Lasten- ja koirienvihaajien itsekkyys

On ilmiselvää etteivät sellaiset sovi parisuhteeseen. Vihaajamies ajattelee, ettei naisella ole saanut olla mitään muuta elämää häntä ennen, eikä myöskään mitään häntä rakkaampaa elämässään. Hänen pitää olla numero yksi.

Pysytään naiset kaukana näistä tunteettomista, avuttomista reppanoista ja annetaan niiden ruikuttaa täällä maailman tappiin kuinka "koira on tärkeämpi kuin mies" ja toisen aisuriksi en ala".

Nämä miehet ovat niin itsekkäitä, ettei niistä ole parisuhdemateriaaliksi. Hyviäkin miehiä on, ja jos ei osu kohdalle, niin PALJON parempi yksinkin kuin tuollaisen omahyväisen p*skiaisen kanssa.

Olen lapseton enkä tähän elämäntilanteeseen voi ottaa koiraa, vaikka haluaisin. Nettitreffeillä kuitenkin kerron, että minulla on koira, koska reaktio paljastaa haluanko jatkaa tutustumista miehen kanssa. Koirista pitävä ymmärtää tämän testin hyvin, jos muuten natsaa. ;)
5107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hah vai että testata. Kerrotkos myöhemmin sitten miehelle ettei sinulla olekaan koiraa ja että halusit vain testata häntä? Mitenkäs odotat hänen tähän reagoivan? Että jos hän on oikeasti sinusta kiinostunut, hän sulattaa pikkutestisi ja "juksauksesi"?

Äänestä

Sen lisäksi, että "testisi" on idioottimainen, on idioottimaista myös spämmätä samaa avausta useille palstoille.

Äänestä
  • Minusta idea on hyvä. Ja nainen ilmeisesti suunnittelee ottavansa koiran kun asuminen ym. sen sallii.

    Äänestä

Olen kylläkin nainen, mutta en minäkään haluaisi olla koirallisen miehen kanssa. En minä koiria mitenkään vihaa, mutta en vain haluaisi sellaista omaan kotiin. Ne ovat liian hössöjä makuuni. Sama lasten kanssa, tykkään mutta en aio hankkia omia. Ihmeellistä jos joku haluaa nyt sitten ajatella että vihaan koiria ja lapsia. Tai että olen itsekäs. Olenko myös silloin itsekäs vihaaja jos en koe tarvtsevani kotiini lehmiä tai purjevenettä tai palmupuita?

Äänestä

Mitäs mies sitten tuumii, kun paljastuukin treffeillä, ettei sulla mitään elukkaa olekaan? Annatko rehellisen vaikutelman itsestäsi? Miettiiköhän mies, mitä muuta olet jo hänelle ehtinyt valehdella?

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Itsepähän petisi petaat. Älä sitten itke, jos mieskin on sua kohtaan epärehellinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paljastaa paljon kirjoitti:

On ilmiselvää etteivät sellaiset sovi parisuhteeseen. Vihaajamies ajattelee, ettei naisella ole saanut olla mitään muuta elämää häntä ennen, eikä myöskään mitään häntä rakkaampaa elämässään. Hänen pitää olla numero yksi.

Pysytään naiset kaukana näistä tunteettomista, avuttomista reppanoista ja annetaan niiden ruikuttaa täällä maailman tappiin kuinka "koira on tärkeämpi kuin mies" ja toisen aisuriksi en ala".

Nämä miehet ovat niin itsekkäitä, ettei niistä ole parisuhdemateriaaliksi. Hyviäkin miehiä on, ja jos ei osu kohdalle, niin PALJON parempi yksinkin kuin tuollaisen omahyväisen p*skiaisen kanssa.

Olen lapseton enkä tähän elämäntilanteeseen voi ottaa koiraa, vaikka haluaisin. Nettitreffeillä kuitenkin kerron, että minulla on koira, koska reaktio paljastaa haluanko jatkaa tutustumista miehen kanssa. Koirista pitävä ymmärtää tämän testin hyvin, jos muuten natsaa. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu