Naiselle koira tärkeämpi kuin mies?

En halua ikinä enää naista jolla on koira. Se koira tunkee aina makuuhuoneeseen miehen ja naisen väliin ja koiran karvatkin häiritsee kun niitä on joka paikassa
401003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Joo ja arvaa vaan tunkeeko se koira sitten mukaan ku yritätte hommailla jotain sängyssä? Jos sen koiran pistää toiseen huoneeseen oven taakse alkaa se ulvomaan ja silloinkaan ei hommailu onnistu.

Eikä siinä vielä kaikki. Mulla on sellainen aavistus, että aika moni sinkkunainen nuolettaa itsensä koirallaan. Onhan se koiran kieli paljon isompi ja voimakkaampi kuin kenelläkään ihmisellä. Osa jopa panettaa itsensä uroskoirallaan, mutta se lienee jo harvinaisempaa?

Koirat on muuten ihan kivoja, mutta mihinkään kerrostalokämppään ne eivät kuulu laisinkaan! Niiden paikka on omakotitalon pihalla, jossa niillä on oma pieni ulkorakennuksensa.

Äänestä
  • Lemmikki-ihmisillä viiraa huomattavasti useammin kuin normaaleilla ihmisillä. Lisäksi elukat haisevat ja tuhoavat irtaimiston.

    Ehdoton ei.

    Äänestä

  • Sharif Ali kirjoitti:

    Lemmikki-ihmisillä viiraa huomattavasti useammin kuin normaaleilla ihmisillä. Lisäksi elukat haisevat ja tuhoavat irtaimiston.

    Ehdoton ei.

    Kyllä naisille koira on tärkeämpi, ihan suoraan yksi ex sanoi. Koiranaiset läheisyysriippuvaisia, parempaa seuraa heille ei ole kuin koira. Kakkallakin käydään yhdessä. Ei kannata vehtailla sellaisten kanssa

    Äänestä

  • Kannattaisi vähentää sitä pornon katselua.

    Jos olisit itse päässyt edes kerran elämässäsi nuolemaan naista niin tietäisit millaisia taitoja siinä vaaditaan, ei todellakaan "isoa ja voimakasta kieltä".

    Miehet, jotka fantasioivat eläinseksistä, ovat vastenmielisiä.

    Äänestä

  • Mieluummin koiralla kuin tatskatulla ähkijällä panetettu nainen. Koirat ovat kuitenkin hyviä tyyppejä melkein aina. Liekö koiran mällinjämätkään niin pahanmakuista lipitettävää?

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Mieluummin koiralla kuin tatskatulla ähkijällä panetettu nainen. Koirat ovat kuitenkin hyviä tyyppejä melkein aina. Liekö koiran mällinjämätkään niin pahanmakuista lipitettävää?

    Kai tuo oli edes vitsi vai oletko nyt ihan tosissasi? Niin paljon kuin koiria rakastankin ja paljon niitä koirattomanakin kaipaa ja niihin liittyvissä tapahtumissa tulee käytyä, ajatus siitä että koirassa näkisi yhtikäs mitään seksuaalista on minulle täysin mahdoton. Ja koiran tupesta tullut kirkuvanpunainen luikero on kyllä todella ruma ja etova näky.

    Jotkin palstan miehet eivät taida käsittää, että reilusti suurin osa koiria omistavista naisista kokee niihin pikemminkin "äidinrakkautta" muistuttavaa (huom., en tarkoita että koira ja lapsi olisivat ollenkaan sama asia noin muutoin!) ja hoivaviettiin ja huolenpitoon perustuvaa kiintymystä eikä romanttista rakkautta saati sitten seksuaalista himoa.

    Äänestä

  • koiraihminen kirjoitti:

    Niin, kannattaa varmaan panostaa ensisijaisesti siihen miehen löytämiseen, ja sitten hänen kanssaan tehdä niitä lapsia. Ei kai ole järkeä ottaa koiraa lasten ja miehen korvikkeeksi, koska sitten helposti käy niin, että kun osa noista perusvieteistä (lapset ja mies) tyydyttyy koiran avulla, ei panostus riitä noiden miehen ja lasten saamiseen. Lisäksi iso osa miehistä laittaa naisen koiran miinukseksi ja siksi mies valitsee ennemmin koirattoman naisen.

    Äänestä

  • Vaikuttaa vähän siltä, että sinulla on fetissi koiria kohtaan, et sinä muutoin tuota nuolemisjuttua aina tuputtaisi. Mutta tietysti häpeät sitä, joten projisoit sen koskemaan naisia, vaikka oikeasti siis fantasioit siitä kuinka koira nuolisi sinun muniasi. Siitä puhe mistä puute, koskee myös perverssioita.

    Äänestä

  • sdgsgsdsdgg kirjoitti:

    Niin, kannattaa varmaan panostaa ensisijaisesti siihen miehen löytämiseen, ja sitten hänen kanssaan tehdä niitä lapsia. Ei kai ole järkeä ottaa koiraa lasten ja miehen korvikkeeksi, koska sitten helposti käy niin, että kun osa noista perusvieteistä (lapset ja mies) tyydyttyy koiran avulla, ei panostus riitä noiden miehen ja lasten saamiseen. Lisäksi iso osa miehistä laittaa naisen koiran miinukseksi ja siksi mies valitsee ennemmin koirattoman naisen.

    Sanoinhan jo, etten koe koiraa samaksi asiaksi kuin lapsi. Ja siksi sanoinkin että äidinrakkautta MUISTUTTAVAA. Pointtinani oli erottaa omistajan ja koiran välinen suhde seksuaalisuudesta, johon palstan miehet sen tuntuvat sekoittavan. Yhtä hyvin olisin voinut verrata omistajan suhdetta koiraansa hyvään ja useita vuosia kestävään/syventyvään kaveruuteen, mutta varmaan silloinkin olisi löytynyt joku joka olisi luullut että pidän koiraa ihmisystävien korvikkeena...

    Tiivistetäänpä siis: Koira ei ole minulle minkään, ei miehen, ei lapsen, ei kaverien korvike. Se on vain lemmikki, jolla on omat nukkumapaikkansa ja rajoituksensa siitä mitä saa tehdä, mutta josta kuitenkin tulee ajan mittaan tärkeä. Omat koirani eivät saa astua edes kenenkään ihmisen jalkoja vaan jos sellaista joku yrittää opetan sen alta aikayksikön pois kyseisestä tavasta ja teen rajat selviksi, puhumattakaan siitä että saisi oikeasti yhtyä johonkin ihmiseen!

    Muutenkin koiran on aika vaikea olla minulle lapsen korvike, kun olen ollut jo vuosikaudet varma etten edes halua hankkia lapsia. Ja koen koiran ja lapsen hankinnan ylipäänsä täysin eri asioiksi, jälkimmäisessä on oltava valmis paljon suurempaan vastuuseen...

    Mielenkiintoista muuten, millaiseksi nämä palstan miehet jotka uskovat valtaosan uroskoiria omistavista naisista harrastavan seksiä koiransa kanssa sitten kokevat narttukoiran omistavan miehen suhteen koiraansa? Arvaanpa vaan, etteivät kyllä ajattele sellaisen miehenkään harrastavan moisia juttuja lemmikkinsä kanssa, joten miksi ihmeessä naisilla tämä uroskoiran omistaminen olisi niin eri asia?

    Itse olen tosiaan siitä samaa mieltä kanssasi, etten itse hanki enää koiraa ennen miehen löytymistä ja silloinkin vain, jos kyseinen mies itsekin pitää koirista. Mutta ymmärrän osaltani niitäkin naisia, jotka sinkkuinakin ollessaan hankkivat koiran, kunhan se miehen tai lapsen puute vain ei ole se syy koiran hankinnalle vaan ihan puhtaasti se että haluaa juuri lemmikin/koiran. He sitten katsovat tulevassa miehessä muunlaisia kriteerejä kuin minä, esimerkiksi sitä että pitää sietää koiraa talossaan ja olla valmis elämään sellaisen kanssa. Nämä ihmiset varmaan ovat niitä, jotka sanovat että "jos ei koiraani hyväksy, niin jompikumpi lähtee ja se ei ole koira". Itsekään en halua tilanteeseen että joutuisin jo hankitusta koirasta miehen vuoksi luopumaan (vaikka olenkin varma siitä että tuollaisessa valintatilanteessa se olisi koira joka lähtisi), mikä onkin syy tuolle ratkaisulleni etten ylipäänsä hanki koiraa ennen miestä.

    Äänestä

  • koiraihminen kirjoitti:

    Kai tuo oli edes vitsi vai oletko nyt ihan tosissasi? Niin paljon kuin koiria rakastankin ja paljon niitä koirattomanakin kaipaa ja niihin liittyvissä tapahtumissa tulee käytyä, ajatus siitä että koirassa näkisi yhtikäs mitään seksuaalista on minulle täysin mahdoton. Ja koiran tupesta tullut kirkuvanpunainen luikero on kyllä todella ruma ja etova näky.

    Jotkin palstan miehet eivät taida käsittää, että reilusti suurin osa koiria omistavista naisista kokee niihin pikemminkin "äidinrakkautta" muistuttavaa (huom., en tarkoita että koira ja lapsi olisivat ollenkaan sama asia noin muutoin!) ja hoivaviettiin ja huolenpitoon perustuvaa kiintymystä eikä romanttista rakkautta saati sitten seksuaalista himoa.

    En minä vihaa koiria enkä naisia mut ehkä parempi jos naisella ei ole koiraa. Kissakin menettelis jos siltä ei lähtis karvoja niin paljoo. Otan sitten vaikka naisen jolla papukaija

    Äänestä

  • kahvia suilöe kirjoitti:

    Kyllä naisille koira on tärkeämpi, ihan suoraan yksi ex sanoi. Koiranaiset läheisyysriippuvaisia, parempaa seuraa heille ei ole kuin koira. Kakkallakin käydään yhdessä. Ei kannata vehtailla sellaisten kanssa

    Se, että yksi nainen on sanonut sinulle noin ei tarkoita että koira menisi kaikilla naisilla miehen edelle. Eivätkä koirani tulleet vessaan siellä asioidessani, koska pidän silloin kyllä ihan normaalisti oven kiinni... Seuraa koirista toki voi olla, ja onhan tutkittu että koiran tai kissan omistajat elävät tavallista pidempään, ja että sairaaloissa ja vanhainkodeissa vierailevat "kaverikoirat" usein ilahduttavat suunnattomasti esim. yksinäisiä vanhuksia. Mutta läheisriippuvaisuutta ei silti tarvitse olla taustalla, vaikka koiran seura joskus lohduttaisikin ainakin vaikeina aikoina.

    On niitä ollu enemmän kun yksi, peräti 4

    Äänestä

  • no dog in the house kirjoitti:

    On niitä ollu enemmän kun yksi, peräti 4

    Ja ylipäätään mielenterveysongelmat ovat kovasti yleisempiä näillä lemmikinomistajilla. Miksi siis sotkeutua heihin, kun valinnanvaraa on.

    Äänestä

  • Sharif Ali kirjoitti:

    Ja ylipäätään mielenterveysongelmat ovat kovasti yleisempiä näillä lemmikinomistajilla. Miksi siis sotkeutua heihin, kun valinnanvaraa on.

    Onko jotain linkkiä siihen, missä todetaan noiden olevan lemmikin omistajilla yleisempiä? Lemmikkihän usein lieventää stressiä ja esim. niillä yksinäisillä vanhuksilla sitä yksinäistä oloa, niin yleensä vaikuttavat mieleenkin piristävästi. Harvoin oikeasti vakavat mielenterveysongelmaiset kykenevät koirasta pitkään huolehtimaan, vaikka valitettavasti heissäkin on niitä jotka onnistuvat sellaisen kasvattajalta ostamaan vakuuttavuudellaan.

    Ihan empirian kautta. Parhaita ovat nämä lemmikeilleen lässyttämällä kadulla puhuvat. Työpaikalla ei osata muusta keskustella kuin, mitä piski puuhasi pyhinä. Säälittävää.

    Äänestä

  • Sharif Ali kirjoitti:

    Ihan empirian kautta. Parhaita ovat nämä lemmikeilleen lässyttämällä kadulla puhuvat. Työpaikalla ei osata muusta keskustella kuin, mitä piski puuhasi pyhinä. Säälittävää.

    Koirista on paljon iloa ja monenlaista hyötyä, ne voivat olla kaiken lisäksi myös hieno harrastus (ks. ao linkin takaa lisää)
    Koiran omistamisen on todettu mm. vaikuttavan ehkäisevästi lasten allergioihin, koirien on todettu vähentävän stressiä, vaikuttavan suotuisasti onnellisuuteen, ne aktivoivat ja saavat ihmiset liikkumaan, jne. jne.

    Ts. koirat edistävät monin eri tavoin ihmisten terveyttä ja hyvinvointia, ks. lisää täältä:

    https://sites.google.com/site/prokoirat/artikkelit

    -> Kohta "terveys ja hyvinvointi".

    Kaikki tapaamani koiraihmiset ovat olleet muuten hyvinkin tervepäisiä ihmisiä. Jos näet jonkun "lässyttävän" koiralleen, niin ei kai se sinulta ole pois, anna lässyttää vaan, lässytetäänhän sitä muillekin eläville, kun niistä pidetään, mm. toiselle ihmisille.

    Äänestä

Ai naisettomuuden ja sitä kautta seksittömyyden takiako miehilläkin on narttukoira? Tätä miesten logiikkaa noudattaen asiahan on sitten näin vai kuinka?

Äänestä
  • Tuosta en tiedä, mutta yleinen kuolinsyy pyöriäisille on seksi miesten kanssa, pyöriäistä kun ei saa mulkusta irti tappamatta sitä.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Tuosta en tiedä, mutta yleinen kuolinsyy pyöriäisille on seksi miesten kanssa, pyöriäistä kun ei saa mulkusta irti tappamatta sitä.

    Olet näemmä oikein asiantuntija.

    Äänestä

  • Niinkö? kirjoitti:

    Olet näemmä oikein asiantuntija.

    Paras kommentti aikoihin, päivän parhaat naurut sain. Kiitos :)

    Äänestä

No on melkoista yleistystä täällä.

Minun koirani ei tule myöskään sänkyyn, ei edes makuuhuoneeseen, eikä sohvalle. Karvoja lähtee vain muutama kuukaisi, ja pölynimuri toimii oikein hyvin. Koirallani on oikein mukava ja pehmeä punkka sohvan vieressä missä kelpaa kölliä. Eikä muuten haise, eikä tuhoa paikkojakaan. Ei muuten haukukaan.

Minullekin se oikea ihminen olisi tärkeämpi kuin koirani, mutta jos koirasta vaikka allergian takia joutuisin luopumaan, pitäisi siinä kohtaa olla jo erittäin varma, että tuo ihminen elämässäni myös pysyy. Koirasta luopuminen olisi varmasti aika he..etin kova paikka, eikä sitä varmasti hätiköiden tulisi tehtyä.

Minulle koira sopii erityisen hyvin, kun olen aika lailla jo luovuttanut ja tyytynyt sinkkuna olemiseen.

Ai niin. Olen mies.

Äänestä
  • Varo vaan, kohta nämä vakiopalstailijat tulevat väittämään että koirasi on varmasti narttukoira, ihan jo senkin takia koska olet pitkäaikaissinkku ja heidän logiikallaan ilmeisesti siis vastakkaisen sukupuolen elimenkaipuinen ihminen joka panisi kaikkea kottikärryistä eläimiin. :D

    Äänestä

  • koiraihminen kirjoitti:

    Varo vaan, kohta nämä vakiopalstailijat tulevat väittämään että koirasi on varmasti narttukoira, ihan jo senkin takia koska olet pitkäaikaissinkku ja heidän logiikallaan ilmeisesti siis vastakkaisen sukupuolen elimenkaipuinen ihminen joka panisi kaikkea kottikärryistä eläimiin. :D

    Kiitos varoituksesta ;)

    Koirani tosin sattuu olemaan uros, mutta eihän se varmasti silti mainitsemasi kaltaista "fiksua" kirjoittelua estä..

    Äänestä

Koirat on hellyyttä ja läheisyyttä varten, mieheltä saa rahaa ja munaa.

Äänestä

Ei mulla mitään eläimiä vastaan ole mut rajansa kaikella. Koira ei kuulu sänkyyn eikä makkariin. Edellises suhtees myös nainen ei voinut olla kotoo poissa kauaa koska koira olis jäänyt yksin. Ja se koira mikä sillä oli nii olis pärjännyt yksin ihan hyvin. Jos mä läksin jääkiekko peliä katsomaan niin tää nainen ei voinut tulla mukaan.

Äänestä
  • Riippuu ihan koiran omistajasta päästääkö koiransa sänkyyn tai makkariin. Koiran kuin koiran voi opettaa viettämään yönsä sen ulkopuolella, omistajan lepsuudesta täysin kiinni jos ei raaski sellaista tehdä. On paljon niitäkin koiraihmisiä joilla koira ei nuku sängyssä eikä istu sohvilla. Yleensä ne, jotka antavat koiralle liikaa valtaa ja antavat sen osallistua ihan jokaikiseen asiaan eivät oikeasti tiedäkään koirista mitään eivätkä ole niiden käytökseen ja kasvatukseen perehtyneet, kunhan on hankittu kun "on se niin söpö". "Oikeat" koiraihmiset kantavat vastuunsa koiran kouluttamisesta ja myös rajojen asettamisesta.

