Okei, kesyttäminen on ehkä vähän väärä sana. En mä toista halua hallita. Mutta käytiin poikaystäväni kanssa tässä eräänä päivänä aika syvällinen ja tyhjentävä keskustelu meistä, meidän suhteesta ja mitä kumpikin ajattelee. Samalla päästiin taas siihen, minkä olen tiennyt jo seurustelun aloittamisesta lähtien; mies ei oikein osaa sitoutua ja seurustella vain yhden naisen kanssa.
Koskaan ei ole pettänyt, ja mullekin on monta kertaa sanonut että jos kerta on luvannut olla pettämättä, niin ei silloin petä. Toki tollasen lupaaminen on helppoa ja voi olla pelkkää sanahelinääkin, mutta kyllä mä silti luotan ettei mitään tapahdu.
Sain myös kuulla, että miehen edelliset suhteet eivät ole kestäneet puolta vuotta kauempaa, koska mies yksinkertaisesti vain kyllästyi ja lähti etsimään uutta alkuhuumaa, jännitystä muualta. En nyt lähde kaikkia sanomisiaan tässä listaamaan, mutta pääsääntöisesti kyseessä on siis hyvin perinteinen sitoutumiskammoinen mies :)
Mies tosiaan tiedostaa ongelmansa, mutta on sanonut minulle että haluaa yrittää ja oppia sitoutumaan ja seurustelemaan "kunnolla". Ja nyt päästäänkin sitten siihen varsinaiseen kysymykseen minkä takia tänne kirjoitan:
Mitä mun pitäisi tehdä, että en säikäyttäisi miestä heti karkuun ja katumaan lupaustaan?
En ole nalkuttavaa pirttihirmu-tyyppiä, mutta luulen että vähän eri tavalla tässä kuitenkin kannattaisi käyttäytyä verrattuna "normaalin" miehen kanssa seurusteluun. Näemme mieheni kanssa lähes päivittäin, ja silloin kun emme tapaa, olen yrittänyt antaa hänelle erityisen paljon omaa aikaa. Eli jos eroamme aamupäivällä ja sovimme soittelevamme seuraavana päivänä, minä joko otan itse yhteyttä tai odotan hänen soittoaan vasta seuraavana päivänä. En siis huohota koko ajan niskaan, koska haluan hänen ymmärtävän että vaikka seurusteleekin, hän saa tehdä myös omia asioitaan ilman että minä liityn niihin mitenkään.
Kaipaan tosiaan neuvoja, miten sitoutumiskammoisen ihmisen kanssa kannattaisi käyttäytyä että saisi toisen näkemään, ettei seurustelu nyt niin kamalaa ole kuin omassa mielessään ehkä kuvittelee :)
Koskaan ei ole pettänyt, ja mullekin on monta kertaa sanonut että jos kerta on luvannut olla pettämättä, niin ei silloin petä. Toki tollasen lupaaminen on helppoa ja voi olla pelkkää sanahelinääkin, mutta kyllä mä silti luotan ettei mitään tapahdu.
Sain myös kuulla, että miehen edelliset suhteet eivät ole kestäneet puolta vuotta kauempaa, koska mies yksinkertaisesti vain kyllästyi ja lähti etsimään uutta alkuhuumaa, jännitystä muualta. En nyt lähde kaikkia sanomisiaan tässä listaamaan, mutta pääsääntöisesti kyseessä on siis hyvin perinteinen sitoutumiskammoinen mies :)
Mies tosiaan tiedostaa ongelmansa, mutta on sanonut minulle että haluaa yrittää ja oppia sitoutumaan ja seurustelemaan "kunnolla". Ja nyt päästäänkin sitten siihen varsinaiseen kysymykseen minkä takia tänne kirjoitan:
Mitä mun pitäisi tehdä, että en säikäyttäisi miestä heti karkuun ja katumaan lupaustaan?
En ole nalkuttavaa pirttihirmu-tyyppiä, mutta luulen että vähän eri tavalla tässä kuitenkin kannattaisi käyttäytyä verrattuna "normaalin" miehen kanssa seurusteluun. Näemme mieheni kanssa lähes päivittäin, ja silloin kun emme tapaa, olen yrittänyt antaa hänelle erityisen paljon omaa aikaa. Eli jos eroamme aamupäivällä ja sovimme soittelevamme seuraavana päivänä, minä joko otan itse yhteyttä tai odotan hänen soittoaan vasta seuraavana päivänä. En siis huohota koko ajan niskaan, koska haluan hänen ymmärtävän että vaikka seurusteleekin, hän saa tehdä myös omia asioitaan ilman että minä liityn niihin mitenkään.
Kaipaan tosiaan neuvoja, miten sitoutumiskammoisen ihmisen kanssa kannattaisi käyttäytyä että saisi toisen näkemään, ettei seurustelu nyt niin kamalaa ole kuin omassa mielessään ehkä kuvittelee :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
No, ensialkuun voit luopua tuosta kamalan epäreilusta tavasta luokitella toinen ihminen joksikin "perinteiseksi sitoutumiskammoiseksi".
Ei hänellä ole mitään kammoa ensinkään, hän ei vain tunne tarvetta olla kylkikyljessä naisen kanssa, arvatenkin, koska hänellä on takanaan epäonnistumisia sen nimenomaisen asian suhteen.
Hän ei juuri nyt luota omiin kykyihinsä ylläpitää onnellista parisuhdetta, joten hän vetäytyy ja pysyttelee itsenäisyydessään. Mutta se on vain tämänhetkinen mielentila.
Eivät ne menneet kokemukset sentään määritä sitä kuka ja millainen hän on ihmisenä. Sinä sen kyllä teet jos asennoidut häneen jotekin eritavalla kuin muihin ihmisiin, muihin miehiin. Hänhän on ihan normaali.
Kun sinä puhdistat oman mielesi tuollaisista ennakkoluuloista ja asennoidut häneen kuin ainakin ihmiseen, josta aidosti välität, pysyy sinun käytöksesikin automaattisesti sellaisena, joka vetää luokseen.
Kaikkihan me kaivataan vain tasapainoista kumppania, aikuista ihmistä, joka ajattelee eikä vain ajelehdi tunteiden vietävänä. Tiimipelaajaa. Sielunsisarta. Ihmistä, joka on reilu ja luottamuksen arvoinen.
Toisin sanoen, ole ensin itse sellainen kuin toivot, että sulle ollaan, puhu niin kuin toivot että sulle puhutaan, luota niin kuin toivot että sinuun luotetaan, jne. Ole rehellinen. Kaikessa. joka päivä. Siinä onkin tarpeeksi haastetta, sillä se pahin vastus meillä on aina omassa kaalissamme.
No tuohan on kyllä täysin totta. Täytyypä tarkistaa ensin oma asennoituminen :) Eivät ne menneet kokemukset välttämättä määritä häntä ihmisenä, mutta voivat ja varmasti ovat muuttaneetkin käyttäytymistään jonkin verran.
En nyt halua heti masentaa, mutta ei tule toimimaan. Suhde joka perustuu siihen että keinotekoisesti opetellaan miellyttämään toista, ei toimi. Ihmiset jotka voivat olla omia itsejään ja persoonat sopivat yhteen, suhde on syvä ja aito.
Nyt pelailet miehen mukaan, ja hänen erikoisten tarpeiden sekä mielihalujen. Toivot että hän hyväksyisi seurustelun ja sinut. Mutta entäs sinä? Miten sinun tarpeesi tulevat tyydytettyä? Tekeekö sinut onnelliseksi se kun joudut laskelmoimaan kaikki tapaamiset ja yhteydenotot, ja miettimään mikä on liikaa ja mikä ei?
Tämä on sanottu palstalla useita kertoja, mutta se on todeksi todettu. Sitoutumiskammoista miestä ei ole olemassakaan. On vain vääriä kumppaneita, joihin ei ole riittävän rakastunut. Rakkaus nimittäin siirtää vuoria. Ihastuminen ja hetkenhuuma haihtuu pian, ja jännitys katoaa.
Kehottaisin sinua opettelemaan enemmän itsekkyyttä. Sitoutumiskammoiset miehet usein houkuttelevat läheisriippuvaisia naisia ympärilleen, joilla on kova tarve ymmärtää ja paapoa toista, ja muuttaa toinen paremmaksi ihmiseksi.
Tämä ei ole sinun tehtäväsi. Jos mies todella haluaa sinut, riittää että olet oma itsesi sen enempää miettimättä. Jos hän ei halua sinua, niin sinun pitää sekin hyväksyä.
Mies ei taida vaan olla tarpeeksi kiinnostunut sinusta. Eräs miespuolinen ystäväni kertoi kun kyselin miten menee sen "uuden tyttöystäväkokelaan" kanssa, että hän ei halua sitoutua ja onkin kertonut tytölle olevansa sellainen sitoutumiskammoinen joten ei halua kiirehtiä. Heti perään hän lisäsi, että eihän oikeastaan sellaista olekkaan kuin sitoutumiskammoinen, se on vain tekosyy jos toinen ei tunnu oikealta mutta tykkää kuitenkin hengata ja viettää aikaa. Kummasti se sitoutumiskammo katoaa kun tulee sopivampi ehdokas vastaan... Näin hänelläkin; seuraavan tyttelin kohdalla ei ollu sitoutumuskammosta tietoakaan.
Sanoisin että tykkää susta jne. mutta ei tarpeeksi.
Tämä on nyt semmoista neuvomista mieheltä, että näe vaivaa minusta, niin katsotaan ehkä sitten haluan sitoa itseni.
Ongelma on kuitenkin vain miehen korvien välissä eikä sinun, joten hänen kannattaisi hyväksyä se.
Rakkaus joko on tai ei, jollei hän rakasta sinua nykyhetkessä, ei kai sittenkään vaikka sitoisi.
Joka korostaa koko ajan ettei juuri minua voida sitoa, vaikka on korviaan myöten suhteessa, alkaa ärsyttää. Hän on siis vapaa omasta mielestään, eikö se ole sinunkin oikeutesi?
"Joka korostaa koko ajan ettei juuri minua voida sitoa, vaikka on korviaan myöten suhteessa, alkaa ärsyttää."
Sitoutumishaluttomuutta, kokee nahoissaan joka hetki, että ei ole täysin hyvä näin. Samalla välittävä osapuoli tulee vähitellen marttyyriksi, kun mikään ei riitä.