Eli sanotaan suoraan että omaan hemmetin huonon itsetunnon parisuhteessa ollessani.
Syy on se että joka ainoa suhteeni on kaatunut ennemmin tai myöhemmin.
Pelkään jo suhteen alkaessa että tää loppuu kuitenkin enkä jaksa uskoa sen toimivuuteen. Aina kumppanit ovat löytäneet paremman ennemmin tai myöhemmin ja mut on jätetty.
En enään osaa olla sitäkään vähää oma itseni suhteessa kun joskus olin. Aikaisemmin kun vielä uskoin siihen että suhteet kestää oli yhdessä olo vapautuneempaa ja uskalsin olla oma itseni. Nykyään pelkään jokaista liikettä, sanomista, asiaa ihan mitä vain suhteessa ja pelkään vaan munaavani taas kerran yhden johon luotin.
Tai siis en enään luota kehenkään. Jos mulle sanotaan että "rakastan sua" pidän sitä vaan tyhjänpäiväsenä silmän lume puheena sillä eihän kukaan ole minua oikeasti rakastanut koskaan. Jos olis en olisi yksin.
Edellinen oikeasti oikealta tuntunut ihminen kun minut jätti täysin yllättäen mureni pohja itseltäni koko seurusteluun lopullisesti. Mulle selvis että tuskin koskaan saan ihmistä joka rakastaa ja näinollen sen aina haaveilemani perheen.
Sen jälkeen itselläni on ollut pari suhdetta. Tai pidän niitä enään seksisuhteina koska vaikka haluan itse enemmän on kohtaloni aina sama. Kummallakin kertaa jätettiin mutta en enään edes osaa murehtia sitä kohtaloa koska pidän sitävaan itsestään selvänä.
Vaikka joka kerta sattuu niin kovaa että olisin valmis luovuttamaan koko elämäni.
Vähän sama jos jokaikinen kerta kun lähtee pyöräilemään sä kaadut aina päätteeksi sillä pyörällä. Sä yrität huomenna sama juttu, ylihuomenna sama, kuukauden ja vuodenkin päästä sä kaadut aina. Tottakai siihen kyynistyy ja tietää jo edeltä käsin että vaikka se pyöräily on kivaa on kohtaloni tämän päätteeksi aina kaatua.
Haluan parisuhteen mutta jo siihen ryhtyminen nykyään pelottaa. Tiedän että minusta on nytkin kaksi ihmistä kiinnostunut mutta en uskalla enään avata tunteitani koska kun pääsen vauhtiin ja tunnen oloni onnelliseksi kaadun sillä pyörällä taas varmasti.
Ja taas on sydämessäni arpia ja ne arvet ei parane koskaan sen olen huomannut. Joka kerta on yksi lisää ja jokainen arpi muistuttaa menneestä.
Miksi huono itsetunto on parisuhteen pahinta myrkkyä?
Olen ystävällinen ja kiltti ihminen enkä toivoisi kellekään pahaa niin siitä huolimatta kohtaloni on tulla särjetyksi aina.
Tuttavapiirissäni on alkoholisti ongelmaa, huume ongelmaa ja väkivalta suhteita ja jokaisessa näissä suhteet kestää. Toisinsanoen olen katkera jopa narkkarille koska hänen suhde kestää mutta minun ei. Melkein tekisi mieli sanoa että haluaisin vaihtaa roolia ja olla mielummin huumeongelmainen kun tämä mieleni pahoin myrkyttänyt huono itsetunto ongelmainen.
Mielenkiintoista sinällään on se että en kärsi huonosta itsetunnosta muualla kun parisuhteessa koska siellä olen tullut aina petetyksi.
Myönnän olevani hyvä harrastuksissani ja töissäni ja mielelläni neuvon toisia asiassa jonka osaan.
Parisuhteita en kai sitten osaa saati opi koskaan.
Jos heräsi ajatuksia niin saa laittaa. Muuten vaan purin tuntojani kuinka vaikeaa vaan joku asia on vaikka sitä kuinka haluaisi. Nuorempana luulin että parisuhde ja perhe on vaan perustamis kysymys koska se näyttää kaikilla niin helpolta kun jokaisella se näkyy ympärilläni onnistuvan.
Jos taas tunnet ylemmyyden tunnetta ja tarvetta haukkua minua niin siitä vaan. Kaikki negatiiviset adjektiivit olen itsestäni kuullut teiltä paremmin suhteessa pärjääviltä mut ainahan veistä voi haavassa lisää kääntää.
Hyvää alkavaa talvea!
Syy on se että joka ainoa suhteeni on kaatunut ennemmin tai myöhemmin.
Pelkään jo suhteen alkaessa että tää loppuu kuitenkin enkä jaksa uskoa sen toimivuuteen. Aina kumppanit ovat löytäneet paremman ennemmin tai myöhemmin ja mut on jätetty.
En enään osaa olla sitäkään vähää oma itseni suhteessa kun joskus olin. Aikaisemmin kun vielä uskoin siihen että suhteet kestää oli yhdessä olo vapautuneempaa ja uskalsin olla oma itseni. Nykyään pelkään jokaista liikettä, sanomista, asiaa ihan mitä vain suhteessa ja pelkään vaan munaavani taas kerran yhden johon luotin.
Tai siis en enään luota kehenkään. Jos mulle sanotaan että "rakastan sua" pidän sitä vaan tyhjänpäiväsenä silmän lume puheena sillä eihän kukaan ole minua oikeasti rakastanut koskaan. Jos olis en olisi yksin.
Edellinen oikeasti oikealta tuntunut ihminen kun minut jätti täysin yllättäen mureni pohja itseltäni koko seurusteluun lopullisesti. Mulle selvis että tuskin koskaan saan ihmistä joka rakastaa ja näinollen sen aina haaveilemani perheen.
Sen jälkeen itselläni on ollut pari suhdetta. Tai pidän niitä enään seksisuhteina koska vaikka haluan itse enemmän on kohtaloni aina sama. Kummallakin kertaa jätettiin mutta en enään edes osaa murehtia sitä kohtaloa koska pidän sitävaan itsestään selvänä.
Vaikka joka kerta sattuu niin kovaa että olisin valmis luovuttamaan koko elämäni.
Vähän sama jos jokaikinen kerta kun lähtee pyöräilemään sä kaadut aina päätteeksi sillä pyörällä. Sä yrität huomenna sama juttu, ylihuomenna sama, kuukauden ja vuodenkin päästä sä kaadut aina. Tottakai siihen kyynistyy ja tietää jo edeltä käsin että vaikka se pyöräily on kivaa on kohtaloni tämän päätteeksi aina kaatua.
Haluan parisuhteen mutta jo siihen ryhtyminen nykyään pelottaa. Tiedän että minusta on nytkin kaksi ihmistä kiinnostunut mutta en uskalla enään avata tunteitani koska kun pääsen vauhtiin ja tunnen oloni onnelliseksi kaadun sillä pyörällä taas varmasti.
Ja taas on sydämessäni arpia ja ne arvet ei parane koskaan sen olen huomannut. Joka kerta on yksi lisää ja jokainen arpi muistuttaa menneestä.
Miksi huono itsetunto on parisuhteen pahinta myrkkyä?
Olen ystävällinen ja kiltti ihminen enkä toivoisi kellekään pahaa niin siitä huolimatta kohtaloni on tulla särjetyksi aina.
Tuttavapiirissäni on alkoholisti ongelmaa, huume ongelmaa ja väkivalta suhteita ja jokaisessa näissä suhteet kestää. Toisinsanoen olen katkera jopa narkkarille koska hänen suhde kestää mutta minun ei. Melkein tekisi mieli sanoa että haluaisin vaihtaa roolia ja olla mielummin huumeongelmainen kun tämä mieleni pahoin myrkyttänyt huono itsetunto ongelmainen.
Mielenkiintoista sinällään on se että en kärsi huonosta itsetunnosta muualla kun parisuhteessa koska siellä olen tullut aina petetyksi.
Myönnän olevani hyvä harrastuksissani ja töissäni ja mielelläni neuvon toisia asiassa jonka osaan.
Parisuhteita en kai sitten osaa saati opi koskaan.
Jos heräsi ajatuksia niin saa laittaa. Muuten vaan purin tuntojani kuinka vaikeaa vaan joku asia on vaikka sitä kuinka haluaisi. Nuorempana luulin että parisuhde ja perhe on vaan perustamis kysymys koska se näyttää kaikilla niin helpolta kun jokaisella se näkyy ympärilläni onnistuvan.
Jos taas tunnet ylemmyyden tunnetta ja tarvetta haukkua minua niin siitä vaan. Kaikki negatiiviset adjektiivit olen itsestäni kuullut teiltä paremmin suhteessa pärjääviltä mut ainahan veistä voi haavassa lisää kääntää.
Hyvää alkavaa talvea!
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kaikki haluavat rakastaa ja tulla rakastetuiksi koska se on hienointa mitä voi kokea.Kun on heikko,arpia täynnä,eivätkä vanhemmatkaan ole tarpeeksi rakastaneet tai tukeneet itsetuntoa on selvää että on vaikeaa,etenkin löytää ihminen joka ymmärtää ja silti näkee sinut erityisessä valossa ja pystyy olemaan rakastunut sinuun.
Haluan korjata esille tulleen asian minkä meinasin lisätä alkuperäiseen tekstiin mutta jätin lisäämättä ettei siitä tule liian pitkä.
Ihmettelen miksi aina vanhemmat otetaan mukaan huonon itsetunnon kysymykseen. Liittäisin vanhempani samaan kategoriaan kun työni ja harrastukseni. Olen tullut aina toimeen ja tekemisiäni on aina tuettu.
Vanhempani ovat aina rakastaneet lapsiaan. Minuakin ja siitä ei ole epäselvää.
Sain parhaat mahdolliset lähtökohdat elämääni ja opiskeluiden jälkeen muutin heti omilleni ja työllistyin välittömästi ja aina näihinpäiviin asti olen niillä neuvoilla pärjännyt yksinäni sillä yksinhän olen suurimman osan elämääni asunut. Muutama kumppani jos suhde ylipäätään kestää joskus pidempään on asunut kanssani ja yhteisessä kodissa.
Kun sanon että en ole kokenut rakkautta tarkoitan kumppaneitani. En tiedä miltä oikea välittäminen tuntuu muuta kun siltä osin miten haluan rakkautta osoittaa toiselle. Kun mikään rakkauden osoitukseni ei ole riittänyt en edes tiedä miten se pitäisi ilmaista.
Koska olen jo yli kolmekymppinen on vastassa enään rakkauden ammattilaisia. Tarkoitan että ihmisiä jotka ovat osoittaneet ja saaneet rakkautta ja uskon että varovaisuuteni ei anna tarpeeksi aikaa vastapuolen tajuta että olen vaan hukassa kun en tiedä miten sen kumppanin kanssa kuuluisi oikeasti elää koska en kelpaa itsenäni enkä minään muunakaan kuin hetken huumaan.
Siksi vuosien haave lapsestakin on jo tippunut harteiltani. En voi edes kuvitella lapsia kun en voi luottaa kehenkään mutta tuo luonto kun kaipaisi vaan sitä jotain jonka viereen illalla nukahtaa ja aamulla herää ja joka on vierellä aina tapahtui mitä hyvänsä.
Äh en jaksanut lukea koko tekstiä, mutta sen verran kuin luin ni mieleen tuli, että mikset pysähdy ennen kaatumista tutkimaan tilannetta ihan rauhassa? Ainakun sinusta alkaa tuntumaan että nyt on kaatuminen lähellä, selvitä miksi sinusta niin tuntuu ja mitä voisit tehdä toisin ettet kaatuisi. Kysyisit myös "pyörältäsi" miksi se muuttui epävarmaksi ajella. Kaikki kortit pöytään siinä vaiheessa, on ymmärtäväisiä naisiaki olemassa. Vaakuutat vaan heidät siitä että teet kyllä kaikkesi, meet vaikka terapiaan tms. jos tilanne niin paha on. Yritä oikeasti, älä vaan pelkästään märise "nokun oon nyt vaa tälläne".
Itsetunto ja käsitys siitä miten antaa itseään kohdella tulee lapsuudesta eikä siinä ole paljon muita vaihtoehtoja kun vanhemmat tai koulukiusaaminen.Et tiedäkään miten hyväitsetuntoisia jotkut esim pahasti vammaiset tai muut muiden ulkopuolisten sorsimat voivat olla.Ehkä sinut on jätetty Oman onnesi nojaan,eikä keskusteltu,kerrottu miten arvokas olet,mikä on oikein,mikä väärin,autettu löytämään ilmeisen puuttuva sisäinen hyvä olo.Vanhemman velvollisuus on puuttua jos lapsi kärsii ja auttaa,ei seurata sivusta.Sitten ongelmia alkaa tulla kun alkaa seurustelut ynnä muut väärien kanssa.
Siis olet seurustellut useastikin,hops vuosia ja väität ettet saanut mitään välittämistä missään muodossa.Eiköhän tuo ole NYT joku ohimenevä purkaus,kuin että todella sulla on mitään ongelmaa..muuta kuin tuo valitus ja itsesääli.
Upeeta! Juuri näin! On se hienoa, että täällä tuntemattomat tuntevat aloittajan paremmin kun hän itse. Jos ap sanoo, että vanhemmat ovat välittäneet ja rakastaneet niin miten te voitte väittää vastaan?
Hienoa lukea näitä kannustavia "en jaksanut lukea, mutta lopeta ruikuttaminen"
Sama kuin sanoisi alkoholistille, että mikä on ongelma. Lopeta se ryyppääminen.
Kaikki asiat eivät ole niin mustavalkoisia, vaikka ehkä me paremman itsetunnon omaavat voisimmekin helposti lyödä lyötyä. Sehän kohentaa vain meidän itsetuntoa. Ei ap.n.
Pohdin aivan samaa, sillä erotuksella, että en ole koskaan saanut suhdetta käyntiin. Lupaavia alkuja, jotka aina kaikki järjestään tyssäävät. Olen pohtinut, pysähtynyt, miettinyt, ollut miettimättä, katsonut peiliin, tutkinut asiaa ja ollut tutkimatta, etsinyt ja ollut etsimättä. Ja minun pyöräni kaatuu ennenkuin pääsen edes kyytiin, vaikka kuinka hyvin pyörään ensin tutustuisin ja valmistautuisin ja vaikken valmistautuisikaan. En osaa itse enää auttaa itseäni, ei auta pohtiminen, itsensä auttaminen. Se vie vain tilanteeseen, jossa asian pohtimiseen ei ole enää järkeviä mittasuhteita. Ottaa huomioon nekin asiat, jotka ovat turhia, pohtii liikaa eikä enää pysy itsekään perässä. Itsetunto? Olihan sitäin joskus. Kyynisyys. En ole kyynistynyt, mutta viisastunut. Kun yritän pyörälle, se todennäköisesti kaatuu. Siksi osaan paikata itseni. En pety enään kaatumiseen, koska mitä olisin voinut odottaa? En enää ajattele että osaisin olla suhteessa. Tuskin, kun ei ensimmäistäkään kuukautta ole voinut enää yrittää. Kuin lentämään opettelisi. Ei opi. Mutta silti haaveilee. Tunnen itseni lapselliseksi edes halutessani.
En oikein ymmärrä minä ongelma on yrittää.Tottakai on riski että suhde epäonnistuu,kaikilla on.Tulee mieleen että on liian lapsellinen.Et pysty kantamaan vastuuta itsestä etkä toisesta.Ihminen on sosiaalinen olento joka kaipaa muita,se on luonnollista.Tokko olet vielä kunnolla itsenäistynyt?
suhde, mikä suhde. Kumpa olisikin suhde. Ihmisten välit eivät kehity suhteeksi, varsinainen suhde ei ole koskaan epäonnistunut, varsinaista suhdetta ei ole ollut. Yritelmiä kylläkin, ne kuihtuvat kokoon. Mikään alku ei johda suhteeseen. Saahan tässä elämässä toivoa. Haaveillaan sitä utopistisemmistakin asioista kuin suhde, mutta toisaalta tajutaan ne utopioiksi. Pystynkö kantamaan vastuuta muista vai ei.. vastaus on yhdentekevä, joudun sitä tekemään, olen aina joutunut ja työn puolesta joudun ja teen. Itsenäistyminen, mitä muuta tässä elämässä sinkku voi kuin pärjätä omillaan, yhtä turha kysymys tilanteessa, jossa tietää että vaikka vastaus olisi mitä, itsensä varassa vain on, muutakaan ei ole. Aina voi pohtia itsenäistymistä tai vastuuta tai vastaavaa. Mutta realiteetit on ne, mitkä on riippumatta siitä mihiin tulokseen tulee. Kukaan ei tule huolehtimaan tai ottamaan vastuuta elämästä, vaikka saisi.
Sinun tulee löytää tasapaino itsesi kanssa. Kumppani halutaan nähdä tasavertaisena, eikä kukaan halua kumppania, jota on pidettävä kädestä kiinni ja kehua jok'ikinen hetki. Se vaatii liikaa ihmiseltä, eikä sitä voi toiselta odottaakaan.
Ole onnellinen ensin yksin, sitten voit olla onnellinen kaksin.
Huumetaustaiselle kaverille ei kannata olla kateellinen, tämän kumppani on yleensä läheisriippuvaisuuden takia tämän kanssa yhdessä. Ei terveet aikuiset ihmiset katsele kumppaninsa päihteiden käyttöä.
Niin,joillekin herkkyys ja epävarmuus on myrkkyä.Ei Kai kukaan koko aikaa ole liepeissä vaikka on hetkittäin epävarma,aika yksipuolinen käsitys kun ihmiset ovat melko moniulotteisia!
Ei tulisi mieleenikään ilkeillä näin aralla asialla. Itseäkin aihe koskettanut nuorempana. Paremminkin kehotan ap:tä etsimään onnen ja parantamaan itsetuntonsa itse. Kun nojaa itsetuntonta kumppanin hyväksymisen varaan, ei tule ikinä olemaan onnellinen. Ja mitäs sitten, kun sukset menee ristiin? Silloin juuri tällaisessa tapauksessa menettää taas itsetuntonsa. Ihmisen on oltava sinut itsensä kanssa. Kukaan muu ei sinua voi parantaa, kuin sinä itse, pitkäaikaisesti ainakaan.
Teepä sellainen päätös ettet anna seksiä 1-2 vuoteen kenellekään.
Panetuksen hehku ihmisessä ja sitten vielä itsearvostuksen merkki ettei mene antamaan, laittaa sut säteilemään ja sitten alat saada oikeita tarjouksia suhteisiin.
Elämä on lyhyt ja ihmisillä on kiire, ikää kun tulee 30, 40 tai enemmänkin, voi herätä tunne että nyt tai ei koskaan . Tavoitehakuisuus näkyy ulospäin.
Sun itsetunnossa ei välttämättä ole ongelmia, jos kykenet sanomaan ei,
kykenet erottamaan alkoholistit ja narkkarit MIKÄ heidän käytöksessä on epäkunnioittavaa eli miksi narkkarit roikkuu myös huonoissa suhteissa.
Näin. Sitten kun olet ollut vuoden tai kaksi ilman seksiä, voit sinä aikana kyllä päästää ihmisiä elämääsi mutta vain ystävinä.
Jos sen jälkeen tapaat miehen joka kolauttaa jalat altasi, älä kuitekaan mene sänkyyn ennen 4. treffejä ja jos mies näyttää pitävän sitäkin liian itsestäänselvyytenä ja puhuu heti paskaa kuten "rakkaus" ja "vakavaa suhdetta" niin ei ole pakko mennä sänkyyn vieläkään.
Jos olet mies niin sitten en osaa neuvoa, koska olen itse nainen.
Vuosien seurustelut pettäjien ja kusipäiden kanssa, sekä lyhyeksi jääneet irtojutut paskaa puhuvien lurjuksien kanssa opettivat, että itsearvostusta ei tarvitse olla ihmisessä sisällään,
täytyy vain TOIMIA kuten itseään arvostava ihminen toimii.
Sitten vasta tulee itsearvostus ja itsetunto.
Itsetunto ei tarkotia sitä, ettei koskaan loukkaannu tai itke, tai tee virheitä,
mutta itsetunto tarkoittaa ettei ala hankkia parisuhdetta siksi että haluaa suhteen.
Vaan haluaa tietyn ihmisen. ja silloin kun on niin rakastunut, että haluaa vain yhden ihmisen, sen tietyn ihmisen, niin ei silloin edes VÄLITÄ saako sen ihmisen kanssa suhdetta vai ei, hänet haluaa pitää elämässään keinolla mitä hyvänsä eikä tule mieleenkään hypätä sänkyyn jos on vaarana että se johtaa suhteen päättymiseen.
ja tästä olen erimieltä monen kirjoittajan kanssa, että itsetuntoa pitää itse parantaa!
Ei pidä paikkaansa. Itsetunto pitää parantaa muiden avulla! Omavoimaisuus ei koskaan johda,tai itseterapia, mihinkään muuhun kuin narsismiin, katkeruuteen ja ärsyttävään "mukavahvuuteen" jota varsinkin naiset hehkuttaa että "vaihdoin itse talvirenkaani, olen siis miesmarkkinoiden suosikki seuraavaksi" tai "Mulla pysyy jakoavain käsissä, sekä myös vasara!".."Maksoin itse laskuni joten olen mahtava itsenäinen ihminen"
Ei miehet varsinkaan jaksa naista, joka kuvittelee että miehille pitää olla joku remonttireiska ja heittää läppää joka tilantessa..jos pitäisi niin miehet olisi järjestäen homoja.
Ihminen joka selittää kokoajan yksin pärjäämisestä yms, ei ole hyvä neuvomaan.
Se mitä kanustetaan että pärjää yksin, ole itsenäinen, tämä karkoittaa kumppaniehdokkaat! Koska varsinkin miehelle voi tulla mieleen, että mihin noin itsenäinen nainen miestä tarvitsee.
Pitää oppia ottamaan ihmiset elämään, mutta pidettävä omat rajat. Täytyy elää ihan normaalia elämää eikä jatkuvasti joko ylentää tai alentaa itseään..
mutta kaikki hapatus loppuu itsestään, kun lakkaa antamasta seksiä kenellekään.