tilaisuudet ja tapahtumat -mitä päälle?

Hei!

Tilanteeni seuraava. Olen tällainen kahdenkympin puolivälissä huiteleva mieshenkilö, vuosi sitten opintoni loppuun saattanut ja nykyisellään isossa firmassa esimiestehtävissä pööpöilen. Alaisia kolmekymmentä, työnkuvaan kuuluu paljon koulutuksia ja vielä enemmän palavereita, ja todennäköisesti keväästä alkaen yhä lisääntyvässä määrin esiintymistä erilaisten sidosryhmien tilaisuuksissa ja tapahtumissa.
Työpaikallani ei ole pukupakkoa, ja itse en muutenkaan ole ikinä ollut puku/kauluspaitamiehiä. Palaverit vielä menevät siisteissä neuleissa farkuissa, mutta ulkopuolisissa tilaisuuksissa olisi jo paineita "paremmalle" pukeutumiselle. Mutta kuten sanottu, pukua en juuri ole käyttänyt muualla kuin häissä ja hautajaisissa, sen paremmin kuin kauluspaitojakaan.

Mikä olisi tällaiselle 184 cm/75kg poijalle edustavin tapa pukeutua ihmisten ilmoilla? Mistään frakkijuhlista ei ole kyse, vaan ihan tavallisista esiintymisistä esim. firmojen palavereissa tai oppilaitosten seminaareissa. Onko tumma puku ainut vaihtoehto vai olisiko joku bleiseri farkut tyylikkäämpi? Auttakaa miestä mäessä!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


5+20 kirjoitti:

Hei!

Tilanteeni seuraava. Olen tällainen kahdenkympin puolivälissä huiteleva mieshenkilö, vuosi sitten opintoni loppuun saattanut ja nykyisellään isossa firmassa esimiestehtävissä pööpöilen. Alaisia kolmekymmentä, työnkuvaan kuuluu paljon koulutuksia ja vielä enemmän palavereita, ja todennäköisesti keväästä alkaen yhä lisääntyvässä määrin esiintymistä erilaisten sidosryhmien tilaisuuksissa ja tapahtumissa.
Työpaikallani ei ole pukupakkoa, ja itse en muutenkaan ole ikinä ollut puku/kauluspaitamiehiä. Palaverit vielä menevät siisteissä neuleissa farkuissa, mutta ulkopuolisissa tilaisuuksissa olisi jo paineita "paremmalle" pukeutumiselle. Mutta kuten sanottu, pukua en juuri ole käyttänyt muualla kuin häissä ja hautajaisissa, sen paremmin kuin kauluspaitojakaan.

Mikä olisi tällaiselle 184 cm/75kg poijalle edustavin tapa pukeutua ihmisten ilmoilla? Mistään frakkijuhlista ei ole kyse, vaan ihan tavallisista esiintymisistä esim. firmojen palavereissa tai oppilaitosten seminaareissa. Onko tumma puku ainut vaihtoehto vai olisiko joku bleiseri farkut tyylikkäämpi? Auttakaa miestä mäessä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu