Olen Tamperelainen lauluun keskittynyt 29 v. nainen. Etsin musiikista kiinnostuneita ja sopivasti musikaalisia ihmisiä erilaisiin "vapaan musisoinnin" iltamiin tai mahdollisesti jopa lauluyhtyeen tai bändin perustamiseen. Itseltäni löytyy laulutaitoa ja nuotinlukutaitoa sekä jonkinlaista pianonsoittotaitoa pidemmältä ajalta. Tiloja minulla ei varsinaisesti tällaiselle toiminnalle ole, mutta riippuen tietysti minkälaista toimintaa tästä kehkeytyisi, niin mahdollisesti voisi aluksi jopa ihan kerrostaloasunnossa musisoida. Aika monentyyppistä musiikkia olen laulanut ja tykkäisin haasteista esimerkiksi monipuoliseen stemmailuun ja vaikkapa bändissä laulamiseen. Sopivasti haastetta toisi erityisesti a cappella lauluyhtye -tohinat. :) Itseltäni löytyy mm. sähköpiano, kitara, erilaisia huiluja ja djemberumpu. Tavoitteita tai odotuksia ei varsinaisesti tällaiselta musisoinnilta ole, pääasia on, että saisi musiikillista haastetta, musiikillista hauskanpitoa ja onnistumisen kokemuksia. Tietysti, jos sattuisi löytymään joku todella hyvä porukka, eipä erilaiset esiintymisetkään ole pois suljettuja. Ottake yhteyttä, jos kiinnostusta tällaiseen löytyy! [email protected]
Tampereella lauluyhtyettä, bändiä, vapaata musisointia?
musica84
0
100
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4626574Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1863907Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1092521Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262040Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1371424Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751315- 681166
- 631095
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te771089- 451028