Äitini sanoi aina, että vaikka maailma loppuisi niin "kaksi viikkoa saa itkeä" sängynpohjalla ja sitten pitää nousta. Ei suremista tarvitse lopettaa,
mutta elämän pitää jatkua. Suru hellittää aikanaan ja koska se on toiminut
ennekin, se toimii vastakin.
Joten joulu siivoan kämpän, lähetän kortit ja vien auton korjaamolle.
Ja koska voimat on erosta vielä pois, otan parhaimman tunteen avuksi.
Se tunne on viha.
Hoidan samalla loput rästit.
mutta elämän pitää jatkua. Suru hellittää aikanaan ja koska se on toiminut
ennekin, se toimii vastakin.
Joten joulu siivoan kämpän, lähetän kortit ja vien auton korjaamolle.
Ja koska voimat on erosta vielä pois, otan parhaimman tunteen avuksi.
Se tunne on viha.
Hoidan samalla loput rästit.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ei ne vanhempien sanomiset ole aina pahasta , toi on hyvä neuvo... ja kaiken surun keskellä kun tekee arjen asioita ...aika kuluu eteenpäin ja selkiyttää...ja elämähän jatkuu... aika on ehtymätön luonnonvara ..se on ollu olemas jo ennen meitä ja on meidän jälkeenkin ...
Huomasin tosiaan, että sen loputtoman turhautumisen voi purkaa
tekemiseen olen saanut aikaan niin paljon asioita =)
Kyllähä tuo tekeminen on hyvä tapa helpottaa ahdistusta, samalla siinä tulee mietittyä käsiteltyä asioita, eikä jää sohvalle makaamaan. Ja kyllähän siitä aikaan saamisesta aina pienet kiksit lähtee. Itse hoen lamaantuneena: "tekemisen kautta", mutta muistuttaisin kuitenkin, että tunteille ei kannata asettaa mitään aikarajaa tai päättää, että nyt olen ok. Itse olen ainakin huomannut, että helpoimmalla pääsee, kun vaan hyväksyy ne tunteet ja antaa niiden tulla ja olla. Elää päivä kerrallaan ja sitten sitä vaan huomaa joku päivä, että hei tässähän on ihan hyvät fiilarit ja huomaa kiinnostuvan asioista pikkuhiljaa, sekä suunnittelevansa tulevia, haaveilevansa jne..