Pyynikin uimahalli eilenaamulla.

Meitä on tässä reilut parikymmentä Mummoa ja Vaaria jotka pahottivat mielensä taas kerran Pyynikin uimahallilla eilen aamulla.Tämä julkkis uimahyppääjä Roosa Meriläinen tuli hallille. Puolitti altaan itselleen että sai harjoitella hyppyjä. Altaassa oli monta kymmentä uimaria ja heistä sitten joutui lähtemään pois ihmisiä kun ei ollutkaan tilaa uida. Miksi yksi ihminen saa näin toimia? Miksi henkilökunta ei puutuasiaan,kun näin on ennenkin käynyt? Kovin on itsekäs tämä Roosa ja me emme häntä halliin kaipaa.
1561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tervehdys Amurin vaari.

Kuulostaa hyvin erikoiselta, että uimahyppääjä ottaa puoli allasta käyttöönsä. Käyn usein lasteni kanssa hyppimässä pyynikillä ja silloin hyppääjien alue on rajattu köydellä n. 5-6m. Eikä meille ainakaan ole annettu puolikasta allasta.
Henkilökunta on aina antanut meidän hyppiä vaikka muita hyppijöitä ei olisi ollut.
Luulen, että altaantilat ovat jaettu osin kaksi rataa uimareille, kaksi vesijuoksijoille ja kaksi on jonkilaisia yleisiä ratoja mm. hyppimiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Amurin Vaari kirjoitti:

Meitä on tässä reilut parikymmentä Mummoa ja Vaaria jotka pahottivat mielensä taas kerran Pyynikin uimahallilla eilen aamulla.Tämä julkkis uimahyppääjä Roosa Meriläinen tuli hallille. Puolitti altaan itselleen että sai harjoitella hyppyjä. Altaassa oli monta kymmentä uimaria ja heistä sitten joutui lähtemään pois ihmisiä kun ei ollutkaan tilaa uida. Miksi yksi ihminen saa näin toimia? Miksi henkilökunta ei puutuasiaan,kun näin on ennenkin käynyt? Kovin on itsekäs tämä Roosa ja me emme häntä halliin kaipaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu