Kirjastot maksullisiksi, pois ilmaiset päiväkodit

Mikä ilmaisyhteiskunta tämä tällainen on, jossa ollaan valmiita vaatimaan etuja ilman että haluaisi maksaa mitään? Ensi vaaleissa suunta muuttuu ja unohdetaan hyvinvointihössötysyhteiskunta. Vastuutetaan ja valtuutetaan yksilöä ja annetaan mahdollisuuksia itse kantaa jokaisen vastuu itsestään. Kenenkään ei tarvitse enää jäädä makoilemaan tukien varaan kotiin kun pääsee yrittämään.
10123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ei kirjastoja maksullisiksi

Äänestä

Kortongit kaikille pakollisiksi tai mulukut katki. Ettei syntyis lisää kaltaisiasi saamattomia oikeusliittolaisia. Mitä ne lie ne oikeistoliittolaiset? Kuulostavat tyhmiltä ja turhan touhoilta tollorunkuilta.

Äänestä

älä viitti provota taikka soitan euruuppalakimies juntuselle.

Äänestä
  • Eihän se ollut provoilua vaan asioiden puhumista niiden oikeilla nimillä. Kun kustannus paikka ja tuotto-odotukset kohdennetaan ja yksilöidään kauttaaltaan jokaiseen yhteiskunnan toimintoon, niin saamme ihmisläheisen ja kehityksen lakeihin perustuvan mallin, joka tukee yksilön vapauksia ja oikeuksia. Ei enää pakkokoulutusta tai jonottelua sosiaali toimiston luukulla etuisuuksia vartomassa. Tässä mallissa pääsisivät kaikki nuorista vaariin töihin yrittämään, joka olisi ihanneyhteiskunnan todellinen malli koska kaikki saisivat ansionsa mukaan. Kenenkää ei tarvitsisi lannistua sosiaalituelle ja kukkahattu tätien pompoteltavaksi.

    Äänestä

Onko ilmaisia päiväkoteja enää olemassa?

Äänestä

Aloittajan kans samoilla linjoilla, Kirjastot ja Linja-auto kyydit pitäis olla ilmasia työssä käyvilla ja opiskelijoille. Työttömät mitään tuotakkaan valtiolle muuta kun menoa nuo palvelut pitäs olla vain ilmasia veronmaksajille

Äänestä

Mulukut katki vaan kaikilta. Se on paras tatkaisu.

Äänestä

Kirjastot taitavat kuolla pois tarpeettomina muutenkin.Nykyisin on internet josta löytyy kaikki tieto paremmin, nopeammin, helpommalla, halvemmalla jne...
Myös musiikki, elokuvat...kaikki.

Päiväkoteja ei tarvita kun kaikilta katkotaan mulukut nilikasta katki vaan.

Äänestä

Olen vakaasti alkanut yrittäjäksi. Kuljen ahkerasti hiihtoladulla Oskarin kans kävellen. Yritämme höystää reittiä ja saada se kasvamaan jäkälää. sinne vain ryökäsemme aina isot antimet makkilantaa. Oskari antaa omat myös höysteensä sinne keskelle latua.
Tulokset ja sato korjataan sitten ensi kesän loppupuoliskolla.

Äänestä
  • Oikea homma. sinun kaltaisiasi positiivisia ja ahkeria yrittäjiä Suomi tarvitsee. Tälläisellä ihanneasenteellasi saamme Suomen kansantulon räjähdysmäiseen nousuun. Kiitämme kovasti älykkyyttäsi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeistoliitto kirjoitti:

Mikä ilmaisyhteiskunta tämä tällainen on, jossa ollaan valmiita vaatimaan etuja ilman että haluaisi maksaa mitään? Ensi vaaleissa suunta muuttuu ja unohdetaan hyvinvointihössötysyhteiskunta. Vastuutetaan ja valtuutetaan yksilöä ja annetaan mahdollisuuksia itse kantaa jokaisen vastuu itsestään. Kenenkään ei tarvitse enää jäädä makoilemaan tukien varaan kotiin kun pääsee yrittämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu