Olen 23-vuotias ja seurustellut kaksi vuotta miesystäväni kanssa. Me viihdymme yhdessä, mutta mulle aiheuttaa ongelmia se, ettei hän puhu tunteistaan tai muutenkaan oikeastaan omista "syvällisemmistä" asioistaan. Puhe kulkee lähinnä pinnallisella tasolla, kuten tv-ohjelmissa tai uutiaiheissa ja työasioissa. Jos itse alan kertoa miltä jokin asia minusta tuntuu, niin hän ei yleensäkään vastaa mitään tai sitten vain vaihtaa puheenaihetta.
Uskoisin, etten ole kovinkaan yksin tämän asian kanssa, sillä sitähän yleisesti väitetään ettevät miehet puhu tunteistaan (ainakaan niin paljoa kuin naiset). Suhteen aluksi ajattelin ettei asia haittaa, mutta pidemmän päälle se on kuitenkin alkanut vaivata. Tunnen oloni yksinäiseksi, kun hänelle ei viitsi kauheasti avautua, kun hän ei kuitenkaan kerro mitään omista tuntemuksistaan.
Onko tämä kaikesta huolimatta "normaali" tilanne, eli pitäisikö minun vain hyväksyä hänen puhumattomuutensa? Voiko suhde olla onnellinen ilman tunteista puhumista, mitä mieltä olette?
Uskoisin, etten ole kovinkaan yksin tämän asian kanssa, sillä sitähän yleisesti väitetään ettevät miehet puhu tunteistaan (ainakaan niin paljoa kuin naiset). Suhteen aluksi ajattelin ettei asia haittaa, mutta pidemmän päälle se on kuitenkin alkanut vaivata. Tunnen oloni yksinäiseksi, kun hänelle ei viitsi kauheasti avautua, kun hän ei kuitenkaan kerro mitään omista tuntemuksistaan.
Onko tämä kaikesta huolimatta "normaali" tilanne, eli pitäisikö minun vain hyväksyä hänen puhumattomuutensa? Voiko suhde olla onnellinen ilman tunteista puhumista, mitä mieltä olette?
Vastaukset 47
Vanhimmat
Et todellakaan ole yksin, minulla täysin sama ongelma...ei puhu ei, ja suuttuu jos kyselee enemmänkin... pakostikin miettii onko meillä minkäänlaista tulevaisuutta yhdessä jos asiat ei muutu...
Hunajainen 79
Jos yli 10v olette olleet yhdessä on ymmärrettävää...ettei Aina puhu...
mutta että suuttuu jos kyselee on ikävä merkki..
Yksi: haluaa täyden kontrollin...aikaa myöden et saa edes katsoa muihin lupaa
kysymättä...samalla saa rauhassa pitää yllä omia "suhteitaan"
Tämä piirre pahenee sairaalloisuuteen asti ajan kuluessa...
on luonne..ei ole parannettavissa..
Tulevaisuus on olemassa....Täydellinen helwetti sinulle
Testaa seuraavaa...juttele lievästi flirtaten miesystäviesi tai yleensä miesten
kanssa....noteeraa reaktio...
Jätä salainen lappu "vahingossa" näkyvälle paikalle useasti jossa lukee esim:
"soita Karille! 18,30......."Juttele Davidin kanssa huomenna"
noteeraa reaktio
Laita naisystäväsi juttelemaan..soittamaan..fb tai muu kysymään onko hän
varattu?..ehdotamaan lotain mukavaa osv...
Itse kysymällä ET oikeaa vastausta saa !!!
tai keksi jotain vastaavaa ..
kerro kuinka meni,,,
Tuossa on aika selkeä kanta mitä tuo puhumattomuus on: http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/puhumattomuus/
"Voiko suhde olla onnellinen ilman tunteista puhumista, mitä mieltä olette?"
Oletko onnellinen itse suhteessasi? Mitä siitä saat?
Entinen mieheni oli puhumaton. Kävi hitaasti vuosien myötä ilmi, että hän halusikin erota. Ettei ollutkaan koskaan rakastanut. Monta vuotta tuhlasin, kävin terapiassa, tuhlasin rahaani ja aikaani kaikenlaiseen ammattiapuun. Jopa parisuhdeneuvojalla kävin. Kukaan ammattiauttaja ei tuonut esille sitä mahdollisuutta, että mies EI EDES HALUA PARISUHDETTA KANSSANI. Rasitin itseni uuvuksiin yrittämällä korjata jotakin parisuhdetta, jota ei edes ollut olemassa.
Teidän taustanne on tietenkin eri kuin meidän. Mutta älä tuhlaa voimiasi, aikaasi hukkaan. Elämä on ainutkertainen. Älä hukkaa vuosiasi kuten minä tein. Ammattiauttajatkaan eivät välttämättä auta näkemään totuutta.
Luin aloitusviestisi uudelleen, ja huomasin, että teillä kuitenkin jostakin puhutaan. "Puhe kulkee lähinnä pinnallisella tasolla, kuten tv-ohjelmissa tai uutiaiheissa ja työasioissa" Entinen mieheni ei lopulta puhunut näistäkään. Ei mistään. Totaalinen hiljaisuus.
Kiitos vastauksista! Kyllä meillä siis jostakin puhutaan, muttei niistä kaikkein tärkeimmistä asioista... Yksi vastaaja kysyi, olenko itse onnellinen suhteessa. En tiedä. Välillä tuntuu, että todella rakastan miestä enkä voisi koskaan jättää häntä, välillä taas kyllästyn totaalisesti, kun hän ei avaudu. Pelkään, ettei hän luota minuun eikä siksi halua puhua tunteistaan, kokemuksistaa tms.
Miesystävä taas on todennut jotakin siihen suuntaan, että mitäs sitä turhaan lörpötellä/jauhaa. Tuntuu että hän pitää "lörpöttelyä", siis tunteista tms. puhumista epämiehekkäänä. Kun otin asian puheeksi, hän kysyi että enkä voi puhua esim. ystävättärieni kanssa kyseisistä asioista, jos minulla kerran on tarvetta puhua. Hän ei siis tunnu ymmärtävän, miksi juuri hänen pitäisi avautua, kun minulla kerran on ystäviä, joiden kanssa jakaa asioita. Hän kyllä kuuntelee, jos minä puhun, mutta vastaa sitten tuskin mitään. En siis edes tiedä, onko hän todella kuunnellut, kun en saa vastausta.
Olenko minä nyt vain itse "hysteerinen", kuten hän joskus suutuspäissään totesi? Ehkäpä vain vaadin liikaa...
Millaisista asioista sitten haluaisit puhua? Rakkaudesta? Meillä vaaditaan yleensä muheva riita, että mies sanoo sen R-sanan. Yleensä minä tivaan että mitä se rakkaus hänen mielestään on jos käyttäytyy niinkuin käyttäytyy.
Mitä haluaisit tunteista puhua? Tahdotko kertoa esimerkiksi jostain tapauksesta töissä tai ihmissuhteissa ja saada tukea siihen kuinka sinua kiukuttaa tai surettaa? Vai tahdotko jutella lapsuudesta ja elämänkokemuksista vai mistä?
Onnekseni minulla on mies, jonka kanssa voi puhua melkein mistä vaan. Välillä juttelu tosin kääntyy kinasteluksi, olipa kyse sitten politiikasta tai mahdollisesta avioitumisesta.. Me myös ollaan päivän aikaan paljon yhteydessä puhelimitse, kik piippailee useasti jos hänellä on rennompaa töissä. Jos sinunkin miehesi osaisi ilmaista itseään paremmin kirjoittamalla kuin kasvotusten? Ja onhan noita parisuhteeseen liittyviä lautapelejä, en tosin ole yhtäkään kokeillut niin en tiedä voiko jotain pelata kahdestaan.. Illanistujaisissa ystäväpariskunnan kanssa ainakin?
No sehän tuossa on ongelma, mies ei ole riittävän itsevarma avautuakseen tunteistaan ilman että samalla riisuu koko maskuliinisuuttaan. Periaatteessa mies tekee ihan oikein kun ei avaudu, koska et sinäkään sitä arvosta, jos hän muuttuu avoimeksi ja tunteikkaaksi kuin pikkupoika. Miehen pitäisi muuttua itse asiassa niin itsevarmaksi, että voi olla avoin asioista ja tunteistaan välittämättä yhtään siitä mitä sinä tai kukaan muukaan asiasta ajattelee. Helpommin sanottu kuin tehty.
Eli toisin sanoen hänen pitäisi pystyä olemaan samaan aikaan mies joka ei tarvitse toisten tukea ja tunteistaan avoimesti puhuva mies.
Kannattaako sun lähteä etsimään uutta miestä tuon takia, siitä en osaa sanoa. Se ei meinaa ole kenellekään helppoa puhua kaikesta ihan muiden mielipiteistä välittämättä. Sellaisia miehiä ei tule joka kadunkulmassa vastaan.
Sano sille että puhe on silta kahden sydämen välillä. Läheisyys syntyy siitä, se aito tärkeä suhde jossa te kaksi olette. Muuten voidaan aina jutella niitä ja näitäkin, mutta yhtä lailla pitää jutella muutakin jos toisella asiaa. Ainakin kuunnella.
Aivan! Pitää ainakin kuunnella. Raskaissa elämäntilanteissa kuuntelun ja kommunikaation toimiminen testataan.. Läheiseni sai vakavan sairaskohtauksen ja joutui sairaalaan viime talvena. Itkin ihan tajuttomasti ja pelkäsin että hän kuolee. Mies sanoi, ettei oikein tiedä mitä sanoa ja halasi lujaa. Sekin riitti. Se että toinen oli siinä lähellä ja olkapäänä vaikkei sanoja löytynytkään.
Pystytkö ap luottamaan, että mies on tukenasi jos jotain pahaa tapahtuu? Jos pystyt, niin kaikki on hyvin vaikkei mies olisi erityisen innokas puhumaan syvällisempiä.
23v. mies ei välttämättä ole vielä tarpeeksi kypsä ja rohkea avaamaan itsensä ihan täysin, saati tajuamaan sen mitä nainen tarvitsee kommunikoinnin ja tunteiden välittämisen suhteen. Sitoutuminen voi olla tiedostamattakin vielä turhan kevyttä elämän suurten unelmien ja sydämen sisällön toiselle antamiseen... "sydämeni on kädessäsi, palauta ehjänä luettuasi sitä tarpeeksi" - tapaan ilmaista joskus... mutta, vasta 32 vuotiaana tapaamalleni vaimolleni.
Parisuhteessa etäisyys kasvaa pala palalta jos päivittäinen / viikoittainen aito kommunikointi uupuu... AP:llahan on jo nyt kriisi suhteessaan, sillä hän haluaa täysin eri tason yhteyttä kuin mies. Hän kokee olevansa yksin tunteidensa ja yhteyttä luovan keskustelutarpeensa kanssa... vielä vähän aikaa tuonkaltaista etäisyyden kasvattamista ja jos hän tapaa ihan vaikka sattumalta miehen, joka osaa sekä keskustella ja kuunnella toisen sisintä - niin AP:n alkuperäinen parisuhde on helpolla ohi. Siinä vaiheessa tulee kuvaan selitykset kuten "Kasvettiin erilleen" tai "tunteet kuali"... no ei kai, kun suurinpiirtein tahalleen ajoivat itsensä erilleen toisistaan.
Miehinen idiotismi "emmä turhaan lässytä prkl!" osoittaa ymmärtämättömyyttä niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin toisesta huolehtiminen ja lähellä pitäminen. Jos puolisoa ei pidä lähellä, niin ketäs sitten?
Ero tuli liian monien vuosien pähkimisen jälkeen tuollaisesta puhumattomasta miehestä. Osaksi johtui varmasti siitä ettei sisimmässään halunnut sitoutua minuun, kuten "kaikkea hyvää sulle":n mies. Osaksi luulen, että tuollaisen ihmisen sisäinen kypsyys ja kapasiteetti vain ei ole samalla tasolla - joillakin kenties ehkä ei vain ole palikoita, joista rakentaa sitä keskustelua.
Mieluummin olen oikeasti yksin ja ainakin portti auki puhuvalle miehelle, kuin yksin parisuhteessa ilman henkistä yhteyttä. Niiden ystävien kanssa voi puhua sinkkunakin, mutta parisuhteessa pitää olla myös vain pariskunnan omia juttuja, joita ei jutella muille. Ilman niitä ei ole oikeaa sidettä, joka pitää yhdessä läpi vaikeidenkin aikojen.
"perheenisän" asenteesta pitäisi monen miehen ottaa mallia. Ihanaa, että noinkin fiksuja miehiä on ja että joku sellainen kirjoittaa täällä vastapainoksi kaikille katkeroituneille neitsytpojille oikeita totuuksia parisuhteesta. Pakko laittaa tähän
Niin, eivätkä vuodet kaikille miehille tuo kypsyyttä "Osaksi luulen, että tuollaisen ihmisen sisäinen kypsyys ja kapasiteetti vain ei ole samalla tasolla - joillakin kenties ehkä ei vain ole palikoita, joista rakentaa sitä keskustelua. "
... joten turha jäädä odottamaan miehen muuttumista. Itseäänkin täytyy rakastaa ja arvostaa sen verran. Entinen mieheni oli ehkä poikkeuksellisen tunnevammainen ja tunnekylmä ihminen, aleksitymiaa ehkä? Kaikilla ei ole kykyä parisuhteeseen.
Todella paljon kiitoksia jälleen vastauksista, etenkin kun ne ovat niin asiallisia! Moni teistä vastaajista kehotti minua miettimään, että kannattaako tähän suhteeseen jäädä. Ehkä puhumattomuus ei kuitenkaan ole yksinään tarpeeksi painava syy jättää toista... Välillä olen kyllä sitäkin ajatellut, että jos jonkun muun kanssa olisi erilaista (eli avoimempaa), mutta sitten mietin, että onko järkevää haikailla jotakin sellaista, mitä en ehkä koskaan tule saamaan. Sitähän sitä paitsi sanotaan, ettei puolisostaan pitäisi etsiä vikoja, mutta toisaalta törmään aida uudelleen ja uudelleen tähän puhumattomuus-asiaan.
Nimim. 16 20 kyseli, että millaisista asioista sitten haluaisin puhua. Siis esimerkiksi siitä, että mitä toinen itselle oikeastaan merkitsee, mitä suhteelta haluaisi, ärsyttääkö toisessa jokin jonka haluaisi tuoda esille, ja myös niistä lapsuus- ym. kokemuksista toki, koska ne ovat kuitenkin jokaisen elämässä merkittäviä asioita. Haluaisin kaikkiaan oppia tuntemaan hänet paremmin...
Puhumattomuus aiheuttaa tunteen, että välillä elän jonkun täysin vieraan ihmisen kanssa! Vaikka tuo ehkä vähän omituiselta kuulostaakin... Mutta totta se on. En tiedä kuitenkaan hänestä - ulkoisten seikkojen ohella - kovinkaan paljoa, jos nyt alan miettiä asiaa. Jotakin voin tietysti päätellä esim. käytöksestä, mutta eihän kukaan osaa lukea toisen ajatuksia, jos niitä ei kerro!
Minullakin on vaikea puhua vaimon kanssa ja yksi syy on, että minusta hän ei oikein ymmärrä minua. Täällä on helpompi puhua asioista, mutta takaraivossa aina soi, että täällä tulee vaan se toinen puoli asiasta esille. Eli sinun tai minun, ei sinun miehesi tai minun vaimon. Niitä voi vaan olettaa ja se taas ei ole mikään peruste millekkään. Oletko koneella pitkäänkin? Voisin sulle tässä kirjoitella niitä näitä, jos sinä keskustella haluat?
Ei todellakaan. Kyllä toisen ajatuksista pitää saada jotain koppia! Ja tunteista, joka päivä että voi tuntea itsensä onnelliseksi. Mieshän joko on edelleen rakastunut sinuun tai sitten EI ole tai pahimmassa tapauksessa ei ole koskaan ollutkaan, tai ei edes ymmärrä mitä rakastuminen on. Haluatko sellaista? Mitä edes saat koko suhteelta? Jonkun turvan ettei tarvitse olla yksin?
No siis pitäähän sitä puhua, mutta jotkut ihmiset vaan on hieman hitaita hoksaamaan asioita, mutta silti saattavat olla ihan mukavia ja rakastavia ihmisiä. Nykyään vaan kaikki pitää tapahtua heti. Tuollekin miehelle voisi esittää yhden asian kerrallaan ja antaa hänen miettiä rauhassa vaikka päivä ja sitten ottaa sama aihe uudelleen. Monesti keskustelun aloittaja on miettinyt itse asiaa ja olettaa, että toinenkin on miettinyt sitä yhtäpaljon. Minustakin olisi hyvä puhua juurtajaksaen kaikki yhdestä asiasta kerrallaan, mutta haluaisin miettiä myös asiaa hiukan aikaa. Monet ongelmat on meilläkin syntyneet siitä, että asiat on käyty läpi pakolla...ei kanna pitkään..
ei ehkä ajan kanssakaan kaikilta yhteys onnistu. Eikä mies välttämättä koskaan tule tarvitsemaan vuorovaikutusta. Ei ehkä suhdettakaan? Ehkä hänkin vain haluaa, että on joku? Kuka tahansa siinä. Ei ole tarvetta tutustua, kuka se toinen ihminen on, ja mitä ajattelee, tuntee, kokee...
Olen kokenut toisin, kuin neuvosi antaa ymmärtää: "jotkut ihmiset vaan on hieman hitaita hoksaamaan asioita, mutta silti saattavat olla ihan mukavia ja rakastavia ihmisiä. Nykyään vaan kaikki pitää tapahtua heti. Tuollekin miehelle voisi esittää yhden asian kerrallaan ja antaa hänen miettiä rauhassa vaikka päivä ja sitten ottaa sama aihe uudelleen."
Mitä jos 30 vuoden kuluttua toteat, että ei mies koskaan hoksannut, ei halunnut eikä edes yrittänyt hoksata. Ei rakastanut, eikä arvostanut? Olisiko tämä kaikki sen arvoista, että odotat miehen joskus ehkä hoksaavan?
"Puhumattomuus aiheuttaa tunteen, että välillä elän jonkun täysin vieraan ihmisen kanssa! Vaikka tuo ehkä vähän omituiselta kuulostaakin... Mutta totta se on. En tiedä kuitenkaan hänestä - ulkoisten seikkojen ohella - kovinkaan paljoa, jos nyt alan miettiä asiaa. Jotakin voin tietysti päätellä esim. käytöksestä, mutta eihän kukaan osaa lukea toisen ajatuksia, jos niitä ei kerro! "
Viittasin tasan tuohon tuossa aiemmassa kirjoituksessani... tuossa sinun vieraantumisen tunteessa ei ole mitään omituista tai outoa... se on ihan aito tunne jonka koet, kun et saa aitoa yhteyttä häneen, syvä läheisyys lipuu kauemmas ja sinua ottaa kaaliin kun äijä on vähän "just another" kategoriassa. Hei oikeasti, usko aina tunteisiisi, ne on usein oikeassa.
Te olette parisuhteessa eli sen pitäisi SINÄ jonka kanssa hän jakaa aivan kaiken - minkä lisäksi hän vielä luo sinun kanssasi juttuja, joita ei koskaan eikä ikinä jaa kenenkään muun kanssa koskaan. Se on hyvässä parisuhteessa, oikeasti toimivassa kumppanuudessa ihan normaalia. Sinä pitäisi olla hänelle ja hänen pitäisi olla sinulle "se" - tuo erityiseen asemaan päässyt henkilö joka on aina siinä, ymmärtää sinua paremmin kuin saippuasarjan sankari ja joka elää sinun sydämestäsi.
Kun nuo jutut ei toimi, niin itsesi pitää tällöin pystyä rehellisesti näkemään että mille tai kenelle puolisosi säästää sitä syvintä itseään... miksi niitä intiimeimpiä asioita ei voi jakaa sinun kanssasi, ihmisen joka elää parisuhteessa kanssasi? Onko hän siis kypsä todelliseen parisuhteeseen vai olisiko sittenkin parempi, että jurraisi sinkkuna paikallisbaarissa?
Puolivaloilla tai elämällä hengeltään sinkkuna kanssasi ei parisuhteesta tai mistään syvemmästä tulevasta ei todellakaan tule yhtään mitään.
Miehisyydestä on sanottava, että todelliset miehet on aivan kuten todelliset naisetkin eli he uskaltavat heittäytyä ja he elävät täysillä. Parisuhteessa tuo tarkoittaa, että mennään täysillä ja avoimena eteenpäin ilman mitään takaportteja oli ne sitten henkisiä, taloudellisia tai jotain muuta.
Voihan ehkä olla niin että "Kun nuo jutut ei toimi, niin itsesi pitää tällöin pystyä rehellisesti näkemään että mille tai kenelle puolisosi säästää sitä syvintä itseään... miksi niitä intiimeimpiä asioita ei voi jakaa sinun kanssasi,"
mutta on myös miehiä, jotka eivät intiimejä asioita ja sisintään jaa koskaan kenenkään kanssa. Eivät pysty, osaa, tai heillä ei ole mitään sisintä intiimiyttä. Eivät ehkä tiedä kenelläkään muullakaan olevan.
