ensimmäisestä työnnöstä kumi rikki

Eli tänään kävi niinkin kurjasti sängyssä ollessani miehen kanssa, etten ollut luultavasti kostunut tarpeeksi ja kumi napsahti rikki; heti ensimmäisellä työnnöllä. Eli mies juuri pääsi sisää ja sit napsahti, nopeesti otettii se pois sisältä eikä enää jatkettu.

Mua alko kuitenki mietityttää, että ei kai nyt tollasesta voi raskaaksi tulla? Tiedän, saattaa olla tyhmä kysymys mutta ku mua alkaa aina pelottaa nii helposti.. Enkä voi käyttää terveydellisistä syistä pillereitä tai muita hormonaalisia ehkäsyjä, joten niistä ei tarvitse edes puhua. Olen alle 20, jos sillä tiedolla nyt jotakin teette.
494714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

sanotaanpa nyt niin että ainakin melko mahdottomalta vaikuttaa. jo se että olit kuiva pienentää mahdollisuutta sekä se, että oli ensimmäinen työntö kyseessä ja heti otettiin pois

Äänestä
  • Aika urpo mis, ellei saa sua märäksi ennen panon aloittamista. Hänelle vois suorittaa jälkiabortin

    Äänestä

Mies on ollut kiihoittunut, häneltä on sitten voinut touhutippoja päästä sisällesi, eli on toki raskauden mahdollisuus. Sinun kuivuutesi ei asiaan liity mitenkään.

Jos raskaus on katastrofi niin käy asennuttamassa itsellesi kuparikierukka, se toimii jälkiehkäisynä, mutta se pitää asentaa nopeasti. Kun kerran et voi ottaa je-pilleriä.

Jos olet parisuhteessa niin miten olisi kuparikierukka ihan vakituiseen käyttöön? Itse asennutin ensimmäisen 17 vuotiaana ja tyytyväinen olen ollut, välillä vain vaihdetaan uuteen.

Äänestä
  • Mutta jotenkin vaikea uskoa että häneltä olisi yhtään tippaa sisälleni päässyt, kuitenkin siis heti kun kumi napsahti ni ottettii pois.

    Siis juurikaan näitä kierukoita tms en saa käyttää. Kai nyt jälkiehkäsyä saan, näin ainakin toivon. Sitä vaan että kannattaako sitä hankkia?

    Äänestä

  • paniikki-iskee kirjoitti:

    Mutta jotenkin vaikea uskoa että häneltä olisi yhtään tippaa sisälleni päässyt, kuitenkin siis heti kun kumi napsahti ni ottettii pois.

    Siis juurikaan näitä kierukoita tms en saa käyttää. Kai nyt jälkiehkäsyä saan, näin ainakin toivon. Sitä vaan että kannattaako sitä hankkia?

    HÄHHÄHHÄÄÄ! "Hillitse hilusi, hallitse halusi, kahlitse kalusi, sillä hetken hurmio voi olla koko elämäsi turmio".

    Äänestä

  • Touhutipat eivät sisällä siittiöitä.

    Tämä on moneen kertaan ja eri tavoilla tutkittu juttu, joten en edes viitsi perustella tämän enempää miksi ne eivät sisällä niitä.

    Tuo touhutippahölmöily on terveydenhoitajien harjoittamaa pelottelua, eli valehtelua, aikana jolloin lapsen saanti naimattomalle tytölle oli hirveä asia, eli 1970 luvun alussa vielä.

    Äänestä

Jälkiehkäisy on hirveä hormonipommi. Neuvottelisin kyllä lääkärin kanssa.
Kuparikierukka ei sisällä mitään hormoneja. Hormonit ovat hormonikierukassa. Keskustele lääkärin kanssa.

Äänestä
  • Miten ihmeessä voisit ottaa jälkiehkäisypillerin, varsinaisen hormonipaukun jos et kerran voi käyttää hormonaalista ehkäisyä??

    Äänestä

  • ei ymmärrä kirjoitti:

    Miten ihmeessä voisit ottaa jälkiehkäisypillerin, varsinaisen hormonipaukun jos et kerran voi käyttää hormonaalista ehkäisyä??

    Kyseessä ei olekkaan mitkää hormoni asiat vaa ihan toiset.

    Äänestä

." Enkä voi käyttää terveydellisistä syistä pillereitä tai muita hormonaalisia ehkäsyjä, joten niistä ei tarvitse edes puhua. " No näyttää olevan hormoneista kiinni.

Äänestä
  • Ehkä jotkut muut lääkkeet on kyseessä jotka ei noitten "hormoneitten" kans oikein passaa? Jos hälle on niin sanottu, meidän ei ole mitään syytä uskoa etteikö näin ole.

    Äänestä

Ei huolta. Et ole raskaana. Me mieheni kanssa laitetaan nimenomaan se kortsu päälle, vasta yhdynnän myöhemmässä vaiheessa, ennen miehen laukeamista. Tämä on ollut meidän ehkäisykeino 4 vuotta. Ja viikoittain harrastetaan seksiä. Touhutipoista ei ole ikinä todistettavasti löytynyt siittiöitä. Kyse on vain miehen erittämästä liukasteesta. Eli jos se sun miehes ei sillä ekalla työnnöllä lauennut, niin vaaraa ei ole. :)

Äänestä
  • Niin just, onko teillä edes lapsia??? Voitko edes tulla raskaaksi :D :D Anteeksi, mutta naurattaa. Itselle kun selvisi, että ei sitä kortsuakaan tarvita ehkäisynsä, kun en tule raskaaksi kuitenkaan :D Olihan se shokki ja välillä iskee suru kun vauvoja/lapsia pyörii ympärillä :(

    Onnellinen olen, että keskeytetty yhdyntä "ehkäisymenetelmänä" ei aiheuttanut minulle 17-19 vuotiaana raskautta. Olisin varmasti pitänyt lapsen ja isä olisi ollut henkisen väkivallan harjoittaja, että siinä sitä nyt oltaisiin...... Kortsukin on hyvä vaihtoehto ehkäisymenetelmäksi, se ei ainakaan aiheuta (tappavia)tauteja.. En tiedä ottaisinko enää mitään hormonaalisia ehkäisyä, kun niiden mahdollisista riskeistä tietää ja ymmärtää nyt vanhemmiten enemmän. Ennen käytin ehkäisykapselia ja sen jälkeen ehkäisyrengasta. Renkaasta on vain hyvää sanottavaa ;) suosittelen lämpimästi, jos haluat jotakin hormonaalisia käyttää... Mutta: Ihmiset pliis, huolehtikaa ehkäisystä ja käyttäkää tarvittaessa jälkiehkäisypilleriä :) Epätasapainoiseksi kasvaneita lapsia tässä maassa on jo ihan tarpeeksi!! -Kasvatusalalla työskentelevä

    Äänestä

Onko teillä nimimerkki touhutippa1 lapsia?

Sinne voi jäädä edellisestä laukeamisesta siittiöitä.

Etkä todellakaan voi tietää onko joku raskautunut vai ei.

Äänestä
  • Tosin ne siittiöt on kuolleet, jos mies on käynyt laukeamisten välillä virtsaamassa.

    Äänestä

meillä meni kumi rikki mutta ei siitä mitäään ääntäkuulunut,emättimensisältä,oli senverrantöpinää,mutta alkoituntua helkutinhyvälle,niin vedin pois,ja tattispala olikirkas ja kumiton

Äänestä

Olisit käytänyt liukastetta vai oliko
kaveilla niin kiire saada sisään
ettet ehtinyt kostua,vai niin tiukat
paika vil et et ahistaa alussa
mulla käyny joskua samoin jos
nainen on pieni ahdas

Äänestä

Älä anna sille tohelolle enää kun ei tajua että kuivaan ei työnnetä. Pikku poikien kanssa naidessa tulee vaan vahinkoja.

Äänestä
  • ja taas kerran hieno "olen nainen minulla ei ole mitään vastuuta mistään vaan miehen pitäisi kommunikoimatta tietää oma yksilöllinen anatomiani" vastuunpakoilu

    mistä näitä militanttifeministejä oikein tulee sehän ei ole vaihtoehto että molemmilla on vastuuta ja kommunikoida pitäisi

    Äänestä

Jos oot tosissaan noin idiootti niin ehkä parempi jättää nuo sänkyleikit aikuisille!!!

Äänestä

Nyt sulla on ihan varmasti pullat ns. uunissa, eiku odottelemaan ihan rauhassa mitä sieltä tulee.

Äänestä

Juu, täältä niitä neuvoja kannattaa kysellä. Mutta jos vaan voit sen jälkkärin napata, niin taitaa olla ainut keino varmistaa ettet tule raskaaksi. Tai se kierukkakin olis pidemmän päälle järkevämpi.
Ja kyllä sulla pelkäämistä piisaa jos kumien kanssa pelaatte.

Äänestä

ole kuule ihan rauhassa ei mies voi tulla hanurista raskaaksi .seuraavalla kerralla rasvaa tuppikulli kunnolla ja pyllyn reikään hyvä salvaa ennen yhdyntää että pano kulma on oikea ..

Äänestä

tässä ohje miehille jotka eivät käytä kortsua. kaksi viagraa tuntia ennen panoa .ensimmäiset 75%siittiöista kuolee lähtö kiihdytyksessä ja loput 25%peräseinään. ennen viagran ottoa varmista että saat varmasti pimppaa tai varaa rukkanen ja 4tuntiä aikaa käteen vetoon.

Äänestä

Kyl on paras jättää tollaiset nuherrukset kunnon miehille, jotka sen verta ajattelee naista et kerkiää edes kostumaan. Missä tollasia pölvästejä miehiä on jotka pilaa miesten maineen, on siinä oikea panomies. Ei voi muuta sanoo.
Ja jos harrastelet seksii tollaisen tumpelon kanssa, niin taiat sieki olla vähän viel vailla kunnon esileikkiä.
Laskehan nyt vaik kuin sinulla oli edelliset menkat ja siit kuin munasolu on hedelmöitys kykyinen... Ei muut kui iso G auki ja Googlaa...

Äänestä

Suosittelen vauvauintia ja kevyttä ulkoilua.
-
Apteekista saa vapaasti ilman reseptiä jälkiehkäisy pillereitä.

Äänestä

Huomenta! Mitä sitä suotta kumin kanssa tuhertamaan. En ole kumia käyttäny ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Sitä kun paneskelee toisten muijia, saa sisälle laskee ihan vapaasti. Sadon korjaa kotijoukot:)

Äänestä
  • parhaimmat päivät edessäpäin, kunhan lopettaisivat, olen nyt oleskellut, mutta ei tässä paneskella, liikaa maksuja ja ...

    Äänestä

Pyörittele keskenäsi. hönö

Äänestä
  • mitään joskus hävisi koko kumi naisen sisään mälleineen.

    Äänestä

sama ihme, perillisistä en tiedä, ellei Dna aikanaan ilmi tuo, toivoisin esim. "Poliisi asia" eipä edes kiinnostava aihe, siirtykää ISO STANDARD tuotantoon

Äänestä
  • sanoosin useimmille naisillen ... oisikos se ollunna pitännä jättää käyttämättä, ja kennenkä kanssa sitä nyt. oisi toi kaapissa, toi, dildolilius

    Äänestä

  • vapaa mies kirjoitti:

    sanoosin useimmille naisillen ... oisikos se ollunna pitännä jättää käyttämättä, ja kennenkä kanssa sitä nyt. oisi toi kaapissa, toi, dildolilius

    näissä on alkanut kesärenkaat ja talvirenkaat unohtua vaihtamatta, alkaa olla kierros käynnissä, onko kondominaisia hakusella ......... koneeni on, jäähtymään, sukulaispojista ja - naisista ja sievänlaisista sileistä kihisevistä auringonvalonlapsista on ... Jumalallekkin seuraa ...

    Äänestä

No on urpomies! Kuka nyt kuivaa pillua alkaa panee??? johan siitä kullikin kipeetä saa..... Tais olla pojalla eka kerta :)

Äänestä
  • Mie tykkeen miehistä. Pas kaseen peräprutkuun on kiva työntyy.

    Äänestä

Mut nyt vaikuttas, että olit ihan reippaasti yli kakskymppinen: jos kumi hajos, oli sen parasta ennen -päivämäärä menny yli ainaski parisen vuotta.
Jos et ehtiny kostuu, nii luultavasti sä olit sen nykyisen hemmon kans inttiimis kanssakäymises elikkäs me ei voida auttaa siin tilantees laisinkaa...
Raskas sä voit olla mut sillai tiineenä et kummiskaa. Ja miks sä valehtelet et oot mukamas yheksätoist maksimissaan?

Äänestä

Sulla se vaan napsahtaa kumin kanssa: mulla napsahti Kivikykän nakkien kanssa eilen. Keittelin nakkeija kymmenisen minuuttia täydellä teholla ja kyllä napsahti...
Eipä siinä mitään, väkevää sinappia ja salaattia kyytipojaksi ja jopa tuli kylläinen, vaan ei tiine olo!

Äänestä
  • jooooooooooooosaa oout igäneitoonen niin soppii ja soppiin pijan, en maha vuan tieeän ja vuuaan ... on se----------------ota dildo

    Äänestä

Kannattais pöllytellä polstereissa naisen kanssa notta ei olis näin ikäviä miettehiä.

Äänestä

Luultavimmin olet jo neljännellä kuulla

Äänestä

kostuessaan ja kuivana ... hyvä ajatus, oletteko I am ready ... havaittava ajoissa, vaihtoehtoinen kondomi käytössä, silleppä ropsahti reilusti ja risat ,,, so

Äänestä
  • Varma kortsu on pyöränsiskumin pätkä ja siihen tervaa ja villasukka.

    Äänestä

kyl sä nyt paksuksi tulet
mies laukes herkästi samalla kun kumi puhkes

Äänestä

no ............... tota, noin ............... Eurooppalaisen mittakaavan mukaan, ollaan myös muissa ilmi olevissa ja ilmi olevissa pidoissa, ei ne salassa, ellei ne huorapukit ... sää oot siis naimisissa ja naimassa samaan hintaan, ajattele se kannatti ... täss,,,, se, ettei jäisi vaan siihen, kerran spermasta ja sperman syöksymisestä

Äänestä

täällä apu sulle tämä pappa panee sinua 3tuntia vetää joka kerta kullin huulille niin että menee ilmaa työntäessä sisään työnnettäessä tulee varmaan kesken meno siittiöt ei tykkää ilmasta ja kuolevat ja siitä seuraa kesken meno tämä toimii varmasti 3kk asti palveluni on ilmaista myös jo synnyttäneille yli koon mäntää tarjolla ei pikku pilluille

Äänestä

Vahvempi kumi pitää olla. Itse käytän kumirukkasen peukalo-osaa irtileikattuna ja jos haluaa tunnetta enemmän peliin niin hiekoitettu rukkanen kehiin eli työjarru.

Äänestä

Se on vaikeampi analysoida näin netin välityksellä. Valitettava fakta on, että kun se ainut ehkäisy pettää niin raskaus on aina mahdollinen. Tässä tapauksessa varmasti häviävän pieni mahdollisuus, mutta se on siellä. Varmaan kannattaa oikeasti lähteä sinne lähikauppaan ja ostamaan liukkaria, jos meinaa seksiä harrastaa.

Äänestä

Ei se tuu noin heposti raskaus.
Kyllä se vaatii pidemmän solokuttamisen ja runsaasti "kirnupiimää" ja kaikki perille asti, viimmeestä tippaa myöten.
Kyllä näin on

Äänestä

Se kumi on ollut liian vanha.Vanhat kumikengätkin haurastuu vaikka niitä ei käytettäisi, tai miehellä on ollut liian suuri mulkku ahtaaseen paikkaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


paniikki-iskee kirjoitti:

Eli tänään kävi niinkin kurjasti sängyssä ollessani miehen kanssa, etten ollut luultavasti kostunut tarpeeksi ja kumi napsahti rikki; heti ensimmäisellä työnnöllä. Eli mies juuri pääsi sisää ja sit napsahti, nopeesti otettii se pois sisältä eikä enää jatkettu.

Mua alko kuitenki mietityttää, että ei kai nyt tollasesta voi raskaaksi tulla? Tiedän, saattaa olla tyhmä kysymys mutta ku mua alkaa aina pelottaa nii helposti.. Enkä voi käyttää terveydellisistä syistä pillereitä tai muita hormonaalisia ehkäsyjä, joten niistä ei tarvitse edes puhua. Olen alle 20, jos sillä tiedolla nyt jotakin teette.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu