Mitä miehen päässä liikkuu??

unohdettu(ko)

Noh.. Tapasin yhden todella mukavan miehen noin vuosi sitten ja alkuun vain rupateltiin fb:ssä silloin tällöin. Pian aloimmekin tekstailemaan ja rupattelemaan joka ilta. Ajanpuutteen vuoksi näimme harvoin, mutta kun näimme päädyimme aina jonnekkin pusuttelemaan. Aluksi hän todella osoitti olevansa kiinnostunut minusta, mutta tapaamisisa peruuntui, hän oli kipeä tai ylitöitä tai jotain. Noh ajattelin ettei tästä tule mitään ja koitin unohtaa.
SItten hän ottaa yhteyttä ja puhutaan vähän syvällisemmin ja hän kertoi edelleen olevansa kiinnostunut. Sanoin itsekkin olevani jos vain nähtäisiin välillä edes. Taas sovittiin että käytäisiin vaikka kahvilla tai leffassa viikonloppuna, mutta jätkästä ei kuulu, pistän viestiä, hän vastaa 2h kuluttua ja kertoo olevansa kipeä..
Nyt on ollut vähän hiljaisempaa ja mies on kuin ei välittäisi minusta, mutta kun hänen kanssaan puhuu hän osoittaa kuitenkin olevansa kiinnostunut?! Hän lähtee tammikuussa armeijaan (itse olen abi ja hän vuoden vanhempi, tulin tänne kirjoittamaan koska teinienpalsta täynnä kaikkea ******:'D), itse en näe sitä ongelmana, on siitä muutkin selvinneet. Emme ole harrastaneet seksiä, joten se ei voi olla asia miksi hän vain silloin tällöin ottaa yhteyttä, ja osoittaa olevansa kiinnostunut.
Uskoisin hänen olevan liian kiltti. Niin ainakin moni yhteinen kaveri on sanonut että liian kiltti, eikä osaa sanoa tytölle ei.. Mutta jos hän ei halua minua niin toki ihan oletettavaa, että hän hiljenee MUTTA MIKSI SANOO AINA KUITENKIN TYKKÄÄVÄNSÄ....... En ymmärrä!
Ehkä tämä ei kuulu ihan tänne aihepiiriin, mutta lähinnä kysyn, että mitä mieltä onko hän aidosti kiinnostunut? Miten iskisin hänet "uudelleen"? Mitä teen?? Pelkään, että jos unohdan nyt niin jälkeenpäin hän taas sanoo pitävänsä minusta ja haluaakin yrittää ja sitten kaduttaa :(

3

137

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tossa tilanteessa ei auta muu kuin otat poitsua korvasta kiinni, viet pesääsi ja hyssyttelet siellä kunnes hän ei enää osaa pois. Hyssyttely ei tarkoita seksiä, vaan pehmeitä naisellisia keinoja, joilla poikanen saa takauman ihanasta sikiöajasta ja tahtoo käpertyä sellaiseen vieressäsi :)

      • kokenut kolli

        Onkhan Baawo siwari, kunni tiedä, ettei mieheksi kypsy ennen armeijaa ja 19vrk kertausten kautta vasta?
        Antakaamme tuon herkän tytönhupakon elää vielä prinsessasaduissansa,

        Kyllä kivikova elämä vanhana äämänä opettaa aikananaan.

        Sallikaamme tytön elää lapsuuttansa vielä.............
        Sitä ei takaisin saa koskaan


    • Kyöstix

      Taitaa olla homo sellainen homppeli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1376
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      507
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      490
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    12. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      98
      470
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      463
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      458
    16. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe