Pakkohan tätä on kommentoida. Tässä vähän omaa tarinaa toisesta näkökulmasta.
Aloitetaanpa nyt siitä, että miksi minä roikun tällaisella palstalla. Sen kummemmin ketään syyllistämättä tai haukkumatta, oma liittoni on ollut jo vuosikausia menossa siihen suuntaan, että olen vain kytännyt sopivaa hetkeä nostaa kytkintä. Auttaisiko puhuminen vai ei? Puhevälit ovat mitä ovat ja keskustelun sävy vaihtelee molemminpuolisen päänaukomisen ja riitelyn välillä. En tunne häntä kohtaan mitään vetovoimaa (fyysistä tai henkistä) ja pelkään, että alan kohta oikeasti myös inhota koko ihmistä. Asiat ovat siinä pisteessä, että hän on joskus koittanut saada minua ns. sänkyhommiin, mutta olen käytännössä aina torjunut hänet. Ei kiiinnosta. Nukumme useimmiten eri huoneissssa ja hetket, jolloin olen hyvällä tuulella ovat silloin, kun hän ei ole paikalla. Olemme kuitenkin vielä yhdessä. Taustalla tietysti suurimpana syynä lapset ja eräitä muita asioita, joita nyt en enempää tässä ruodi, mutta jotka ovat vakavuudeltaan sellaisia, että tekevät lähtemisen avioliitosta vaikeaksi.
No,minulla on jossain vaiheessa on ollut hyvin viatonta sutinaa erään naisen kanssa. Missä näin on tapahunut ei tässä kohtaa ole merkitystä. Tässä on käynyt niin huvittavasti, että olen ollut se joka aloitti flirttailun joten voin sanoa olevan syyllinen. En itsekään tiedä, miksi näin tein, mutta tein kuitenkin. Itse koin vain laskevani leikkiä. Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes sain tietää, että toisella on vahvasti ainakin ollut tunteita minua kohtaan. Yllätyksekseni, niin kävi sitten minullekin. Ja omalta osaltani vetovoima on ollut jotain sanoinkuvaamattoman suurta. Hän on jatkuvasti ajatuksissani, vaikka koitan kaikkia keinoja välinpitämättömyydestä virheiden etsimiseen, jotta hänet sieltä pois saisin. Mitään isompaa ei ole tapahtunut, vaikka myönnän näin muutaman vuoden jälkeen, että jos tilaisuus nyt tulisi, en ehkä pystyisi enää pidättelemään itseäni. Jännite on kuitenkin välillä ollut käsin kosketeltavissa. Tätä siis on jatkunut jo pidemmän aikaa.
Koska yritän kaikin voimin olla kunniallinen ja esimerkillinen aviomies ja ennen kaikkea edes jonkinlainen roolimalli lapsilleni. Sikis olen tässä mennyt eteenpäin avioliitossa hammasta purren. Vaimostani voin sanoa, että vaikka me emme tule toimeen jne. niin tiedän hänen välittävän lapsistamme, joka sentään on parempi kuin ei mitään. Siihen ne suhteemme plussat ikävä kyllä jäävätkin. Ja samaan aikaan olen lohduton peläten, että tätä toista naista en tule koskaan saamaan.
Tottakai leikin ajatuksella, että voisin lopettaa nykyisen suhteeni ja kokeilla onneani tämän naisen kanssa. Salainen haaveeni on, että jollain ihmeellisellä konstilla onnistuisin lopettamaan surkean avioliittoni niin, että erityisesti lapset, mutta sekä myös minä ja vaimo selviäisimme mahdollisimman vähin naarmuin. Tämän jälkeen voisin pää pystyssä, omatunto puhtaana suoraan lähestyä tätä naista. Pystyisin tähän, tiedän sen. Tällä hetkellä näyttä kylläkin siltä, että todennäköisesti löisin kirveeni kiveen, mutta ainakin kokeilisin onneani. Esiin nousee kuitenkin muutamia kysymyksiä, kuten lapset. Mitä heille oikeasti tapahtuisi? Toiseksi, nämä mainitsemani muut asiat? Realisoitusivatko ne jossain vaiheessa. Phoin pelkään, että kyllä.
Halusin tämän kertoa teille, joilla on näitä tuntemuksia avioliitossa olevia miehiä kohtaan, että kolikon toisella puolella on monia asioita, jotka vaikuttavat meidän miesten käytökseen ( ja vamaan vastaavassa tilanteessa olevien vaimojenkin). Omalla kohdallani avioliittomme on ollut menossa päin seiniä jo pitkän, pitkän aikaa, ennen kuin edes olin tavannut tätä toista naista, joten häntä ei käy tästä syyttäminen. Olemme asioista joskus puhuneet, mutta omasta avioliitostani ja sen tilasta en ole kertonut hänelle tai kenelle muullekaan yhtään mitään. En ole myöskään tunteistani häntä kohtaan julistanut kenellekään tai ylipäätään hänestä kenenkään kanssa puhunut. En halua leimautua pelimieheksi tms., koska en mielestäni sellainen ole. Mutta repivää ja hajottavaa tämä on.
Tarinan opetus lienee se, että sitä ei vain voi valita, kehen ihastuu. On kuitenkin koitettava tarkoin miettiä seuraukset ja hyväksyttävä sitten ne, mikä ikinä hyvänsä se päätös on: oli sitten aviossa tai jotain muuta. Omalta osaltani en osaa vielä sanoa, mitä loppujen lopuksi teen. Ja sitten vielä arvostelijoille jo nyt tiedoksi: antaa palaa. Ihan yksi hailee mitä mieltä olette. Saarnatkaa sydämenne kyllyydestä. Eläm on.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11479862
Aloitetaanpa nyt siitä, että miksi minä roikun tällaisella palstalla. Sen kummemmin ketään syyllistämättä tai haukkumatta, oma liittoni on ollut jo vuosikausia menossa siihen suuntaan, että olen vain kytännyt sopivaa hetkeä nostaa kytkintä. Auttaisiko puhuminen vai ei? Puhevälit ovat mitä ovat ja keskustelun sävy vaihtelee molemminpuolisen päänaukomisen ja riitelyn välillä. En tunne häntä kohtaan mitään vetovoimaa (fyysistä tai henkistä) ja pelkään, että alan kohta oikeasti myös inhota koko ihmistä. Asiat ovat siinä pisteessä, että hän on joskus koittanut saada minua ns. sänkyhommiin, mutta olen käytännössä aina torjunut hänet. Ei kiiinnosta. Nukumme useimmiten eri huoneissssa ja hetket, jolloin olen hyvällä tuulella ovat silloin, kun hän ei ole paikalla. Olemme kuitenkin vielä yhdessä. Taustalla tietysti suurimpana syynä lapset ja eräitä muita asioita, joita nyt en enempää tässä ruodi, mutta jotka ovat vakavuudeltaan sellaisia, että tekevät lähtemisen avioliitosta vaikeaksi.
No,minulla on jossain vaiheessa on ollut hyvin viatonta sutinaa erään naisen kanssa. Missä näin on tapahunut ei tässä kohtaa ole merkitystä. Tässä on käynyt niin huvittavasti, että olen ollut se joka aloitti flirttailun joten voin sanoa olevan syyllinen. En itsekään tiedä, miksi näin tein, mutta tein kuitenkin. Itse koin vain laskevani leikkiä. Tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes sain tietää, että toisella on vahvasti ainakin ollut tunteita minua kohtaan. Yllätyksekseni, niin kävi sitten minullekin. Ja omalta osaltani vetovoima on ollut jotain sanoinkuvaamattoman suurta. Hän on jatkuvasti ajatuksissani, vaikka koitan kaikkia keinoja välinpitämättömyydestä virheiden etsimiseen, jotta hänet sieltä pois saisin. Mitään isompaa ei ole tapahtunut, vaikka myönnän näin muutaman vuoden jälkeen, että jos tilaisuus nyt tulisi, en ehkä pystyisi enää pidättelemään itseäni. Jännite on kuitenkin välillä ollut käsin kosketeltavissa. Tätä siis on jatkunut jo pidemmän aikaa.
Koska yritän kaikin voimin olla kunniallinen ja esimerkillinen aviomies ja ennen kaikkea edes jonkinlainen roolimalli lapsilleni. Sikis olen tässä mennyt eteenpäin avioliitossa hammasta purren. Vaimostani voin sanoa, että vaikka me emme tule toimeen jne. niin tiedän hänen välittävän lapsistamme, joka sentään on parempi kuin ei mitään. Siihen ne suhteemme plussat ikävä kyllä jäävätkin. Ja samaan aikaan olen lohduton peläten, että tätä toista naista en tule koskaan saamaan.
Tottakai leikin ajatuksella, että voisin lopettaa nykyisen suhteeni ja kokeilla onneani tämän naisen kanssa. Salainen haaveeni on, että jollain ihmeellisellä konstilla onnistuisin lopettamaan surkean avioliittoni niin, että erityisesti lapset, mutta sekä myös minä ja vaimo selviäisimme mahdollisimman vähin naarmuin. Tämän jälkeen voisin pää pystyssä, omatunto puhtaana suoraan lähestyä tätä naista. Pystyisin tähän, tiedän sen. Tällä hetkellä näyttä kylläkin siltä, että todennäköisesti löisin kirveeni kiveen, mutta ainakin kokeilisin onneani. Esiin nousee kuitenkin muutamia kysymyksiä, kuten lapset. Mitä heille oikeasti tapahtuisi? Toiseksi, nämä mainitsemani muut asiat? Realisoitusivatko ne jossain vaiheessa. Phoin pelkään, että kyllä.
Halusin tämän kertoa teille, joilla on näitä tuntemuksia avioliitossa olevia miehiä kohtaan, että kolikon toisella puolella on monia asioita, jotka vaikuttavat meidän miesten käytökseen ( ja vamaan vastaavassa tilanteessa olevien vaimojenkin). Omalla kohdallani avioliittomme on ollut menossa päin seiniä jo pitkän, pitkän aikaa, ennen kuin edes olin tavannut tätä toista naista, joten häntä ei käy tästä syyttäminen. Olemme asioista joskus puhuneet, mutta omasta avioliitostani ja sen tilasta en ole kertonut hänelle tai kenelle muullekaan yhtään mitään. En ole myöskään tunteistani häntä kohtaan julistanut kenellekään tai ylipäätään hänestä kenenkään kanssa puhunut. En halua leimautua pelimieheksi tms., koska en mielestäni sellainen ole. Mutta repivää ja hajottavaa tämä on.
Tarinan opetus lienee se, että sitä ei vain voi valita, kehen ihastuu. On kuitenkin koitettava tarkoin miettiä seuraukset ja hyväksyttävä sitten ne, mikä ikinä hyvänsä se päätös on: oli sitten aviossa tai jotain muuta. Omalta osaltani en osaa vielä sanoa, mitä loppujen lopuksi teen. Ja sitten vielä arvostelijoille jo nyt tiedoksi: antaa palaa. Ihan yksi hailee mitä mieltä olette. Saarnatkaa sydämenne kyllyydestä. Eläm on.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11479862
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo, joo, riittää jo.
Luulisin, että sinuun on iskenyt "ukkotauti".
Lopetit vaimosi huomioimisen, laiskistuit.
Unohdit mitä olit luvannut siinä papin edessä vaimollesi.
Mene itseesi, tilaa aika perheneuvojalta ja menkää sinne keskustelemaan. Vaimosi saattaa olla hyvinkin pettynyt, kun et ole huomioinut häntä.
Kukkakin kuihtuu, jos sille ei anna vettä.
Yritä!
Osta vaikka kukkakimppu vaimollesi ihan yllättäen, vie hänet ulos jonnekin, yllätä!
Kokeile!
Ohoh! Tämä repliikki "Ja sitten vielä arvostelijoille jo nyt tiedoksi: antaa palaa. Ihan yksi hailee mitä mieltä olette. Saarnatkaa sydämenne kyllyydestä."
Mitä tulet tänne kirjoittelemaan, jos muut eivät saa sitten sanoa mitään?
Tämä veto on tyyliin "että saat syyn olevinaan että teet aviorikosta".
Onko mieleesi juolahtanut yhtä ainutta kertaa, että avioliittonne voi olla menossa päin seinää just ittsei takia?
Voisit itse koettaa konkreettisesti parantaa sitä!
Tässä oli samanlainen, saa itselleen tukea nääs, että pääsisi hyvällä omallatunnolla vieraisiin.
Jokainen päivä on arvokas - yrittää! Yrittää olla huomaavainen vaimolleen ja yrittää pitää lupauksensa, jotka aikoinaan vannoi.
Menisi puhumaan perheneuvolaan ja kysymään, mitä tehdä.
Jos siellä sitten (yrityksen jälkeen) neuvotaan, että mennä sen toisen naikkosen mukaan ja jättää lapset, niin sitten vasta, ehkä, ja kun on myös puhunut vaimonsa kanssa ja keskustellut yhdessä!
Nyt tämä "tekee huorin"= selvää suomea ja yrittää, ja tykkää että silloin on ihan jees jättää vaimonsa ja lapsensa ja rikkoa lupauksensa.
Joo, joo, kohta tulee tänne "toinen samanmielinen" puolustelemaan...
Ei toimimattomassa suhteessa kannata kirkon, rahan tai lapsien takia pysyä.
Kirkko on vain instituutio Jumala on muualla.
Vain naiset uskovat tähän prinsessaunelmaan saada prinssi aviopuoliso mutta entäs sitten kun se prinssi on vaan tavallinen mies.Prinsessa voi pettyä tai hänestä voi tulla nalkuttava vaikea ihminen kun ei saa toteutettua unelmiaan.
Mies voi olla tässä sitten vähän eksyksissä jakokea olevansa vain riesana ja rahan tuojana.
Nainen voi myös olla epävarma itse ja yrittää pingottaa elämäänsä kaikinpuolin miehelle mieliksi ja siksi on sitten pinna kireällä.
Yleisin vika toisen huomioimatta jättäminen ja toimiminen omien mutujen perusteella.Keskustelun puute, yhteisen elämän puute tai sitten vain toisilleen sopimattomat puolisot.
Missään ulkopuolella ei annerta neuvoja mitä tehdä.
Ratkaisut on tehtävä itse sen perusteella mitä perheneuvolassa on käyty läpi.
On virkavirhe niin papilta kuin keltä tahansa viranomaiselta jos menee neuvomaan toisen elämään.He kaikki ovat ammattilaisia ja auttavat vain selvittelytilanteissa ja ratkaisun toteutuksessa mutta itse ratkaisu suuntaan tai toiseen on tehtävä asiakkaiden itse.
He tukevat kuuntelemalla ja avartamalla molempien osapuolten näkemyksiä toisistaan.Riitatilanteissa he kuuntelevat jos osapuolet eivät kykene kommunikoimaan keskenään ja tuovat toisen tietoon toisen toivomat asiat.Tuota peliä voi sitten jatkua loputtomiin jos toinen ei ole halukas yhteistyöhön.Ja ilman yhteistyöhalukkuutta eivät perheneuvolat edes ota vastaan paria.
Riitaisa ja hankala osapuoli kun voi vaikka millä verukkeella jatkaa avioliittoa tai kiusantekoa.