Väkivaltaa?
Voiko tämä tästä enää parantua. Olisin todella kiitollinen kommenteista, jotka rakentavat mahdollisesti hyvää.
Mies on yleisen rauhallinen luonne ja jäänyt minun luonteeni mutkikkaisiin piirteisiin kertakaikkiaan jalkoihin ensimmäisinä vuosina. Hän on menettänyt hermojaan kautta aikojen satunnaisesti lyömällä seiniin reikiä tms. hajottamalla tavaroita. Näin oli jo alkujaan ennen minua, mutta harvemmin. Minä olen hyvin sairaasta perheestä, narsistisen vanhemman kasvattama. Se on lyönyt minun käytökseeni oman leimansa ja olen alkanut mieheni palautteen perusteella havaita käytöksessäni henkisen väkivallan piirteitä. Olen manipuloinut ja johdatellut. Loppupelissä homma on kääntynyt sellaiseksi, että mies on tajunnut kuvion ja on ruvennut laittamaan hanttiin minulle. Se olisi ok, jos hän ei käyttäisi viimeisenä keinonaan väkivallan uhkaa. Tämä on tapahtunut jo useita kertoja, että hän on lähestynyt minua nyrkin kanssa, uhkaillut, heilunut raivon partaalla, painanut minut nyrkin uhalla lattian rajaan, pilkannut, kun itken jne. On myös koskenut, mutta koskaan ei aiheuttanut minkäänlaista kipua oikeasti, eikä lyönyt. Uhkailu on todella pelottavaa. Päätin jossain vaiheessa, että minua ei fysiikalla voiteta ja yritin nousta niistä tilanteista väkisin, mutta olen joutunut pakenemaan pihalle joitakin kertoja. Ongelmana tässä on se, että hän ei kaikesta raivoamisesta ja uhkaamisesta huolimatta (Monta vuotta) ole onnistunut satuttamaan minua niin, että minulla olisi todisteita sanoa, että hän on kohdellut minua väkivaltaisesti aidosti. Uhkailukin ON väkivaltaa, mutta olen puun ja kuoren välissä, sillä koen aitoa turvattomuutta, mutta en saa häntä pyrkimään muutokseen ja en myöskään ihan vielä näe syitä erota. Kun tänään suutuspäissäni väitin jo hakeneeni eroa, niin hän muuttui sitäkin agressiivisemmaksi.
Erikoiseksi meidän tilanteen tekee se, että kun luen väkivallan merkkejä, niin tunnistan ITSENI niistä lähes kaikista, että olen ainakin jollain tapaa käyttänyt henkisiä keinoja. ELi olen itse henkisen väkivallan toteuttaja. EN jaksa käydä mitään terapioita, enkä käsitellä näitä asioita vielä. EN jaksa enää elää tätä riitelyn vuoristorataa, joka ei johda mihinkään muuhun, kuin että päädymme aina samaan riidan aiheeseen ja rata senkun rankkenee. Tunteet ovat kuolleet jo aikoja sitten. Olen kylmä kuin jääkalikka. Olen vihainen kuin mikäkin eukko. Olen ylpeä ja ilkeä.
Tunnistaako kukaan tästä itseään, että olisi samankaltainen itse, ja miten on tilanne edennyt. Voinko minä muuttua? Varmasti voin, mutta auttaako se, että minä muutun. Sehän on sama, kuin että minä alistun ja väkivalta voittaa?
Voiko tämä tästä enää parantua. Olisin todella kiitollinen kommenteista, jotka rakentavat mahdollisesti hyvää.
Mies on yleisen rauhallinen luonne ja jäänyt minun luonteeni mutkikkaisiin piirteisiin kertakaikkiaan jalkoihin ensimmäisinä vuosina. Hän on menettänyt hermojaan kautta aikojen satunnaisesti lyömällä seiniin reikiä tms. hajottamalla tavaroita. Näin oli jo alkujaan ennen minua, mutta harvemmin. Minä olen hyvin sairaasta perheestä, narsistisen vanhemman kasvattama. Se on lyönyt minun käytökseeni oman leimansa ja olen alkanut mieheni palautteen perusteella havaita käytöksessäni henkisen väkivallan piirteitä. Olen manipuloinut ja johdatellut. Loppupelissä homma on kääntynyt sellaiseksi, että mies on tajunnut kuvion ja on ruvennut laittamaan hanttiin minulle. Se olisi ok, jos hän ei käyttäisi viimeisenä keinonaan väkivallan uhkaa. Tämä on tapahtunut jo useita kertoja, että hän on lähestynyt minua nyrkin kanssa, uhkaillut, heilunut raivon partaalla, painanut minut nyrkin uhalla lattian rajaan, pilkannut, kun itken jne. On myös koskenut, mutta koskaan ei aiheuttanut minkäänlaista kipua oikeasti, eikä lyönyt. Uhkailu on todella pelottavaa. Päätin jossain vaiheessa, että minua ei fysiikalla voiteta ja yritin nousta niistä tilanteista väkisin, mutta olen joutunut pakenemaan pihalle joitakin kertoja. Ongelmana tässä on se, että hän ei kaikesta raivoamisesta ja uhkaamisesta huolimatta (Monta vuotta) ole onnistunut satuttamaan minua niin, että minulla olisi todisteita sanoa, että hän on kohdellut minua väkivaltaisesti aidosti. Uhkailukin ON väkivaltaa, mutta olen puun ja kuoren välissä, sillä koen aitoa turvattomuutta, mutta en saa häntä pyrkimään muutokseen ja en myöskään ihan vielä näe syitä erota. Kun tänään suutuspäissäni väitin jo hakeneeni eroa, niin hän muuttui sitäkin agressiivisemmaksi.
Erikoiseksi meidän tilanteen tekee se, että kun luen väkivallan merkkejä, niin tunnistan ITSENI niistä lähes kaikista, että olen ainakin jollain tapaa käyttänyt henkisiä keinoja. ELi olen itse henkisen väkivallan toteuttaja. EN jaksa käydä mitään terapioita, enkä käsitellä näitä asioita vielä. EN jaksa enää elää tätä riitelyn vuoristorataa, joka ei johda mihinkään muuhun, kuin että päädymme aina samaan riidan aiheeseen ja rata senkun rankkenee. Tunteet ovat kuolleet jo aikoja sitten. Olen kylmä kuin jääkalikka. Olen vihainen kuin mikäkin eukko. Olen ylpeä ja ilkeä.
Tunnistaako kukaan tästä itseään, että olisi samankaltainen itse, ja miten on tilanne edennyt. Voinko minä muuttua? Varmasti voin, mutta auttaako se, että minä muutun. Sehän on sama, kuin että minä alistun ja väkivalta voittaa?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Onko muuta mahdollisuutta kuin terapia? Vai mitä haet? Mihin pyrit?
Voito lla tavallista tai epätavallista. Väkivaltaa teidän suhteessanne on molemmin puolin. Jo pelkkä uhkailu ja uhka on väkivaltaa.
"EN jaksa käydä mitään terapioita, enkä käsitellä näitä asioita vielä. EN jaksa enää elää tätä riitelyn vuoristorataa, joka ei johda mihinkään muuhun, kuin että päädymme aina samaan riidan aiheeseen ja rata senkun rankkenee."
- Onko kuitenkaan mitään muuta mahdollisuutta kuin käsitellä asioita, mikäli haluat muutosta. - Vai haluatko muutosta!? Mitä sinä haluat?
Ei tupsta pääse mitenkään muuten eteenpäin kuin terapialla ja uudella kumppanilla.
En jaksa käydä
Mitään yksilöterapiaa. Pariterapia sattaisi tulla kyseeseen.
Olen törmännyt kotona lähes samanlaiseen, mutta en ole viimeaikoina edes oikein huutanut vastaan. Olen henkisen väkivallan uhri. Vaimo käyttää lapsiakin välineenä suututtaakseen minut ja väittää, että joku kerta löisin häntä, mutta olen väsynyt jo vastaamankin. Tuossa teidän jutussa olet jo itse huomannut meneväsi yli, joten eihän tuossa ole mitään järkeä. Varsinkin kun vastapuoli on tehnyt harvinaisen selväksi, ettei suostu vaan kuuntelemaan. Itse toivon, että vaimoni katsoisi itse peliliin ja tekisi itse asioille jotain, eikä vaan odottaisi minulta muutosta. En sillä sano että flekmaattinen vastaanottoni olisi hyvää, mutta parempi sekin kun vastata tulella tuleen.
Mutta kun teillä kummallakin on omat ongelmanne parisuhteenne ongelmien lisäksi. Ette pääse paskasta minnekään, jos ette katso myös itseänne peiliin.
Miten vaimosi käyttää väkivaltaa? Taidat olla provo.
Näin se on. Paskasta pääsee lähtemällä. Minä lähden.
