Kohtasin mukavan miehen, ihastuin. Kesälomalla aikaa oli, mutta heinäkuun jälkeen emme ole juuri ehtineet tavata. Ok, syyt ovat painavat. Hänellä on 2 lasta ed.liitosta, minulla 3. Hän harrastaa ahkerasti, minä keskityn lapsiini. Työt vievät myös melkoisesti aikaamme.
Hän sietää fyysistä eroa mainiosti, minä riudun, vaikka meilaan hänelle päivittäin. Soittelemme muutaman kerran viikossa ja puhumme pitkään ja innoissamme.
Oli suuri ilo kohdata ihminen, joka ajattelee ja tuntee samoin..mutta nämä käytännön esteet tuntuvat raskailta. Mitä tehdä?
Hän sietää fyysistä eroa mainiosti, minä riudun, vaikka meilaan hänelle päivittäin. Soittelemme muutaman kerran viikossa ja puhumme pitkään ja innoissamme.
Oli suuri ilo kohdata ihminen, joka ajattelee ja tuntee samoin..mutta nämä käytännön esteet tuntuvat raskailta. Mitä tehdä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ja mikähän on välimatkanne? voisitteko kenties sopia että jos jatkatte täytyisi olla melko selvät pelisäännöt esim. tapaamisistanne, omasta ajastanne, puhukaan tarpeistanne olla yhteydessä (ei kiva jos toinen riutuu ja toinen pystyy kevyesti olemaan viikonkin ilman mitään yhteyttä). Se epävarmuus suhteessa raastaa eniten.
Omassa tilanteessa kokenut että onnistuu jos molemmat sitä oikeasti haluaa. Lapset ei esteenä (me molemmat 4lapsen yh, eli kuvioissa yht 8 lasta, kaikki kouluikäisiä), koska tottahan ne lapset tapaavat etävanhempiaan säännöllisesti, no joo tiedän ettei se kaikilla toimi. Meillä välimatkaa n. 200 km, molemmat elää lapsiarkeaan töineen päivineen tahoillaan - tosin puhelinyhteys useita kertoja päivässä, maileja emme "harrastele". Pisin puhelinyhteystauko on ollut muistaakseni 8-9 tuntia (koulutuspv tms), silloinkin viestit kulkee edes 1-2 kertaa. Molemmilla omat vakioharrastukset arkisin mitä lapsilta pääsee, mutta sekään ei ole ollut haitta. Omaa aikaamme on se jokatoinen viikonloppu ja juhlapyhät olemme lapsinemme yhdessä. Juttu toiminut jo kohta 2 vuotta. Ja näin on toimittavakin niin kauan kunnes lapset (edes suurinosa) itsenäistyvät, sitten on aika muuttaa saman katon alle.
En voisi kuvitella tilannetta missä on jatkuva epävarmuus seuraavasta tapaamiskerrasta tai missä toinen on useita päiviä ilmoittamatta mitään (miettii onko jotain vakavaa sattunut). Ja hei - lapset kasvavat ja ajallaan lentävät pesästä pois.
Ohoh! Ja onneksi olkoon! :o)
Komeeta tuo teidän yhteiselo. Olipa hauska kuulla tuommoisesta. 2 vuotta jo puhuu puolestaan.
Hienoa, että ette ole luovuttaneet, niin moni tuntuu irroittavan heti ensimmäisten hiertymien ilmaantuessa. Otetaan hihnalta toinen ja jos se ei toimi, niin vaikka irtokarkkeja napostelemaan..
Kysyit etäisyydestä. Heh, asumme eri kaupungeissa, mutta laitamilla kumpikin. Minulla on auto, jolla ajan 15 minuutissa hänen luokseen. Työpaikamme ovat samassa kaupunginosassa... Etäisyytemme lienee muuta kuin maantieteellistä?
Tämä mies on elänyt kauan yksin. Minulla on ollut suhteita eron jälkeen, yksi hyvinkin tiivis. Olen isosti tunteva ihminen ja kiinnityn ihmisiin lujasti. Olen rakkaitteni puolella. Hän taas on joutunut kampppailemaan tilaa harrastuksilleen, jonka erinomaisesti ymmärrän. Hänen harrastuksensa innostavat minuakin. Eivät ne ole ongelma, mutta klo 22:n jälkeen illalla minä vielä takkuilen iltapuuhieni kanssa.. ja alan olla jo aika puhki... haluaisin vain syliin.
Kaikki lapsemme ovat myös kouluikäisiä, mutta harrastavat yms, ja varsinkin minä olen kiinni kuljetuksissa jne.
Minä olisin valmis keksimään vaikka mitä voltteja ja patentteja tähän, mutta hän ei ole vielä (4 kk)
uskaltaunut esittelemään minua lapsilleen... Minkä toisaalta ymmärrän, ei naisia kai ole aikaisemminkaan esitelty. Tästä on noussut myös aika kynnys, minä olisin ottanut tämänkin rennommin. Eivät lapset hämmästele tai hätäänny, jos eivät aikuiset sitä ensin tee.
Hän on toisaalta meistä se rauhallisempi ja minä vuoristorata. En ymmärrä, hän haluaa olla naisen kaa, mutta oma reviirin varjelu tuntuu tässä mittakaavassa isolta. En koe olevani mitenkään hyökkäävä tai rajoittava, uteleva. Olen ihastunut!
Olen impulsiivinen ja haluan hassutella, iloita tästä kaikesta. Mitä teen väärin?
Vaikuttaa olevan tosissaan omaa aluettaan suojellevan mies. Hämmästystä aiheutti se että ei ole lapsilleen esitellyt, varsinkin kun kesällä olitte enemmän yhdessä. Onkohan hän edes kertonut että joku on kuvioissa. Lapset vaistoavat niin paljon. Teillä ei edes matka vaikuta (meillä ajomatka 2h15min - nopeimmillaan, onneksi molemmilla auto). Olettekohan varmaan vaan niin erilaisia persoonaltaan, luoteeiltaan ja tunne-elämänlänne. Josko sinä ns. jatkat vain matkaa ja katselet muuta saattaa olla että hän herää. Tai pitääkö hän yleensäkkin naisia jotenkin välinpitämöttömästi itsestäänselvyyksinä - saatavilla tarvittaessa. Oma elämä tärkeämtää juuri nuo työ ja harrastukset. Tsemppiä!!!
Meillä molempien lapsille esiteltiin n. 1 kk tutustumisesta, onneksi oli alkukesä niin olimme sen alun tiiviisti yhdessä, siitä alkoi varmuus että tämän ihmisen haluan tuntea vieläkin paremmin. Hän ei ollut eron jälkeen lapsillensa esitellyt yhtäkään naista ja minun lapseni näkivät vain yhden miehen eron jä tämän välillä. Nykyisin olemme toistemme kotona kuin omissamme, puhummekin ykkös- ja kakkoskodeista =)
Nojuu, kyllä hän lapsilleen kertoi melkein heti. Olivat tulleet kyselemään, että kelle iskä meilaa.
(hän on eronnnut lastensa äidistä 9 v sitten, minullakin erosta on jo 6 vuotta.)
Voi olla, että pelokkuutta lasten suhtautumisesta lisäsin itse.. äh, kertomalla kuinka omani suhtautuivat isänsä uuteen. Lasteni isä meni uusiin naimisiin jo vuoden päästä erostamme. Murrosikäiseni kommentoi hiljan, että olihan se faijanki uus ihan kiva alussa... hehhee. Toisaalta eipä ole tämä lapsi juur isänsä luona ollut, eli vanhemman olen kasvattanut yh:na. 2 nuorempaa ovat olleet isällään, mutta nyt sekin alkaa rakoilla.. Teen kyllä parhaani: olen sanonut lapsilleni, se on ainoa isänne, jos ette siellä käy, ette itse huolehdi suhteestanne häneen.. Toisaalta surullista, lastenhan pitäisi voida luottaa isän kiinnostukseen...
mmh, olen mielestäni iloinen, energinen ihminen, asiani ovat aika mukavasti, pidän työstäni, minulla on laaja ystäväpiiri... mutta Puolisoa kaipaan. Koen edellen olevani puolikas.
Ajattelin, että jonkinlainen erilaisuus toisi suhteeseen särmää ja mielenkiintoa. 2 aivan samanlaista voi vajota tylsyyteen.Hän on myös aktiivinen ja nopea, mutta...edes ystävilleni en ole saanut häntä esiteltyä. Kutsuja on toki sadellut.
Kiitos 40 Sinulle kannustavasta tarinastasi!
Tarjoa sitä jollekin lehdelle!! ;o) Tuosta pitäisi muidenkin eronnoiden saada tietää! Kannustavia esimerkkejä ei koskaan ole liikaa. Oh, ykkös- ja kakkoskodit. :o) Eikö niin, että aina sen mukaan missä enemmistö on?
Hienoa että olet ajatellut noin järkevästi ja syvällisesti suhdettanne! se kyllä vaikuttaa minkälaisia kokemuksia lähipiirissä on ollut mm. lasten suhtautuminen uuteen. Varmaan vaikuttaa sekin että eroistanne on noinkin kauan, luin jostain tutkimuksen missä oli että paras aika uudelle suhteelle on noin 1-4 vuotta erosta, sen jälkeen omaksuu sen oman elämän niin tiiviisti että on vaikeampaa ottaa uutta aikuista tasavertaisesti mukaan. No, tutkimukset on tutkimuksia ja ihmiset ihmisiä. Siis eikö hän halua että esittelisit hänet sinun ystävillesi vai etkö itse ole vain esitellyt? monesti kumppanit ovat kiinnostuneitakin tutustumaan rakkaansa lähipiiriin ja ystäviin, harrastuksia myöten.
Meillä se ykkös- ja kakkoskoti on tullut siitä kun toisilla on kesämökit ja meillä kaksi kotia, heh. On jo selvää että minä muutan hänen luokseen, lapsenikin tietävät se ja ovatpa sanoneet että kiva, he voivat muuttaa itsenäiseen elämään uuteen kaupunkiin opiskelemaan / töitä tekemään, kun siellä on jo tuttupaikka tukipisteenä. Eli omaksuneet ajatuksen ette ole mitään tarvetta jäädä ns. samoihin piireihin missä kasvaneet. Itse en ollenkaan "paikkakunta sidonnainen", rakkaani taas on. Nuoremmat lapsemme soittelevat myös keskenään, kun samaa ikäluokkaa ja samat kiinnostuksen kohteet.
Meillä helpottaa se kun olemme molemmat ex:n kanssa ihan ok väleissä (ei kuitenkaan mitään kahvittelu-välejä), joten lasten tapaamiset menee sujuvasti, ajoista voi sopia jos tarvetta muuttaa, lasten juhlissa voimme olla uudet ja ex:t sopuisasti.
No joo, olen kirjoitellut suhteestamme mm. yh palstalla, tapasimme suomi24:ssä ja tarkkaavaisuushäiriöisten palstalla (lapseni käyvät erityiskoulua). Liian paljon on epäonnistuneita tarinoita, mutta niinhän se on...suruista ja murheista kirjoitellaan, kun kaikki hyvin ei kai koeta tarvetta purkaa sydäntä.
Niin.
Tämä Mies oli kauan yksin, sillä liitto oli ollut vaativa. Ymmärrän sen hyvin,olen kuullut tarinan. Oma liittoni kesti 19 v, josta 15 v sujui kepeästi, viimeiset 4 v parisuhdepainajaisessa, 2 v perheteraakin.
Eroni jälkeinen poikaystävä (fiksu, minua reilusti nuorempi mies) suuttui ruokakaupassa kerran, kun en lainkaan kuullut - ihan tosi en osannut kuunnella häntä ruokaostoksilla! - mitä leipää hän suositteli, vaan nappasin leivän eri
hyllyltä. Hämmästelin suutuuksen määrää, kunnes hokasin: en kuunnellut, en ottanut huomioon ja mikä pahinta tein/ teen vieläkin joskus samaa lapsillekin. Menen ja jyrään. On ollut pakko.
Enää ei ole. Se ON iso muutos. (Ehkä tämä Mies teki samoin? Päätti asiat yksin ja ehkä nauttikin siitä)
Antaa tilaa toisen elämälle ja ottaa apuakin vastaan. Hampaat-irvessä-pärjäämisen jälkeen on opeteltava rentoutta ja naurua. Sen opin ed.suhteestani.
Liikutuin kyyneliin lukiessani lausettasi: "On jo selvää, että muutan hänen luokseen..." Ohoi! Taidatte olla aika taitureita, monissa vesissä uineita. Pinnalla seilaatte. :o)
Mmmh, minun lapseni ovat myös lievästi 'erityislapsia', joten siksi he tarvitsevat huomiotani hieman keskimääräistä enemmän. Vaikka asiat eivät ole 'isoja', olen tottunut kamppailemaan, neuvottelemaan, soittelemaan eri laitoksiin, kouluihin, opeille, istumaan palavereissa jne. -Hienoa, että voitte
jakaa näitä voimia vaativia asioita keskenänne!
Onnea ja Iloa teille kaikille 10:lle!