Kuusi vuotta meni ennen kuin alan uskoa omaa kokemustani. Hänellä on rooli, jossa hän puhuu asiallisesti ja vaikuttaa luotettavalta. Tietyt asiat hän hoitaakin johdonmukaisesti hyvin. Tietyissä asioissa hän luo kaiken aikaa rikkinäistä todellisuutta. Alusta asti näin hänen tekevän joitain asioita, kysyin tästä, hän kielsi sen, mitä minä näin aivan takuulla hänen tekevän. Luulin, että olin jollakin tapaa erehtynyt... Kunnes nämä tilanteet toistuivat.. Aloin lopulta tajuta, että hän valehteli, ja taisi sillä hetkellä uskoa omia valheitaan todeksi. Tästä johtui vakuuttavuus.
Hän valehtelee tärkeistä asioista. Nyt, vuosien jälkeen, alan tajuta, että valehteleminen on harkittua petosta. Hänellä on jokin pahasti vinossa, hän ei koe syyllisyyttä, ei huonoa omaatuntoa. Elämäni tuntuu olevan kuin hullusta psykofilmistä. En voi uskoa, että ne asiat, joiden näen tapahtuvan, ovat totta. Hän täysin laskelmoidusti ja kylmäverisesti johdattaa minua harhaan. Kun kysyn asiasta, hän ei vastaa mitään.
Yritin päästä hänestä eroon. En onnistunut. Yhteinen asunto. Hän näyttelee, että olemme onnellinen pariskunta. Hän ei itse kaipaa sosiaalisia suhteita. Onkin elänyt nuoruutensa eristäytyneenä. Minun elämäni muuttui avioliitossa kanssaan. Nyt minulla ei ole enää sosiaalisia suhteita. Joskus hän viettää viikonloput eristäytyneenä, ei puhu, on kuin psykiatrisella osastolla.
Olen herännyt todellisuuteeni, ja näen että hänen arkiroolinsa vähäpuheisen, asiallisen roolinsa takana on patologinen valehtelija, joka käyttää kaksoisviestintää, tekee eri asioita kuin mitä sanoo tekevänsä, luo täysin skitsoa todellisuutta, joka on vääristynyttä.
Mikään keskustelu, puhe ei auta. En voi lähteä tietyistä syistä. Turha toivo että hän lähtisi. Nyt ainakin tiedän totuuden. Ei tarvitse miettiä öitä myöten kaikkia ihmejuttuja, mitä näin omin silmin, mutta hän aina kielsi. Tai miten mitkään yhteiset suunnitelmat eivät koskaan toteutuneet. Hän valehtelee niistä yhä. Perui kaiken aina h?hetkeä ennen. Sitten oli kuin ei mitään olisi tapahtunut. En tiennyt olinko minä hullu, kun missään ei ollut tolkkua.
Rukoilen apua, että pääsen tästä suhteesta. Ennemmin tai myöhemmin pääsen. Helpompaa nyt, kun uskon omaa kokemustani. Oli kamalaa, kun esim hän toimi jollakin tapaa, ja kun kysyin asiasta, hän kielsi aina kaiken. Nykyään hän ei enää sano mitään, vaikenee, on kuin kaikki olisi normaalia. Minunkaan ei enää tarvitse kysyä. Tiedän, ettei koskaan myönnä, vaan saattaa saada jopa väkivaltaisen kohtauksen, koska "syytän häntä".
En olisi uskonut, että näin hulluja ihmisiä on olemassa.
Hän valehtelee tärkeistä asioista. Nyt, vuosien jälkeen, alan tajuta, että valehteleminen on harkittua petosta. Hänellä on jokin pahasti vinossa, hän ei koe syyllisyyttä, ei huonoa omaatuntoa. Elämäni tuntuu olevan kuin hullusta psykofilmistä. En voi uskoa, että ne asiat, joiden näen tapahtuvan, ovat totta. Hän täysin laskelmoidusti ja kylmäverisesti johdattaa minua harhaan. Kun kysyn asiasta, hän ei vastaa mitään.
Yritin päästä hänestä eroon. En onnistunut. Yhteinen asunto. Hän näyttelee, että olemme onnellinen pariskunta. Hän ei itse kaipaa sosiaalisia suhteita. Onkin elänyt nuoruutensa eristäytyneenä. Minun elämäni muuttui avioliitossa kanssaan. Nyt minulla ei ole enää sosiaalisia suhteita. Joskus hän viettää viikonloput eristäytyneenä, ei puhu, on kuin psykiatrisella osastolla.
Olen herännyt todellisuuteeni, ja näen että hänen arkiroolinsa vähäpuheisen, asiallisen roolinsa takana on patologinen valehtelija, joka käyttää kaksoisviestintää, tekee eri asioita kuin mitä sanoo tekevänsä, luo täysin skitsoa todellisuutta, joka on vääristynyttä.
Mikään keskustelu, puhe ei auta. En voi lähteä tietyistä syistä. Turha toivo että hän lähtisi. Nyt ainakin tiedän totuuden. Ei tarvitse miettiä öitä myöten kaikkia ihmejuttuja, mitä näin omin silmin, mutta hän aina kielsi. Tai miten mitkään yhteiset suunnitelmat eivät koskaan toteutuneet. Hän valehtelee niistä yhä. Perui kaiken aina h?hetkeä ennen. Sitten oli kuin ei mitään olisi tapahtunut. En tiennyt olinko minä hullu, kun missään ei ollut tolkkua.
Rukoilen apua, että pääsen tästä suhteesta. Ennemmin tai myöhemmin pääsen. Helpompaa nyt, kun uskon omaa kokemustani. Oli kamalaa, kun esim hän toimi jollakin tapaa, ja kun kysyin asiasta, hän kielsi aina kaiken. Nykyään hän ei enää sano mitään, vaikenee, on kuin kaikki olisi normaalia. Minunkaan ei enää tarvitse kysyä. Tiedän, ettei koskaan myönnä, vaan saattaa saada jopa väkivaltaisen kohtauksen, koska "syytän häntä".
En olisi uskonut, että näin hulluja ihmisiä on olemassa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jlskus hän pudottaa roolinsa, paljastaa todellisen minänsä ( vai onko se sairas minuutensa) ja hänen kasvonsa vääntyvät oudolla tavalla, ilkeeseen irvistykseen. Silloin sanon itselleni ajatuksissani, että muista tämä hetki, et kuvittele tätä, vaan tämä on totta: tuo ihminen on oikeasti sairas. Seuraavana päivänä hän käyttäytyy asiallisesti, ja jollei tuota 'paljastamista' olisi tapahtunut toistuvia kertoja vuosien aikana, en olisi uskonut omaa kokemustani.
Uskonelämäni on herännyt. Muuta keinoa ei ole päästä hänestä eroon. Rukoilen ja luotan, että saan voimia itselleni hyvistä asioista ja että pääsen hänestä, elämän käänteiden myötä. Kielteisyydessä vellominen ei auta, vaan olemalla sisäisesti vapaa. Haluan itse olla hyvä ihminen kärsimyksestäni huolimatta. Yritän elää hänen kanssaan sovussa. Joudun unohtamaan yhteisen tulevaisuuden suunnitelmat. Mitä enemmän sisäinen vapauteni vahvistuu, sitä paremmin jaksan.
Elämä on muutosta. Tätä parisuhdetta ei kestä ikuisesti. Tämän olen elämässä oppinut. Se, että herää näkemääntotuuden omasta elämästään, on jo iso askel kohti vapautta, sisäistä ja ennen pitkää ulkoista.
Sinut on jätetty mutta sinulle ei ole sitä kerrottu.Vain todella katala ihminen voi tehdä niin. Kuten tuota väkivaltaakaan.Lue paljon naistenlehtiä ja sääli häntä, ei tuossa paljon muuta voi tehdä.Uinuvalta hullultahan tuo vaikuttaa!
Ensimmäinen lause summaa aika hyvin. Noin omaan kokemukseen nojaten. Tosin olen mies.
Yksi neuvo. Unohda järki, koska tuollaisen ihmisen kanssa se ei toimi. Luota vain vaistoosi.
Lähdet lähtemällä. Päättämällä. Etkä anna minkään kääntää päätäsi.
Sanoit:". Mitä enemmän sisäinen vapauteni vahvistuu, sitä paremmin jaksan. " tuo on hieno ja lohduttava oivallus. Hankalassa tilanteessa tulisi pyrkiä juuri tuohon, siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin ja omaan elämään.
Toivon sinulle voimia ja hyvää matkaa päämäärääsi. Kiitos tästä vakavasta, mutta hienosta kirjoituksestasi. Annoit sanat asioille, joita en ole itse löytänyt. Minulla on kylläkin nykyään jo asiat hyvin, mutta menneisyys mietityttää yhä.
Hei,mulla oli kerran miesystävä joka näytti miettivän todella synkkiä ja pimeitä ajatuksia,harrasti kaksoisviestintää,esitti,riuhtoi,ihannoi rikollisuutta,mutta pelottavinta oli hiljaisuus ja vajoaminen johonkin todella synkkään paikkaan.......
Suostumattomuus keskusteluun on raskasta. Suu jopa puristetaan viivaksi konkreettisesti. Kädet nyrkkiin.
Miksi asiasta keskustelu, tai edes kuuntelu on niin vaikeaa joillekin? Henkistä väkivaltaako sekin?
aP. "Tietyissä asioissa hän luo kaiken aikaa rikkinäistä todellisuutta."
- Raskasta ja ahdistavaa.
Kiitos, että kuuntelitte minua. Valoisa puoli todellakin on se, että kun tajuaa olevansa itse vastuussa siitä, että elää tällaisessa parisuhteessa. Vastuun hyväksymisestä alkaa sisäinen vapaus. Sisäisestä vapaudesta alkaa sisäinen muuttuminen. Aikaa myöten, tämä vaikuttaa ulkoiseen todellisuuteen.
Lakkaa toisen syyttäminen, ja sitä alkaa tajuta, että minulla on vastuu omasta elämästäni. Jos toinen osoittautuu hulluksi, on oma valintani, jos elän hullun kanssa. Ja kärsin.
Eli tänne hullulaan on alkanut tulla valon säikeitä!
Toivon teille kaikkea hyvää! Itse luomme omat vankilamme. Kenenkään ei ole pakko mitään. Minä alan tajuta tämän. Halleluja!
Joo, ja vaikeutena on että miten saada ero, kun toinen on mykkänä aikomuksilleni. Pakko on ainoa keino. Keskustelu ei auta, mikään ei auta. Toinen odottanee että tämä elämä veisi minulta hengen, ettei tarvitsisi maksaa mitään.
Älä vaivu epätoivoon. Se on tarpeetonta. Hae tukea itsellesi!