vaimo vs äiti

Tietysti pidät vaimosi puolia! Ei se ole valintakysymys, vaan te olette vaimon kanssa yhtä, ja äiti on ulkopuolinen. Sinua myös saatetaan tarvita piikittelyn lopettamiseen. Tee äidillesi selväksi, että et salli vaimoasi loukattavan, ja tue vaimoasi, että hän jaksaisi olla anopille pitkämielinen. Näin sen näen, vaikka olenkin itse äidin asemassa. Äidin on aika väistyä ja sinä olet selkeästi vaimosi tärkein tuki, jos parisuhde on sinulle tärkeä.

Molempien pitäs osata pitää turpansa kiinni. Aikuiset ihmiset stana!!!!

Äitisi ei piikittele vaimollesi ollenkaan? Minäpä luulen, että tekee niin. Omakohtainen kokemus: anoppi moitti minua kovin sanoin ja pahotin mieleni. Mies ei huomannut mitään ja ihmetteli kun asiasta sanoin hänelle. Oli siis itse paikalla kun äitinsä haukkui minua. Hänelle äiti on jumalatar joka ei koskaan tarkoita mitään pahaa. Minä sen sijaan kun sanoin äitistään jotain moittivaa, olin pirusta seuraava. Onneksi ei tarvitse enää sitä pelleilyä katsella. Jätin mieheni. Hän ja äitinsä saavat nyt olla ihan kaksin vaan. Hyvä pari. Neuvo: ole vaimosi puolella. Mikään ei ole luotaan työntävämpää kuin äitiään pikkupoikamaisesti myötäilevä aikuinen mies.

Entä jos miniä haukkuu mistään alentavaan sävyyn.

Jos on tossun alla niin silloin pitää valita puoli, muuten pidä omat ajatuksesi ja pääsi tärkeimpänä ja mene sen mukaan.

Jos he tappelevat, niin siinäpähän tappelevat, ei ole pakko lähteä mukaan kummankaan ristiretkeen, mutta mistä se tappelu johtuu? Samaan ilmiöön törmää nimittäin monessa muussakin tilanteessa ja muodossa, ja se tuo aina toimimattomuutta. Asia on hyvä selkeyttää ainakin itselleen, siitä saa mielenrauhan ja toimivuutta omaan elämään. Tutustu sellaiseen kuin Alkuajatukseen, siitä löytyy uutta ja selkeyttävää näkökulmaa. Googlaamalla löytyy kotisivu, ja sieltä voi lataa maksutta sähkökirjan.

Äitisi on auktoriteettiasemassa, eikä saa hyökätä piikittelemään kumppaniasi. Onko hänellä luonneongelma vai ei pidä vaimostasi? Kemiat eivät toimi heillä kenties. Älä vaadi että he ovat yhteisessä tilassa tai yhdessä väkisin. Anna vaimosi elää rauhassa kotona, ja anoppi/appi ei puutu teidän asioihinne. Hoitaa omansa vaan. Ellei ole kyse tyyliin alkoholismista tai muusta mihin pitäisikin puuttua, tuskin.

Voit pitää kummastakin, ja vaimostasi ensisijassa. Mutta vaimosi joutuu ilmeisesti olemaan puolustusasemissa koko ajan anopin takia, miten energiaa vievää ja ahdistavaa varmasti. Jatkuva riitatilanne... En usko että miniä olisi ensin se piikittelyn aloittanut osapuoli? Toki niitäkin voi olla, mutta kai olet huomannut kumpi se on. Jos kummatkin, sitä paremmalla syyllä erilleen... Lasten seurassa ei kertaakaan saa piikitellä toista. Puolusta vaimoasi, jos häneen hyökätään sanallisesti, et taida vaan huomata milloin niin käy. Mielipide on siinä sivuseikka, koska kaikilla on omansa joka aiheesta... ei voida olla samaa mieltä. Piikittely on ongelma ja negatiivista. Ja anoppi ei saa puuttua hänen asioihinsa. Se mikä on anopista oikein, voi olla miniästä pahalle tuntuva asia. Ja miniä ei saa tuputtaa anopille elämän ratkaisuja, jotka tuntuvat pahalle.

He eivät vaan tule jatkossakaan sopimaan yhteen, ihmiset ovat erilaisia. Se ei ole paha asia olla erillään, miniä ja anoppi. Mistä he tarkalleen ottaen piikittelevät toisiaan? Eri arvomaailma?

Kyllä toi anoppi on yks vadeimmista tyypeistä ketä oon tavannu.

Vain idiootti kyselee tuollaisia, tai sitten äitinpoika, joka ei osaa napanuoraansa katkaista.

Mulla on hyvä anoppi, lähes aina ollaan samaa mieltä ja usein se meneekin niin että poikansa on ns. alakynnessä, mutta ihan vaan hyvää tarkoitetaan :) Turhaan niitä anoppeja aina solvataan, vika on miniässä. Minun anoppi ei tule toimeen toisen miniänsä kanssa ollenkaan eli miniä ei tule toimeen hänen kanssaan. Anoppi on vanha ja puolsion äiti ei hänen kanssaan pidä edes käydä kinastelemaan, vanhuksia pitää kunnioittaa. Oma anoppini oli vasta 38 kun alettiin seurustella ja silti pidän häntä vanhempana ihmisenä. Itse olen 18 vuotta nuorempi.

Miehen ei tule olla automaattisesti vaimonsa puolella! Nämä ovat näitä ikuisia anoppi vastaan miniä keskusteluita.
Oletteko siis sitä mieltä, että jos vaimo on selkeästi loukannut anoppia niin miehen kuuluu olla vaimonsa puolella?
On olemassa miniöitä jotka eivät ole sietäneet koskaan poikakaverinsa vanhempia ja kun menevät naimisiin pakottaa miehen valitsemaan hänen ja vanhempien välillä.Katkaisee siis välit miehensä vanhempiin ja estää miestänsä tapaamasta omia vanhempiaan. Aika munaton on mies jos aina ja kaikessa antaa vaimonsa päättää miten miehen tulee suhtautua asioihin.

Tämä on tyypillistä käytöstä aikuisillekin naisille. Oma vaimoni ja äitini eivät kumpikaan kontrolloimaan käytöstään. Kolmisen vuotta tarvi katsella tätä lapsellista käytöstä. Mikään ei auttanut tähän. Yritin sovitella, sanoin suoraan olkaas nyt ihmisiksi ja koitin molemmille myös selittää tilanteen. Kahden kesken puhuminen toimi parhaiten, mutta kuten arvata saattoi niin asia ymmärrettiin vain muutaman minuutin ajan.

Noin puolentoista vuoden jälkeen heitin hanskat naulaan ja ignoretin koko homman. Annoin heidän suuttua toisilleen ihan rauhassa ja kommentoinut juurikaan mitään kun minulle tultiin valittamaan toisen käytöksestä (vuorotellen). Saatoin vain todeta jotain että se on ihan oma valintanne kun ette osaa kumpikaan joustaa pätkääkään ja joka ikisestä asiasta tarvii vetää herne nenään.

No sen kolmen vuoden jälkeen he ovatkin sitten olleet ylimmät ystävät ja vuorotellen kehutaan toista minulle. Lisäksi vielä kehutaan tippa linssissä kuinka ihana anoppi tai miniä onkaan toinen toiselleen :) Huvittavia tapauksia nuo naiset.

Eli älä missään nimessä valitse puolta jos nyt naisten nahistelu nyt sentään pysyy suhteellisen asiallisena. Todellisiin ylilyönteihin on tietenkin puututtava.

Jokainen selvittäköön omat sotkunsa ilman taustaapua eli pysy puolueettomana jos et erota kumpi on se riidankylväjä

Mikä on sitä piikittelyä ja mikä.
Voi olla niinkin, että miniä piikittelee jatkuvasti, olen sitäkin osaksesi saanut.
Minä tokaisi että sellaisen päättämättömän pojan olet kasvattanut.

Ei mennyt miniän toiveet oikein läpi. Nuorilla naisilla kun tahtoo nuo toiveet enemmin muotoutua median ja muotilehtien ja ystävättärien mukaan ja ovat joskus todella mielivaltaisia ja suuruuden hulluutta.
Joten on hyvä jos joku uskaltaa katkaista tuollaiselta siivet alkuunsa.
En tuosta ottanut itseeni, sillä oli vain sen hetken ailahdus.

Tietysti anoppikin voi olla piikikäs, tuskin ihan tarkoituksella monestikaan, sattuu vain ilmaisemaan mielipidettään väärin sanoin tai sävyin ja moni asia johtuu mysö siitä että anopit ovat eläneet nuoruuttaan erilaisessa Suomessa.

Minusta sukupolvien tulisi aina olla sen verran kiinnostuneet niin entistä ajoista ja tavoista, kuten vastaavasti elää ajan mukana ja ymmärtää myös tämän ajan toimintatapoja.
Toki niissä entisissä ajoissakin on ollut hyvää, eikä pelkkää pahaa ja se pitäisi nuorenkin polven ymmärtää.

Mielestäni tämä miniä /anoppi asia hyvin pitkäiti ymmärtämättömyyttä ja tietämättömyyttäkin.

Voihan sitä seurata ajan henkeä, mutta totuus on että jokaisen pitäisi ymmärtää elää tulojensa mukaan, eikä antaa elämän ryöstäytyä käsistään.
Vanha sanonta kauppa on se joka kannattaa ja tätähän kauppiaat yrittävät markkinoida, mutta ostajan pitää olla viisaampi ja ostaa vain sitä mitä tarvitsee ja minkä pystyy itse maksamaan omilla tuloillaan ja vielä niin että varaa jää normaaliin elämiseen.

Vanhemmat ihmiset ovat joutuneet elämään paljon vähäisemmin varoin ja vaatimattomin. Tämä nykymeno ja tavaran paljous, median mylläkkä pyörryttää heitä ja voivat joskus tuoda esiin, että ihan kaikkea ei tarvitse ostaa mitä myydään.

Jos kumpikin sekä minä että anoppi arvostavat toisiaan ei näitä kapinoida tarvitse käydä.
En mene laittamaan miniän kotia, enkä myöskään rahoita sitä.
Mielestäni meillä menee näin ihan hyvin.

Mutta kun mennään vävyihin, yrittävät kaiken aikaa saada katkaista tyttären siteet kotiinsa, onkohan ihan oikeaa toimintaa.
Olen tullut siihen tulokseen, että aina kun piikitellään nälvitään on sillä joka niin tekee jotain salailtavaa ja yrittää näin juonitella eteenpäin.

Useinhan miniä kokee, että on niin hiivatin täydellinen, että ei tarvitse kuunnella missään nimessä anoppiaan, ei varsin viisasta.
Tuskin kukaan menettää mitään jos kuuntelee, valinnat voi tehdä kuitenkin oman päänsä mukaan, mutta joistakin voi olla jopa apua.

Useimmiten nämä keskustelut tuossa etusivulla kolahtaa juuri sillä hetkellä minuun ja mitä elämässäni on meneillään. Itselläni on tällä hetkellä aivan hirveä sota meneillään anopin kanssa. Kesällä viellä tulimme todella hyvin juttuun ja suunnittelimme kaikkea, nyt asiat muuttui kun kihlattuni eksä rupesi viettämään aikaa anoppilassa. Mutta kumminkin kihlattuni on minua tukenut ja minä totta kai häntä.

Pitää valita puoli.
Ei voi pysyä puolueettomana.
Monet ongelmat johtuvat juuri siitä, kun miehet yrittävät perheessään pysyä puolueettomana. Maan asiat ovat toiset.
Monet miehet tyrkkäävät naiset edeltä vaikka heikoille jäille ja väistävät ongelmia ja niiden selvittelyä itse. Miksi heidän pitäisi sitten olla perheenpäitä?

Oletko mies vai hiiri?
Kumpaa haluat olla :) ?

Minä olen tavannut anoppini viimeksi vuonna 1981. Emme ole koskaan riidelleet. Ei anoppi minuun mitenkään ihastunut ollut, tapasimme muutaman kerran.

, , , mutta eikös ne anopit ovat olleet aikaisemmin niitä omia anoppejaan moittivia vaimoja?
No, onneksi meillä, kummankin vanhempiin pidetään hieman etäiset, mutta kunnioittavat välit ja harmeja ei näiden kahden vuosikymmenen aikana ole tullut.

Tulen hyvin toimeen. Tämä on mahdollista siten ettei minulla ole anoppia.

Jos anopin ja miniän välit ovat alusta asti viileät, siihen auttaa vain aika.
Jos ne ovat riitaisat, on selvitettävä syy jokaiseen riitelyyn kerrallaan eikä kumpikaan saa jälkikäteen enää vatvoa.

Olisi ollut kiva kuulla mitä appi sanoo, tai toinen anoppi!

Tietysti pidät äitisi puolta... Hän on sinut kasvattanut

Pysyt oikeuden ja kohtuuden puolella. Ei tarvitse alkaa valita puolia, jos kyseessä on lapsellisia riitelyitä. Anna vaimon ja äitisi selvittää välinsä, mutta näytä selvästi, että tuet vaimoasi. Kun on valinnut parisuhteen, silloin on äiti jätettävä sinne lapsuudenkotiin ja aloitettava elämä vaimon kanssa.

Mitä, jos kahden kesken sanot äidillesi että piikittely pitää loppua, ja että selvittää välinsä. Voisi myös miettiä mistä se piikittely johtuu. Ollaanko sitä mustasukkaisia siitä miehestä, jota molemmat rakastavat.

Naiset on hulluja!

Näin äitinä ja anoppina sanoisin, että kun pojista tulee miehiä ja he menee naimisiin, äidit ovat tehneet tehtävänsä ja poikien/miehien on syytä totella vaimojaan, jos eivät halua ulkoruokintaan!!!

Voi hyvänen aika.. Jos tota täytyy kysyä niin onkohan se avioliitto hirveän hyvällä pohjalla.. Tottakai pidät vaimosi puolia, kukaan nainen ei halua katsella miestä joka roikkuu äidin helmoissa eikä uskalla sanoa äitylille vastaan.

Mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa. Ei kahta puhetta. Vaimolle voit sitten kahden kesken pitää puhuttelun, mikäli hän mielestäsi on käyttäytynyt huonosti. Molemmin puolin voi olla tahallista ärsyttämistä ja pyrkimystä kilpailuun. Nähty on.

Täytyykö tätä edes kysyä? Tietenkin seisot vaimosi rinnalla. Kahdenkesken voit sitten kertoa hänelle, jos hänenkin käyttäytymisessä on toivomisen varaa. Mikäli mies on äitinsä puolella ja vaimoaan vastaan niin erohan siitä tulee! Olet vaimosi kanssa perhe. Äitisi ei kuulu enää perheeseesi, vaan on sukulaisesi. Pidän omasta anopistani, mutta loukkaantuisin verisesti miehelleni, jos hän joskus asettuisi äitinsä puolelle minua vastaan.

Ex-avokki on aina Äitinsä ja isänsä talutusnuorassa. Ja sen takia suhde loppui.

kyselevä mies

Vaimo tulee ennen äitiä. Tissimaito loppuu, jos menee valalle mimmin vuoksi. Äiteelleen ei tarvitse valoja vannoa.

Raamatusta löytyy vastaus!

"Mies ja vaimo tulevat yhdeksi lihaksi".

Eli jos äitisi hyökkää vaimoasi vastaan, se on samalla hyökkäys sinua vastaan ja sinulla on tietenkin oikeus puolustautua!

Eli suojelet vaimoasi, jota olet luvannut rakastaa naimisiin mennessäsi.

Äidistä viis, käske suksia vittuun jos aukoo päätään!

Naisten keskinäiset valtataistelut, kyllä käy sääliksi miehiä. Jos olisin mies, niin tietenkin seisoisin vaimoni rinnalla, kuitenkin vain tiettyihin rajoihin asti. Kuten tuossa hieman ylempänä eräs mies jo todennut, antoi vaimonsa ja äitinsä selvittää omat välinsä ja pysyi itse neutraalina. Kultainen keskitie sekin nimittäin. Naisten omia kotkotuksia tämä, että miehen on pakko valita puolensa, äiti tai vaimo. Miksi ylipäätään pitäisi valita kahden rakkaan ihmisen väliltä? Naiset siinä sitten, niin äidit kuin miniätkin, heittäytyvät siihen marttyyrin rooliin ja itkeä vinkuvat kuinka mies ei rakasta, välitä saati puolusta.

Minkä helvetin takia sen miehen pitäisi puolustaa kumpaakaan? Naisethan siinä ovat soppansa keittäneet, ja on se nyt pirulauta kumma jos ei aikuiset ihmiset osaa välejänsä selvittää. Asia on tietysti aivan eri siinä tapauksessa, jos jommankumman puolelta tulee ihan suoraa herjausta, kunnianloukkausta tai jopa ihan rikostunnukset täyttävät teot. SILLOIN kyllä jo kuka tahansa ihminen kiskoisi herneet palkoineen nenään, jollei omaa kumppania liikuttaisi asia suuntaan tai toiseen.

Siinä missä naiset usein itkevät ja vinkuvat kuinka mies valitsee äitinsä, tai kuinka miestä arvostellaan valinnoistaan, niin onhan se kolikon kääntöpuoli myös tämä: nainenhan siinä on myös itselleen kumppaninsa valinnut. Tuskimpa kukaan esim. menee naimisiin tutustumatta kumppaninsa vanhempiin? Tai ylipäätään taustoihin ja elämään?

Useinhan kyllä huudellaan jälkikäteen kuinka se kumppani/anoppi/appi/ muuttui täysin avioliiton myötä, mutta kyllä saat melkoisen sokea ja täysin tunneälytön olla jos et ole minkäänlaisia varoitusmerkkejä havainnut. Tai pikemminkin se, ettet luota omiin vaistoihisi ja tunteisiin koska se häävastaanotto ja juhla on paljon tärkeämpää kuin itse kumppani puhumattakaan itse avioliitosta. "No kyllä jälkikäteen tajusin ettei kaikki ollut ok, mutta enhän minä nyt voinut häitä perua ja ja ja..."

Niin makaa kuin petaa.

Seurustelin aikoinani juuri sellaisen tohvelin kanssa, joka ei osannut sanoa yhtään mitään mihinkään asiaan. Eikä varsinkaan puolustaa oikeassa olevaa osapuolta. Hän vain katsoi sivusta. Tohveli, mikä tohveli.

Eläköön lapset puolisoineen omissa kodeissaan ja oloissaan.

Mitähän ne enää minulle kuuluukaan, suurella vaivallahan heidät isoiksi kasvatin.

Joskus käyn heidän luonaan jos pyydetään.

Lapsenlapsia muistan , synttäreinä, jouluna ja heidän muina juhlinaan.

En halua tuppautua heidän elämäänsä liikaa. Autan jos apuani tarvitaan ja kysytään.

Tästäkin huolimatta ymmärrän , eivät miniäni välitä pätkääkään siitä mitä minulle kuuluu .Enkä tiedä oikein pojistakaan enää mitä mahtavat ajatella äidistään.

Kyllä se vaan näin tahtoo olla. Kyllä vanhainkoti häämöttää tulevaisuudessa.

Itse kunnioitin ja huolehdinkin aika paljon omasta anopistani.

Minut on opetettu jo lapsuuskodissani kunnioittamaan ja auttamaan itseäni vanhempia ihmisiä ja omaisiani.

Kyllä miehen on viisainta pysytellä erossa ja mahdollisimman kaukana naisten keskinäisistä nokitteluista :D

En näe mitään eroa siinä, onko piikittelijä vaimo vai äiti. Kumpi aloittaa, niin luu kurkkuun aloittajalle... Jos eivät tule toimeen, suosittelen, että kylässä käynnit lopetetaan jos ei kokonaan, niin ainakin joksin aikaa, että rouvat saavat miettiä käytöstään, jos ei auta sekään, niin se on sitten loppu. Ovatko rouvat koskaan kertoneet, miksi taistelevat?

Jos olet kypsä aviomieheksi, olet vaimon puolella. Jos olet vielä napanuoralla kiinni äidissä, olet äidin puolella. Se kumpi on sinulle siis tärkeämpi voittaa sinut puolellesi. Minä en ottais mammanpoikaa enää koskaan.

Minä olen tällaisissa tilanteissa yksinomaan ITSENI puolella.

Äitini hyväksyykin tämän, vaimo ei.

Vaimon käytös on lapsellista ja oikukasta. Sellaisen puolustaminen ei auttaisi minua yhtään, moitteita tulee aina vakiomäärä ja aiheeksi keksitään mikä vain.

Siksi olen havainnut parhaaksi olla vain ITSENI puolella.

Minä tienaan perheeseen rahat mutta valtaosa kotitöistä jää silti minun niskoilleni.

Ja päivääkään ei kulu ettenkö suunnittelisi tällaisen aviovaimon lemppaamista pihalle ja vaihtoon.

Mutta olen kiintynyt kolmeen lapseemme, eikä äiti pärjäisi viikkoakaan yksin heidän kanssa.

Pakko vain syödä terveellisesti, liikkua ja treenata, jotta ei rupsahda ennen kuin koittaa toinen kierros.

Siihen asti ITSENI puolella.

aina miehen pitää olla oman vaimon puolella ja äiti joka sen estää, ei rakasta poikaansa aidosti...

Mitä teetkin, älä ihmeessä ota kantaa!!!

Harjoita sulkemaan korvasi tai istuta huudon kera koko patteri alas ja laita selvittämään välinsä. Sano ettet jaksa olla välikätenä näissä kaakatuksissa. Laita vaikka nyrkkikset käsiin ja sano että erä alkaa... NYT! Mättäkää niin kauan kunnes toinen putoaa. Samalla sihautatte isäukon kanssa kaljat auki ja otatte mukavan asennon .)

Entä jos nostat kissan pöydälle. Kysy suoraan, mistä kenkä puristaa kummankin läsnäollessa. Sanot ettet pidä moisesta touhusta. Ole mies. Pakkoko sinun on olla äityliinin tai vaimokullan tossun alla?

Äitini ei pidä vaimostani. En tiedä miksi. Vaimoni kärsii hänen päsmäämisestään ja asenteestaan. Ystävällisyyskin on sellasta teennäistä ja alentuvaa. Eikä äiti vastaa jos häneltä kysyy suoraan että miksi.

Niinpä kerroin aikoinaan äidilleni, että kotini on myös vaimoni koti, jossa hänen ei tarvitse kokea ikävää käytöstä ja kohtelua. Ei ikäviä ihmisiä. Hänen ei myöskään tarvitse itse vierailla paikoissa joissa kokee olevansa ei-toivottu. Joten koska aion elää vaimoni kanssa elämäni loppuun saakka näin uskon, äitini ei ole tervetullut meille ennen kuin hänen asenteensa muuttuu. Vaimoni ei myöskään käy hänen luona. Sukulaisten luona tavatessaan yrittävät pysytellä erillään mikäli asiallinen keskustelu ei luonnistu.

Äiti myös tietää että saamme ehkä jonain päivänä lapsia. Hänen lapsenlapsia. En päässyt asiassani pidemmälle kun hän jo tokaisi: et sinä tuon kanssa niin pitkään ole yhdessä.
ps. tunnettu 6 vuotta, naimisissa 2,5 ja vauva toivottu ja odotettukin.

Minulla on myös sisko jonka puolisosta äiti ei ole koskaan pahaa sanonut.

anopeille vinkiksi miten saat välit miniään huonoksi. Kyselet poikasi entisistä naisista onko poika nähnyt heitä ja että anoppi kaipailee. Anoppina et välitä että miniä kuulee kaiken tuon.

Soittelet jatkuvasti myös pojallesi että kaipaat seuraa muttet mainitse sanallakaan että olisi mukava nähdä miniääsi.

Aina anopin ja miniän huonoissa väleissä ei ole kyse riidoista alunperin, vaan siitä, että miniä on ollut anopille kuin ilmaa alusta alkaen. Eli ei siis ole mitään välejä, anopin ja miniän suhdetta, vaan miniä on anopille poikansa jatke. Tällainen kokemus minulla miniänä.

