DJ-tuottaja Gold Panda Suomeen ensi kertaa helmikuussa!

Crimzz

Englantilainen DJ–tuottaja Gold Panda saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen ja keikkailee Helsingin Adams –klubilla 6. helmikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin 9. joulukuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä, ja ne maksavat alkaen
15 euroa.

Englannissa alun perin Chelmsfordissa, Essexissä uransa aloittanut Gold Panda on nykyään Berliinissä vaikuttava DJ–tuottaja, jonka Lucky Shiner –niminen ensialbumi julkaistiin 2010. Levy poiki Gold Pandalle ehdokkuuden
BBC:n Sound of 2010 –listalle, ja se voitti myös Guardian–sanomalehden arvostetun First Album –palkinnon.

Gold Panda aloitti uransa tekemällä remixejä, joista myös monet pienlevy-yhtiöt kiinnostuivat. Hän pääsi yhteistyöhön mm. Telepathen, Bloc Partyn, Simian Mobile Discon ja Health and The Fieldin kansa. Hän yhdistelee
musiikkiinsa monenlaisia elektronisia vaikutteita, vokaalihousesta melodisiin instrumentaaleihin ja on ottanut samplien käytössä vaikutteita myös erilaisista urbaanin musiikin tyylilajeista.

Gold Pandan ensimmäisiä omia singlejä jaettiin vain pieninä cd-painoksina, mutta vuonna 2010 julkaistu Lucky Shiner -albumi keräsi kriitikoiden suitsutusta. Albumin julkaisun jälkeen Gold Panda on kiertänyt ympäri
maailmaa ja julkaissut samalla uusia singlejä. Tänä vuonna Gold Panda on julkaissut Trust-EP:n, sekä Half Of Where You Live –kakkosalbumin. Hän on keikkaillut mm. Australiassa, Singaporessa ja USA:ssa sekä kiertänyt jo
aiempina vuosina suurimmat eurooppalaiset festivaalit.

Gold Pandan keikasta on odotettavissa letkeä ja musiikillisesti monipuolinen ilta, jossa kuullaan myös valtavirrasta poikkeavaa elektronista tanssimusiikkia. Lämmittelijänä toimii kouvolalainen Divine DJ's, johon
kuuluvat DJ Aim ja DJ Viive. Divine-kollektiivi pyörittää Kouvolassa tällä hetkellä omaa klubiaan ja heidän tärkeimpinä musiikillisina vaikutteinaan ovat nu-discon ja housen eri alalajit. Mahdollisista muista esiintyjistä
tiedotetaan myöhemmin.

Gold Panda netissä:
Gold Panda
http://www.iamgoldpanda.com/

Divine Dj's:

DJ Viive
DJ Aim

Tapahtumajärjestäjä:
http://www.rle.fi/
http://www.facebook.com/rlconcerts
http://www.twitter.com/rlconcerts
http://www.instagram.com/rlconcerts

0

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

        Vaikka oot jo noin vanha!?
        Ikävä
        109
        1330
      2. MiltäKaivattusi

        Näyttää? !
        Ikävä
        45
        911
      3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

        Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
        Ikävä
        50
        736
      4. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        129
        684
      5. Mitä meidän välillämme

        On käynyt näiden vuosien aikana?
        Ikävä
        70
        666
      6. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        67
        616
      7. Olen tavattavissa

        tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
        Ikävä
        53
        597
      8. Halaus juuri sinulle

        Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
        Ikävä
        55
        555
      9. Onko Sofia jälleen jätetty?

        Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        93
        473
      10. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        20
        470
      11. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        458
      12. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        34
        457
      13. Mitä jos...

        Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
        Sinkut
        142
        453
      14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        115
        453
      15. Kuka se on

        Kuhmon komein aikamies?
        Kuhmo
        5
        448
      16. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        49
        447
      17. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        51
        445
      18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

        EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
        Kajaani
        85
        441
      19. Et sinä mitään

        Oikeasti halua
        Ikävä
        52
        403
      20. Miksi jätit vastaamatta mies

        Silloin kauan sitten 😔
        Ikävä
        42
        400
      Aihe