JUKKA KESKISALO-PAINU V...UUN

'HÄVETTÄÄ KATSOA'

Tämä suomalaisen urheilun heikkouden ruumiillistuma kehtaa tunkea päänsä takaisin valokeilaan erään suomalaisen urheilun suurimmista heikkouden ja velttouden osoituksista jälkeen.

'Miehelle' on syydetty vuosikaudet rahaa ja matkoja, joilta pitäisi edes sen verran urheilullista henkeä jäädä, ETTEI ANTAISI TYÖNTÄÄ ITSEÄÄN KENTÄLTÄ RULLATUOLISSA, JA SAMALLA NOLATA KOKO SUOMEN KANSAA. MIKÄ SYMBOLINEN HEIKKOUDEN OSOITUS!!! Luulisi että kymmenen vuoden hieronnat ja valmennukset, päätoimiset ja kalliit tietenkin, olisivat edes sen verran sisukkuutta 'urheilijaan' saaneet, että pääsisi areenalta omin avuin vaikka pää kainalossa, eikä nolaisi koko kansakuntaa teollaan. OLISIT VITTU RIISUNUT EDES SINIRISTILIPPUPAITASI, jotta olisit ikään ollut yksin heikkouksinesi.
Mikä sinänsä kylläkin symboloi täysin suomalaisen 'urheilijan' asialleen omistautumista nykypäivänä.
Valitettavaa asiassa on vain se, että urheilu ja kulttuuri ylipäänsä heijastelevat yhteiskunnan tilaa yleisemminkin. Rullatuolillatyönnettäviä tämä maa on nykyisin täynnä, sekä terveitä että sairaita, tuettavia kaikki tyynni.

Tämä lammaskasvoinen, ihminen on luonteeltaan eläin jota muistuttaa ( muita lampaita: Mikko Hirvonen, ralli; Jarkko Nieminen määkii, eivät koskaan voita ), kehtaa palata väittämään taistelevansa mitaleista ensi kesän arvokisoissa. Realistinen sijoitus jossakin 15:n paikkeilla, Janne Ahosen naurettavien 'comebackien' tavoin, eli finaalipaikka jäänee haaveeksi. Mutta kuten Ahosellekin, 5000 €uroa kolahtaa kuussa tilille, vaikkei mitään intohimoa asiaan olekaan; 'urheilu' on kannattavaa.

Sen saman työmäärän, jonka joku 1500:n €uron kuukausipalkalla raatava tekee, jos panostaisi urheiluun, tulokset olisivat taatut. Näin kerran Kalle Palanderin 'harjoituskauden' harjoituspäiväkirjasta viikon pätkän: viitenä päivänä kaksi tuntia kunakin mäessä, ja loput 158 h sitten leffojen katselua sun muuta.

61

1594

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P Pukama

      Kärkevää tekstiä mutta ymmärrän pointin. Se rullatuolilla ajelu kyllä nauratti meikäläistäkin. Vamma taisi olla ennenkaikkea korvien välissä. Mutta sallittakoon draama-queenille moiset elkeet.
      Voi tietysti olla, että siviilielämän haasteet olivat liian kovat vielä tässä vaiheessa ja paluu lenkkipoluille ja kotimaisille kilpakentille tuovat takaisin sen turvallisuudentunteet, jossa niin kovin monet "urheilijat" leijuvat. Monista ei kasva milloinkaan henkisesti aikuisia ihmisiä. Sellaisia, jotka kykenevät ottamaan vastuuta itsestään ja ympäristöstään.

    • hjkg12

      Jaahas Baldiini taas vauhdissa vai olisko scolli.

      Etko uskalla omaan blogiisi kirjottaa!!

