Miten suhtaudutte yh-äitiin joka on sitä omasta aloitteesta. Nautin kyllä kovasti arkisesta perhe-elämästä, en vain rakastanut miestäni. Päätin jäädä tyhjän päälle ja toivoa löytäväni vielä suuren rakkauden. Antaako tämä jäänaisen vaikutelman, kannattaako pysyä hiljaa asiasta.
Ja toinen kysymys: miten voi tunnistaa isän esim ravintolassa, voitteko laittaa jonkun korvamerkin ;)
Ja toinen kysymys: miten voi tunnistaa isän esim ravintolassa, voitteko laittaa jonkun korvamerkin ;)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ekaksi kysymys.-Mistä sen huomaa et on yh. omasta alotteestaan?
Mielestäni ei ole mitään järkee jatkaa suhdetta jos se ei toimi! Oli niitä lapsia tai ei! Tietysti sitä varmaan yritetään kovemmin parantaa lasten vuoksi mut ja kun ei toimi niin ei toimi. Se ei ole lapsillekkaan hyväks jos vanhemmat ei toisistaan välitä,kyllä ne sen kuulemma aistivat!
Toiseen kysymykseen kysymys?- Onko sen tulevan rakkaan oltava jo valmiiksi isä? Onhan niitä isä "tyyppejä" Vaikka ei ole vielä omia kerinnyt saamaankaan!?
Veikkaisin et parhaiten tunnistaa isä "tyypin"/isän kun aloittaa keskustelemaan niistä näistä ja jossain vaiheessa kun olet huomannut ettei kyseinen mies ole mitenkään mahdoton tapaus niin siitä sitten varovasti siirrytte keskustelemaan lapsista ja niin pois päin!?
Onnea ja menestystä!
Sen että on yh omasta aloitteesta huomaa siitä, että on hieman huono-omatunto. Lapsen pää on vähän sekaisin kahden kodin takia, eikä ole ns. kunnon syytä (väkivaltaa, alkoholismia). Sen huomaa myös siitä ettei ole katkeroitunut ja on hyvä itsetunto. Pitää itseään sen arvoisena, että joku voisi jaksaa loppuelämän rakastaa. Ja toiseen kysymykseen, ei tosiaan tarvitse olla isä, mutta tuntuisi helpommalta aloitus, kun on jotain yhteistä. Eikä tarvitsisi nolostella jos puhuu usein lapsestaan. Enpä tiiä tarvitseeko muutenkaan.
ehkäpä meidät omaehtoisesti eronneet isät sitten tunnistaa juuri päinvastaisista tuntomerkeistä:
hyvä omatunto mutta heikko itsetunto (edellyttää tietysti että vastuunsa on kantanut jo vuosia hampaat irvessä ja niellyt hieman liikaa tuona aikana!)
vastuuntunnotonta isää et kyllä erota poikamiehistä mitenkään!
Olen itsekin yht-isä ja omasta aloitteesta. En minä itseäni minään jäämiehenä pidä, päinvastoin. Tämä on todella rankkaa, varsinkin koska syyllisyys painaa koska mielessä oli niin selkeä kuva siitä miten kaikki olisi pitänyt mennä.
Kieltämättä kun on nyt ollut sinkkuna jotain puolivuotta niin läheisyydenkaipuu on aika kova. Olisi hienoa rakastua oikein kunnolla.
Mut tunnistaa korvamerkistä ja parrasta joten tuu juttelemaan kun nähdään ;-)
päin Suomea voin alkaa katsella partaisia isiä ;)
Varmaan täältä Hämeen sydämestä kannattaa aloittaa laajamittainen haravointi...
Niin harvoin tulee Hämeessä käytyä, että heikolta näyttää. Mutta ainahan voin yrittää kurkistella junan ikkunoista kun menen ohi.
Juu ei kannata peitellä asiaa ja pelätä "jäänais"-vaikutelmaa. Minusta tuo antaa kuvan siitä että olet tunne-elämältäsi sen verran tasapainoinen että pystyt tekemään pitkällä tähtäimellä ainoan järkevän rationaalisen ratkaisun etkä takerru lyhytnäköisesti tunneasioihin siten että kaikki pitkällä tähtäimellä kärsivät.
Olen itse 30 v. isä joka on pohtinut hieman näitä samoja asioita mutta ainakin toistaiseksi päättänyt jatkaa parisuhdetta. Jos vertaan tilannettani sinuun niin näen tässä kaksi mahdollista eroavaisuutta:
1) Ehkä minun tilanteeni (suhde) on hitusen parempi jonka takia sitä ei kannata päättää => kaikki on periaatteessa ihan hyvin ja olemme suht. onnellisia vaikka ei minulla mikään hurjan rakastunut olo olekaan (puolisoa pidän lähinnä ysätävänä, intohimoinen rakkaussuhde on hävinnyt)
2) Tai sitten minä en vain ole niin rohkea kuin sinä olet ollut eli en ole pystynyt tekemään tuota järkevää päätöstä (ainakaan vielä, ehkä sitten kun lapset ovat vanhempia?). Siksi arvostan sinun ratkaisuasi hyvin paljon.