Kysy miksei voi avautua, sano että näin ei voi jatkua.
Voi ola että miehesi elää kanssasi "kevytsuhteena" eikä ollenkaan edes mieti miten pahalta sinusta tuntuu, ehkä taloudelliset edut ovat ne syyt mitkä pitävät suhteessa kunnes joku toinen parempi löytyy. Toiset ne osaa tämän homman.
Miten mies voisi avautua siitä, ettei voi avautua?
Mitä tässä voisi sanoa... vaimo irtisanoi itsensä työstään ,ei sanallakaan sanonut
paljastui kun kotona oli ... taidan ottaa niskapers otteen ja heittää pihalle...
että sellaista se puhumattomuus,minusta itsekkyyttä.
Miten voi olla rakastunut toiseen, jos ei kiinnosta tutustua pintaa syvemmältä? Kiinnostuksen puutteestahan puhumattomuus kertoo. Olet nuori, älä tuhlaa aikaasi mieheen, jonka kanssa ette ole henkisesti pari. Voitko nähdä itsesi hänen kanssaan loppuelämäsi? Tuskin.
Mies ei ole koskaan sanonut aloittajalle rakastavansa tai olevansa rakastunut.
Suuri kiitos jälleen kaikille vastaajille! Todella ihmettelen, miten avautuminen voi olla hänelle niin vaikeaa, mutta toisaalta hänkään ei varmaan ymmärrä kaikkea, mitä minä teen/haluaisin. Keskustelu yleensä lukkiutuu, jos otan esille jonkun aremman aiheen tai kysyn suoraan, mikseihän voi puhua minulle intiimeistä asioista. Hänen olemuksensa ja ilmeensä menee niin kummalliseksi tuolloin, sellaiseksi niin vaivautuneeksi, että olen sitten alkanut vältellä noita tilanteita, koska sitä on niin vaikea kestää.
Olen sitten vain mukautunut tilanteeseen, koska en jaksa "tapella" asian kanssa. Mutta tämä yksinäisyyden tunne on joskus sanoinkuvaamattoman kamala, kun tahtoisin niin kovasti jakaa aivan kaiken. Mitä salattavaa meillä muka voisi olla? No, enhän minä edes vaadi, että hän paljastaisi aivan kaikkea itsestään, mutta alkuun edes jotakin syvempää.
"Miten voi olla rakastunut toiseen, jos ei kiinnosta tutustua pintaa syvemmältä?"
Hyvä kysymys. En teidä. Ei hän kyllä ole koskaan varsinaisesti sanonutkaan, että olisi minuun rakastunut tai rakastaisi... On kyllä sanonut että "tykkää" minusta, mutta sen voi tulkita tietysti aika monella tavalla. Minä kyllä koen rakastavani häntä, mutta tunne kyllä varmati hiipuu, jos hän ei missään vaiheessa ala kertoa itsestään ja tunteistaan enempää. Rakkauskin on muuttumassa enemmän jonkinlaiseksi tottumukseksi (en osaa kuvailla paremminkaan), olen kyllä huomannut sen. Olen kuitenkin ajatellut, että kai se on ihan normaalia, sitten kun rakastumisvaihe päättyy... Ja toisaalta sanotaan, että naiset vaativat liikaa ja kuvittelevat löytävänsä jonkun unelmaprinssin, tavallinen mies ei kelpaa jne. En tahtoisi vaatia liikaa. En tahtoisi olla hankala naisystävä. Mutta kaipaan todellakin, että suhteemme etenisi jonnekin, että me aidosti tutustuisimme toisiimme ihmisinä.
Ei ole liikaa vaadittu, että keskustelee kumppanin kanssa. Siihen ei vaadita unelmamiestä. Ihan tavallinen mieskin osaa keskustella, jos on osatakseen.
"Ja toisaalta sanotaan, että naiset vaativat liikaa ja kuvittelevat löytävänsä jonkun unelmaprinssin, tavallinen mies ei kelpaa jne."
Jokuhan sinua tässä suhteessa mietityttää, kun olet tänne kirjoittanut ja pyytänyt kommentteja. Miksi pyysit kommentteja, jos et halua vaatia enempää? Meiltä tuntemattomilta koit voivasi odottaa keskustelua kanssasi ja sekö ei kuitenkaan ole liikaa? En ymmärrä sinua.
Nimim. "Mitä haluat oikeasti", kirjoitti, ettei ymmärrä minua eikä sitä, miksi ylipäätään kirjoitin tänne keskustelupalstalle. Kirjoitin, koska halusin keskustelua tästä aiheesta (eli kumppanin puhumattomuudesta), onko muilla vastaavia kokemuksia ja mikä mahdollisesti on tilanteessa auttanut, ja miten voisin toisaalta ymmärtää miestä paremmin. Olenkin saanut todella hyviä kommentteja, jotka ovat auttaneet miettimään asiaa uusista näkökulmista - yhden ihmisen näkemys kun on yleensä aika rajoittunut. Ja voi olla, että kun asioita pohdiskelee yksinään, jumiutuu toistelemaan päässään samaa kaavaa, esim. syyttelemään itseään.
Sanoit kuitenkin myös viestissäsi, ettei sinusta ole liikaa vaadittu, että keskustelee kumppanin kanssa. Kiitos siitä. Olen itsekin samaa mieltä, mutta välillä alan miettiä, että kummassa meissä onkaan "vikaa", minussa vai miehessä, ja olisiko parempi vain sopeutua? Onkin ollut mukava lukea, etten ole teidän muiden kirjoittajien mielestä turhan vaativa, kun kaipaisin mieheltä avautumista.
