Olen 24-vuotias mies. Minulla on aina ollut hyvät ja läheiset suhteet vanhempiini. Pidetään yhteyttä usein ja niin edelleen. Nyt on kuitenkin alkanut ahdistamaan äitini puuttuminen elämääni. Hän ei ole mitenkään ilkeä vaan todella auttavainen ja mukava. Tämä tekeekin tästä vielä vaikeampaa. Miten voisin hienovaraisesti vihjailla, että olen jo itsenäinen mies enkä enää mikään äidin pikkupoika - että käydä voi kylässä ja soitella niin paljon kuin haluaa... mutta enemmänkin äitinä, ei holhoojana.
En millään jaksaisi joka kerta kuunnella kauhistelua jostain pienestä kahviroiskeesta tiskipöydällä ja saada valitusta siitä kun en jaksa joka päivä pestä lattioita kiiltäväksi. Alunperin muutin omilleni osittain siitä syystä kun tuntui että tarvisin enemmän päätäntävaltaa elämässäni ja omaa tilaa. Nyt elämä tuntuu taas olevan samanlaista vaikka eri osoitteessa asutaankin. Onhan tuo hössöttäminen osoitus ehkä siitä että välittää, mutta arvostaisin myös paljon sitä että saisin elellä kotonani niinkuin haluan ilman että joku tulee kauhistelemaan jotain pientä pölypalloa kirjahyllyssä. Onko kenelläkään muulla samoja kokemuksia?
En millään jaksaisi joka kerta kuunnella kauhistelua jostain pienestä kahviroiskeesta tiskipöydällä ja saada valitusta siitä kun en jaksa joka päivä pestä lattioita kiiltäväksi. Alunperin muutin omilleni osittain siitä syystä kun tuntui että tarvisin enemmän päätäntävaltaa elämässäni ja omaa tilaa. Nyt elämä tuntuu taas olevan samanlaista vaikka eri osoitteessa asutaankin. Onhan tuo hössöttäminen osoitus ehkä siitä että välittää, mutta arvostaisin myös paljon sitä että saisin elellä kotonani niinkuin haluan ilman että joku tulee kauhistelemaan jotain pientä pölypalloa kirjahyllyssä. Onko kenelläkään muulla samoja kokemuksia?
Vastaukset 9
Vanhimmat
laske äidillesi leikinkannalta hänen hössötys ja sano että sinä viihdyt kodissasi.
Sanot iahn asuoraan äidillesi että minä elän ny näin ja jos tuo valitus ei lopu niin on turha tulla tänne minunluokseni valittamaan kaikesta minkä hänelle ei kuuluu. Se voi olla kova paikka äidilleesi kun oma lasi ottaa itsenäisyyden ja oman elämänsä omaan päätösvaltaan ja teeppä tämä selväksi niin helpottaa. Se oma elämä on joskus otettava vaikka väkisin ja tehtävä selväksi että nyt rittää ja hyvä tulee.
Tapaile äitiäsi kotisi ulkopuolella, näyteikkunaostoksilla, kahvilassa, kirjastossa, lenkkeilyn merkeissä jne.
Miksi pitää äitiä tavat ja riittä kun keraan tai harvemmin käy lapsuudenkodissa käymässä ja se siitä.
Miksikähän näillä palstoilla yleensä kehotetaan olemaan heti ensikättelyssä tylyjä ja ilkeita? Tyyliin "sanot sille vaan suoraan päin naamaa..." Minusta olisi rakentavampaa ainakin ensin yrittää sanoa nätisti, koska monesti nämä "vaikeat" henkilöt (tässä tapauksessa se äiti) eivät ehkä tiedosta omaa tunkeilevaisuuttaan. Ihan hyvä idea toisaalta tuo oman kodin ulkopuolella tapaaminenkin.
On se kasvatuksestakin kiinni ja kotioloistakin. Meillä äiti yllytti aina räjähtämään ja vähäteli jos poistui paikalta kiukun takia. Tämän takia en halua itse ainakaan jutella mistään ja tiedän syyksi paljastuneen mielenterveys ongelma joka aiheutaa tuota käytöstä vaan ymmärrystä ei heru. Miksi pitäisikään? Olisi antanut mut vaan pois lapsena ongelmiensa tieltä eikä hyökänyt sylkien tai raapien päälleni kun sattui suututamaan. Yritti kesällä käydä oven takana sovitelemassa vaan kerran päästin sisällä niin alkoi taas moitinta sekä vähätely -> nakkasin ulos.
Ehkä olisin empatia kykyisempi jos äiti olisi hakenut apua ongelmiinsa tai antanut pois kokonaan kun mieli kävi kierroksilla vanhempana eikä sukulaistensa apua/tai isäni tukea halunnut vaan sysäsi heidät pois jotta sai olla rauhassa.
