Voi meitä ihmispoloisia! Miksi yleensä sorrutaan pettämään ja tekemään väärin??!! Niin moni kärsii tilanteesta. Mukana voi olla lapsiakin. Ongelmat( päänsisäisetkään), eivät sillä ratkea. Eikä parisuhdekriisit. Niitä tulee joskus jokaiselle ja ne voivat olla kasvunpaikka parisuhteelle! Vaikeina aikoina pitäisi huomioida kumppani,keskustella ja yhdessä pyrkiä eteenpäin..! Kaikkea hyvää parisuhteissa oleville ja uskoa omaan liittoon
miksi? Oi miksi
It takes 2<3
18342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Hyvä aloitus. Minä olen varma, että jos aviolpuolisot osaisivat kriisin tullessa toimia oikein hakemalla apua yhdessä selvitäkseen eteenpäin niin avioerot vähintäänkin puolittuisivat.
Ihmisen tunteet toista kohtaan ei kuole jos niiden ei anneta kuolla.Suhdetta pitää hoitaa.
Niin,toisinaan tulee mielee,että olisi hyvä jos ihmisillä olisi esimerkkiä,miten hoitaa suhdetta vaikeina aikoina! Parisuhdeterapia on yksi hyvä esimerkki! Se,että arkielämässä ilmenee ongelmia tai vadtoinkäymisiä,ei tarkoita,että rakkaus omaan puolisoon loppuu. Eikä se usein tarkoita sitäkään,että haluaisi erota tai vaihtaa puolisoa!!!
Terapia ja muu ulkopuolinen keskusteluapu auttavat vain, jos asianomaisilla - siis molemmilla - on halua tehdä töitä parisuhteen eteen. Ei paraskaan terapeutti voi latoa valmiita ratkaisuja "autettavien" eteen, vaan kaikki lähtee autettavan halusta vastaanottaa ne välineet, joilla ongelmia lähdetään ratkomaan.
Se, että paniikin / kriisin iskiessä soitetaan aika terapiaan ei tarkoita automaticly sitä, että ongelmat saadaan ratkaistua. Totta kai se voi olla alku parempaan, mutta ei itsestään selvästi.
Esimerkiksi avioon mentäessä tehdään sitoutuminen; molemminpuolinen! Sen pitäisi tarkoittaa,että selvitetään mahdolliset komplikaatiot ja kriisit,niiden sattuessa kohdalle! Sama toimintamalli ei tietenkään toimi kaikille.
Niin tehdään. Kuitenkin ihminen on eri kaksikymppisenä kuin pitkän liiton jälkeen viisikymppisenä.
En ihmettele ollenkaan omaa eroani viisikymppisenä. Olin 17v kun mentiin yhteen. Yhteiselämä oli onnistunut kun kesti niinkin pitkään. Monestihan tuossa tilanteessa todetaan että ei onnistunut. Itse olen toista mieltä. Saatiin kaksi lasta ja heidät aikuisiksi.
Nyt on uusi aika ja kiva kokea sekin.
"Kuitenkin ihminen on eri kaksikymppisenä kuin pitkän liiton jälkeen viisikymppisenä. "
No itse asiassa ei ole. Jotain on elämässä (toivottavasti!) matkan varrella opittu, mutta ihminen on sama. Se mitä elämässä pitäisi oppia, on tulemaan toisten ihmisten kanssa toimeen, selivittää ongelmia jos niitä tulee, eikä kiertää niitä, kunnioitusta toista kohtaan, jne. Terve yhteiselämä lisää kiintymystä (ei vähennä), vahvistaa suhdetta (ei heikennä).
Toisin sanoen: kaksikymppisenä solmittu suhde oikein elettynä johtaa siihen, että suhde on monikertaisesti vahvempi ja kestävämpi kun ollaan viisikymppisiä.
Olin "lapsi" 17-vuotiaana kun mentiin yhteen. Voin sanoa että olin eri ihminen kun nyt päälle viisikymppisenä.
Totta! Kaikki ihmiset voivat muuttua iän myötä.Pitkä parisuhdekkin kehittyy..
"Toisin sanoen: kaksikymppisenä solmittu suhde oikein elettynä johtaa siihen, että suhde on monikertaisesti vahvempi ja kestävämpi kun ollaan viisikymppisiä."
Tuon ajatuksen todistaa oikeaksi myös monet onnellisuutta mitanneet tukimukset.
Pitkä parisuhde voi kehittyä positiivisesti mutta on aivan yhtä normaalia että "kasvetaan" erilleen vuosikymmenien aikana.
Totta on että järki on mennyt. Mikä saa juoksemaan vieraisiin, onko odotettavissa mitään hyvää asiasta.
Miten uskotte asioiden jatkuvan?.
Luultavasti ero on edessä ja se on sitten hirvittävä kaaos. ensin jaetaan tavarat ja varat, lapset heittokapuloina, suvut ja ystävyyssuhteet sekaisin. Kaveripiiri hajoaa, jos ei heti niin kyllä siinä ennepitkää niin käy.
Onko se elämä todella sitten sen arvoista, että piti tuhota kaikki.
Riittääkö voimat todella kaiken selvittämiseen ja ennen kaikkea mihin ajat itsesi niin henkisesti kuin taloudellisesti.
Jääkö nämä asiat täysin käsittelemättä kun etsitään lohtua, onko se sitten masennus vai loppuun palaminen, kun sinne lääkärille ei voi mennä, mutta oman kotinsa ja perheensä voi tuhota kokonaan.
Lapsia mukana pettämisessä? No eikä. Vanhempien makuukamaritouhut ovat monellekin lapselle tuttuja, vaikkeivat he silti niissä mukana ole. Lasten kuullen riitely puolison pettämisestä on eri asia.
Mikä saa ihmiset ajattelemaan, että pitkä liitto on hyvä? Määrä ei korvaa laatua, edes avioliitossa.
Ihan kokemus saa ajattelemaan.En ole koskaan kaivannut muuta.Siitä on seurannut ainoastaan hyvää.
Ero ei saa olla ensimmäisiä vaihtoehtoja!Eivätkä ongelmat välttämättä vaihtamalla parane. Ei avioliiton ole sanottukkaan olevan helppo! Ei sinkuillakaan ole välttmättä helppoa!
Kyllä monen varatun pisteet nousee,kun tietää heidän olevan uskollisia!!! Sehän on tietenkin osasyynä,miksi naimisiin ovat päässetkin! ( Leväperäiset ovat turn off)!
Siinä ei mikään auta, jos vain toinen on sitoutunut, mutta toinen haluaa pitää salaa välillä hauskaa.
Meillä ei ollut mitään kriisiä, ei edes ollut tullut arki vielä vastaan. Miehelle ei vain mikään rikä kukaan riittänyt, piti saada "elää" enemmän kuin täysillä. Ei mies pettämiseen sortunut, olipahan vain ihan kiva harrastus, josta ei halunnut luopua yhden mitättömän avioliiton vuoksi.
Puheet olivat kyllä hyvin hartaat ja juhlalliset, mutta takana päin toimi ihan toisin. Kesti kauan ennen kuin pystyin uskomaan todeksi, että olin tehnyt ihan hirveän erehdyksen.
Kysy pettäjiltä.
Sepä se,kaikki pettäjät eivät myönnä mitään,koska haluavat jatkossakin tehdä väärin!