Olenko yrittänyt tarpeeksi?

Kuppi alkaa kotona loiskua toisinaan yli. Lasten takia olen lähtemättä mukaan vaimon huutoihin, pyrin vain sanomaan rauhallisesti asiani ja lähden pois tilanteesta, joka kuitenkin päättyy siihen, että vaimo pitää päänsä. Lasten takia kestän "pomotusta", koska hyvä mieshän ei ala eroamaan ja rikkomaan lapsilta kotia. Vai voiko niin tehdä? Petänkö lasteni luottamuksen, jos haluan muutosta tilanteeseen ja haluan eroon heidän äidistään? Milloin ihminen on yrittänyt tarpeeksi? Milloin saa sanoa, ettei jaksa? Ja kun ei jaksa, mitä sitten pitää tehdä? Olen muutaman kerran ottanut vaimon kanssa puheeksi, että menisimme terapiaan puhumaan meidän tilanteesta, mutta hänen mielestään meillä ei ole mitään "tilannetta", vaan elämme tavallista hyvää perusarkea. Eikä terapia kai kannata, jollei ihminen itse halua sitä / ole halukas vastaanottamaan välineitä tilanteen korjaamisen suuntaan?

Suuremmaksi osaksi toivon, että tilanne vaimon kanssa voisi parantua, mutta kun vaimon mielipide on se, että kitisen turhasta, ei parannusta ole näköpiirissä. Pelkään, että jos joku kerta vaimon huutaessa alan vastata samalla tavalla, en saa sitä loppumaan....
Melko toivottamalta tuntuu ajatus, että kun olen ehkä noin puolivälissä elämäntaivaltani, ajatus tulevista vuosista ja vuosikymmenistä vaimon kanssa ahdistaa. Valopilkkuja ovat juttutuokiot työpaikan naisen kanssa, tosin niistäkin hetkistä poden toisinaan pahaa omaatuntoa, aivan kuin olisivat jotenkin "pois" minun ja vaimoni väliltä.

Anteeksi nälkävuoden pituinen avautumiseni, joka lähti vaimoni taas kerran järjestettyä minulle ohjelmaa huomiseksi kysymättä minulta mitään. Olisiko kenelläkään kuitenkaan mitään ideaa, miten tässä selviäisin eteenpäin täyspäisenä ja ilman, että lipsahdan tekemään jonkin siirron työkaverini suhteen?

Hei. Kun luin tekstiäsi, niin mieleeni tuli kokoajan "Älä vaan tee mitään tyhmää, tulet katumaan niin kovasti..."

Kuulostat hyvältä tyypiltä ja vaikuttaa, että olet yrittänyt parantaa ja kehittää suhdettanne oma-aloitteisesti. Se on enemmän kuin hieno asia. Se että vaimosi ei koe muutoksen tarvetta, on hämmentävää.

Työpaikan nainen edustaa sinulle sitä, mitä et saa vaimoltasi, huomiota, kunnioitusta, pientä sutinaa.. Mutta itsellä päällimmäisenä ajatuksena tällä hetkellä se, että meissä kaikissa on omat hyvät ja huonot puolemme, niin vaimossa kuin työpaikan naisessakin. Jos jätät vaimosi, voi tuon naisen kanssa olla monet vuodet ihan mahtavaa, mutta loppujen lopuksi samat tai uudet ongelmat voivat ajaa sinut tähän tilanteeseen..

Sanoisin, että pettäminen on todella vaikea tapa ulos suhteesta, se tulisi ajamaan teidän molempien elämän kriisiin.. Koska kuulostat järkevältä ihmiseltä, ehdottaisin, että yrittäisit ensin pelastaa liittosi. Ja jos ero tulee, sitten ottaa omaa aikaa ennen kuin siirryt uusiin suhteisiin.

Sinulta sujuu kirjoittaminen, joten miksi et kirjoittaisi vaimollesi kirjettä? Kuvailisit näitä samoja asioita.. Kertoisit mitä hänessä rakastat.. Minkä toivoisit muuttuvan.. Mitkä ovat sinun rajasi.. Ja ehtosi suhteen jatkumiselle.. Tiedän että uhkana on, että vaimo suuttuu ja jättää tms. Mutta kirjeen keskeinen viesti voisi olla esim. se, että tahtoisit vaimon puhuvan kanssasi kunnolla, kahdenkesken tai terapiassa.

Hienoa pohdintaa! Vaikutat mukavalta, hyvältä mieheltä. Tilanteeni tuntuu melko samalta kuin sinun, tosin olen 36-vuotias nainen, vaimo ja kahden lapsen äiti. Tällä palstalla käyn harvakseltaan silloin tällöin siksi, että mieheni petti minua parin vuoden ajan etsimällä seuraa netistä. Naisia oli lopulta kaikkiaan yli 10, ja muutaman kanssa hän tapaili. Kiinnijäämisestä on nyt kaksi vuotta.
Pettämisen paljastuttua kävimme pariterapiassa ja aloitin oman terapiani. Olin miehenikin sanojen mukaan hänelle itsestäänselvyys, vaikka hän rakastikin minua eikä kaivannut uutta parisuhdetta. Hoidin vaativan työni lisäksi kodin ja lapset, enimmäkseen. Hänellä oli pitkiä työmatkoja ja tärkeä työ, ja halusin - muun muassa - tarjota hänelle vapauden ja mahdollisuuden edetä uralla ja toteuttaa itseään.
Tie toipumiseeni on ollut pitkä ja kivulias, mutta sen käyminen on kannattanut. Toivon, ettei tämä kaikki ole traumatisoinut lapsiamme. Olen yrittänyt pitää heidän elämänsä kaiken keskellä mahdollisimman normaalina ja suhtautunut mieheeni lämpimästi heitäkin ajatellen.
Tahtoisin sanoa sinulle sen, että älä tee mitään sellaista tämän toisen naisen kanssa, joka voisi loukata vaimoasi. Älä ajattele, että "se ei satuta, mitä ei tiedä", sillä tiedoilla on niin monta tapaa kulkea. (En tiedä, mistä lopulta osasin epäillä miestäni. Ehkä se oli hänen käytöksensä, ehkä joku pitkä tumma hius auton etupenkillä.)
Neuvon sinua näin siksi, että olen oman tuskani lisäksi joutunut surullisena seuraamaan sitä kipua, jonka pettäminen ja koko se epämääräinen elämänvaihe miehessäni aiheutti. Puhu vaimollesi edellämainitsemistasi asioista. Mieti, mitä sellaista tekemistä voisit lisätä elämääsi, josta todella nautit, saat mielenrauhaa ja iloa, mutta joka ei loukkaa vaimoasi. Päätä olla onnellinen ja voida hyvin omassa ainutkertaisessa elämässäsi.
Voimia sinulle ja perheellesi jatkoon!

Kannataa ottaa tuo tilaisuutena- ei ensisijaisesti tietenkään ajatella heti eroa ja uutta muijaa itselleen- vaan sellaisena voiman antajana että nythän sä "uskallat" laittaa vaimollesi kampoihin kun tiedät, että myös aidan takana on vihreää ruohoa.
Jos sanotkin vaimollesi että ellei muutosta tule tai ette ala selvittään asioita, niin haluat erota, ja hän tosiaan sitten on samaa mieltä että erotaan, niin sitten on sama jo erota.
Mutta se, että kannattaako siihen tilalle heti ottaa uutta suhdetta HYVÄN naisen kanssa on eri asia.
Kannattaa välittömänä laastarina käyttää mieluummin jotain puolivillaista naista joka ei ole ns. "parempi" nainen kun vaimosi. J a ennenkaikkea naista joka ehdottomasti on myäs samassa jamassa.
On kurjaa jos tapaa oikeasti hyvän naisen, ja pilaa sen suhteen olemalla keskellä vaikeaa eroa.

mut toi on hyvä tilaisuus nyt kokeilla kepillä jäätä että onko vaimollesi puhuttavissa mitään järkeä.

Voihan vaimo aina sanoa, että ruikutat turhasta ja teillä on vaan normaalia hyvää arkea, eikä suinkaan pystyynkuollut seksitön suhde.
Mutta tärkeintä on mitä Sinä ajattelet. Jos sulla on hätä, niin sen pitäisi olla riittävän todellinen myös vaimollesi. Se että hän vaientaa sun puheet tilanteen muutoksesta ja terapiasta, ei saa muuttaa sitä tosiseikkaa kuitenkaan sulle, eikä tarvitse. Sä voit silti tehdä oman pääsi mukaan, olet tilaisuuden antanut ja kertonut. Et vain ole näyttänyt vielä olevasi tosissasi.
KUn näytät että oot tosissasi esim muutat pois yhteisestä kodista, ja sanot että suhde voi olla mutta ei mikään pelkkä arkisuhde, niin on mahikset että vaimosi tajuaa ja saat ihan hyvän avioliiton siitä.
KUn pitkästä liitosta eroaa, voi ihan huomaamattomat asiat alkaa painaa ja tuottaa ikävän, vaikka nyt tuntuu että tukehdut suhteessa. Tee ensin jotain, mieti uutta muijaa vasta sitten.
eikä aina ole pakko miettiä EROa. Voi miettiä myös että erotaan tai ei, niin mikä on seuraava askel. Se että muuttaisit vaikkapa omaan asuntoon pois hirmuvallan alta, on jo tosi iso askel, vaimohan siinä saa päättää johtaako se eroon: sun ei ole pakko uhata erolla eikä pitää eroamista ensimmäisenä tavoitteena. Sun tavoite on vapaus ja hyvä seksielämä (käsittääkseni) ja jos sen hintana on sitten ero, niin sehän on vain pelkkä lisäsaavutus. anna sne muijas itse päättää haluaako erota vai alkaa oleen kunnolla.
Se on samalla mahdollisuuden antamista toiselle.
Jos piipität hänen korvaan, ja näet ettei hän tajua, niin ei se oo yksin hänen vastuulla koska olet tähän asti kuitenkiN ANTANUT ymmärtää olevasi täysin tossunalla, on epäreilua toimia vyönalta ja seläntakaa että "joo ei sitten, no mä etin toisen muijan"..vaan anna vaimollesi joku todellinen syy ja mahdollisuus tehdä oma päätös miten sua kohtelee.

Niin ja on sanottava, että vaikka et saisi toista tajuamaan että teillä on ongelma, ja vaikka et saisi häntä raahattua terapiaan, niin se ei ole mikään tekosyy olla menemättä itse sinne terapiaan.
Voitko käsi sydämellä sanoa, että olet oman onnesi eteen tossa liitossa tehnyt kaikkesi, vai ootko vain odottanut toisen hyvyyttä?
Oletko palvellut häntä, olettaen että siitä saa vielä kruunun päähänsä palkaksi.

Jos ihmistä vituttaa, hän voi itsekin mennä terapiaan se voi antaa keinoja mite käsitellä vaimoasi. Terapiasta voi olla jopa enemmän hyötyä jos et raahaa vastentahtoista ihmistä sinne jonka mielestä ongelmaa ei ole.
Ja voihan ollakin että sun pitää ymmärtää, että tuo tilanne ei ole ongelma sun vaimollesi, vaan nimenomaan Sinulle.
Ja kun Sinulla on ongelma, sä hoidat sitä. Yksi askel on ettet anna vaimosi jarruttaa sun suunnitelmaa miten aiot aikasi käyttää ja elämäsi käyttää, saat mennä terapiaankin ihan milloin haluat kukaan ei käske että vaimon pitää olla mukana.

Vaimosi on tottunut ns.hyville päiville. Olet hoitanut melkoisen osan perheen pyörittämisestä. Kirjoituksesi perusteella ei teillä kyllä mitään parisuhdetta enää ole.
Tälläisissä liitoissa toiset elävät koko ikänsä, mutta sitten jotkut saavat tarpeekseen, kuten nyt sinäkin tunnut saaneen, eikä aiheetta.

Terapiasta ei ole mitään hyötyä, jos ei vaimosi ole sinne halukas menemään.
Oletko "liian kiltti", pitäisiköhän lyödä nyrkillä pöytään ja ladella suorat sanat miltä tuntuu, niin että toinenkin sen todella ymmärtää.
Vaimosi ei ole pysähtynyt miettimään koska palvelu on toiminut niin hyvin.
Entäs jos et enää suostukaan tekemään kaikkea kuten vaimo haluaa.

Luultavasti teidän tilanteenne vaatisi kyllä molempien hakeutumista terapeutille. Keskenänne ette saa tilannetta ratkaistua.
Vähän yli nelikymppisenä on täysin ymmärrettävää, että miettii, tätäkö tämä nyt sitten on. Kyllä sitä ihminen toivoo elämältään muutakin kuin työntekoa ja isän roolia vaikka sekin on todella tärkeä osa elämää.