Aloittaja, mielestäni sinun kannattaisi todellakin sanoa suoraan, mutta ystävällisesti, äidillesi se, mitä kirjoitit tuossa mm. että et ole enää pikkupoika. On monia tapoja esim. siivota, hoitaa asioitaan, ei ole sitä yhtä oikeaa tapaa. Kun sinulla on hyvät välit vanhempiisi, uskon äitisi ymmärtävän. Voisit ehkä sanoa myös, että ymmärrät kyllä, että äidit voivat joskus nähdä lapsensa eräässä mielessä vielä lapsina vaikka aikuisia ovatkin. Minun lapseni ovat aikuisia, eikä tulisi mieleen huomautella esim. siisteydestä. No, on tullut joskus harvoin mieleen, mutta olen pitänyt suuni kiinni. Mietin, miten itse suhtautuisin, jos joku tulisi omaan kotiini neuvomaan tai siivoilemaan. En tykkäisi! Me äidit nyt vain kiinnymme lapsiimme, ja on haikeaa, joskus vaikeaakin päästää irti. Mutta se on vain pakko. Rakkauden nimissä. Kaikkea hyvää sinulle, ota rohkeasti asia puheeksi äitisi kanssa.
Ole onnellinen, jos äitis käy ystävällisenä luonasi. Kun minä muutin pois kotoa 27 vuotiaana (asuin koulujen asuntoloissa kyllä sitä ennen ja ulkomailla) ei se äidille sopinut. Olisin halunnut muunlaista, ystävällistä kohtelua, mutta äitini raivoisasti huusi: "eikö nää mun palvelut kelpaa vai!!?" Kun puhuin uudesta kämpästäni äidille, hän tuhahteli ja keksi ylimielisiä kommentteja eikä ollut kuulevinaan. Kun sitten pääsin asuntoon ja äiti vieraili isän kanssa siellä ensimmäistä kertaa, äiti seisoi keittiön ovella naama kuin pirulla ja sanoi vihaisena, että "tänne ei sitten tule ketään!!" Huonekalut eivät olleet minun hänen mielestään ja maton asento väärä.
Äiti soitteli vappuna minulle, luuli varmaan että olin kotona. En ollut, vaan uuden poikaystävän luona. Sanoin vain että en ole kotona, takaisin äidiltä tuli vihainen huuto "niin missä sä olet!!" "Mitä sä siellä oikein teet!!!" Iski vielä luurin korvaan. Hyvää vappua en ehtinyt toivottaa... Varmaankin pilasin hänen vappunsa ja samalla omani, kun en ollutkaan "siellä kämpässä".
Poikaystävää ei tietenkään olisi saanut olla ja kun sitten siitä kerroin, oli muut sukulaiset heti innoissaan kyselemässä, mutta äiti istui hiljaa raivostunut ilme naamallaan.. Poikaystävästä kuulin ilkeitä kommentteja jo ennen kuin äiti oli hänet tavannut. Mummoni syntymäpäiville poikaystävää ei päästetty äidin toimesta ollenkaan. Sukulaiset kyselivät ja mummo kyseli juhlissa, missä poikaystävä on, siihen aikaan tämä kun oli jo avomies. Kun äidiltä kysyttiin, mikset päästänyt miestäni juhliin, äiti huusi: "Mitäs et tuonu sitä!!" No varmaan siksi, koska mieheni jo tiesi, ettei hänellä olisi ollut juhliin asiaa äitini takia...
Nämä ovat vain pieni osa siitä katkerasta vittuilusta, jota äitini on harrastanut vuosikausia. Minua hän haukkuu jatkuvasti muutenkin. Olen käynyt viisi koulua peruskoulun jälkeen, mutta äidille se on mitätöntä ja en osaa eikä minusta tule mitään koskaan, enkä pärjää kuulemma missään. On ollut väkivaltainenkin vielä kun olin jo aikuinen, lapsena olin jatkuvasti hakattavana. Isä onneksi puolustaa minua. Nyt olen jo yli 30v ja ajattelin valaista äitiäni poikkaisemalla välit.
Nyt välit tuohon akkaan (äiti) on poikki. Marttyyrinä itkee, kun hänelle haukkumisesta ja asioihini puuttumisesta huomauttaa. Narsisti mikä narsisti. Onko joku selvinnyt tai pystynyt selvittämään välejään narsistiäidin kanssa?
Meillä on samanlaiset äidit. Viihdyn Porin ulkopuolella paremmin kuin hänen sylissään. Olen jo myöhäiskeski-ikäinen, mutta äidin mielestä alaikäinen. Hän on siis sitä mieltä, että minulla ei kuulu olla vielä ihmisoikeuksia (perustuslaki LUKU 2). Äitini onnistui teettämään/aiheuttamaan kahdessa kiinteistössäni homevaurion, koska ne eivät ole Porissa. Mainittakoon, että toinen kiinteistöistä oli mieheni nimissä, kun homevaurio havaittiin, joten kyseessä on yksityisomaisuuden vahingoittaminen rikoslain vastaisesti.
Katkaise välit mahdollisimman pian kuuntelematta äitiäsi. Vaihda puhelinnumero kertomatta uutta hänelle. Älä päästä äitiäsi aina sisälle. Ei-toivotuille on katsomaton paikka.