Minua henkilökohtaisesti ärsyttää petettyjen ihmisten uikutus ja valitus. En voi käsittää miksi joku petetty haluaisi jäädä parisuhteeseen ihmisen kanssa, joka on hänet pahanpäiväisesti pettänyt ja rikkonut. Tarkoitan nimenomaan niitä, joille se pettäminen on iso juttu, joka rikkoo oman elämän. Roikutaan katkerana ja rikkinäisenä liitossa, ilman todellista anteeksiantoa. Sitten täällä huudellaan ja haukutaan kolmansia osapuolia ja silitellään petturin päätä, joka ei opi mitään, koska ei menetä mitään.
Minulla on tästä oman kokemuksen kautta vahva mielipide, koska äitini oli tällainen nainen, joka kärsi petturin rinnalla parhaat vuotensa. Hän oli NIIN väärässä kuvitellessaan, että uhrautumalla tarjotaan lapsille hyvä kasvualusta.
Minulla on tästä oman kokemuksen kautta vahva mielipide, koska äitini oli tällainen nainen, joka kärsi petturin rinnalla parhaat vuotensa. Hän oli NIIN väärässä kuvitellessaan, että uhrautumalla tarjotaan lapsille hyvä kasvualusta.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Viole, kiitos, täälläkin joskus jotain järkevää tekstiä.
Olet tavallaan oikeassa, mutta toisaalta väärässä. Ei se avioero koskaan ole mutkaton, jos on yhteisiä ala-ikäisiä lapsia ja yhdessä rakennettu elämä. Toki olen samaa mieltä, että on parempi erota kuin elää katkerana epäluotettavan kumppanin kanssa. mutta ymmärrän senkin. ettei perheen hajottaminen ole koskaan helppo ratkaisu kenellekään.
Ei ole helppo ratkaisu, mutta siitä huolimatta se voi olla paljon parempi ja ainoa oikea vaihtoehto, kuten omassa perheessäni olisi ollut. Erohan tuli sitten aikanaan, mutta aivan liian myöhään monessakin mielessä.
Kaikki lapset eivät todellakaan toivo, että vanhemmat olisivat kynsin hampain yhdessä. Meillä on ollut kaikki paljon paremmin, kun toisilleen sopimaton pariskunta lähti eri teille. Molemmat ovat säilyttäneet suhteet lapsiinsa ja naurettava aikuisten ihmisten välinen nahistelu ja valtapeli ovat jääneet taakse.
No, et sinäkään ihan oikeassa ole.
Kun tarpeeksi kokee, niin alkaa käsittämään asioita mistä aiemmin ei edes tiennyt mitään. Pettäminen on kaikille petetyille iso juttu ja se rikkoo aina elämän.
Anteeksianto, katkeruus, elämän eheytyminen ja asioiden takaisin hallintaan saaminen on sitten kunkin omalla vastuulla.
Sinulla ei ole tästä omakohtaista kokemusta vaan äidilläsi oli, jotka puolestaan on kaksi aivan eri asiaa.
Kuten Viole aloituksessaan sanoi, joskin toisin sanoin: miksi jäädä suhteeseen, jos ei kuitenkaan voi antaa anteeksi taikka saada asioita takaisin hallintaan.
Ainahan petetyt vetoavat siihen, ettei lapsilta haluta rikkoa kotia! Viola tietää, mitä on lapsena seurata pettäjäperheen elämää, joten älä aliarvioi hänen kokemuksiaan, vaan ota opiksi!
Ei minun tarvitse oppia Violelta yhtään mitään. Isäni eroaminen äidistäni ja sitten hänen 10 vuotinen pettämisurakka äitipuoltani kohtaan näytti minulle kyllä ihan tarpeeksi tuosta, jonka lisäksi minulla omakohtaista kokemusta uskottomuuden kohteena olemisesta. Sanomattakin selvää, että kummasta syntyy aito perspektiivi tähän keskusteluun.
Kykenemättömyys anteeksiantoon on kunkin oman pään pienuutta ja kykenemättömyyttä näkemään kokonaisuutta, sitä mitä on voitettavana vs. mitä on hävittävänä. Jos pystyy näkemään anteksiannon jälkeiseen eheään elämään uudessa parisuhteessa vanhan puolison kanssa, niin pystyy myös aidosti tahtomaan antamaan anteeksi ja tahtomaan asettaa muut asiat katkeruuden, murjottamisen ja koston hakemisen edelle. Pettäjäkin alkaa lopullisesti eheytymään huomatessaan tämän petetyssä.
Parisuhde on tahtotila aivan kuten rakastaminenkin.
Kiitos perheenisälle. Harvinaisen kypsää ajattelua tällä palstalla. Omakohtainen kokeminen, omien lasten tilanne ja ikäkin antaa syvyyttä ajatella ja tuntea laajemmin. Raakile ihminen tempoo mielipiteitä tietämättä kokonaisuuksia ja inttää mielipiteidensä oikeallisuudesta.
No jum*lauta sentään! Siinä laittoi perheenisä aika raakan selkeästi elämän totuuden tiskiin.
UGH yes!!
Täytyypä todeta ettei se aina niinkään mene. Myös pettämisestä voi selvitä suhteessa. Katkerana ei missään nimessä kannata jäädä liittoon, mutta jos on aito halu anteeksi antamiselle, pettäjä kantaa vastuunsa ja asia työstetään, se voi olla jopa vahvistava kokemus vaikka uskomattomalle kuulostaakin.
Ihmiset tekevät virheitä, jotkut jopa oppii niistä.
Minusta on ollut voimauttavaa ja jotenkin vahvistavaa huomata se oma halu mikä tuli pettämisepisodin jälkeen, halu ja tunne ja tieto siitä että me selvitään tästä ja tämä yksi virhe ei poista meidän suhteemme pohjaa eikä pilaa kaikkea mitä meillä on. Mielestäni olemme entistä ehompia.
Lapsemme eivät missään vaiheessa ole tienneet lainkaan että mitään kriisiä on ollutkaan, ja he ovat saaneet jatkaa onnellista lapsuuttaan ehjässä perheessä jossa ei olla kynsin hampain vaan vakaasta halusta.
Eihän tässä aloituksessa puhutakaan sinunlaisesta tapauksesta, vaan niistä keisseistä joissa ei opita mitään vaan tuhlataan elämä surkeassa suhteessa.
Ilmeisesti teillä oli kyse jostain satunnaispettämisestä eikä vuosien kaksoiselämästä. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Molemmissa tosin yhteistä se, että kumppanin tunteista ei välitetä pätkän vertaa ratkaisevalla hetkellä.
Mutta ap. etsii ongelmaa äidistään, vaikka on itse ongelman ytimessä: vika on aina muissa. Jos hänkään ei tuntisi, että syyllisteään salasuhteesta (jota ei siis juuri kukaan tiedä), ei hänkään syyttäisi äitiään täällä. Isäänsä tullut. Petturit opettaa pettämään ja syyllistämään muita. Ottaisi omasta itsestään selvyyttä ja menisi terapeutille. Omille lapsilleen jakaa paskaa isänsä perintöä.
Melkoisen laveaa tulkintaa sinulla. Mistä saat kuvan että mielestäni "vika on aina muissa"? Terapeutin tarpeessa taidamme olla itse kukin :) Enkä todellakaan jaa mitään isäni perintöä olemattomille lapsilleni.
Ilmeisesti sinun pettäjäisäsi ei ollut isä sinullekaan. Eipä lapsi eron jälkeenkään osaa sellaista kaivata mitä ei ollut ennen eroakaan.
Minä taas kärsin erosta suunnattomasti. Ikävöin isää illasta toiseen ja vuodesta toiseen. Itkin illalla itseni uneen yrittäen samalla salata pahan oloni äidiltä.
Ennen eroa isäni oli minulle kaikki kaikessa. Hän vietti aikaa kanssani niin pienestä kuin vain pystyn muistamaan, kuljetti harrastuksiin, kuunteli juttujani, auttoi läksyissä. Hän oli (on) hyvä isä. Sitten perheessämme alkoi olla riitelyä ja lopulta minulle selvisi, että äitini oli ollut uskoton, eikä halunnut lopettaa suhdettaan. Isäni ei lopulta enää halunnut riidellä ja ehdotti, että äitini muuttaisi pois, mutt äiti ei suostunut. Niinpä isä muutti. Olin vihainen isälle. Olisin halunnut, että hän jää kotiin vaikka mikä olisi.
Sikäli kun tiedän, lasten huoltajuudesta riideltiin, mutta kuten aina, meilläkin äiti "voitti". Kun menin lukioon, muutin isän luo.
Minä sanon myöskin omasta kokemuksestani, että älkää erotko, vaan ratkaiskaa ongelmat. Tai paremminkin: älkää tehkö niitä olemalla uskottomia. Lapset käräsivät suunnattomasti. Enkä todellakaan ole ainoa. Olen tavannut monta ihmistä jotka ovat kertoneet, että vanhempien ero rikkoi heidän elämänsä ja vaikuttaa vielä aikuisenakin.
Isäni on uusissa naimisissa ja uudesta liitosta on kaksi lasta. Äitin on yksin ja katkeara isälle(!), vaikka itse pilasi elämänsä.
Isäni oli isäni pettämisestään huolimatta. Ei sitä pettämistä lapsena edes tajunnut, mutta vanhempien huonot välit kyllä. En syytä isääni petturuudesta, kuten ehkä kuvittelet, vaan mielestäni on molempien vanhempieni vastuulla se, että olivat toiselleen epäsopivia kumppaneita eivätkä siitä osanneet ajoissa lähteä.
Minä en sanoisi kuten sinä, että "älkää erotko, vaan ratkaiskaa ongelmat". Minä sanon, että älkää suinpäin perustako perhettä väärän ihmisen kanssa. Joissakin suhteissa ongelmat ovat ylipääsemättömiä. Mitä järkeä on perustaa perhe liian nuorena ja lyhyen seurustelun jälkeen, kun toista ei vielä tunne :(
Milla, miksi raahaat kivirekeä mukanasi? On aivan hullun epäitsenäistä vierittää oman elämän surkeus omien eronneiden vanhempien harteille. Helppoa olla marttyyri, joka ei ole itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan.
Vanhempien ero on pieni tragedia tässä sairaassa maailmassa, joten koetahan ryhdistäytyä ja nauti elämästä :)
Vanhempien ero ei ole mikään pieni tragedia, koska vanhempien avioliitto on aina malli lapsellekin ja lapsuuden kokemukset vaikuttavat aina meihin enemmän tai vähemmän. Lapset tarvitsevat ennen muuta pysyvyyttä ja turvallisuutta. Ihmisen psykologia on mutkikkaampi kuin kuvittelet. Monet fyysiset sairaudetkin johtuvat psykosomaattisista syistä.
Varmaan aika yksilöllistä miten eroon lapsi suhtautuu. Ja erojakin erilaisia, hyvin hoidettuja sekä hyvin huonosti hoidettuja.
Lapset tarvitsevat pysyvyyttä ja turvallisuutta mutta sitä he eivät saa jos vanhemmilla on sivusuhteita ja perheessä pettämistä. Jos vanhemmat eivät rakasta ja kunnioita toisiaan ja valehetelevat toisilleen, lapset saavat hirveän mallin perhe-elämästä. Lasten kannalta on parempi silloin erota. Yksi kertahairahdus on eri asia.
Olen itsekin eroperheestä, ja kotona oli pitkäaikaista pettämistä ja ehdottomasti ero oli hyvä ratkaisu. Koin enemmän turvallisuutta kun vanhempani olivat eronneet. Valheet ja toisen vanhemman poissaolo seikkailuillaan oli raastavaa.
Jos kakkonen estää hoitamisen, ei voi onnistua. Jos kakkonen vaatii pitämään yhteyttä, ei voi onnistua. Jos kakkonen sallii yhteydenidon, ei voi onnistua. Puhtaalta pöydältä pitää aloittaa puhtaalta. Kakkonen joka ei sellaiseen pysty, ei ansaitse sellaista... eikä saa puhdasta pöytää.
Petturi kyllä pääsee kakkosesta eroon halutessaan. Omasta halustaan on sellaisen hankkinutkin.
Äläs nyt taas. Ei se kakkonen estä asioiden selvittelyä ja hoitamista. Pettäjähän siinä valinnan tekee, kuinka paljon antaa kakkosen mielipiteen vaikuttaa ratkaisuihinsa. Eikö sillä sunkaan miehellä ollut suuta sanoa kakkoselleen, että älä häiritse vaan anna mun hoitaa asiat kuntoon? Aivan. Ei ollut, kun ei halunnut luopua kakkosesta.
taasko tätä höpinää, no taas !
miksi nuo naiset roikkuvat miehen perässä joka ei osaa puhua, ei ole "munaa" sanoa mitään vastaan kakkoselle, valehtelee ja mitähän vielä kaikkea?
miten ovat voineet rakastua tuollaiseen kysyn vaan????
Ja taas kakkosen oman jären käyttämisen tarvetta ollaan häivyttämässä. Jos meinaa päästä puhtaalta pöydältä aloittamaan, niin silloin täydellinen yhteyskatko mieheen. Oma vika, jos paskaa sataa niskaan puolelta ja toiseltakun likaista peliä on käynyt. Yksikin himmeäpää neuvoi täällä muita kakkosia, että yrittää osoittaa miehelle, että hänen kanssaan saa ihan kaikkea samaa kuin kotonaan.
Ja miehellä on enää sinun sukulaiset., vai? Omatkaan ei ymmärrä, eli paskaan maineeseen miehen ajavat.
Mies yksin kakkosen sukulaisten ja kakkosen lasten kanssa. Siinä se todellisuus, joka ei lopulta ole niin lumoavaa, kunhan saa pään sen verran huumastaan selväksi, että kykenee ajatteluun. Siinä sitä on siinä jumalaisessa kiikkustuolissa muistelemista, ettei vanhana kaduta, kuten ohjeistus kuuluu.
Ehkäpä äitisi ruikutti sinun ollessa paikalla ja siksipä sinusta tulikin tuollainen.Osanotto.
Parempi ruikuttaa netissä, suosittelen sullekin.
Millainen aloittajasta tuli? Mikä sinä olet?
Ei ap. julistanut mitään marttyyrin kruunua itselleen eikä valittanut oman elämänsä
"tuhoutumista". Hän vain toi sen puolen esiin, että miksi jäädään liittoon kun kuitenkin ollaan katkeria pettäjälle. Ja tuodaan se oma paha olo kaikkien kärsittäväksi.
Voipi olla petettyjä, jotka pystyvät nielemään katkeran kalkin ja pitämään mölyt mahassaan, kaikki eivät siihen pysty. Olen samaa mieltä, että onko se sitten hyvä ympäristö elää lapselle.
Mutta toki vanhempi/vanhemmat tekevät ratkaisunsa silloisen tilanteensa ja ajatusmaailmansa mukaan.
Jälkeenpäin ajateltuna ehkä olisi jotain tehneet jotain eri tavalla, ehkä äitikin olisi eronnut jo paljon aikaisemmin.
Nämä on tietysti niitä jossitteluja.
Ja jälkiviisaus on aina se paras.
Mutta ymmärrän kyllä täysin aloittajan kannan. Itse olen avioerolapsi, ei uskottomuuden takia kylläkään. Isän kanssa en ole ollut pian neljäänkymmeneen vuoteen tekemisissä. Mutta ihan täysipäinen minusta tuli vaikka en ole kasvanutkaan "ydinperheessä".
Äiti yrittu loppuun asti, muttei onnistunut. Kiittämätön lapsi syyttää ja syyllistää. Oppi isältää mallin, kun ei ole ylistää voittajaa (jollainen aina pitäisi olla ihminen).
En syytä ketään, totean vain miten kuvio meni.
Lue oma tekstisi vielä läpi. Tekstisi on täynnä äitiäsi syyllistävää. Äitisi viesti oli, että pettäminen sattui häneen ja jätti ikuisen vamman. Minä ainakin vetäisin siitä sen johtopäätöksen, että se on väärin häntä ja koko perhettänne kohtaan. Jos asia jää puolisoiden kesken käsittelemättä, on anteeksianto vaikeaa ja jopa mahdotonta. En edes usko, että äitisi on kertonut lapsilleen niitä hirvittävän likaisia ja törkeitä yksityiskohtia, joita petturipari tehnyt ja joita hän kantaa mukanaan.
Samalla periaatteella voisit vaikka vaatia, etteivät esim. insestin uhrit saisi ruikuttaa kohtaloaan,.. Onneksi ovat ruikuttaneet ja onneksi ovat saaneet hakea siihen oikeudenmukaisuutta ja väärin tehneiden rankaisemista edes jälkikäteen.
Purat omaa pettymystäsi olemalla katkera äidillesi. Oletkohan sen fiksumpi. Syytät lyötyä. Raaka malli, jonka opit isältäsi, niin on helppo olla?
Äläpä keksi omia. En ole äidilleni katkera, enemmänkin säälittää. Minulla on ihan ok välit molempiin vanhempiini näin aikuisena. Sinulla se taitaa paha mieli olla.
Olet pettäjä, ja nyt vielä äitisi syyllistäjä? Ei heru empatiaa.
Voitko vähän tarkentaa, kenet minä olen pettänyt?
Ap. toi esiin sen kaikkein oleellisimman näiden petturimiesten (miksei naistenkin) käytöksestä. Kun päätä silitellään, ymmärretään, annetaan anteeksi, yritetään uudestaan ja syyllistetään kakkosta (edelleen miestä tai naista), pettäjä toistaa tekonsa. Kun ei mitään menetä, mistään ei joudu vastuuseen, eikä mistään joudu luopumaan, sama käytösmalli jatkuu. Vain seinää vasten pistäminen auttaa. Eikä sekään kuin yhden kumppanin taholta - seuraava saa aloittaa kaiken alusta.
Niin ja mahdollisesti juuri tuo ap, joka syyllistää äitiään siitä, että isänsä oli petturimies, eikä itse kykene rakentamaan muuta kuin uskottomuussuhdetta jossa tuntee olevansa jotakin. Aina syyllisyys kaadetaan jonkun muun niskaan ja tässä tapauksessa äisin, jota hän syyttää.
Kuule Viole, ei sitä voi samana päivänä tietää, että pystyykö antamaan anteeksi vai ei.
Kyllä äitisikin on varmasti toivonut ja yrittänyt. Joskus siitä tokenee, joskus taas ei. Siihen voi mennä vuosia ja sitten vasta itsekin uskoo ja tajuaa, ettei minusta ole tähän, vaikka kuinka yrittäisi unohtaa tai antaa anteeksi.
Jälkiviisaus on niin helppoa. Tottakai on surullista ja väärin, että lapset kärsivät tilanteesta, mutta ei kai se yksin petetyn vika ole; eikö pettäjänkin olisi pitänyt ajatella lapsiaan. Ketähän sitten täällä moittisit, jos isäsi olisi ottanut aikoinaan eron heti kun huomasi vilkuilevansa aidan toiselle puolelle....luulempa, että juuri häntä.
Juu, ja aina ei tarvitse olla kyse edes uskottomuudesta, vaan jostain muista parisuhteen ongelmista, kriiseistä jne. Harvemmin sitä hanskat isketään tiskiin heti ongelman ilmettyä. Ei todellakaan, vaan mietitään ja funtsaillaan ensin kuukausia, vuosiakin.
Myös sinun äitisi on uhrautuvaista sorttia. Se on kuoleva luonnonvara ;). Ole ylpeä hänestä.
Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat...
Tämäkään asia ole niin mustavalkoinen, vaikka itsekin niin joskus ajattelin, kunnes se sattui omalle kohdalle. Meidän parisuhde voi pettämisen jälkeen paremmin kuin vuosiin, ja kyllä se vaikuttaa lapsiin, vain hyvällä tavalla. Toki sisimpääni välillä sattuu ja lujaa, eikä täyttä luottamusta ole ja sen kanssa eläminen on välillä vaikeaa, mutta suurin osa arjesta meillä menee loistavasti, enkä näe syytä miksi eroaisimme ja tuhoaisimme lapsilta perheen joka on onnellinen, pienistä mustista hetkistä huolimatta. Toki jos ihmisestä tulee katkera, jatkuvasti riidanhaluinen kumppani niin silloin ero on ehdottomasti parempi ratkaisu. Mutta aina näin ei ole. Ja mieluummin ruikutan sitten vaikka täällä pahaaoloani pois kuin teen sitä kotona lasten kuullen.
Kiitos noista sanoista, vaikka ulkopuolisena kommentoinkin. Olen tuon "antaisitteko anteeksi"-suuteluketjun aloittaja. Todella mitättömästä asiasta kyse mutta olen tässä tällä viikolla joutunut miettimään palaako luottamus miestä kohtaan takaisin. Ainakaan en kyllä hyvällä mielellä anna hänen lähteä enää juhlimaan kun voi kerta vetää itsensä niin känniin ettei tajua vieraan naisen häntä liehittelevän ja suutelevan.
Tiedän ettei meidän kohdalla mitään vakavaa pettämistä tapahtunut, mutta järkytys oli tuokin kun en olisi uskonut.
Mutta tekstisi jälkeen olen vakuuttunut että voin asian anteeksi antaa ja suhteemme saa jatkua. Meillä on ollut niin paljon onnea ja rakkautta ettei yksi suudelma sitä kaada.
"Minua henkilökohtaisesti ärsyttää petettyjen ihmisten uikutus ja valitus."
Sua varmaan ärsyttää myös pahoinpideltyjen uikutus kun nyrkin isku sattuu? Sekin varmaan ärsyttää kun joltain on auto varastettu ja hän menee vitutuksissaan tekemään rikosilmoituksen?
Onhan se todella ärsyttävää, jos joku pahoittaa mielensä ja kaiken lisäksi vielä vaatii oikeutta, jos häntä on loukattu ja hänen elämänsä on tuhottu. Ihan hirveän ärsyttävää on se, että jos tämä petetty ja loukattu vielä menee ja vatii loukkaajaa vastuuseen teostaan ja parantamaan tapansa. ei sellaista saa tehdä. Pitää kääntä toinen poski ja pyytää lyöjältä anteeksi ja jatkaa kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ja odottaa uutta loukkausta. Ei missään nimessä saa ainkaan vaatia sellaista, että pettäjä parantaisi tapansa. Hyi.
Tuli kyllä mieleen, että kakkonen tässä ruikuttaa.Jätä miehesi, että saan sen.
Ei kai pettämisestä aiheudu kuin intohimon menetys, jos mies on hyvä muuten.Naimaan voi mennä muuallekin :)
Samoilla linjoilla. Pidän sitä ihmeenä, että naisetkin ennemmin ajaa takaa sitä toista naista kun miestä, vaikka kyse on jonkun muun tapauksesta. Jos nainen pettää, niin hän on naisten inhokki ja mukana ollut mies taas saa mennä luikkia tilanteesta pois...Miehet taas suhtautuu jotenkin välinpitämättömästi kaikkeen. Minusta reiluin tapa on erota ja vasta sitten etsiä se toinen. On raukkamaista pitää entinen varalta. Eri juttu on sitten hyvin sovittu avoin suhde. Senkin ymmärrän, koska se on molempien päätös. Se tietenkin voi olla vaikeaa sopia niin, ettei kumpaankaan satu, mutta yritetty edes.