    • mies oulusta

      No voi hellanlettas äitin pikku vässykkäpojat, nyt menette ja juoksette itse pari kierrosta vaikka sitä Esport Areenan (siellähän te vässykät kaikki asutte) rataa ja kokeilette aluksi vaikka miltä tuntuu juosta muutama kilometri kevyttä 3 min./km-vauhtia. no, sehän on ihan kävelyvauhtia tietenkin teille, ja juoksette sitä vaikka takaperinkin. Sitten voittekin mennä taas kirjoittelemaan juttujanne surkeista suomalaisurheilijoista, joille maksetaan tyhjästä kun seku vaan harrastelevat eivätkä koskaan saavuta mitään maailmalla.

      Teistä ei itse ole yhtään mihinkään, ei muuhun kuin paskaa kirjoittamaan ja haukkumaan tosiurheilijoita joilla, on oikeasti asennetta lahjoja huipputasolle. Uskon että Keskisalo on kovempi kuin ehkä koskaan ja ottaa EM-mitalin ja parantaa jopa suomen ennätystä.

    • mies espoosta

      tismalleen samaa mieltä kuin mies oulusta

    • mies Oulusta

      Eli, että olet vässykkä ja treenaat Esport Areenalla?

    • Hmmm...

      Olisi kyllä maailman kahdeksas ihme, jos ottaisi mitalin tai parantaisi ennätystään.

      Onhan kyllä kyseessä tämän hetken yksi parhaista suomalaisista juoksijoista, mutta tämä selittyy Suomen kamalan huonolla tämänhetkisellä tasolla. Eikö Juoksija-lehdessä kirjoitettu, että kesä 2013 oli kaikkien aikojen heikoin suomalainen juoksukesä?

      Noh, ehkä hyvä Keskisalon olla kirittäjänä muille suomalaisille, mutta pelkään minäkin, etteivät paikat kestä pitkään.

    • teräsmies oulusta

      Kai se taso on heikko kun siellä nämä lahjattomat ikitreenaajat ja ylimieliset päänaukojat "edustaa" Suomea. Äijät juoksee talvet afrikassa ja tulee Suomeen kesäksi juoksemaan 31 minuutin kymppejä ja vastaavia tuloksia. Itse juoksin sellaisia tuloksia käytännössä hiihtoharjoittelulla ja kunnon herkistelyillä, tosin en koskaan juossut muuta kuin peruskunnolla Sm-kisoissa, ilman mitään herkistelyjaksoja. Sitten tullaan ennustamaan paskinta kympin juoksijaa, ja melkein itse juututaan sinne paskaan. Lahjattomien täysihoitola, lukuunottamatta Keskisaloa tietenkin.

      • ik92

        Kuka juoksija on sinun mielestäsi ylimielinen päänaukoja? Itse olet kestävyysurheilija ja olet selvästi tipahtanut nykytrendistä, jossa kestävyysurheilijat pyrkivät kannustamaan toisiaan ja lajejaan eteenpäin. Sellainen hiihto vs. juoksu vs. suunnistus vs. pyöräily ei ole enää hengissä kuin korkeintaan oikein vanhanaikaisilla.


    • JotkuItkeeAinaa?!?!?

      Mitä ihmettä?!? Ei juoksijat saa juuri yhtään tukirahoja verattuna moneen urheiluun suomessa. Miettikää nyt miten paljon suomessa laitetaan rahaa jalkkapalloon jossa suomi miesten puolella ei ole ikinä pärjännyt.

      Viestin aloittaja on naurettava valittaja.

      Tervetuloa takaisin mestari! Mielenkiinnolla seuraan miten pitkälle pääset, tietenkään ihmeitä ei voi odottaa, mutta aika varmasti suomen pars juoksija :)

    • Poikasi Mauri

      Surullista, että hölkkäkansa joutuu vannomaan jo kertaalleen lopettaneen veteraanin ja raakin nimeen.
      Ei laji tällä tavalla kehity. Missä ovat nuoret nousevat leijonat. Sellaiset , joita laji nimeltä jääkiekko tuottaa tukuttain?

      • NäinSanonMinä

        No se onkin väärin menny tässä maassa kun lähes kaikki nuoret harrastavat jääkiekkoa ja jalkapalloa, ja tulos on että suuri osa pelaa koko uransa jossain alemassa divarissa, monella heistä olis voinnu olla enemmän lahjoja esim juoksuun.


    • Kxcohö

      Muista ottaa lääkkeet !!!

    • Olli Kuhtaja

      Joukkueurheilu jopa alemmissa divisioonissa antaa enemmän kuin räkä poskella juokseminen.
      Aattelepa ite. Juoksukisoja on vähän. Kilpailijoita on vähän. Olosuhteet ovat heikot harjoittelussa ja kisoissa. Tuulisia ja sateisia kenttiä, jossa yleisöä värjöttelee kourallinen, lähinnä isä ja valkku. Media ei noteeraa. Seura kustantaa verkkahousut.

      Toisin on lätkässä. Riemukasta remmiä ympärillä, paljon treenejä jäähallissa ja muutenkin hyvissä olosuhteissa. Pelejä viikottain ja useamminkin. Turnausmatkoja Kanadaan. Hienot varusteet ja tulevaisuudennäkymät. Änäri siintää silmissä.

      Kumman valitset?

      • tosi urheilija!

        Jos vähänkin on urheilullisia lahjoja niin tietenkin valitaan juoksu. Kiekossa pääsee niin helpolla, 20 sek työtä ja sit vaihtoon huilaamaan, miten ihminen voi olla niin huonokuntoinen?
        Kansainvälinen kilpailu onnetonta ja lajin MM-kisat tasottomia. Pelataa joka kesä ja lajin huiput treenaavat samaan aikaan jo uutta kautta varten golfradalla.


      • frwd2

        Ihan mistä tykkää. Lätkä on hyvä jos tykkää pyöriä vähän yksinkertaisessa miesporukassa. Juoksija taas treenaa, leireilee ja kisaa eri lajien edustajien kanssa, jossa on niin miehiä kuin naisiakin, keskimäärin koulutetumpaa sakkia kuin lätkässä. Parhaat bileet tottakai.

        Jos menestystä tulee, niin media noteeraa juoksijan sata kertaa enemmän kuin kenenkään kiekkoilijan. Arvokilpailuvoitosta taattu valinta vuoden urheilijaksi. Ei tarvitse edes voittaa. Juoksepa 1500 metrin olympiafinaalissa, niin et ole köyhä etkä kipeä.

        Perustekeminen ei ole juoksussa hohdokasta, mutta ei se ole missään muussakaan lajissa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan juoksija, kun pystyy aika hyvin viettää suurimman osan talvesta etelässä. Itse voi päättää minne menee, mitä tekee ja kenen kanssa. Ei tarvitse mennä joukkueen mukana Kanadaan jos ei huvita.


      • Niilo Lylykorpi
        frwd2 kirjoitti:

        Ihan mistä tykkää. Lätkä on hyvä jos tykkää pyöriä vähän yksinkertaisessa miesporukassa. Juoksija taas treenaa, leireilee ja kisaa eri lajien edustajien kanssa, jossa on niin miehiä kuin naisiakin, keskimäärin koulutetumpaa sakkia kuin lätkässä. Parhaat bileet tottakai.

        Jos menestystä tulee, niin media noteeraa juoksijan sata kertaa enemmän kuin kenenkään kiekkoilijan. Arvokilpailuvoitosta taattu valinta vuoden urheilijaksi. Ei tarvitse edes voittaa. Juoksepa 1500 metrin olympiafinaalissa, niin et ole köyhä etkä kipeä.

        Perustekeminen ei ole juoksussa hohdokasta, mutta ei se ole missään muussakaan lajissa. Ei tarvitse olla kummoinenkaan juoksija, kun pystyy aika hyvin viettää suurimman osan talvesta etelässä. Itse voi päättää minne menee, mitä tekee ja kenen kanssa. Ei tarvitse mennä joukkueen mukana Kanadaan jos ei huvita.

        Ja totuushan on että jos lätkässä tai jalkapallossakin haluaa huipulle niin on sitä muullakin tavalla treenattava kuin vain pelaamalla. Juoksulenkit ja kuntosalitreenit kyllä kuuluvat ainakin fiksuimpien ja tulevaisuudessa todennäköisesti menestyvimpien joukkuelajienkin edustajien treeni valikoimaan. Nuoresta pitäen tämä kyllä tulisi ymmärtää ja valmentajienkin / vanhempienkin ottaa huomioon jo ikäkausiurheilijoiden treeneissä. Parhaat varmasti ottavatkin. Monipuolisuus ennenkaikkea. En ymmärrä palstan jatkuvaa vastakkain asettelua palloilun/kestävyysurheilun ja kuntosalitreenien kesken. Harrastukset tukevat toisiaan ja antavat kaivattua vaihtelua joka urheilijalle !!


    • mies Oulusta

      Kylmä tosiasia on se, että sosiaalisimmat ja ihmisiin näennäisen myönteisesti suhtautuvat ihmiset ikäänkuin ajautuvat joukkuelajeihin. Yksilölajeihin taas hakeutuu täysin päinvastaista porukkaa kuin joukkuelajeihin. Kenenkään on silti turha kuvitella, että jos ei hakeudu joukkuelajeihin niin olisi kyvytön niissä, sillä kyse on nimenomaan sosiaalisesta ilmapiiristä ja siihen sopeutumisesta. Pelasin nuorempana jalkapalloa ja olin mielestäni jopa melko lahjakas, koska olin kestävä ja nopea, sekä suht. taitava ja omasin hyvän pelikäsityksen. Sitten kun tajusin etten ole joukkueurheilija, ja sosiaalisemmat tyypit pääsivät paljon paremmin esille ja saivat sitä kautta peliaikaa joukkueessa, niin oli aika aloittaa yksilöurheilu.

      Stereotypiat siitä että kaikkein lahjakkaimmat etsiytyvät tiettyjen lajien pariin, on paitsi ihan väärä, mutta myös nyky-yhteiskunnan epäkannustava ilmapiiri on omiaan lisäämään tätä erilaistumisen kulttuuria jossa sosiaalisuutta korostetaan liikaa monilla elämän osa-alueilla. Urheilu pitäisi säilyttää urheiluna, ja antaa niiden ominaisuuksien ratkaista joilla urheilijat kehittyvät, ja kannustaa lahjakkaita yksilöitä riippumatta siitä, ovatko he kaikkein soveliaimpia juuri kyseiseen lajiin.

      Sosiaalisten ominaisuuksien tai niiden puuttumisen ei saa vallata urheilun ilmapiiriä niin laajasti kuin nykyään tapahtuu, vaan on vahvistettava ihmisten uskoa lahjakkuuteensa, ja että sillä voi pelkästään päästä hyvin pitkälle riippumatta tuleeko kaikkien kanssa toimeen joukkueessa.

    • Olli Patsas

      Ei peliaikaa ansaita sosiaalisilla taidoilla vaan TAIDOILLA. Ei kenelläkään ole varaa istuttaa tuppisuuta filtissä, jos taidot ovat huippuluokkaa.

      • Hmmm...

        Ei pitäisi, mutta jo muutenkin yhteiskunnassa on niin, että suulaimmat ja itseään esille tuovat henkilöt pääsevät parhaille paikoille.


    • Niinsevainon

      Hattua voi nostaa jääkiekolle, koska kiekkoväki on tavalla tai toisella hoitanut asiansa hyvin.

      Jääkiekko lienee toisaalta suurin syyllinen Suomen kansainvälisen urheilumenestyksen hiipumiseen.

    • Olli Patsas

      Tuskinpa on. Jääkiekkoon soveltuva urheilijatyyppi ei vättämättä menestyisi kestävyysurheilijana tai esim. mäkihyppääjänä.
      Ennen sanottiin, että pesäpallo on vienyt lahjakkuuksia muista lajeista. Näin ehkä onkin. Salibandy nykysin. Jalkapallo.

      • Ville Vattu

        Kyllähän se on keski-olut mikä on vienyt eniten lahjakkuksia! Kaikissa kaljabaareissa tusinoittain kavereita jotka juosseet coopperissa väh . 3400 m ja satasen n. 11 sek ja heittäneet keihästä väh. 50m !!


    • shakkia mieluummin

      Voihan kakka, jääkiekko tuo lajeista älyllisin, mustaa kumilätkää jahtaa keskenkasvuiselle tasolle jääneet idiootit. Huh huh

    • Antti Hilapää

      Paksu lompakko. Helppo on lempeä pyytää.

    • Hmmm...

      No mutta lätkä imuroi nuorisosta myös kestävyydeltään lahjakkaat yksiöt. He vain päätyvät sitten vaihtopenkille, eivätkä saa juniorijoukkueessa peliaikaa. Sitten vähitellen he turhautuvat ja lopettavat lätkän, ja siinä vaiheessa on jo myöhäistä aloittaa kestävyystreenit.

      • Olli Patsas

        Entisten huippujen pitäisi jatkaa lajin parissa samoin kuin jääkiekossa on alumneja ja hall of fame kerhoja. Kestävyyslajeissa urheijijat eivät jää lajin pariin. Tuntu että kaikki katkeroituvat ja eristäytyvät.


      • Hmmm...
        Olli Patsas kirjoitti:

        Entisten huippujen pitäisi jatkaa lajin parissa samoin kuin jääkiekossa on alumneja ja hall of fame kerhoja. Kestävyyslajeissa urheijijat eivät jää lajin pariin. Tuntu että kaikki katkeroituvat ja eristäytyvät.

        Aika outo kommentti. Onhan esim. Ulmala ollut valmentajana ja moni muukin, kuten Väätäinen.

        Itse asiassa vain melko harva entinen urheilija tuntuu eristäytyvän.


      • Einari pitopohja
        Hmmm... kirjoitti:

        Aika outo kommentti. Onhan esim. Ulmala ollut valmentajana ja moni muukin, kuten Väätäinen.

        Itse asiassa vain melko harva entinen urheilija tuntuu eristäytyvän.

        Kaveri muisteleekin ilmeisesti Paavo Nurmea..


      • Ufjfjjf
        Einari pitopohja kirjoitti:

        Kaveri muisteleekin ilmeisesti Paavo Nurmea..

        Paitsi että Nurmikin valmensi Berliinin kisoihin melko kovan kestävyysjuoksujoukkueen (muistaakseni 3 kultaa, kolme hopeaa ja joku pronssikin)


      • Antti Hilapää
        Ufjfjjf kirjoitti:

        Paitsi että Nurmikin valmensi Berliinin kisoihin melko kovan kestävyysjuoksujoukkueen (muistaakseni 3 kultaa, kolme hopeaa ja joku pronssikin)

        Vaetaenen onkin malliesimerkki yhteistyön valkusta. Onko kketään, kenen kanssa herra ei riidoissa.


    • pellepoika .

      Keskisalon pelle sai nyt apu- ja tukirahat, kohta luetaan lehdestä jalka on vähän ärtynyt, pelle ei pärjännyt työelämässä, joten paluu pummiksi.

      • huippu-urheilija

        Keskivartalolihavat taas valittaa! Aloita kuntoilu kävelyllä ja siirry asteittaan hölkkään keväällä. Ei kannata luovuttaa koskaan..lopeda kadehtiminen, ainlastaan sinä körsit siitä.
        Tsemppiä, elä luovta!


    • Rusi Tonkkari

      Come Back on yhtä innostava kuin Timo Jutila tekisi paluun Tapparan takalinjoille.
      Katse eteenpäin. Toivotaan, että liiton äijät ei ala rahoittamaan moista hanketta.

      • Einari Pitopohja

        Ehkä ei innostava paluu mutta todennäköisesti suomenmestariksi 2014 jos terveenä. We will see..


    • Karmaasevaanon

      Jos Keskisaloa mitattaisiin samalla tavalla kuin armaita jääkiakkoilijoitamme, hän saisi treenirahaa useita satoja tuhansia kuukaudessa ja lehdistön mukaan taistelisi MM-mitalista. Hehkutus olisi kovaa ja stokmanninkorkuiset mainokset koristaisivat kaupunkikuvaa, Kessi asustaisi linnassa Espoossa ja häntä valmentavia kutsuttaisiin organisaatioksi. Heillä olisi puvut päällä ja kessin vastustajia tai kannattajia kuskattaisiin arki-iltaisin Töölööseen putkaan kadulta riehumasta.

      • Bambimooses

        Jep. Ärsyttää tämä suomen ''jääkiekko kulttuuri''


    • Muna Ville

      Joo. Mut sit Bambimooses ja Karmaasevaanon heräsivät todellisuuteen.
      Lohduksi se, että Kessi meni SOMEEN. Mahtaneeko kehittää vuorovaikutustaitoaan?

    • Molo, Finland

      Lätkä melkeen ainoo laji, missä lajikulttuuria. Munkin kotikaupungissa esim. entiset lätkä-äijät kokoontuu säännöllisesti aamukaffeelle tiettyihin kahviloihin. Siellä vaan vilisee entisiä maajoukkuegubbeja.
      Mistä ne sit jutskaa. No mistäpä muusta kuin kiekosta sun muusta.
      Ei muissa urheilumuodoissa ole samaa. Juoksijat tai hiihtäjät ei osaa viettää lokoisaa vapaa-aikaa ja yhdessäoloa.

    • lätk

      Keskisalon ja kenialaisten kannattajat kokoontuisivat tilausbusseilla facebook-päätöksellä torille selvittelemään nyrkein että kuka on alle 8.00 kunnossa ja kuka ei.

    • tosi on

      Kyllähän pika-ja kestävyysjuoksu on varmasti vaativin laji.No jalkapallo myös koska niitä harrastetaan joka maailmankolkassa.Taso järkyttävän kova ja huipulla ei voi olla 20vuotta kuten joissakin lajeissa.

    • mies Oulusta

      Tennis, uinti, koripallo, siinä muutama lisää lajeja joissa on äärimmäisen vaikea päästä huipulle. Kysymys kuuluukin, kuinka lahjakas on uimari Matti Mattson? Vastaan että äärimmäisen lahjakas urheilija. Myös Petteri Koponen on huikea lahjakkuus ja pelaa vielä NBA:ssa joku päivä. Jarkko Nieminen olisi voinut olla monena vuonna Suomessa vuoden urheilija, jos palkintokriteereihin vaikuttaisivat vähänkään lajin harrastajamäärät maailmalla. En käsitä miten jotkut voivat jatkuvasti mollata esim. Niemistä, kun häviää toisella tai kolmannella kierroksella. Erittäin harva lajin aloittava pääsee koskaan edes ATP-tason turnauksiin pelaamaan, puhumattakaan että pääsisi siellä pitkälle.

      • jfdijdjz24

        Kiekkoilijoita ylistetään vaikka laji on yksi pienimmistä maailmassa!!! Silti hyvä et jossain pärjätään...no vielä pienempi on sähly, kahdessa maassa otetaan tosissaan, kiekossa sentään viisi maata.


      • Hmmm...
        jfdijdjz24 kirjoitti:

        Kiekkoilijoita ylistetään vaikka laji on yksi pienimmistä maailmassa!!! Silti hyvä et jossain pärjätään...no vielä pienempi on sähly, kahdessa maassa otetaan tosissaan, kiekossa sentään viisi maata.

        Valitettavasti Suomen urheilun tulevaisuus on noissa pienissä lajeissa, joissa on vähän maita mukana.

        Pienen lajin mitali on kansan silmissä isompi juttu kuin ison lajin jokin 15. sija.


    • Kovaa menoa

      Esim. pikajuoksussa ja kestävyysjuoksussa ei ole edes kaikki maailman parhaat mukana. Afrikan maissa moni jää rannalle huipputuloksin koska siellä taso on niin hirmuinen. Satasen 10.1-10.2 ja kympin 27.40 ajoilla ei vain yksinkertaisesti mahdu joukkueeseen.
      Ikävä heille mutta saavatpa muutkin mahdollisuuden edes jonkinlaisiin sijoituksiin.

    • Antti Hilapää

      Kyl kai juoksus kootaan vuoden ranking-lista. Jos ei härmän häjy pääse arvokisoihin niin hänhän voi koska tahansa kipaista huipputuloksen esim puolimaralla HCR:llä. Viime keväänä oli olosuhteet kohillaan:))

    • ik93

      Täydellisen typerä kommentti henkilöltä, joka ei selvästi tunne lajia tai ylipäänsäkään urheilua. Näitä kaikkitietäviä on paljon ja juuri samat henkilöt on niiden listalla. Esim. Nieminen ja Palander ovat hienoja urheilijoita kovissa lajeissa. Tämä sama kaveri haukkuu näitä ja samalla varmasti melkein polvistuu Sm-liigan nelosketjun miesten edessä ja pitää jääkiekkoa huippu-urheiluna.

    • Annamennävaan

      Ainahan voi kokeilla tehdä asiat paremmin kuin vaikkapa Keskisalo. Tossut vaan jalkaan ja kokeilemaan.

    • Lätkä-77

      Kyllä mä voisin mutta en vaan viitti. En näe mitään arvoa moisella touhulla

    • TKH1

      Tapa ittes saatanan ihmisjäte. Mun broidi on neliraajahalvaantunu ja voin lyödä vaikka vetoa, että se vaihtais sen pienen eläkkeensä terveyteensä. Sinun palkastasi tuskin maksetaan kenenkään tukia, koska oot ite sossupummi joka kalsarit jalassa ja kaljaa kitatessa arvostelee urheilijoita. Sun ainoot juoksuaskeleet sä otat ku haet juoksukaljat.

    • Anonyymi

      Keskisalo juoksi viikonloppuna New Yorkissa elämänsä ensimmäisen maratonin ja pysäytti kellon varsin kunnioitettavaan aikaan 2.39.38.

      Hyvä jukka!
      Kuinkas muut olymppiamiehet?

      • Anonyymi

        Ihan hyvä aika keski-ikäiselle hölkkääjälle. Olisin odottanut mestarilta sub 2.30 tulosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvä aika keski-ikäiselle hölkkääjälle. Olisin odottanut mestarilta sub 2.30 tulosta.

        Jos panostaisi vuoden ajan sub 2.30 tulokseen niin varmasti menisi on jukka sen verran lahjakas veteraani.


    • Anonyymi

      On vain ajan kysymys, kun kiakossa tulee Norjalta turpiin, kovalla bllä

    • Anonyymi

      Ei ole uutisoinnin eikä mediahuomion arvoinen aika.

      • Anonyymi

        Näin on kyllä ainakin Akin enkka olis pitänyt alittaa eli 2.17.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on kyllä ainakin Akin enkka olis pitänyt alittaa eli 2.17.

        Juu. 2.39 on kuntoilun riemua, ei kilpajuoksua.


    • Anonyymi

      Jukka valmensi Camillan puokilla alle 1.10.

      Hyv/ Jukka

    • Anonyymi

      Topi rullatuolissa.

    • Anonyymi

      Lopetti Camillan valmennuksen

      • Anonyymi

        Näin teki. Miten Camilla valmentaa itse itseään juoksukoulun ohessa? Paraneeko enkat enää?


    • Anonyymi

      Jos Suomi olisi itsenäistynyt 90 luvulla, olisimme nyt juoksun Suurvalta.

      Elintaso on romahduttanut kansan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5299
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3460
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2870
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      58
      2686
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      173
      2365
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2157
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1899
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1865
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1401
    Aihe