Kun kauan sitten kävin anoppilassa, siellä ei muutenkaan oltu kiinnostuneita meistä (kun olin miehen kanssa vielä kahdestaan mutta sama lapsenkin kanssa), mutta se vähä mitä anoppi kyseli, tuli monikossa: mitä TE olette tehneet tms, ei koskaan juttelua kahden kesken. Kun tällainen kestää monta vuotta, tilanne alkaa väkisinkin tuntumaan pahalta, varsinkin kun olen itse yrittänyt ottaa kontaktia anoppiin ja ollut ystävällinen. Aluksi olin puheliaampi, mutta keskustelua ei ikinä kunnolla syntynyt anopin vähäsanaisuuden tai puhumattomuuden takia. Koska mieheni ei välittänyt tilanteesta ja minusta ja lapsen synnyttyä kääntyi minua vastaan entistä enemmän, olen tehnyt päätöksen, etten ole missään tekemisissä appivanhempien kanssa.

Mieheni ja minä haimme jo eroa, mutta erosta ei taida tulla mitään. Minulla on ollut traumaattinen lapsuus väkivaltaisessa uskovaisperheessä ja koulussa kiusattuna, jonka seurauksena sairastuin. Olen kouluttamaton ja työkyvytön. Traumaattisten kokemusteni seurauksena kärsin mt-ongelmista, joista pahimpana pelkotilat. Kaiken lisäksi löytyi kilpirauhassairaus, joka ei ole vieläkään hallinnassa.

Psykoterapeutit eivät ole osanneet auttaa, niin olen sisätautilääkärin varassa. Välini ovat katkenneet myös vanhempiini ja muihin perheenjäseniin. Tämä on kauheaa, kun olen muutenkin eristäytynyt. En pysty elämään normaalia elämää. Olen aika pettynyt ihmisiin ja elämääni.En valinnut tätä!

Niin paljon toitotetaan erosta, jos perhe-elämä muuttuu pahaksi (onneksi nyt on rauhallisempaa). Se ei vain onnistu tällaisessa tilanteessa, koska en luota enää viranomaisiin huonojen kokemusten takia. Tämä on äärimmäistä, mutta totta vaikka elämme muka sivistysvaltiossa!

Miksi pitää olla vastakkainasettelu vaimon ja äidin välillä? Miksi ette ole ystävällisiä ja ymmärtäväisiä perheitänne kohtaan ja puhalla yhteen hiileen? Niin meillä tehdään!

Kysyttekö ihan tosissanne Suomi24 ym vastaavilta palstoilta neuvoja elämäänne?

Anoppi oli ihan ok. Ja mies. Kunnes tuli lapsi. Mies on jatkuvasti 3 h ajomatkan päässä äitinsä luona viikonloput, "kaikkee hommaa ja remppaa". Sekä muutama muu meno vknl. Hoidan lasta siis yksin. väsyin jatkuvaan valvomiseen, mies ilmoitti, ettei auta, koska on töissä, eikä voi imettää, vauvanhoito kuuluu minulle, eikä ainakaan aio valvoa yhtään. Anopin luona kylässä anoppi ei tottele joitakin lapsenhoito/syöttö-ohjeita, ja inttää omaa ehdotustaan niin kauan, etten jaksanut sanoa muuta kuin joo. Se tietysti harmittaa kun oman vauvan parasta haluaa ja oma ajatus on nykyohjeiden mukainen. Imetystilainteisiin hän tunki jatkuvasti mukaan. Maidon riittävyyttä epäili, vaikka lapsi kasvoi normaalisti. Kerran varhain aamulla tuli huoneeseen, jossa lapsen kanssa nukun, kun vauva itkeskeli (miehenihän nukkui eri huoneessa, tottakai) ja kysyy, - onko vauva syönyt. -Joo. -NO tuleeko? - Ai mitä tuleeko? - NO MAITOA!
Laittakaapa kello soimaan 1-3 h välein satunnaistetusti (joskus jopa 6 h, mutta sitä kesti vähän) 6 kk ajaksi.Tai 10 kk, kuinka kauan tätä kesti. Kuinka ystävällisiä ja kohteliaita olette sen jälkeen. Haluaisin kuulla mielipiteitä.