Olen nelikymppinen mies, toista kertaa naimisissa. Kolmisen vuotta exästä eron jälkeen sinkkuiltuani tapasin nykyisen vaimoni. Nyt yhteisiä vuosia on kymmenkunta, kaksi lasta, farmariauto ja koira. Kaikki hyvin? Kaukana siitä.
Tämä on enempi järkiavioliitto. Aikanaan sen tylsyys ja tappava tasaisuus tuntuivat oikeilta, eivät enää. Vuosi sitten mulla diagnosoitiin kauan jatkunut keskivaikea masis, joka lääkinnällä ja terapialla on saatu hyvään malliin. Nyt kun on herännyt kuin syvästä unesta huomaa etten olekaan onnellinen. Läheisyyden puute, vaimon aloitekyvyttömyys seksiin tai läheisyyteen liittyen. Kaikista ongelmista puhuminen ja niiden setviminen - aina minä.
Arki sujuu hyvin, ei riidellä juurikaan. Yhteisiä mielenkiinnon kohteita kun vaan ei ole. Ei flirttiä, ei kipinää. Ihailen monia hänen luonteenpiirteitään, mutta kun sitä tulta ei ole koskaan ollutkaan, mistä helvetistä sen loihtii. Yhteistä aikaa vähän, lapsenhoitoapu asuu kaukana. Jotta tilanne ei liian helpoksi menisi, olen alkanut saada varsin voimakkaita kiinnostuksen merkkejä erittäin viehättävältä naiselta, jonka omassa liitossa on samanlaisia vaikeuksia.
Oltuani vuosikaudet zombie haluaisin taas elää, rakastaa niin että rätisee ja saada tunteilleni myös vastakaikua. Kotoa sitä vaan ei saa. Tunnun olevan tärkeysjärjestyksessä vasta lasten ja tuon perhanan koiran jälkeen.
Olen yrittänyt puhua näistä kotona kuin ruuneberi. Ei tunnu menevän perille. Uusi ero ei ihan hirveästi houkuta, etenkään lasten vuoksi, mutten kyllä jää kitumaan paskaan suhteeseen loppuiäkseni lasten takia.
Kun tietäisi, voiko rouva tuosta muuttua vai ei? Itse olen häneltä kysynyt mitä hän toivoisi minun käytöksessäni muuttavan ja korjannut ne. Tämän rouvakin myöntää. Sama vaan ei näy toimivan toisinpäin. Onko tuon kolmannen hlön kiinnostus vain vertaistuen hakua vai onko hän kaiken sen ruumiillistuma jota mielestäni nykyisestä suhteesta puuttuu? Onko välillämme rätisevä energia vaan hetken huumaa vai jotain suurempaa?
Asiallisia kommentteja arvostaisin.
Tämä on enempi järkiavioliitto. Aikanaan sen tylsyys ja tappava tasaisuus tuntuivat oikeilta, eivät enää. Vuosi sitten mulla diagnosoitiin kauan jatkunut keskivaikea masis, joka lääkinnällä ja terapialla on saatu hyvään malliin. Nyt kun on herännyt kuin syvästä unesta huomaa etten olekaan onnellinen. Läheisyyden puute, vaimon aloitekyvyttömyys seksiin tai läheisyyteen liittyen. Kaikista ongelmista puhuminen ja niiden setviminen - aina minä.
Arki sujuu hyvin, ei riidellä juurikaan. Yhteisiä mielenkiinnon kohteita kun vaan ei ole. Ei flirttiä, ei kipinää. Ihailen monia hänen luonteenpiirteitään, mutta kun sitä tulta ei ole koskaan ollutkaan, mistä helvetistä sen loihtii. Yhteistä aikaa vähän, lapsenhoitoapu asuu kaukana. Jotta tilanne ei liian helpoksi menisi, olen alkanut saada varsin voimakkaita kiinnostuksen merkkejä erittäin viehättävältä naiselta, jonka omassa liitossa on samanlaisia vaikeuksia.
Oltuani vuosikaudet zombie haluaisin taas elää, rakastaa niin että rätisee ja saada tunteilleni myös vastakaikua. Kotoa sitä vaan ei saa. Tunnun olevan tärkeysjärjestyksessä vasta lasten ja tuon perhanan koiran jälkeen.
Olen yrittänyt puhua näistä kotona kuin ruuneberi. Ei tunnu menevän perille. Uusi ero ei ihan hirveästi houkuta, etenkään lasten vuoksi, mutten kyllä jää kitumaan paskaan suhteeseen loppuiäkseni lasten takia.
Kun tietäisi, voiko rouva tuosta muuttua vai ei? Itse olen häneltä kysynyt mitä hän toivoisi minun käytöksessäni muuttavan ja korjannut ne. Tämän rouvakin myöntää. Sama vaan ei näy toimivan toisinpäin. Onko tuon kolmannen hlön kiinnostus vain vertaistuen hakua vai onko hän kaiken sen ruumiillistuma jota mielestäni nykyisestä suhteesta puuttuu? Onko välillämme rätisevä energia vaan hetken huumaa vai jotain suurempaa?
Asiallisia kommentteja arvostaisin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
miksi hiidessä menet naimisiin ja hankkimaan lapset sen kanssa johon et tuntenutt alussa edes tulta?
Ensin, miksi ihmeessä menit avioon kiireellä ja naista kunnolla tuntematta?
Toiseksi, uskon vaimosi heräävän, kun kerrot kiinnostuksestasi toiseen naiseen!
Moni ymmärtää vasta menetyksen hetkellä kumppaninsa arvon...kannattaa yrittää!
"Uusi ero ei ihan hirveästi houkuta, etenkään lasten vuoksi, mutten kyllä jää kitumaan paskaan suhteeseen loppuiäkseni lasten takia."
No, mitä sitten kyselet täällä, jos olet päätöksesi jo tehnyt. Useimmat vanhemmat joutuvat päättämään, pelastavatko itsensä vai lapsensa. Sinä olet päättänyt pelastaa itsesi kuin italialainen loistoristeilijäkapteeni.
Rakastatko vaimoasi?
Jos et rakasta, miten voit edes odottaa saavasi vastarakkautta ja rakkaudellisia tekoja vaimoltasi?!
Olisiko nyt niin, että syyllistät vaimoasi siitä, millainen itse oikeastaan olet.
Masentuneen kanssa on rasittavaa elää, ehket itse ole kumppanina kummoinenkaan. Onni ja onnellisuuden tunne tulee omasta sisimmästä, vaimosihan ei voi tehdä sinua puolestasi onnelliseksi. Alappa nyt vaan vimmatusti rakastaa vaimoasi ja hyväksymään hänet sellaisena kuin hän on, niin vastarakkauskin voi siitä hyvinkin syttyä.