni ja tämän "jälleen nykyinen" tyttöystävä. He ovat pitäneet ns. on/off- suhdetta viimeiset kaksi vuotta, ollen sitä ennen kaksi vuotta "oikeesti pariskuntana". Olemme keskustelleet asiasta äitini kanssa (minulla ja äidillä, äidillä ja veljelläni on suht´koht avoimet "suhteet") ja muuta selitystä emme ole saaneet kuin sen että heille on muodostunut ns. läheisriippuvuus. He aloittivat suht´nuorina seurustelun ja ovat jakaneet/kestäneet kaiken näköistä.
Heillä molemmilla on välillä ollut muita, mutta eivät ole saaneet sellaista "vastinetta" että se korvaisi exän. (ajatus palaa entiseen, VARSINKIN niihin hyviin aikoihin ja niihin mikä tuotti hyvää mieltä.)
Toisaalta veljälläni tulee olla jokin "elämää suurempaa pakottava voima" exään, sillä hänen ympäriltään ovat kaikki ystävät ja kaverit kaikonneet, kukaan heistä ei tykännyt tästä naisesta (rajoittaa veljeni menemisiä ja monta monta muuta syytä) Meillä (tämän exän kanssa ) välit menivät henk.koht syistä poikki pari vuotta sitten, enkä tunne muuta tätä naista kohtaan kuin vihaa.
Oikeastaan en tiedä vastasiko tämä yhtään sinun kysymykseen tai siihen mitä hait... Tuntui että kirjoitan kuitenkin (jotenkin itseltänikin tippui kivi sydämeltä, kun purin tuntemuksiani sanoiksi), nimittäin ollaan taas siinä pisteessä että veljeni on palannut takaisin exänsä luo (2kk:n tauon jälkeen ja minun ja veljeni välit ovat jälleen kylmenneet)
tai oikestaan en osaannut ilmaista edellisessä textissäni, että en tuomitse veljeni suhdetta. Hän on aikuinen ihminen, saa tehdä elämällään mitä haluaa ja olla kenen kanssa haluaa. Jos hän haluaa olla tämän naisen kanssa, niin en minä ole heitä vastustamassa tai kritisoimassa vaikka minusta pahalta tuntuukin. Sillä nämä yhdessä olot ovat aina päätyneet eroon ja veljeni on sen jälkeen murheen murtama (joskus viettää rennokasta poikamies elämää, vailla huolen häivää), joten ns. "pelkään" jo tulevaa mahdollista eroa. Mutta jos hän on onnellinen siinä parisuhteessa, niin minä en ole heitä estämässä..
Että tälläinen pieni lisäys, vaan..=)
Kuulostaa ihan kuin matti ja mervi olisi kyseessä. Ei siinä mitään kunhan ei ala keittiöveitset heilua.