- Et ole vaativa! Käsittääkseni olet suunnittelemassa miehen kanssa pitkäaikaista parisuhdetta. En oikein näe, kuin voisit olla onnellinen suhteessasi, jos tavoitteenasi on vain sopeutua tilanteeseen, vaikka toivoisit enemmän.
Onko miehellä suunnitelmissa ehkä ollenkaan pitkäaikainen parisuhde kanssasi, tai tässä vaiheessa ollenkaan? Vai oletteko ehkä hänen mielestään vain Friends with benefits? Eihän mies ole sanonut rakastavansa sinua? Vai onko? Onko mies kertonut suunnittelevansa yhteistä tulevaisuutta kanssasi?
Minun kokemukseni mukaan rakastunut ja ihastunut mies keskustelee ja kertoo tunteistaan.
Minulle tulee vaikutelma, että et ole oikein onnellinen miehen kanssa. Uskalla tunnustaa totuus itsellesi, ja uskalla lähteä suhteesta joka ei tyydytä sinua.
Vikaa ei kannata etsiä itsestään eikä miehestä. Mieti sovitteko te yhteen.
Kaksi vuotta yhdessä, eikä mies ole kertonut rakastavansa... Outo mielestäni.
korj outoa mielestäni.
Ongelma tässä ei todellakaan ole se, että mies ei tee naisen oloa hyväksi. Ongelma on se, että hän ei tee omaa oloaan hyväksi. Sen takiahan mies on hiljaa, ettei hän uskalla olla avoin. Hänen pitäisi keskittyä nyt siihen, että puhuu suunsa puhtaaksi about kaikista asioista ja tunteista, riippumatta siitä mitä äiti, isä, vaimo, lapset, naapuri ja kaverit ajattelevat. Se jos mies alkaa puhua vain sen takia, että miellyttäisi vaimoa, tekee miehestä vain entistä epävarmemman. Parisuhde toimii kun mies uskaltaa olla mitä on, ei silloin jos pitää väkisin alkaa puhumaan.
"Parisuhde toimii kun mies uskaltaa olla mitä on, ei silloin jos pitää väkisin alkaa puhumaan."
Noin minäkin olen ajatellut, sen vuoksi olenkin yrittänyt olla painostamatta miestä ja vaatimatta häneltä jatkuvasti jotakin, mitä hän ei ole valmis antamaan. Toisaalta hienovaraisemmatkaan keinot eivät näytä toimivan. Hänelle suhteemme vaikuttaa olevan ok, vaikkemme puhukaan kaikista asioista... Ilmeisesti hänellä ei siis ole edes tarvetta puhua, näin ainakin olen ymmärtänyt. Kaikki olisi siis kunnossa, jos minä vain itse pystyisin elämään sen asian kanssa, ettei hän ole kaikkein avoimimmasta päästä. Monet teistä ovat kylläkin sanoneet, ettei siinä ole mitään outoa, että haluaisi jakaa syvällisempiäkin asioita puolisonsa kanssa.
Ystäviä minulla on, ja heidän kanssaan olen puhunutkin monenlaista, mutta silti aina jää sellainen alue, josta ei oikeastaan voi (tai ole mielekästä) puhua kenenkään muun kuin kumppaninsa kanssa. Vai onko joku tullut siihen tulokseen, että ystävät riittävät?
"Noin minäkin olen ajatellut, sen vuoksi olenkin yrittänyt olla painostamatta miestä ja vaatimatta häneltä jatkuvasti jotakin, mitä hän ei ole valmis antamaan. Toisaalta hienovaraisemmatkaan keinot eivät näytä toimivan."
No käytännössähän miehellä ei ole minkäänlaista velvollisuutta avautua sulle, eikä sun sitä pidä vaatiakaan. Ongelma on se, miten miehen saisi tajuamaan, että hänen kannattaisi olla erilainen. Hän voi ajatella: "En ehkä ole se kaikista itsevarmin ja rohkein, mutta ihan hyvin on mennyt. On työ, on parisuhde ja kavereita" Yritä siinä sitten mies saada tajuamaan, että hänen oma mielenrauhansa ja parisuhteidensa laatu kärsii hänen epävarmuutensa takia.
Kyllä mä sen ehkä hänelle pystyisin vääntämään rautalangasta, mutta pystytkö sinä, se onkin toinen kysymys. Voi olla vaikeaa, koska miehelle pitäisi luultavasti näyttää se parisuhteiden likainen totuus, jota et ehkä itsekään täysin näe. Totuus on näet se, että kun normaalin miehen (eli jätetään juopot sun muut pois laskuista) parisuhde menee päin honkia, se johtuu lähes aina siitä että mies on epävarma, mikä alkaa viemään naisen kunnioitusta häntä kohtaan viimeistään silloin, kun ihastumishormonit laantuvat. Mies ei loppupeleissä siis kelpaakaan omana itsenään, vaan hänen pitäisi olla vahva mies että nainen olisi tyytyväinen kommunikaatioon ja seksielämään sekä voisi katsoa miestä ylöspäin.
Näin miehenä voisin antaa hieman toisenlaista näkökulmaa. Minulla on kokemusta muutamista pidempiaikaisista suhteista, monista lyhyempiaikaisista ja olen sivusta seurannut muiden suhdekiemuroita. Miehen puhumattomuuteen voi olla kaksi eri pääsyytä: 1) Mies ei ole tunteellinen tai häntä ei kiinnosta puhua sellaisista asioista. 2) Mies haluaisi puhua tunteistaan, mutta nainen ei osaa itse kuunnella ja vaatii puhumaan vain sellaisista asioista mitkä itse kokee tärkeäksi. Kumpi sitten onkaan syy, niin yleensä naisten silmissä syyksi nähdään nro 1. Sen olen itse huomannut, että moni nainen mainostaa olevan syvällinen ja hyvä kuuntelija, ja kumppanin pitäisi olla myös vastaavaa, mutta todellisuus on ihan toinen. Moni mies avautuu vasta, kun huomaa vastapuolen olevan aidosti kiinnostunut hänen KAIKISTA ajatuksistaan.
En allekirjoita, mutta saattaa olla, että
"Miehen puhumattomuuteen voi olla kaksi eri pääsyytä: 1) Mies ei ole tunteellinen tai häntä ei kiinnosta puhua sellaisista asioista. 2) Mies haluaisi puhua tunteistaan, mutta nainen ei osaa itse kuunnella ja vaatii puhumaan vain sellaisista asioista mitkä itse kokee tärkeäksi."
Lisään tähän kolmosen, jota pidän todennäköisimpänä:
3) Miehellä ei ole tunne-elämää eikä tunteita kyseistä naista kohtaan. Hän viettää aikaa odotellessaan sitä oikeaa.
Mun mies puhumaton myös. On selvinnyt, ettei hänellä ole edes tarvetta puhua, häntä eivät kiinnosta paitsi hyvin rajalliset asiat, lähinnä harrastuksensa, eikä hän tarvitse muuta puhetta kuin puhua pinnallisia harrastuksestaan harrastustovereittensa kanssa. Kaikki on hänen mielestään ihan jees vaikka kommunikointimme olisi luokkaa "kaunis ilma", "tuonko kipsalta jotain?". Erota ei halua, koska..? En tiedä. Alussa esitti sujuvasti asioista kiinnostunutta, myönteli, sanoi olevansa lukuihmisiä jne. Paskat. Mitään ei lue, uutisia seuraa, asiat eivät kiinnosta (harrastusta lukuunottamatta). Miten edes voisi keskustella jonkun kanssa joka ei välitä tietää mistään mitään? Suhteen alussa painotin itselleni tärkeitä arvoja ja pyysin häntä tekemään samoin. Joo, hän oli kaikesta saoilla linjoilla. Paskat oli. Kunhan on sohva, peli ja harrastus, kaikki hyvin. Paitsi mulla.
"Kunhan on sohva, peli ja harrastus, kaikki hyvin. Paitsi mulla."
Parisuhteessa yleensä korkeintaan toinen osapuoli voi olla onnellinen.
Mulla on myös se mielikuva että monet (ehkä jopa useimmat?) ihmiset vain tyytyvät tilanteeseen, vaikka puoliso ei tahdo olla tai pysty olemaan olla yhtä avoin kuin itse on. Mies on myös sanonut, että itse "mietin liikaa". Ilmeisesti hänestä on vain parempi, kun antaa asioiden mennä omalla painollaan eikä vatkaa niitä turhaan. Hän ei siis vain vaikuta pitävän puhumista yhtä tärkeänä kuin minä.
Kyllä minä olen ihan tyytyväinen suhteeseen kuitenkin, enkä ala ihan pikkuasioiden vuoksi toista jättämään. Mietin vain, että jaksanko vuosia ja taas vuosia tätä puhumattomuutta? En oikeastaan pelkää, että mieheni vilkuilisi muualle ja jättäisi minut - vaikka onhan se tietysti aina mahdollista - mutta enemmän ehkä pelkään, että itse en jaksa häntä pidemmän päälle ja sitten lähden (mitä saatan sitten katua jälkeen päin paljonkin).
Vastaus kysymykseesi "Onko tämä kaikesta huolimatta "normaali" tilanne, eli pitäisikö minun vain hyväksyä hänen puhumattomuutensa? Voiko suhde olla onnellinen ilman tunteista puhumista, mitä mieltä olette?"
Tämä on sinun ainutkertainen elämäsi. Minusta tuo ei ole hyvä tilanne, jos mies ei kerro rakastavansa edes. Mutta sinä päätät, mitä haluat suhteeltasi. Sillä ei ole merkitystä, mihin muut parisuhteissaan tyytyvät, tai mikä on tavallista. Ei ole mitään normia, yleistä tai tavallista kun kyse on ihmissuhteesta.
Minulle on kiteytynyt fiilis, että tekemisen ja puhumisen suhteen vallitsee tietty kauhun tasapaino; kun yhtä on enemmän riittää toisesta vähemmän aina väliin. Jos molemmilla on hyvä fiilis ja rakastamista osoittavia asioita tulee molemmilta vähän vahingossa päivittäin, niin tunteiden syväluotaaminen ei puhumalla ole niin akuutisti tarpeellista kuin muuten. Tunneyhteys säilyy kun tunnetta pursuaa pintaan, teot ja elekieli hoitaa suurinta osaa kommunikoinnista.
Puhumisella on toisen tunteiden suunnan, ajatusten ja toiveiden tilaa enemmänkin selvitettävä kun ollaan vakiintuneemmassa ja ehkä jo harmaassakin arjessa puskemassa eteenpäin. Tällöin on vaikeaa arvata toisen mietteitä ja jakaa mielenkiinnon kohteita.
Näiden päälle on sitten se ihan tavallinen dialogi, mikä kuuluu kahden ihmisen ja etenkin puolisoiden välille. Kyllä asioita pitää pystyä jakamaan, kyllä toisen päivän jutut kuuluu kiinnostaa ja omista asioista kuuluu kertoa... ja niitä omia asioita pitää olla, jotta sinua kukaan ylipäätään kestää. Tyhjiössä elävä ihminen jolla ei ole mitään asiaa mistään koskaan, on ihan kamala henkinen umpio ja täysin epä-kiinnostava ihminen. Mutta, näitä "sohva, tietska, kalja, treenit telkka" - ihmisiä on maailma pullollaan.... valitettavasti.
"Mutta, näitä "sohva, tietska, kalja, treenit telkka" - ihmisiä on maailma pullollaan.... valitettavasti."
Totta!! Itse 45-v. nainen ja seurustellut useamman kerran, plus kerran ollut naimisissa. Yhtä lukuun ottamatta miehet ovat olleet varsinaisia ummikkoja. Heillä myös ollut sellainen käsitys että puhuminen on akkojen hommaa... No tietty itse olen valinnut vääriä kumppaneita mutta eihän sitä heti suhteen alussa tiedä että miten avoin toinen on pitemmän päälle.
Meillä edellämainituista pelkät sohva ja kalja. Aika paljon mulla ja miehellä on ihan omat juttumme ja omat harrastuksemme. Kai joku sanois sit että on kasvettu erilleen mut erotakaan ei osata. Ei se kauheesti haittaa... enää. On vaan tottunut sitten siihen. Puhutaan kyllä jonkin verran mutta, no ne on ihan sellaisia arkipäivän juttuja. Pitäiskö ostaa jotain jääkaappiin, millanen sää jne. Olen puhunut joidenkin ystävieni kanssa ja heillä on aika sama tilanne että ukon kans ei tuu puhuttuu juurikaan mut sit me naiset "juorutaan" keskenään. Voishan tilanne olla toinenkin mutta hankala sitä on yksinään alkaa muuttaa kun toinen ei osoita oikein siihen tahtoa.
Sohva ja Kalja...
napakymppi meidän tilanteesta pari vuotta sitten. Kamalaa, hävettää. Tuo ei ole erilleen kasvamista vaan mykkä kriisi, missä kapseloidutaan itseensä jolloin yhteys ellei nyt täysin katkea, niin heikkenee heikkenemistään. Sinä elät, hän ei - eli ok, onhan toi tavallaan erilleen kasvamista. Mutta, sinulla on puoli tusinaa ystäviä, jotka tietävät enemmän sisimmästäsi kuin puolisosi... eli WTF?? Aika epäreilua sekä sinua että miestäsi kohtaan... itse koin sen todella loukkaavaksi.
Et saisi hyväksyä tilannetta, missä on parisuhteen sijaan kaksi yksisuhdetta yhdessä asunnossa. Seuraavaksi jompikumpi alkaa kimpoilemaan vieraiden kanssa kun sidosta omaan ei ole. Joko muutatte parisuhdettanne yhdessä tai sitten muutatte erilleen.
Mies kyllä herää ja palaa energiseen, kiinnostavampaan elämään kunhan hän saa riittävän (kovan) kimmokkeen ja haluaa sitä sinun kanssa. Jos ei halua, niin mitä ihmettä te oikein... ?
Miesystävälläsi ei ole mitään puhumista. Hän ei itsekkään osaa erotella tunteitaan. Kenties niitä ei hänellä vielä edes ole!
Sinun on aivan turhaa jankuttaa hänelle puhumisesta, koska hänellä yksinkertaisesti ei ole mitään sanottavaa! Hän on kovin nuori, etsimässä paikkaansa yhteiskunnassa ja katsomassa mihin koloon hän parhaiten sopii. Tuossa ei kehity mitään tunnemyrskyjä eikä puhumisen draamaa!
Hänellä sen sijaan saattaa olla paljonkin ideoita kuinka parantaa maailmaa, miten haluaisi rakentaa jotain, kuinka pitkälle haluaisi päästä harrastuksissaan, koulutuksessaan, kuinka voisi parantaa tyonhakumahdollisuuksiaan.
Miksi Sinä et laajentaisi kyselypiiriäsi sen sijaan että vain vain tuijottaisi yhteen pieneen aiheeseen joka keskittyy ainoastaan minuun, minuun itseeni ja minään? Jotka ainoastaan Sinä koet "syvällisinä".
Tämä oli minusta hienosti kiteytetty!
" Tunnen oloni yksinäiseksi, kun hänelle ei viitsi kauheasti avautua, kun hän ei kuitenkaan kerro mitään omista tuntemuksistaan. "
Kun toinen ei puhu kuin "pinnallisia" niin tuntuu sille, että on yksin - tai ihmettelee miksi on suhteessa.
Ihmisellä on tarve tuntea syvempää sitoutumista toiseen.
Ehdotan, että rohkeasti kuitenkin itse puhuu omista tunteistaan, haaveistaan, peloistaan ... ja että pitää muistaa kuunnella!
Ei neuvoja, ei kysymyksiä, ei syytöksiä - puhuu omista tunteistaan ja salaista ajatuksita - välillä saattaa nähdä kuinka kumppanin ilme muuttuu ja huomaa, että asiat koskettavat häntä kuitenkin - ehkä hänkin sitten alkaa jotain sanomaan.