Olen ollut parisuhteessa poikaystäväni kanssa nyt reilut 8kk. About kuukausi sitten hän muutti kaupunkiini asumaan ja jätti kaiken taakseen mun vuoksi (olimme siis olleet kaukosuhteessa ja nähneet vain viikonloppuisin). Poikaystäväni on sellaista tyyppiä, joka ei kuuna päivänä voisi mua pettää ja rakastaa mua yli kaiken, ehkä aivan liikaakin... Hän kokkaa, siivoaa, ja huomioi minua koko ajan. Välillä ärsyttää, en jaksa saada sitä kaikkea huomiota. Mulle on tullut koko suhteemme ajan outoja ajatuksia ja nyt ne on vaan vahvistunu. Olen todella mustasukkainen jos hän menee poika kavereittensa kanssa juomaan, mutta samalla toivon että hän pettäisi mua ja voisin jättää hänet. En tiedä miksi. Kyllä, rakastan häntä kovasti mutta jokin tuntuu olevan väärin. Makuhuoneen puolella meillä on mennyt todella hyvin, mutta nyt lähi viikkoina mulla ei ole ollut ollenkaan haluja ja on suorastaan oksettanut kun oon miettinyt esim. ottavani häneltä suihin. En tiedä mikä mua vaivaa, haluaisin jättää hänet, mutta toisaalta en todellakaan voisi tehdä sitä. Tiedän, että hänen koko elämänsä menisi täysin paskaksi, hänen vanhempansakin ovat aivan rakastuneita muhun ja puhuvat aviosta...
Anteeksi tämmönen pitkä vuodatus, yritin netistä etsiä vastaavaa, mutta en oikein löytänyt mitään.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Mitä pitäisi tehdä?
Anteeksi tämmönen pitkä vuodatus, yritin netistä etsiä vastaavaa, mutta en oikein löytänyt mitään.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Mitä pitäisi tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Te olette erittäin tuore pari, yhtäkkiä yhdessä, saman katon alla. Se on iso elämänmuutos, molemmille, eikä siis ihme, jos kitkaakin syntyy.
Voi olla, että nuorimies tekee (tiedostamattaan) kaiken tuon huomioimisen ja passaamisen peläten, että muuten sinä et ole onnellinen. Ehkä hän vasta opettelee elämään tyttökaverin kanssa, ei ole siinä vielä "mestari", ja koska hän on muuttanut paikkakuntaakin sinun takiasi, hän yrittää nyt kaikkensa, että sinä, hänen naisensa, tuntisit olevasi rakastettu joka heti, joka päivä. Muutenhan hän menettää myös kodin.
Eivät ylilyönnit ole virheitä, ne ovat usein vain taidottomuutta, ymmärtämättömyyttä.
Eikä mikään estä teitä puhumasta siitäkin, ja asiasta, joka ylittää sinussa jo sietorajan. Poikaystäväsikin oppii ymmärtämään oman käytöksensä määrän, laadun, syyt ja seuraukset, ym., vasta kuullessaan sinun ajatuksiasi siitä. Ei hän voi tietää milloin hän menee sinun sietorajojesi yli, ellet sinä kerro siitä hänelle.
Mutta ole hellä kun annat rakastuneelle miehelle negatiivista palautetta hänen käytöksestään, sillä voithan kuvitella tilanteen toisinkin päin, että saisit itse palautetta rakkaaltasi omista valinnoistasi, jotka luulit olevan oikein. Miten toivoisit sen palautteen sinulle annettavan, mieti sitä.
Sinun oikuttelevat tunteesi johtuvat juuri siitä, että sinulle rakas ihminen ylittää sinussa sietorajoja, etkä sinä oikein tiedä miten siihen suhtautuisit. Olet hukassa omien tunteidesi kanssa, ja sekin on ihan inhimillistä.
Jakakaa ajatuksianne, puhukaa vaikeistakin tuntemuksista niin kuin tiimikaverukset konsanaan, koska sekin lujittaa suhdetta. Te alatte ymmärtää enemmän ja opitte itsestännekin uusia asioita, kun kuulette niistä kumppanin näkökulmasta katseltuna.
Ei rakkaus lopu siihen, että eteen tulee epämiellyttävä tilanne. Silloinhan sitä rakkautta vasta tarvitaan!
Seuraile vielä tilannetta, voit ottaa vähän etäisyyttäkin ja olla enemmän omissa oloissasi. Asiat yleensä selkiytyvät, kun rauhoittuu, ja antaa ajan kulua ja tehdä tehtävänsä.
Äijä on liian kiltti lammas joka toisi kuunkin sinulle taivaalta vaikka sinä sylkisit hänen päälle.
No hätä. Tuo on vain tyypillistä naisen toimintaa, kun kohtaa tahdottoman lapamadon.
Dumppaa se rautaisella omalla tunnolla niin voit jatkaa elämääs vankilakundin kanssa.
Turha syyttää mistään. Ihminen saa tuntea mitä tahtoo. Ei tässä mitään elinikäisiä valoja ole vannottu (vielä).
Jos ei iske, niin ei iske. Ei eroon syytä tarvita.