    On siis myös mahdollista tavata koiranainen, jonka koiralla ei ole pääsyä makkariin. Samaa mieltä olen kyllä siitä, että sellaiset ihmiset ovat ärsyttäviä jotka eivät osaa koiraltaan mitään kieltää. Mutta eivät kaikki koiraihmiset silti ole samasta puusta veistettyjä.

    Äänestä

  • Joo mut ehkä sil tarttis ostaa oma talo et sil olis tilaa lennellä. Ei se varman tykkäsi pienes häkis olla kauaa.

    Äänestä

On joku elänyt suojattua elämää jos ei tiennyt, että ihmiset ovat sekaantuneet eläimiin kautta aikain.

Äänestä
  • Tottakai tuo ilmiö on aina ollut olemassa, mutta varsinkin nykyisin se on aika harvinainen. Voi olla että menneinä aikoina ollut yleistäkin kun ei oltu vielä sivistyneitä ja naisten seksuaalisuus oli tuomittua, jolloin ne paineet purettiin muilla keinoin.

    Äänestä

  • Ihmiset on sekaantuneet lapsiinkin kautta aikain, perheissä on lapsia.

    Äänestä

  • koiraihminen kirjoitti:

    Tottakai tuo ilmiö on aina ollut olemassa, mutta varsinkin nykyisin se on aika harvinainen. Voi olla että menneinä aikoina ollut yleistäkin kun ei oltu vielä sivistyneitä ja naisten seksuaalisuus oli tuomittua, jolloin ne paineet purettiin muilla keinoin.

    Ennemmin päinvastoin: ennen koiran hoito olisi poltettu roviolla, nykyisin se taas on rohkeaa itsenäisen naisen seksuaalisuuden toteuttamista.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Ennemmin päinvastoin: ennen koiran hoito olisi poltettu roviolla, nykyisin se taas on rohkeaa itsenäisen naisen seksuaalisuuden toteuttamista.

    En ole vielä ennen kuullutkaan, että seksiä koiran kanssa pidettäisiin yleisesti "rohkeana itsenäisen naisen seksuaalisuuden toteuttamisena", en mediassa enkä tuttavieni kesken. Eiväthän sen harrastajat muuten pitäisi "oikeassa elämässä" niin matalaa profiilia ja uskaltaisi keskustella siitä korkeintaan anonyymeinä, ellei se koettaisi normaalien ihmisten keskuudessa enemmän asiaksi jota hävetään.

    Laittakaa lisää viedeovalvontaa ihmisten kotiin, niin saatte enemmän uutta tutkimusmateriaalia. Voi olla oma pomo harrastaa seksia koiran kanssa eikä puhu siitä kenellekään.

    Äänestä

  • Ei kaik' kirjoitti:

    Ihmiset on sekaantuneet lapsiinkin kautta aikain, perheissä on lapsia.

    Usein se menee niin että ensin tehdään lapsia ja sitten kun lapset kasvaa niin ne alkaa vaatia koiraa ja sitten lapset kyllästyy siihen koiraan 2 viikossa ja sitten vanhemmat joutuu sitä koiraa hoitamaan. Jos saisin joskus perheen perustettua niin en ostais koiraa lapselle ennen kun se täyttää 12-13 vuotta. Pitäis olla tarpeeksi vanha että jaksaa sitä koiraa hoitaa ja ulkoiluttaa.

    Äänestä

  • atm. kirjoitti:

    on pian 18v ja sillon on jo ihan eri jutut mielessä.

    Äänestä

Ei minullakaa mitään koiria vastaan ole. Tykkäsin yhest naisest jolla on koira ollut kauan. Pyysin sitä naista varmaan 200 kertaa treffeille joskus mutta ei se lähtenyt.
Kehusin sitä kauniiksi, ostinkukkasia ja suklaata ja sitä rataa mut se ei vaan lähtenyt treffeille vaikka kehui mun iskutaitoja. Olen kai liian ruma sitten kun ei lähtenyt.

Äänestä

Myös vaimoni ja tyttäreni ovat tiettävästi nussineet yläkerran naapurin saksanpaimenkoiran kanssa. Toisaalta ymmärtäähän sen kun sen vehkeen koko on moninkertainen omaan tuhkamunaani verrattuna.

Äänestä

Koira kaupungissa - EI !

Sehän on vasikka.

Äänestä

Koirat kusee heti oven eteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

no dog in the house kirjoitti:

En halua ikinä enää naista jolla on koira. Se koira tunkee aina makuuhuoneeseen miehen ja naisen väliin ja koiran karvatkin häiritsee kun niitä on joka paikassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu