Olen asunut avomieheni kanssa yhdessä vasta vuoden ja yhdessä olleet n. 1,5 vuotta.
Avomieheni osaa olla maailman ihanin ja hellin ja huomaavaisin, mutta hänelläkin huonoutensa.
n. viimeisen kuukauden ajan olen miettinyt suhdettamme. Harrastan aktiivsesti urheilua ja treenaa aamuisin ennen töitä, jotta tämä ei vaikuittaisi yhdessä oloomme, koska hän haluaa olla mahdollisimman paljon yhdessä.
Olen suhteemme aikana ollut 2 kertaa ulkona ilman häntä...1.kerralla hän halusi kuskata minut ja kaverini joka paikkaan ja tulla myös hakemaan minut baarista kotiin. Näin myös tapahtui. Kaverini sanoi, että mieheni on mustasukkainen, minusta taas hän halusi vain huolehtia minusta.
No, nyt 2 viikkoa sitten minulla oli firman pikkujoulut ja olin lähdössä sieltä kotiin ja jouduinkin odottamaan taksia 2h. Mieheni viestitteli pitkin iltaa ja loppuillasta en enään vastanut hänelle. Laitoin törkeästi puhelimeni kiinni. Saavuin kotiin n. klo 6 ja mieheni tuli naama punaisena huutamaan minulle mikä sen miehen nimi on? Katsoin huuli pyöreänä, että ei ole ketään. Hän repi minut sohvalta ja raahasi väkisin pihalle, koitin pitää oven karmeista kinni mutta lensin kuin leppäkeihäs ulos pakkasee. Hän sanoi minua huoraksi kun olin pettänyt häntä. Jouduin sitten soittamaan poliisit, että sain vaatteet päälleni ja lähdin ystäväni luokse. Nyt olen ollut ystäväni luona 2 viikkoa ja mieheni haluaisi jatkaa suhdetta, sanoo että on oppinut läksynsä, toivottavasti minäkin.
Olen kuitenkin päättänyt erota. Teenkö oikein, vai jäikö tuo viimeiseksi kerraksi kun hän koskee minua?
Tunteet menevät niin laidasta laitaan ja ulkopuoliset ihmiset melkeinpä kaikki sanoo, että eroa. Mutta miksi tämä on itselle niin vaikeaa?
Teenkö oikein?
9
541
Vastaukset 9
- Aihetta on.
Tulit kello 6 kotiin pikkujouluista. Kyllä se vaan saa pirit irti, sillä ajat sitten on kaikki suljettu, joten kerropa totuus ajanvietostasi, tuskin olit yksin.
Pettämistä se on sekin, että viettää aikaansa muiden kanssa jo kaikkien paikkojen sulkeuduttua.
Ainut oli, että mies oli liian raju, ulos ei olisi saanut heittää, mutta olet kyllä siihen hyvin syyllinen itsekin. - sadgsadg
Mies on ripustautuja ja passiivisaggressiivinen mulkero. Hyvä olisi jos näkisit tuon ja osaisit lähteä suhteesta.
- "sanoo että on
oppinut läksynsä, toivottavasti minäkin."
Antoi siis opetuksen, josta itse oppi ja sinunkin olisi hänen
mielestään pitänyt opetuksestaan oppia.
Oletko kysynyt, miten hän hoitaisi tulevaisuudessa jatko-opetuksen,
jos osoittauisi, ettei sinulle sittenkään kerrasta valjennut?? - tupsoni
Jos olet oikeasti pettänyt jätä hänet.. jos et nii heräää tähän päivään ja jätä hänet ja hommaa äkkiä uus ;) kuten minä täälä vapaa mies ;) tarttisin naista ;)? Idiootti annapa sille mahdollisuus ja älä heitä hanskoja tiskiin.. mitä luulet uhraisko hän sun vuokses vaikkapa hmm toisen munuaisen jos niin tapahtuis joskus? Joskus tulee sanottua rumasti ku vernpaine on 300..ja toinen huolissaan kun ei tiedä missä olet ja oletko ees kunnossa..
- nyrkkipeli
Miksi et vienyt miestäsi mukaasi firmasi pikkujouluihin?
Eikös pikkujoulut ole yhtiön, yhtiön työntekijöiden ja heidän perheiden yhteinen juhla?
Kuitenkin, tehty mikä tehty. On hyvin todennäköistä että sinä taas teet jotain mikä ei miellytä miestäsi ja taas nyrkit heiluvat. Kun kerran olet urheilullinen, miksi et opettelisi itsepuolustusta? Sinä tulet tarvitsemaan kunnon karatetaitoja jos haaveilet jatkaa tuon miehen kanssa. Ellet tietysti halua muuttua itsesi ja muiden halveksimaksi marttyyriksi.- totuuson
Minun vaimoni teki vastaavan tempun. Lopulta kertoi, tai sain kuulla hänen ystävättäreltään, että oli ollut työkaverin kanssa (mies) saunassa yms. hänen kotonaan. Kyselin asiasta, niin tunnusti lopulta. Totuudessa pysyminen on tärkeää, tapahtui mitä tapahtui. Erosimme tosin heti tapahtuman jälkeen, mikä oli hyvä juttu.
- vossikka
Ei taksin saamisessa mene koskaan kahta tuntia. Siis aikuisten oikeasti. Nämä tarinat ovat kännisten ihmisten karkeaa liioittelua. Pisimmillään menee 40-60 minuuttia. Jos kaksi tuntia olet jossain kuluttanut puhelin kiinni, niin kyllä on miehellä syytäkin suuttua. Ja sulla on syytä lopettaa suhde kun mies heitti sut pakkaseen.
- naisen mielipide
Aivan samaa mieltä edellisen kanssa! Ei ole naisella puhtaat jauhot pussissa, koska a) taksiasia=vale b) puhelin pois päältä!
Mies on nähnyt naamastasi sen, mitä olet tehnyt aamu kuuteen!
- Kannetttu vesi
ei tunnetusti kaivossa pysy.
Kirjoitat, että mies o-s-a-a olla maailman ihanin….
Osata ( mm. tarvittaessa olla) ja todella olla jotain ovat 2 eri asiaa,
kuten tekstistäsi ilmeni.
Ja sinuun kohdistunut kontrollointi ei ole sama asia kuin sinusta huolehtiminen. (Ellet satu olemaan jostain syystä holhottavien kirjoissa.)
Vaikeaahan se on tunnustaa itselleen, että on 1,5 vuotta elänyt itse rakentamassaan kuvitelmassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 721138
- 981084
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23963Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔67943Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126890Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen22857- 129828
- 58795
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27761Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6718- 45686
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46681Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka143642Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok129630- 19627
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48620- 48604
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80602- 35600
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12589