Kamunaisen mielenosoitus

Täytyy taas todeta, että en ymmärrän naisia päivä päivältä vähemmän. Minulla on tai oli eräs naispuolinen kaveri, jonka olen tuntenut jo vuosia. Olemme viettäneet silloin tällöin aikaa yhdessä ja olen autellut häntä ajoittain ns. ”miesten töissä”. Olemme siis vain kavereita ja minulla on ollut kaveruutemme aikana erinäisiä naissuhteita, mutta en ole ollut varsnaisesti rakastunut kehenkään heistä, ehkä alussa korkeintaan ihastunut. Pari kuukautta sitten tapasin naisen, johon rakastuin kertaheitolla ja tunne on molemminpuolinen. Nyt kamunainen on katkaissut välit minuun ja laittanut sekä minut että naisystäväni estolistalle facebookissa. Laittoi vaan viestin, ettei halua enää ikinä kuulla minusta. Se voi olla tietysti vaikeaa, koska meillä on aika paljon yhteistä kaveripiiriä.

Luulisi olevan iloinen asia, jos ystävä rakastuu ja alkaa seurustelemaan. Eihän se ole häneltä pois vai onko? Kertokaa te, jotka ymmärrätte paremmin naisen logiikkaa, miksi aikuinen nainen käyttäytyy noin lapsellisesti? Tiedän, että naiset ovat kateellisia toisilleen, mutta tämä meni kyllä yli hilseen.

11

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • akkain jorina

      Tämä nainen olisi halunnut pitää sinut itsellään eikä kestänyt onneasi.Koville hänellä ottaa että sinulla on nainen ja vielä kovemmalle jos nainen on kaunis. Eli tämä sinun onnesi oli hänelle kateuden aihe .Sori mutta naiset eivät kestä jos miehellä on joku muukin vaikka olisitte ystäviä.Totuus on että kavereita ei voi omia itselleen yksityiskäyttöön..

    • Nainen 49

      Kyllähän se sille haiskahtaa, että kamusi on kuitenkin salaa toivonut, että suhteenne muuttuisi aikaa myöten rakkaudeksi ja nyt hän tuntee tulleensa petetyksi ja jäävänsä yksin.

    • 3+54

      Naiset, jotka käyttäytyy noin ovat pahimpia selkäänpuukottajia ja manipuloijia.
      Eri asia, jos nainen olisi vuodattanut sinulle rakkauttaan jo ennen kun tuon uuden tapasitte.

      Älä luota kamunaiseesi enää, hän taitaa olla susi lampaan vaatteissa.

    • Kamusuhteemme laatu on ollut aivan selvä alusta alkaen molemmille. Naisystäväni on kaunis, hoikka ja hyvän itsetunnon omaava nainen. Välitän oikeesti kamunaisestakin, en tätä vuodatusta olisi laittatanut muutoin. Kamuni ei ole rakkaani eikä intohimoni, mutta täällä olis ollut sylin täydeltä ystävyyttä, mutta ei oo mun valinta :/

      • Miksi haluat

        Olla tekemisissä jonkun "kamunaisen" kanssa? Tosimies ei mitään kamunaisia tarvitse.


      • etkä välitä

        mikä on naisystävän ja kamunaisen suhde. Et varmaan taida tietää. Tuskimpa hän tulee kertomaan jos naisystäväsi on aiheuttanut välirikon, naisystäväsihän on ihanin ihminen maailmassa. Siksi voi vain lopettaa välinne. Etkä sinä ole edesk iinnostunut kamunaiselta asiaa kysymään. noin paljon välität ystävästäsi. Ei sinua oikeasti kiinnosta yhtään muu kuin naisystäväsi hoikkuus ja hyväitsetuntoisuus=kovaluontoisuus.


    • Sattuhan se

      Ehkä hän odotti että sinun tunteesi olis herännyt häneen.

      Sinulla ei tunne herännyt ja löysit uuden.

      Se sattuu todella. Hän väisti suosiolla poistumalla kuvioista, etkä sinä edelleenkään osannut lukea häntä? Toisen onnea on vaikea katsella.

    • Saapa nähdä, millainen episodi syntyy kun ollaan lauantaina samoissa bileissä, minä tietysti naisystäväni kanssa. Toivottavasti hän ei järjestä mitään kohtausta.

      • joopajooo

        Jaa että kohtauksen järjestämisenkin vaara on olemassa! No sittenhän mimmi on päivänselvästi rakastunut sinuun. Taisit tuon oikeastaan tietääkin, kun kerran kohtausta osaat pelätä.


    • trdffsfds

      Voi vittu mitä teinimeininkiä. Oli kuinka hyvä kaveri tahansa niin jos ei tule anteeksi pyytämään typerää käytöstään niin olkoon. Itse en ainakaan tuollaista kaveria jaksaisi katsella.

    • keiju2

      Ystävyyssuhteessa ollaan aidosti onnellisia ystävän pariutumisesta. Mietit, onko, sinun onnesi ole häneltä pois. Mikä on muuttunut hänen ja sinun suhteessasi? Menettikö hän kenties hyvän bile-/fb-seuran?

      Tuskin hän teistä parina haaveili, jos kerran sinulla on ollut ystävyyden aikana muitakin suhteita. Tai mistä sitä tietää, jos nainen ei saa vain sanotuksi asioita.
      Lauantainahan se selviää. Kysy suoraan.

      En voi ymmärtää, miksi joku olisi kateellinen siitä, että toinen on löytänyt onnensa. Liekö vain semiystävyyttä tai lapsellista vouhotusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1678
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      13
      1463
    3. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1376
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1363
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      301
      1299
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      18
      1219
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      955
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      948
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      923
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      347
      835
    Aihe