rakastan vaikka minua ei rakasteta

Ei tähän ole muuta vastausta kuin "ajan kanssa".. valitettava tosiasia. Voimia.

Ap.

Puoli vuotta on vielä "pieni aika" siihen että pääset rakastamastasi ihmisestä yli.Tunteesi joita kuvailit ovat kuin minun joita minulle oli kerran erästä miestä kohtaan.Minut jätettiin myös ilman mitään syytä sitä ennen kaltoin kohdeltiin ja luoja yksin tietää ja tämä mies että olisin vaikka kuollut hänen vuokseen.3 vuotta kului aikaa ennen kuin kykenin nauramaan,keskustelemaan toisten ihmisten kanssa ajattelemaan edes ylipäänsä jotakin toista miestä.Minäkin yritin ensiksi tätä konstia,että otan jonkun toisen että voisin unohtaa rakkaani mutta se jäi vain ajattelun tasolle.Pelkkä ajatuksin sai minut voimaan pahoin ja itkemään entisestä enemmän.en olisi voinut olla jonkun toisen kanssa mitenkään koska tunteeni olivat ja kuuluivat vain yhdelle ja ainoalle.

Näin rakastani kaikkialla.järvellä rannalla yksin kävellessäni katsellessani kauas veteen tämä,katsellessani metsään,taivaalle aurinkoon ja pilviin kaikki tämä ympärillä oleva muistutti minua hänestä.Voisi sanoa,että rakkauteni oli niin syvää tätä ihmistä kohtaan,että näin jälkeenpäin ajateltuna se ei ollut enään tervettä.Eihän se voinut olla koska en hoitanut itseäni en läheisiäni en yhtään mitään arki asiaa 3 vuoteen.Ikävä ja kaipaus oli jotakin niin suurta.Tein elävää kuolemaa.Mutta usko pois ap.Sinä nouset tuosta vielä aikaa siihen voi mennä mutta kerran olet vapaa.Sure sen ajan minkä koet että tarvitset itsellesi,älä yritä edes hypätä uuteen suhteeseen se ei tule varmasti onnistumaan koska tunteesi ovat muualla ja tullee vaan enemmän ongelmia.Anna vaan itsellesi aikaa vielä koittaa aika että pääset yli hänestä.

Minäkin rakastin vaikka minua ei rakastettu ei oltu ikinä rakastettukaan teot kertoivat tämän hyvin selvästi,sanoja ei tarvittu.Voimia sinulle kaiken keskellä älä luovuta,jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja lähempänä sitä että pääset eroon tunteistasi vielä ja vaikka nyt et ehkä voi ajatellakaan etkä uskokaan niin voit jonain päivänä löytää uuden rakkauden ja aivan sellaisen joka rakastaa myös sinua eikä rakkaus ole yksinpuolista

Tyttönen, kuvailet tunteitasi juuri minun sanoilla. Meillä takana useamman vuoden ystävyys, molempien ero ja sitten meidän seurustelu joka ei ole täysin päättynyt edelleenkään, ollaan, ei olla, ollaan ei olla. Päätetään kerran viikossa, että vain kavereita kunnes päädymme sänkyyn tai vain halataan ja suudellaan... Itse rakastan niin,että joskus tuntuu,että kuolen tähän kipuun.

Hän antaa toivoa ja kertoo rakastavansa, mutta käyttäytyy oudosti.
Ikäänkuin, haluaa , mutta ei haluakkaan. Tätä on jatkunut puolisen vuotta ja tiedän itse, että tämä on kaukana terveestä ihmissuhteesta, mutta kumpikaan ei osaa päästää irti. Yhdessä ei pystytä olemaan ja ajatus toisesta jonkun muun kanssa tekee kipeää. Epätoivoisena roikumme kiinni toisissamme.

Nyt mies on alkanut muuttua kylmemmäksi ja ottanut etäisyyttä ja itse roikun edelleen kiinni ja yhä mustasukkaisempi. Mikään ei kiinnosta.Kaikki aika kuluu siihen, että odotan että me tapaamme. Tuntuu että oma mielenterveys alkaa pian hajota :( En ole ikinä itkenyt niin paljon kuin viimeisen 6kk aikana.

Kuulostaa tutulta tuo, että mikään ei kiinnosta ja odottaa vain, milloin näkee seuraavan kerran. Ja se, että itkee tosi usein. Puoli vuotta tuota kesti, lopulta mies kylmästi häipyi elämästäni ja sattuihan se hirveän paljon. Voin kuitenkin nyt paremmin kuin ollessani suhteessa, jolloin mielialani ja tunteeni olivat riippuvaisia ja kiinnittyneinä toiseen ihmiseen.