Suomalaiset naiset ovat itskkäitä sikoja, jotka asettavat kohtuuttomia vaatimuksia miehille. Tässä kaksi näistä vaatimuksista, muitakin on.
1. Vaatimus "rakastaa" naista tämän vartalosta huolimatta.
Kaikenlaisia ihmisiä voi rakastaa. Tässä vaatimuksessa ei olekaan kysymys rakastamisesta, vaan siitä, että miehen pitäisi kieltää normaalit biologiset tunteensa, ja teeskennellä, että vanha ja lihava nainen on yhtä hyvän näköinen, kuin nuori ja hoikka.
No ei tietenkään ole. Sehän olisi ihan sairasta.
Ylipäänsä ajatus, että naisella on oikeus näyttää miltä tahansa ja miehellä velvollisuus tyytyä tähän, on sairas. Ylipaino on itse aiheutettu ja itse ylläpidetty sairaus, siinä missä vaikkapa alkoholismi. Kellään ei ole velvollisuus seurustella ihmisen kanssa, joka tuhoaa terveyttään päivittäin. - Tosin monet voivat haluta seurustella, jos ulkonäkö ei ole niin tärkeä. Mutta jokaisella on oikeus omiin seksuaalisiin mieltymyksiinsä, eikä niitä tarvitse perustella - kaikkein vähiten työpaikan kahvihuoneen kateellisille akoille.
2. Vaatimus tehdä lapsia.
Sen ymmärrän, että nainen voi vaatia omaa kumppaniaan tekemään lapsia. Mutta tässä vaatimuksessahan on kyse siitä, että olisi muka universaalisti miesten velvollisuus tehdä lapsia, ainakin yli 30-vuotiaiden miesten.
Ensinnäkin tämä väite on biologisesti täysin perätön. Siinä ei ole päätä eikä häntää! Jokaisen naisen toiveen pitäisi päin vastoin olla, että *muut* parit eivät lisäänny. Miksi? No tietenkin siksi, että sillä tavalla jää enemmän resursseja *omalle* jälkeläiselle.
'
Ai että on paljon naisia, jotka eivät voi löytää sopivaa miestä? Haloo! Spermaa saa spermapankista! On täysin kohtuuton vaatimus, että jonkun ihmisen (=miehen, aina miehen) pitäisi sitoutua 20 vuodeksi teeksentelemään perhe-elämää, että joku toinen voisi kokeilla *yhteishuoltajuutta*.
Lapsettomia kadehditaan. Miksi? No sen takia, kun se lasten tekeminen ei olekaan niin mukavaa kulttuuri-ihmisen näkökulmasta. Tämä on se todellinen syy syyllistää vapaaehtoisen lapsettomuuden valinneita ihmisiä: tyytymättömyys omaan elämään.
1. Vaatimus "rakastaa" naista tämän vartalosta huolimatta.
Kaikenlaisia ihmisiä voi rakastaa. Tässä vaatimuksessa ei olekaan kysymys rakastamisesta, vaan siitä, että miehen pitäisi kieltää normaalit biologiset tunteensa, ja teeskennellä, että vanha ja lihava nainen on yhtä hyvän näköinen, kuin nuori ja hoikka.
No ei tietenkään ole. Sehän olisi ihan sairasta.
Ylipäänsä ajatus, että naisella on oikeus näyttää miltä tahansa ja miehellä velvollisuus tyytyä tähän, on sairas. Ylipaino on itse aiheutettu ja itse ylläpidetty sairaus, siinä missä vaikkapa alkoholismi. Kellään ei ole velvollisuus seurustella ihmisen kanssa, joka tuhoaa terveyttään päivittäin. - Tosin monet voivat haluta seurustella, jos ulkonäkö ei ole niin tärkeä. Mutta jokaisella on oikeus omiin seksuaalisiin mieltymyksiinsä, eikä niitä tarvitse perustella - kaikkein vähiten työpaikan kahvihuoneen kateellisille akoille.
2. Vaatimus tehdä lapsia.
Sen ymmärrän, että nainen voi vaatia omaa kumppaniaan tekemään lapsia. Mutta tässä vaatimuksessahan on kyse siitä, että olisi muka universaalisti miesten velvollisuus tehdä lapsia, ainakin yli 30-vuotiaiden miesten.
Ensinnäkin tämä väite on biologisesti täysin perätön. Siinä ei ole päätä eikä häntää! Jokaisen naisen toiveen pitäisi päin vastoin olla, että *muut* parit eivät lisäänny. Miksi? No tietenkin siksi, että sillä tavalla jää enemmän resursseja *omalle* jälkeläiselle.
'
Ai että on paljon naisia, jotka eivät voi löytää sopivaa miestä? Haloo! Spermaa saa spermapankista! On täysin kohtuuton vaatimus, että jonkun ihmisen (=miehen, aina miehen) pitäisi sitoutua 20 vuodeksi teeksentelemään perhe-elämää, että joku toinen voisi kokeilla *yhteishuoltajuutta*.
Lapsettomia kadehditaan. Miksi? No sen takia, kun se lasten tekeminen ei olekaan niin mukavaa kulttuuri-ihmisen näkökulmasta. Tämä on se todellinen syy syyllistää vapaaehtoisen lapsettomuuden valinneita ihmisiä: tyytymättömyys omaan elämään.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Minä olen törmännyt aika moneen velttoon, lihaksettomaan, roikkuvavatsaiseen, lyhyenläntään miehenlylleröön, joilla on omasta mielestään selvästi ollut täysi oikeus tulla vonkaamaan sekä seuraa että seksiä ja loukkaantua, kun en ole kelpuuttanut (kivat lylleröt olen kyllä kelpuuttanut juttuseuraksi). Silti en syyllistä tästä koko miessukukuntaa enkä ole ottanut asiasta traumaakaan kannettavakseni.
Lapsien tekoa odotetaan naisilta vähintäänkin yhtä perinteisesti kuin miehiltä ja varsinkin vapaaehtoisesti lapsettomia naisia syyllistetään yhä ihan häikäilemättömästi, onneksi sentään vähemmän kuin vaikka parikymmentä vuotta sitten. En ole havainnut samaa miesten kohdalla; ehkäpä sinä sitten olet, kun olet noin mielesi siitä pahoittanut.
Sinulla on aika hassuja käsityksiä biologiasta ja ihmisten motiiveista muutenkin. Onko kiihtymisesi aiheuttanut jokin yksittäistapaus vai onko useampikin lihava nainen syyllistänyt sinua haluttomuudesta seksiin ja lasten tekoon? Tai ihan kaikki suomalaiset? Ja ne ulkomaalaiset naisetko sitten jättävät lapset tekemättä ja ovat himottavan näköisiä ihan rokkimikon iloksi?
Pysy muuten poissa sieltä kahvihuoneesta. Perusta vaikka ikioma kahviporukkasi vähän kauemmaksi ja puhu siinä ihan vapaasti niistä seksuaalisista mieltymyksistäsi, joita toisen porukan rouvat niin kadehtivat.
Kannattaa hankkia itselle tyttöystäväksi lapsia haluamaton kestohoikka nainen. Sit vaan keskittyy omaan parisuhteeseen ja antaa muitten elää elämänsä haluamallaan tavalla. On kaikilla kivampaa.
Mikko, emme ole pusseistasi kiinnostuneita. Spermaa saa edullisesti Virosta, ja hieman korkeampaan hintaan myös Suomesta yksityisiltä klinikoilta.
On kaikenlaisia ihmisiä vaatimuksineen. Lihava nainen ei halua lihavaa miestä eikä edes muutaman kilon lihavaa vaan läski nainen haluaa bodatun miehen
Johan oli tekstiä ja suurin osa täyttä pas..aa!
En tiedä mitä elämässäsi on tapahtunut tai miksi kuvittelet asioiden olevan noin kuin väität mutta vaikutat joka tapauksessa idioottisialta!!
Emakot tykkäävät luonnollisesti karjuista...
Jos miehen taso on = tämä palsta, JA
sellainen mies tahtoo oman tasoisensa naisen,
niin millainen se nainen on?
Onko hän yhtä paha suustaan kuin palstan miehet? Yhtä katkera?
Uhittelee väkivallalla ja haukkuu kaikkia koko ajan?
Sekoilee ja puhuu ainoastaan alapään asioista?
Huorittelee miehiä ja miettii päivät pitkät kuinka "moniko on tuotakin miestä käyttänyt?"
Jos nainen on vieläkin "parempi" niin onko hän vieläkin väkivaltaisempi ja sekavampi? Missä tällaiset ihmiset voivat kohdata? Vankilassa, mielisairaalassa, sekopäiden päiväkahveilla puistossa?
Miten teistä saisi vähän positiivisempia ihmisiä?
Nyt on niin sekavaa tekstiä, että menepä vielä hetkeksi nukkumaan. Ehkä heräät vähän selvemmällä ja etenkin positiivisemmalla tuulella.
Voisit katsella itsellesi sitten jotain mummeroa jos olet noin katellinen ja katkera oman ikäisillesi. Esimerkiksi 60-vuotiaan naisen kanssa voit olla varma että nainen haluaa sinulta tyydytyksen, näytti hänen kehonsa miltä tahansa ;) Tämä on iso ongelma Suomessa kun oman ikäiset eivät pysty pariutumaan kunnioituksen puutteesta johtuen, vaan nainen saa omanikäisiltä miehiltään epäkunnioittavaa kohtelua, kun taas huomattavasti nuoremmilta miehiltä jo kunnioittavaa! :)
Ymmärsinkö oikein: Seurustelet ylipainoisen vauvakuumeisen naisen kanssa?
Etkö osaa itse ratkaista ongelmaasi. Ehkä voisit soittaa auttavaan puhelimeen.
Etkö haluaisi seurustella nykyisen tyttöystäväsi kanssa? Jolla biologinen kello jo tikittää tai nainen testaa sinua lapsenteko ajatuksilla.
Mikko, tämä on sinun elämäsi, jos sinusta tuntuu ettet voi rakastaa tuota lihavaa naista, sinun pitää jättää hänet ja antaa hänelle mahdollisuus etsiä mies joka haluaa mitä nainen haluaa.
Jos et ole naiseesi rakastunut, ei varmaan vauvakuumettakaan ole odotettavissa. Kylläs e vauvakuume sieltä tulee kun tapaat "sen oikean".
Tosin sinun kannattaisi käydä muutama vuosi psykologilla, koska kukaan itseään kunnioittava kaunis nainen ei katsele moista kiukkupussia, kuten ehkä nykyinen emäntäsi, jota et taida siis rakastaa. Hoida siis asia kerrallaan kuntoon.
No niin, kaveri teki ihan asiallisen aloituksen siitä miten monet naiset luulevat voivansa määräillä ja mikä on reaktio? Porukka alkaa keittiöpsykologeiksi ja esittää että miehellä on tässä ongelma. Niin tyypillistä, miesten pitäisi vaan ottaa vastaan kaikki mitä feministit täällä suustaan syytävät.
Minusta Mikolla on oikeus mielipiteisiinsä ja oikeus etsiä toiveitaan vastaavaa naista. Aivan samoin naisilla on kokoon ja näköön katsomatta etsiä miestä, joka vastaisi heidän toiveitaan. Ei minusta epärealistisetkaan vaateet tee kenestäkään itsekästä sikaa. Katkeran ikisinkun se saattaa hyvinkin tehdä.
Tottakai Mikolla on oikeus mieleipiteeseensä. Nämä palstat ovat sitä varten.
Pointti oli se, että jos ei pidä akastaan niin erotkoon. Mitä sitä ihmettelemään.
Tuolla on kauniita ja kauniita naisia. Menee ja etsii sen itselleen mieleisen.
Sen "oman tasoisensa" - naisen.
Kommentoin, koska pidin sisältöä (sori nyt vaan) lapsellisena ja vanhanaikaisena.
Naiset ovat jauhaneet tuota samaa jo viimeiset 100 vuotta.
Miksi naisenkaan on PAKKO sitoutua yhtään kenenkään kanssa saati olla ruman ja tyhmän miehen kanssa?
Miehet heräävät tähän samaan asiaan vähän myöhään. Ei täällä ole pakko lisääntyä ja sitoutua. Ei tämä ole mikään Intia tai Afganistan jossa pakkonaitetaan ihmisiä. Ihmisillä on täällä vapaa tahto.
Jos elämä näyttää pascalta, niin muuta se iloisemmaksi.
Kyllä mielestä jokainen ihminen sukupuolesta riippumatta pitää hyväksyä sellaisena kuin on. Toki vaatimuksia saa olla, mutta jos toinen ei niitä täytä, niin sitten pitää erota eikä haukkua sotanorsuksi. Kukaan ei Suomessa pakota toista perustamaan tai jatkamaan kanssaan parisuhdetta.
Toinen asia tietenkin näyttäisi olevan näiden palstojen ydinongelma, eli mies haluaa laihan ja nuoren mallityttösen, mutta miehen omat avut ei tällaisen naisen iskemiseen riitä. Sitten isketään se hieman pyylevä tavisnainen joka on tarjolla, ja kuvitellaan että sen saa haukkumalla pistettyä kaalikeittokuurille ja - simsalabim - nyt onkin unelmien missi tyttöystävänä. Hei miehet, ei tod toimi näin.
Mitäköhän te miehet kuvittelette olevanne? Jotain saatanan puhtoisia enkeleitäkö? ehei eheei.. ette te todellakaan ole, vai?
et arvosta paskan vertaakaa ketää ku vaa itteensä, vittu tunge tekstisi poikittain pyllyysi niin kaikki ovat tyytyväisiä
Lainsäädöksen mukaa, vain pariskunnat saa spermapankist. Sinkut joutuu menee ulkomailt.
Hoi kaikki suomalaiset naiset! Noin 98% suomalaisista naisista on helvetin rumia, läskejä, luulee itsestään liikoja, ei ole halua seksiin niinkuin normaaleilla ihmisillä ja muutenkin vielä kaiken lisäksi kusipäitä. Ja sinä nainen joka luulet kuuluvasi 2 prosenttiin hyvistä naisista niin enpä usko että kuulut. Naurettavia...! Ulkomailta löytää paljon parempaa seuraa. Suomalaiset hyvät miehet, älkää tuhlatko aikaa suomalaisiin pihtareihin.
Olet tosi oikeassa tuossa,itsekin katsellut aikani moisia kylmälortteja.
Aloittelija puhuu asiaa. Kyllä tämä Suomi olisi paljon parempi paikka asua ilman nämä vitun feministit.
Juurikin näin. Feminismi on tämän maan syöpä ja se näkyy vahvimmin pk-seudulla, jossa suurin osa (aivan tavallisen näköisistäkin ja jopa rumista) naisista kuvittelee olevansa niin täydellisiä pakkauksia, että heillä on mahikset saada juuri se mies, jonka vain ikinä haluavatkin.
Ehdottomasti ulkomailta hakemaan sitä naista, etsimällä löytää hyviä deittisivustoja naisiin tutustumiseen ja silmäsi aukeavat samantien kun sinä kunnollinen, tyylikäs ja itsestäsi huolta pitävä mies alat saamaan sellaista huomiota naisilta, jota et olisi ikinä kuvitellut saavasi (ja nämä naiset ovat muuten tosissaan, haluavat kanssasi naimisiin, eivätkä mitään ala-asteikäisille kuuluvia huomionhakemis- tai vaikeastitavoiteltavuusleikkejä, joita suomalaiset naiset rakastavat harrastaa niin kauan kuin ulkonäkö siihen suinkin riittää), kun et tämän maan itsestään liikoja kuvittelevilta naisilta ollut sitä tähän päivään mennessä saanut ja siksi luulit joutuvasi elämään elämäsi yksin tai ruman/läskin (ainakin moniin ulkomaisiin naisiin (todennäköisesti ei eurooppalaisiin kuitenkaan) verrattuna) kanssa, joka heti papin aamenen kuultuanne muuttuu myös kiltistä täydelliseksi idiootiksi tai pirttihirmuksi paljastaen myös todellisen luontonsa, kun silloin naisella ei ole enää mitään menetettävää ja voi helposti paljastaa kaikki korttinsa - tai jos ei heti, niin pikkuhiljaa - siten ettei mies sitä välttämättä huomaa tai tulkitsee naisen käytöksen jonkinlaiseksi mystiseksi oireiluksi tai pahimmassa tapauksessa alkaa syyttää itseään. Kumma kyllä, sellaista nalkutukseksi tms. miehen mielestä avioliittoon kuulumattomaksi toiminnaksi sanottua ei todellakaan esiintyisi ulkomaisen vaimon kanssa.
Muutenkin tää maa on menossa sellaseen suuntaan poliittisestikin ajateltuna, että tekis mieli laittaa loppuun kaikki mahdolliset politisuituneen poliisin lanseeraaman "vihapuheen" sisältämät sanat ihan vain provokaationa sitä kannattavien ihmisten ja instituutioiden suuntaan.
Onko mikään surullista tai säälittävää, kun aikuiset miehet täällä vaan vollottaa. Oon mies ja en ole parisuhteessa, mutta osaan kuitenkin nauttia elämästä muullakin tavalla. En ikinä laita ketään ylemmälle jalustalle, oli se joku "missi" tai "emakko".
Omasta elämästä pitää oppia nauttia eikä ryvetä jossain katkeruudessa. Onko nainen sen arvoinen, että pitää itkemiseen alentua ja murehtia suurimman osan ajasta.