Minut on lomautettu lyhentämällä päivit.työaikaa 4 tuntiin.Sain lokakuussa kolmannen lomautusilmoituksen käteeni ja kaikissa arvioitu kesto 3kk, eli nykyinen loppuisi tammikuun lopulla. Nyt työnantaja on sanonut että voisin tehdä pitempiäkin päiviä mikäli "jaksan" .Kun ehdotin lomautuksen lopettamista hän vain sanoi että tammikuun loppuun on vielä. Voiko työnantaja vaihdella työpäivieni pituutta mielivaltaisesti lomautuksen aikana? Hän ei tee myöskään työvuorolistoja, aiemmin se ei haitannut kun tein ma-pe 8-16 säännöllisesti. Epäilen hänen havainneen tämän järjestelyn itselleen käteväksi eikä tämä luultavasti ollut viimeinen lomautus. Miten tästä eteenpäin? Olen pienessä ravintolassa töissä.
Lomautus tunteja vähentämällä
kukavain
0
153
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2372678- 1011134
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221088Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58995Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717907- 63841
- 41797
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237790- 120753