Miksi rakastumattomuus on lopullista?!

Anteeksi pitkä teksti. Yritin saada siitä mielenkiintoisen kuitenkin, ettei tylsisty.

Pohtikaamme yleisellä tasolla asiaa, sekä laitan esimerkkitapauksen. En halua herättää voimakkaita tuntemuksia, ymmärrän että jokainen saa ottaa kenet haluaa, eikä huonompaa vaihtoehtoa.
Kysymys: -Jos mies tai nainen ei aluksi halua tutustua toiseen kunnolla, eikä rakastu, miksei rakastuminen ole koskaan enää myöhemmin mahdollista? Kaikki on ikuisesti lukkoon lyötyä tyyliin(?). Jos ajattelee itseään tai toista ihmistä siinä tilanteessa, ketä tahansa. Vai onko ajattelumme muuttuvaa? Rakastumisen mahdollisuudet?

Aivot hakevat aina saman mielikuvan siitä toisesta ihmisestä? Jos kyse ei kuitenkaan ole pituudesta tai "rumuudesta" välttämättä, eikä luonteesta vaikka luonteeseen arvoihin ei ole tutustuttu kunnolla. On vaan luotu nopeita mielikuvia ja kauhistuttu jos nähdään jotain itselle sopimatonta, mutta elämään luonnollista.

Esimerkkitapaus nro 1, jossa on torjuttu henkilö ja torjuja. Oletetaan että tutustuessa nuorena olikin jo seurustelukumppani (sillä torjujalla), mitä ei kertonut toiselle vaan esiintyi sinkkuna. Ja halusi vain oletusarvoisesti seksiä naisesta tai miehestä. Ja arvotti huonommaksi KUIN oman seurustelukumppaninsa, joka oli erittäin kaunis tai komea. Ja siirtyi siitä taas nuorempaan mieheen tai naiseen kun aiempi jätti, koska pettäminen selvisi (niin seurustelukumppanille kuin sinkulle joka tapasi häntä ja luuli sinkuksi). -On siis pettävä ihminen, joka pitää aina paljon nuoremmista. Arvostaa pintaa, rahaa, hoikkuutta, nuoruutta, seksisuhteita ja on itsekin kaunis/komea. On nopeasti tuomitseva ja mustavalkoisia johtopäätöksiä tekevä. -Varmaan tietynlainen maku kumppaneiden suhteen joista ei tingi, muttei ole elämänkokemusta liiaksi. Saattaa valehdella ja hermostua nopeasti, paitsi avokumppanilleen tuskin hermoilee samalla tavalla. -Pitää epäkypsistä/lapsellisista ja muokattavista kumppaneista, jotka ovat kiltin ihmisen kuvia (naapurintyttömäisiä vaikkapa). Hän on itse päinvastainen, ei kiltti, vaan pahistyyppiä. Helposti hermostuva riidanhaastaja ja manipuloiva, ehkä painostava. Vaikka ulospäin hillitty ja tyyni. Kuvittelee toisesta helposti ikäviä asioita. Hoitaa työnsä hyvin, menestyy. Hänen tahtonsa mukaan kaiken pitää mennä, vaikka toisaalta antaa mielikuvan että toinen saisi valita. Karismaa on ja hyviä puolia, varjopuolien lisäksi. Saattaa olla etäinen, epäilevä toiselle.

Miksi siis (elämässä) rakastuminen on mahdotonta, jos sitä ei ole aluksi aiemmin tapahtunut? Ja tässä esimerkkijutussa: Hän ajattelee tietävänsä minkälainen toinen ihminen on (kuka tahansa). Eikä mielikuva ole koskaan muuttunut, koska ei ole antanut mahdollisuutta sille. -Miten tarkastelet esimerkkitapausta? Entä yleistä kysymystä? -Tuskin hänen avokumppaninsa olisi hänen kanssaan jos tietäisi oikean luonteen - tai sitten olisi. Mutta nuori nainen ei tiedä sitä, eikä sitä mahdollista pettämistä joka jatkuu. Exkumppani ei ole kertonut. Mies on pesunkestävä ateisti ja rahan/vallan perässä juoksee.

Olkoonkin että oksitosiinilla on oma vaikutuksensa: http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288626288016.html

Toki tiedän omasta kokemuksesta että jos joku "rima" alittuu, niin ei toisesta kiinnostu. Mutta ei minulla olisi pokkaa silloin tavata toista kasvokkain JA käyttää hyväksi ketään, säälin varjolla esittää. Yrittäisin tutustua sillä samalla ajalla toiseen, edes sen verran, että en käsitä ihan väärin häntä. Ottaisin huomioon. Enkä tuntematta voi luonnetta tuomita, väärinkäsitykset ovat ikäviä näissä. Miksi kaikki lyödään jo nuorena niin lukkoon, ettei muuta maailmaa näe? Ihmiset "polttavat sillat" helposti takanaan. Toki energia on rajallista ja aika, mutta menettääkö siinä mitään jos on ystävällinen muille? Olkoonkin että ystäviä on joutunut joskus karsimaan, mutta silloin erittäin painavasta syystä. Eikä väärin perustein saa syyttää, puhumatta kunnolla joskus.
31178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Hm, asiallinen kysymys, mitä tuosta selvää sain.

mieson jo luonteeltansa moniavioinen erityisammatit, kuten seilori, niillähän on tyttöjä joka satamassa tuomaan lohtua vaimonkaipuuseen.

Mutta aina luona vieraan muistan oman armaan

Äänestä

Olisin tuossa tilanteessa, sitten mieluummin yksin.

Äänestä
  • Miksi palstalta alkaa poistumaan viestejä kun sinä ilmestyt paikalle, sinulla on mystinen vaikutus tai yhteys tehtyyn havaintooni.

    Äänestä

  • Etkö ole koskaan seiloria saanutkaan?

    Äänestä

  • myöspimeä kirjoitti:

    Miksi palstalta alkaa poistumaan viestejä kun sinä ilmestyt paikalle, sinulla on mystinen vaikutus tai yhteys tehtyyn havaintooni.

    Fiona on noitämmä, jota Räsänenkin pelkää.

    Fiona (fjösa) on fiksu äämä, kun oikein oivaltaa ja kulkee aina askeleen edellä.

    Äänestä

  • myöspimeä kirjoitti:

    Miksi palstalta alkaa poistumaan viestejä kun sinä ilmestyt paikalle, sinulla on mystinen vaikutus tai yhteys tehtyyn havaintooni.

    En tiedä, eikä kiinnosta.

    Äänestä

Toivottavasti et puhu tästä palstasta. Kaikki me täällä olemme vain juttelemassa. Vähänkö hieno paikka, vai jee eikä edes samanmielisiä löydy, vaan itse meuhoat (?) .)

Äänestä
  • Hei, pirteä punatukkaseni---tarjan sinulle grogilasillisen skermaa
    Tavataanko taas Tannerkosken sillalla?

    Äänestä

  • dazuliini kirjoitti:

    Hei, pirteä punatukkaseni---tarjan sinulle grogilasillisen skermaa
    Tavataanko taas Tannerkosken sillalla?

    En ole koskaan tavannut ketään. Jos haluat tavata, niin ei liene mahdottomuus. Olen ihan tavalllinen :) Ja kysyä saa, mut joteskin tuntuu ettet :D

    Äänestä

  • UPDATE_9906324 kirjoitti:

    Woi gultzi..tavataan vaan.......mieluummin Kwaijoen sillalla
    on lähempänä swiittiäni

    Äänestä

  • thaifani kirjoitti:

    Woi gultzi..tavataan vaan.......mieluummin Kwaijoen sillalla
    on lähempänä swiittiäni

    Sinulla sitä mielikuvitusta riittää.. :)

    Äänestä

  • UPDATE_9906324 kirjoitti:

    Sinulla sitä mielikuvitusta riittää.. :)

    Eipäskun täällä on kauniita orientaaleja naisia kepeiss kesäasuissa , ilmqn meikkejä

    Siellä Tammerkosken sikkakka on holotnaa

    Äänestä

Myötähäpeä.

Äänestä

"Esimerkkitapaus nro 1, jossa on torjuttu henkilö ja torjuja. Oletetaan että tutustuessa nuorena olikin jo seurustelukumppani (sillä torjujalla), mitä ei kertonut toiselle vaan esiintyi sinkkuna. Ja halusi vain oletusarvoisesti seksiä naisesta tai miehestä. Ja arvotti huonommaksi KUIN oman seurustelukumppaninsa, joka oli erittäin kaunis tai komea. Ja siirtyi siitä taas nuorempaan mieheen tai naiseen kun aiempi jätti, koska pettäminen selvisi (niin seurustelukumppanille kuin sinkulle joka tapasi häntä ja luuli sinkuksi)" ja blääblää...

Ei rakastuminen ole silleen järjellä päätettävissä juttu. Pääti nyt rakastua siihen ja rakastuin. Ok, kyllähän sellainenkin onnistuu, mutta se tuhoon tuomittu jo alusta lähtien.

Äänestä
  • Gempsu!!!111!!!!

    Älä rupea dazuilemaan anaalisyilläsi.

    Paljasta vaan minukin suostunksellani

    Etteivät miehet rakastu koskaan.....................äämien hömppää se vain on

    Äänestä

  • pyhä Ansgarius kirjoitti:

    Gempsu!!!111!!!!

    Älä rupea dazuilemaan anaalisyilläsi.

    Paljasta vaan minukin suostunksellani

    Etteivät miehet rakastu koskaan.....................äämien hömppää se vain on

    Melkein väittäisin, että miehet ne useammin rakastuu kuin äämät. Äämät järkeilee paljon enemmän niitä suhdejuttuja kuin miehet...

    Äänestä

  • Arvaas mitä? Meni kyllä ohi mitä tarkoitit.. Arvostan erittäij paljon ihmisiä, jotka arvostaa parisuhdettaan. No mutta ok, et ole niitä, mut siit¨ä huolimatta pidän siitä tosi paljon mitä olet kirjoittanutt. Onko se mielistelyä vai tattikoointia? Ihan oikeesti, mut tyly juttu meille kaikille, ei olla täällä muuta kuin ajatuksia :D

    Äänestä

  • UPDATE_9906324 kirjoitti:

    Arvaas mitä? Meni kyllä ohi mitä tarkoitit.. Arvostan erittäij paljon ihmisiä, jotka arvostaa parisuhdettaan. No mutta ok, et ole niitä, mut siit¨ä huolimatta pidän siitä tosi paljon mitä olet kirjoittanutt. Onko se mielistelyä vai tattikoointia? Ihan oikeesti, mut tyly juttu meille kaikille, ei olla täällä muuta kuin ajatuksia :D

    Sori genio, se suomennus... xse suomennus XD

    Äänestä

  • UPDATE_9906324 kirjoitti:

    Arvaas mitä? Meni kyllä ohi mitä tarkoitit.. Arvostan erittäij paljon ihmisiä, jotka arvostaa parisuhdettaan. No mutta ok, et ole niitä, mut siit¨ä huolimatta pidän siitä tosi paljon mitä olet kirjoittanutt. Onko se mielistelyä vai tattikoointia? Ihan oikeesti, mut tyly juttu meille kaikille, ei olla täällä muuta kuin ajatuksia :D

    Kuin paljon aikaa olet tarvinnut tietääkseen, että rakastat toista? Minä en ole minuuttia enempää. Se minuuttikin on aika pitkä aika. Eniten aikaa on vienyt sen rakastumisen kieltäminen ja sitten myöhemmin tosiasioiden myöntäminen itselleni...

    Äänestä

  • old_profile_48636 kirjoitti:

    Melkein väittäisin, että miehet ne useammin rakastuu kuin äämät. Äämät järkeilee paljon enemmän niitä suhdejuttuja kuin miehet...

    Parahin gempsu!

    Saatat ollakin nyt oikeassa......................eihän sinullakaan yhtään äämää ole

    Äänestä

  • old_profile_48636 kirjoitti:

    Kuin paljon aikaa olet tarvinnut tietääkseen, että rakastat toista? Minä en ole minuuttia enempää. Se minuuttikin on aika pitkä aika. Eniten aikaa on vienyt sen rakastumisen kieltäminen ja sitten myöhemmin tosiasioiden myöntäminen itselleni...

    Heh, mutta Jartsalla meni aina se pari tuntia asian selvittämiseen...Hidas kaveri...

    Onko muuten parisuhde sellaisenaan niin kovin arvostettava asia? Sama se minkälainen parisuhde, kunhan nyt on sellainen millä voi kehuskellä frendeille. Ja kun ei ole sellaista, niin sellainen pitää saada jotta voisi taas olla yksi muiden joukossa keskustelemassa omasta parisuhteesta?

    Ei helvetti! Suurin osa parisuhteista tässä maailmassa on perustettu aika huteralle ja mieleltään kieroutuneelle pohjalle. Suurin ihmetyksen aihe on se, että miksi kukaan edes haluaa sellaista itselle? Ihan samanlainen ihmetyksen aihe on se Cheek faneninen(Käteinen ja Stubbido ykkösdiggareina) ja Jartsa Sarasvuo omine Kallion kirkon saarnan kuulijoineen. Miten sitä typeryyttä vaan tässä maailmassa riittää enemmän kuin mitään muuta...?

    Äänestä

  • väestöliiton ämmät kirjoitti:

    Parahin gempsu!

    Saatat ollakin nyt oikeassa......................eihän sinullakaan yhtään äämää ole

    Ei niin. Kukaan ei ole kenenkään omaisuutta.

    Äänestä

  • old_profile_48636 kirjoitti:

    Kuin paljon aikaa olet tarvinnut tietääkseen, että rakastat toista? Minä en ole minuuttia enempää. Se minuuttikin on aika pitkä aika. Eniten aikaa on vienyt sen rakastumisen kieltäminen ja sitten myöhemmin tosiasioiden myöntäminen itselleni...

    Gempsu omkin varsin viisas--lapena koettu ifantiilisella rakkaudella ei ole mitään y
    y
    yhteyttä parisuhderakkauteen, joka on vain miehenkipeiden äämien idea

    Äänestä

  • old_profile_48636 kirjoitti:

    Heh, mutta Jartsalla meni aina se pari tuntia asian selvittämiseen...Hidas kaveri...

    Mitä? En tiedä Jartsaa?!?. Ei minulla ole ollut tuollaisia tosiasioita. Olen niihin ihan liian tavallinen mieletäni :)

    no juu. Paitsi mielikuvituksissani, mut niin ne on olleet kaikki muutkin. Niin et juu. Kai me se on kaikki se ymmärretty niin :)

    Äänestä

  • UPDATE_9906324 kirjoitti:

    Mitä? En tiedä Jartsaa?!?. Ei minulla ole ollut tuollaisia tosiasioita. Olen niihin ihan liian tavallinen mieletäni :)

    no juu. Paitsi mielikuvituksissani, mut niin ne on olleet kaikki muutkin. Niin et juu. Kai me se on kaikki se ymmärretty niin :)

    Ja diid hei :) Josa sua joku Tammerkoskella lähestyy punaisessa pollatukassa, niin se en ole minä XXXD!!

    eikun siis1 Sorii kirjoitus-...aaahhahaa XD

    Äänestä

  • UPDATE_9906324 kirjoitti:

    Mitä? En tiedä Jartsaa?!?. Ei minulla ole ollut tuollaisia tosiasioita. Olen niihin ihan liian tavallinen mieletäni :)

    no juu. Paitsi mielikuvituksissani, mut niin ne on olleet kaikki muutkin. Niin et juu. Kai me se on kaikki se ymmärretty niin :)

    Heh, eli et ole ikinä rakastunut ja yrittänyt kieltää sitä?

    Noh... Kyllä kai sä ehdit vielä...

    Äänestä

  • UPDATE_9906324 kirjoitti:

    Ja diid hei :) Josa sua joku Tammerkoskella lähestyy punaisessa pollatukassa, niin se en ole minä XXXD!!

    Mä luulen, että mua ei ihan heti tulla Tammerkoskella näkemään. Mutta antaa sen kylpyammeseilorin seikkailla siellä...

    Äänestä

  • old_profile_48636 kirjoitti:

    Mä luulen, että mua ei ihan heti tulla Tammerkoskella näkemään. Mutta antaa sen kylpyammeseilorin seikkailla siellä...

    Joo niin, ja n just joo:)

    Äänestä

  • UPDATE_9906324 kirjoitti:

    Joo niin, ja n just joo:)

    Tiedä vaikka se tapaisikin siellä jonkun punapolkkatukan. Ja jos ei tapaisi, niin voisi hommata itselle sellaisen peruukin ja näytellä sellaista Tammerkoskella...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lukkoon lyöty? kirjoitti:

Anteeksi pitkä teksti. Yritin saada siitä mielenkiintoisen kuitenkin, ettei tylsisty.

Pohtikaamme yleisellä tasolla asiaa, sekä laitan esimerkkitapauksen. En halua herättää voimakkaita tuntemuksia, ymmärrän että jokainen saa ottaa kenet haluaa, eikä huonompaa vaihtoehtoa.
Kysymys: -Jos mies tai nainen ei aluksi halua tutustua toiseen kunnolla, eikä rakastu, miksei rakastuminen ole koskaan enää myöhemmin mahdollista? Kaikki on ikuisesti lukkoon lyötyä tyyliin(?). Jos ajattelee itseään tai toista ihmistä siinä tilanteessa, ketä tahansa. Vai onko ajattelumme muuttuvaa? Rakastumisen mahdollisuudet?

Aivot hakevat aina saman mielikuvan siitä toisesta ihmisestä? Jos kyse ei kuitenkaan ole pituudesta tai "rumuudesta" välttämättä, eikä luonteesta vaikka luonteeseen arvoihin ei ole tutustuttu kunnolla. On vaan luotu nopeita mielikuvia ja kauhistuttu jos nähdään jotain itselle sopimatonta, mutta elämään luonnollista.

Esimerkkitapaus nro 1, jossa on torjuttu henkilö ja torjuja. Oletetaan että tutustuessa nuorena olikin jo seurustelukumppani (sillä torjujalla), mitä ei kertonut toiselle vaan esiintyi sinkkuna. Ja halusi vain oletusarvoisesti seksiä naisesta tai miehestä. Ja arvotti huonommaksi KUIN oman seurustelukumppaninsa, joka oli erittäin kaunis tai komea. Ja siirtyi siitä taas nuorempaan mieheen tai naiseen kun aiempi jätti, koska pettäminen selvisi (niin seurustelukumppanille kuin sinkulle joka tapasi häntä ja luuli sinkuksi). -On siis pettävä ihminen, joka pitää aina paljon nuoremmista. Arvostaa pintaa, rahaa, hoikkuutta, nuoruutta, seksisuhteita ja on itsekin kaunis/komea. On nopeasti tuomitseva ja mustavalkoisia johtopäätöksiä tekevä. -Varmaan tietynlainen maku kumppaneiden suhteen joista ei tingi, muttei ole elämänkokemusta liiaksi. Saattaa valehdella ja hermostua nopeasti, paitsi avokumppanilleen tuskin hermoilee samalla tavalla. -Pitää epäkypsistä/lapsellisista ja muokattavista kumppaneista, jotka ovat kiltin ihmisen kuvia (naapurintyttömäisiä vaikkapa). Hän on itse päinvastainen, ei kiltti, vaan pahistyyppiä. Helposti hermostuva riidanhaastaja ja manipuloiva, ehkä painostava. Vaikka ulospäin hillitty ja tyyni. Kuvittelee toisesta helposti ikäviä asioita. Hoitaa työnsä hyvin, menestyy. Hänen tahtonsa mukaan kaiken pitää mennä, vaikka toisaalta antaa mielikuvan että toinen saisi valita. Karismaa on ja hyviä puolia, varjopuolien lisäksi. Saattaa olla etäinen, epäilevä toiselle.

Miksi siis (elämässä) rakastuminen on mahdotonta, jos sitä ei ole aluksi aiemmin tapahtunut? Ja tässä esimerkkijutussa: Hän ajattelee tietävänsä minkälainen toinen ihminen on (kuka tahansa). Eikä mielikuva ole koskaan muuttunut, koska ei ole antanut mahdollisuutta sille. -Miten tarkastelet esimerkkitapausta? Entä yleistä kysymystä? -Tuskin hänen avokumppaninsa olisi hänen kanssaan jos tietäisi oikean luonteen - tai sitten olisi. Mutta nuori nainen ei tiedä sitä, eikä sitä mahdollista pettämistä joka jatkuu. Exkumppani ei ole kertonut. Mies on pesunkestävä ateisti ja rahan/vallan perässä juoksee.

Olkoonkin että oksitosiinilla on oma vaikutuksensa: http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288626288016.html

Toki tiedän omasta kokemuksesta että jos joku "rima" alittuu, niin ei toisesta kiinnostu. Mutta ei minulla olisi pokkaa silloin tavata toista kasvokkain JA käyttää hyväksi ketään, säälin varjolla esittää. Yrittäisin tutustua sillä samalla ajalla toiseen, edes sen verran, että en käsitä ihan väärin häntä. Ottaisin huomioon. Enkä tuntematta voi luonnetta tuomita, väärinkäsitykset ovat ikäviä näissä. Miksi kaikki lyödään jo nuorena niin lukkoon, ettei muuta maailmaa näe? Ihmiset "polttavat sillat" helposti takanaan. Toki energia on rajallista ja aika, mutta menettääkö siinä mitään jos on ystävällinen muille? Olkoonkin että ystäviä on joutunut joskus karsimaan, mutta silloin erittäin painavasta syystä. Eikä väärin perustein saa syyttää, puhumatta kunnolla joskus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu