Vika-arpajaiset, löydätkö mikä vikana Citroën C3:ssa :(

Hei.
Keksisitkö missä mättää, auttaisi jos voisi edes jotenkin henkisesti orientoitua tulevaan remonttiin.

Auto on nyt korjaamon pihalla odottamassa.

Toissapäivänä ajaessani suoraa tietä tasaisella vauhdilla yks kaks kuului poks kuin olisi ajanut jonkun vaikkapa oksan päältä. Luulinkin että tiellä oli ollut jotain. Ajelin n 30 km, ei uutta ääntä. Palatessani takaisinpäin ääni kuului taas pari kertaa, ajattelin että onko tiessä ollut kuoppa tai jokin esine, vai kuuluuko autosta, etupyörän kohdalta. Kolkahdus oli selkeä ja aika kova, sellainen että säpsähti. Loppui kuitenkin. Seuraavana päivänä lähdin ajamaan, ei kuulunut mitään. Muutaman kilsan päässä suoralla tiellä ääni taas alkoi kuulua ja paheni mutta oli välillä pois. Pahimmillaan tosi pahaa raksahdusta, kalketta, kuin olisi vaikka pyörittänyt isoa kiveä pesukoneessa tms, ruhjova rikkova ääni. Muuta vaihtoehtoa minulla ei ollut kuin ajaa hipijhiljaa korjaamon pihaan. Vika paheni koko ajan. Moottorista se ei tullut. Epäilen itse niveltä, akselistoa tms. En kovinkaan hyvin tunne auton tekniikkaa, mutta se on varma, että vika on mekaaninen, joku on irti tai rikki /poikki.

Jouset katkesivat puolisen vuotta sitten ja siis vaihdettiin. Silloin vika kuulosti aivan erilaiselta, joten ei tule mieleen että kyse olisi jousesta.

Kiitos jos joku osaa diagnosoida. Ensi viikollahan huollossa se tietenkin selviää.
9392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Otahan Tojo-Tero ne lääkkeesi. Vaikka tuplana nyt aluksi, ettei tule vajausta. Eikä sitten yhtään kaljaa sekaan!

Äänestä
  • En ymmärtänyt vastauksestasi muuta kuin että se ei ollut kovin ystävällinen. Kirjoitan tälle autopalstalle ensimmäistä kertaa :( Vastaanotto olisi voinut olla mukavampikin

    Äänestä

ettei ole jätetty esim. iskarin pultteja löysälle? Minulle kävi kerran niin.

Äänestä

Pyörä puoliksi irti...

Äänestä

Kiitos ystävällisistä vastauksista. Auto on aina huollettu korjaamolla enkä osaisi mitään pultteja itse edes katsella. Miten muuten pyörä voi irrota kesken ajon ilman mitään selvää syytä? Kammottava ajatus että se irtoaisi jossain moottoritiellä.

No, asia selviää varmaan huomenna.

Äänestä
  • Kyllä vain pyörä voi pudota jos käytössä on aluvanteet. Vaikka pyörän pultit olisi laitettu rengasliikkeessä paineella tiukkaan niin parinsadan kilsan ajon jälkeen pultit voi olla melko löysässä. Sen takia kevytmetalli vanteisiin suositellaan tarkastaa kireys renkaanvaihdon jälkeen ja miksei myös muuloinkin.

    Syytä en ilmiöön tiedä mutta koettu on. Kertokoon joku viisaampi.

    Äänestä

Kivi jarrukilven ja levyn välissä. Tai pyöränkapselin ja vanteen välissä. Voi olla myös katkennut kallistuksenvakaajan pää, irrallinen pää osuu johonkin joissain tilanteissa, esim. kaarteessa vetoakseliin ja aiheuttaa karmeaa ääntä.

Äänestä
  • Lisää arvauksia, joku pakoputken lämpöpelti ruostunut osin irti kiinnityksistään ja kolisee jossain välissä vielä mukana, ehkä aiemmat tilapäiset kolinat ovat olleet myös lämpöpeltejä, kolina loppunut kun osa pudonnut tielle.

    Äänestä

Pyöränlaakeri, vetonivel...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sitruunamousse kirjoitti:

Hei.
Keksisitkö missä mättää, auttaisi jos voisi edes jotenkin henkisesti orientoitua tulevaan remonttiin.

Auto on nyt korjaamon pihalla odottamassa.

Toissapäivänä ajaessani suoraa tietä tasaisella vauhdilla yks kaks kuului poks kuin olisi ajanut jonkun vaikkapa oksan päältä. Luulinkin että tiellä oli ollut jotain. Ajelin n 30 km, ei uutta ääntä. Palatessani takaisinpäin ääni kuului taas pari kertaa, ajattelin että onko tiessä ollut kuoppa tai jokin esine, vai kuuluuko autosta, etupyörän kohdalta. Kolkahdus oli selkeä ja aika kova, sellainen että säpsähti. Loppui kuitenkin. Seuraavana päivänä lähdin ajamaan, ei kuulunut mitään. Muutaman kilsan päässä suoralla tiellä ääni taas alkoi kuulua ja paheni mutta oli välillä pois. Pahimmillaan tosi pahaa raksahdusta, kalketta, kuin olisi vaikka pyörittänyt isoa kiveä pesukoneessa tms, ruhjova rikkova ääni. Muuta vaihtoehtoa minulla ei ollut kuin ajaa hipijhiljaa korjaamon pihaan. Vika paheni koko ajan. Moottorista se ei tullut. Epäilen itse niveltä, akselistoa tms. En kovinkaan hyvin tunne auton tekniikkaa, mutta se on varma, että vika on mekaaninen, joku on irti tai rikki /poikki.

Jouset katkesivat puolisen vuotta sitten ja siis vaihdettiin. Silloin vika kuulosti aivan erilaiselta, joten ei tule mieleen että kyse olisi jousesta.

Kiitos jos joku osaa diagnosoida. Ensi viikollahan huollossa se tietenkin selviää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu