kultainen nuoruus

Kuules ny pentu, ei sun kannata uhoo tolla sun iälläs, määkin olin kerran nuori ja tein just tollasia jutskia kuin sääkin, toisten harmiks meinaan.
Kummiskin mä muistan sen ajan, kun tytöillä oli sillai ihanasti vedettävät letit eikä kouluissa vielä tuotettu sun laisia tasapaksulla tietopäätteellä varustettuja kännykänkuluttajia. Siitä letinvedosta saattoi muuten joutua seisomaan lopputunnin nurkassa tai joutui raahaamaan kotiin semmoisen vihon, johon täytyi kinuta hallituksen allekirjoitus. Siinä vihossa oli meinaan maininta syystä, miksi meikäläinen oli viikonloppuna kutsuttu koeistumaan joku koulupenkki ihan yksin.

Siellä koulussa mä muuten jouduin muiden luokkalaisten kanssa ihan väkisin tutustumaan kaiken muun lisäksi vielä teatteriinkin. Pahus vieköön, se ei riittänyt. että joulujuhlassa mä
esitin kerran jääkuningasta tai jotain silloista Halla-ahoa. Kaks kertaa meidät hinattiin ihan ihka oikeeseen teatteriin. Eka kerralla sen mettäkylän silloseen ikiomaan monitoimihalliin elikkä nuorisotalolle.Siellä semmonen kiertävä seurue esitti jonkun Kiven Lintu sinisen, jonka lintu vaappui kuin vastatuuleen pyrkivä varis ja rääkkyi kuin vikasointuinen kukkopilli.

Toisella kerralla me päästiin ihan Helsinkiin asti. Mä sain muuten matkaan semmosen pitkän setelin. Se oli varmaan yhtä pitkä kuin faijan naama kun se lykkäs sen setelin mulle. Faija meinaan oli joutunut repimään sen pokasahalla mettästä ja sellaista ei jätkä sahannut yhden päivän mittaan.
No, valtaosa siitä setelistä meni tietysti Klubiaskiin ja Vinettopulloon , jonka yhden Kallen tutuntuttu oli hankkinut ihan meitä varten. Tietenkään ei ilmaseks mutta saatiin kumminkin. Tietysti se maistui joka pojalle siihen asti, että pullo kiersi Jaskalle. Ottihan sekin, mutta kirosi Vineton litkuks. Se oli kuulemma kerran ottanu perskännit sen faijan pirtupullosta. Jaskan faija oli muuten sen mettäkylän hammaslääkäri, niin etten mä yhtään epäile.

Tietysti me ravattiin siellä Hesassa kuin vauhkoutunu porotokka. Alkoi meinaan heti siellä asemalla. Tuijotettiin kattoo niin kuin koko rakennus olis maailman suurin ihme. Open ol ipakko karjua kurkkunsa käheeks jo ennen kuin me hoksattiin edes ne lumilyhtyjättiläiset siinä ulko-oven molemmin puolin. Pari vossikkaa odotteli siinä oven likellä ja pirssejä, joiden kyljissä oli joko roomalainen ykkönen tai kakkonen.
Kansallismuseo ja Ateneumi, molemmissa pari maalausta, joita jäpen oli pakko katellasuu auki, niitä maisemia ei oltu nähty sitten kun viimeks äidin kanssa saunassa.

Mutta se teatterireissu, siitä mun piti sanoman. Jo siinä tuloaulassa meinas tulla ilmanpuute. Naisilla sellaisia pukuja kuin filmeissä ja pitkät imukkeet, kun ne sauhuttelivatkuin Greta Garbo Casablancassa. Jotkut nyrpistivät nokkaansa ja sanoivat partnerilleen jotain, mistä me ei ymmärretty tippaakaan. Onneks, näin jälkeenpäin ajatellen jotain
- jävlä snorungar, di passar ej hit.
Lopulta katsomon ovat avautuivat ja me rynnättiin open perässä sinne permantotuoleille. Nekin, ellen mä väärin muista niin pehmustettuja. Ja se esirippu ,kirkkaan purppuranpunainen hehtaarisametti, mettäkylän vastaava oli kuin kauhtunut vaateriepu sen rinnalla. Ja sitten kun se avautui, et kuule usko.
Siinä oli valtava, pyöree nojaton sohva vai olisko se ollu seslonki. Ja Ansa Ikonen sinisessä aamuasussa lepertelemässä jotakin Taunolle. Kun Ansa sanoi jotain pehmeetä niin miehet alko taputtaa ja Taunon repliikin aikana luokan tytötkin huokailivat, mutta melkein jokaisella heistä taisi koulukirjojen kansia koristaa lehdestä leikatut Tauno Suuren kuvat, massahysteriaa, sano mun sanoneen.

Siitä kappaleesta , se oli muuten Amerikan keisari, mä en muuten paljon muista. Ainoostaan sen, että Taunon loppureppliikin jälkeen naiset kirku ja miehet hakkasivat kämmenensä kipeiks. Kai se sitten oli jotain järkevää, mitä se Tauno siinä sano. Mutta sen mä muistan, että mettäkylän ainoo kukkakauppa olis muuten tyhjentynyt moneen kertaan, jos sen kukat olis kiikutettu sinne lavalle sen esityksen jälkeen.