Et halua terapiaa= et halua muutosta= haluat tuhota suhteesi, jossa olet= haluat erota
Olen katsonut peiliin, mutta silti en voi olla se ainut joka tekee asialle jotain. Ja se, että toinen haluaa ja haluaa jotain, edellyttäisi enempi työtä sen eteen itse, kuin vaatia sitä muilta. Minä luulen kuitenkin, että vaimoni aikaa myöten ymmärtää kunhan kasvaa hiukan kodista ulos. Sille tämä ulkopuolinen maailma monen kotona vietetyn vuoden jälkeen on niin outo, että se vaatii aikaa. Mutta se on sitten eri juttu kestääkö hän sitä aikaa...
Meilläkin on samankaltaista. Molemmat käyttävät lapsia suututtaakseen toisensa. Miten olet viileistäviilein vastannut vaimosi henkiseen väkivaltaan?
No minä tein nyt oikeasti sen erohakemuksen. Tämä on tässä kierossa tilanteessa ainoa vaihtoehto. Mies ei selvästi kykene myöntämään, että käyttää väkivallanuhkaa suhteessamme jatkuvasti. Syyttää siitä aina minua. En voi yksityisyyden vuoksi kirjoittaa tarkempia kuvauksia, mutta väkivaltaa on ollut kyllin vakavaa riittävän monta kertaa. Olen vain jotenkin alistunut siihen. Mies yritti heittää minua esineella ja se paukahti seinään niin lujaa, että se olisi todella sattunut. Lisäksi käy agressiivisesti päin. Teki nii. Taas tänään ja tulin jo seinään työnnetyksi. TosinOVELASTI vain vähän. hän on todella o ela, sillä taktikoidusti välttää sitä kunnon satuttamista ettten saisi todisteita, mutta minulle nämä riittävät merkeiksi. Se on riittävän varoittava merkki, ettei asiat tule muuttumaan turvallisempaan suuntaan. Katsitaan sitten terapioiden ym muiden jälkeen voimmeko palata koskaan enää yhteen.
Viileistöviilein kannattaa tehdä asialle jotain ettei vaimo kasva liiaksi kodin ulkopuolelle. Näin meille on käymässä ja en muuta haluakaan.
Niin tämä on jännä aihe. Oletko tehnyt jotain ? Eikö vaimosi tee mitään? Jos olet ollut ainoa, joka suhteessanne toimii, eikö vaimo ole suostunut lähtemään terapiaan?
EROTKAA! LAPSET POIS TUOLLAISESTA KOTI-TILANTEESTA HETI!
Kyllä me ollaan molemmat käyty, yhdessä ja sitten vaimoni. Oma käynti on ollut huonoo. Aikaisemmin kyselit, miten olen vastannut vaimon henkiseen väkivaltaan. Aluksi huutamalla vastaan, jossainvaiheessa jopa kävin hieman kiinni, mutta en tehnyt onneksi mitään ja mitä enempi tännepäin ollaan tultu, niin olen laskenut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olen myös kävellyt tilanteesta pois. Nyt hän on sanonut minulle, etten näytä tunteitani!!! No kopassa tykyttää huuto, että NO KUKAHAN NE ON TAPPANU!, mutta mitä se auttais? Seksi on unohdettua, ei siksi, ettenkö haluais, mutta se on nykyään sen verran vaikeeta lasten takia, kun nuorempi on kokoajan makkarissa...ja toisaalta, on vaikea aloittaa, kun sitten muka haluun vaan seksiä ja jos vaan hyväilisin, olisin tuhkamuna...Heh! Rupee ihan naurattamaan, miten typerää tämä on, mutta totta kuitenkin...Lasten takiahan minä tässä roikun...(jos joku ihmettelee miksi)
Toisaalta tulee mieleen intissä yksi aamunavaus, missä joku pastori tai vastaava, höpis siitä, että väkivallan harjoittaja, itse pelkää hylätyksi jäämistä niin, että sen takia tekee niin. Siis hullulta kuullostaa, mutta niin kai se on. Eli sun miehes pelkää jättämistä niin, että riehuu. Siis tuohan on ihan siinä ja siinä mihin toi kääntyy. Mutta uhkailu jättämisellä on törkeetä, sitä joko jättää tai ei jätä. Sillä että uhkailee, ei voita mitään. Se kärsii inflaatiosta, jos sitä joka riidassa uhkailee jättää. Lasten kasvatuksessakin, jos uhkailet karkkipäivän siirtymisellä, ensimmäinen kerta toimii, mutta jos kerrankin jätät rankaisematta, niin se on katsottu kortti.