Tämä viesti on siis aivan totaalinen provo koska sitä tänne kirjoitan aikani kuluksi, jos se nyt ei otsikosta jo selvinnyt, mutta samalla myös oma henkilökohtainen mielipiteeni.
Tyylitajua en kiistä. Ihmiset jotka osaavat luoda hyvännäköisen tyylin (tietysti makuasia) ovat erinomaisia päivänpiristeitä missä ikinä tulevatkin vastaan, itse tyylilajista riippumatta.
Muoti sen sijaan. Joku jossain keksii mikä voisi olla hyvän näköistä tänä syksynä, kaiketi yleensä joku joka itse omaa hieman tyylitajua ja on paljon esillä kuten esim joku julkkis (tai sitten tietoista markkinointia rahastusmielessä firmoilta) ja se muuttuu muodiksi siinä vaiheessa, kun kaikki tyylitajuttomat rynnivät matkimaan tätä trendiä etteivät joutuisi etsimään itselleen omaa tyyliä tai miettimään varsinaisesti edes koko asiaa sen kummemmin. Otetaan vain se helppo tapa, katsotaan mitä kaikki muut tekevät eli mikä on muotia, ja seurataan perässä, niin ei kukaan voi tulla sanomaan, että olen tyylitön. Lisäksi sitten itse voi katsoa nenänvartta pitkin niitä kaikkia muita, muotia seuraamattomia ihmisiä jotka eivät joko välitä hevon helvettiä tai jopa niitä jotka ovat luoneet oman tyylinsä (oli se sitten hyvä tai huono tyyli).
On se muoti hienoa. Löydätte varmaan itse miinusnapin ;)

Vastaukset 2
Vanhimmat
sen verran täytyy sanoa et niillä keillä pukeutuminen ja "tyyli" on täysin vaatekauppojen tarjonnan armoilla, ts. ei viitsi/halua/osaa hankkia vaatteitaan muualtakaan, ei ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin pukeutua tämän hetken muodin mukaisesti.. koska sitähän ne vaatekaupat tarjoaa.
ajattomia vaatteita niistä on melkeimpä turha hakea, varsinkin halvemmista ketjuliikkeistä (henkkamaukka, seppälä, ginan trikoo, mitänäitänytonkaan...)
lisäksi näiden ketjuliikkeiden vaatteita ei ole tehty kestämään, ne nuhjaantuu ja muhjaantuu muodottomiksi jo parissa pesussa ja taas joutuu hankkimaan uusia vaatteita ja ne on sit tottakai taas uusimman muodin mukaisia...
kestävämmästä ja ajattomammasta vaatteesta tosin joutuu sit myös maksamaan, mikä ei kaikkia miellytä ku "henkkiksest saa kolme tohon hintaan"..
Mulla kyllä käytännöllisyys, materiaali ja laatu, sekä kestävyys on yleensä aina ekana mielessä kun ostan vaatteen ja sen mukaan ostan. Jos se kauppojen tarjonnasta paras on just sellainen mitä trendihömpöt käyttää niin ei voi mitään.
Itse en jaksa raidata kaikkia mahdollisia ulkomaalaisia nettikauppoja siinä toivossa, että sieltä löytyy joku vaate mitä kukaan muu ei ole aikaisemmin pukenut päälle. Tunnen pari tyttöä, jotka lähes OCD-asenteella ostaa pelkästään ulkomaisista nettikaupoista vaatteita koska eivät voi sietää sitä, että joku muu ostaa saman tyyliset farkut kuin niillä, mikä väistämättä on edessä, jos ostaa vaikka ginatricotista farkut. Kun joku ne saman tyyliset farkut sitten ostaa, niin nää tytöt on heti muuttamassa tyyliä. Sama pätee siis meikkaamiseen ja hiuksiin ja kaikkeen muuhun ulkonäköön liittyvään. Uniikkius on niille pakkomielle. Ei sekään touhu kovin tervettä ole, mitä nyt vierestä on seurannut.